VIIRIÄINEN

(hepr. selawʹ).

Pieni, pyöreähkö, n. 18 cm:n pituinen lintu, joka viettää suurimman osan ajasta maassa. Sen liha on maukasta, ja kerrotaan, että vuoden 1920 paikkeilla Egyptistä vietiin vuosittain ulkomaille noin kolme miljoonaa viiriäistä; niiden vienti on tosin sittemmin vähentynyt.

Tämä Raamatussa kuvailtu lintu on ilmeisesti tavallinen viiriäinen (Coturnix coturnix), muuttolintu joka lähtee keväällä Afrikan sisäosista kohti pohjoista, saapuu Egyptiin maaliskuun tienoilla, kulkee sen jälkeen Arabian ja Palestiinan halki ja palaa talven tullen Afrikkaan. Viiriäiset liikkuvat suurissa parvissa, jakavat muuttomatkansa osuuksiin ja lentävät usein yöllä. Siipiensä rakenteen ansiosta ne pystyvät lentämään nopeasti mutta eivät kovin pitkiä matkoja. Koska ne ovat ruumiinpainoltaan suhteellisen raskaita siipiensä voimakkuuteen verrattuna, ne ovat joskus lopen uupuneita saapuessaan määränpäähänsä. Viiriäiset lentävätkin siksi tuulen mukana, tavallisesti suhteellisen matalalla. Eversti Richard Meinertzhagen kertoo, että toisinaan Port Saidissa Egyptissä miehet pyydystävät viiriäisiä perhoshaaveilla lintujen lentäessä aamunkoitteessa matalalla katujen yllä (Birds of Arabia, Edinburgh 1954, s. 569).

Raamatussa viiriäiset mainitaan ensimmäisen kerran (2Mo 16:13) keväisten tapahtumien yhteydessä (2Mo 16:1), joten linnut olivat matkalla pohjoiseen. Israelilaiset olivat Siinin erämaassa Siinain niemimaalla, ja he valittivat ravinnostaan. Tällöin Jehova vakuutti Moosekselle, että ”kahden illan välillä” he söisivät lihaa ja olisivat aamulla kylläisiä leivästä. (2Mo 16:12.) Sinä samana iltana ”tuli viiriäisiä, ja lopulta ne peittivät leirin”, ja aamulla maan pinnalle ilmaantui mannaa (2Mo 16:13–15; Ps 105:40). Noin vuotta myöhemmin, ilmeisesti jälleen keväällä (4Mo 10:11, 33), israelilaisten napina heidän yksitoikkoisesta, vain mannaa sisältävästä ruokavaliostaan sai Jehovan ennustamaan, että he söisivät lihaa ”jopa kuukauden päivät”, kunnes se alkaisi inhottaa heitä (4Mo 11:4, 18–23). Jumala pani sitten todennäköisesti itä- tai kaakkoistuulen ajamaan mereltä viiriäisiä ja ’painamaan niitä leiriin’ runsain määrin ”kuin merten hiekkajyväsiä”, laajalle alueelle useiden kilometrien säteelle leirin ympäristöön (4Mo 11:31; Ps 78:25–28).

Ilmausta ”noin kahden kyynärän [n. 1 m:n] korkeudelle maan pinnasta” on selitetty eri tavoin (4Mo 11:31). Jotkut ajattelevat, että viiriäiset todella putosivat maahan ja että paikka paikoin niitä kasaantui tuon korkuisiksi kasoiksi. Toiset puolestaan väittävät, että tällöin suuri osa linnuista olisi epäilemättä kuollut eivätkä israelilaiset olisi voineet syödä niitä, joten he ymmärtävät tämän raamatunkohdan tarkoittavan sitä, että viiriäiset lensivät tuolla korkeudella lähellä maanpintaa, jolloin israelilaisten oli suhteellisen helppo lyödä ne maahan ja ottaa kiinni. Kreikkalainen Septuaginta esittää samantapaisen ajatuksen: ”Kaikkialle leirin ympärille, noin kaksi kyynärää maasta”, ja latinalainen Vulgata sanoo: ”Kaikkialle leirin ympärille, ja ne lensivät ilmassa kahden kyynärän korkeudella maasta.”

Israelilaiset kokosivat viiriäisiä puolitoista vuorokautta; ”vähiten kerännyt kokosi kymmenen homeria [2200 l]” (4Mo 11:32). Kun otetaan huomioon Mooseksen mainitsemat ”kuusisataatuhatta jalkamiestä” (4Mo 11:21), kerättyjä viiriäisiä on täytynyt olla miljoonia; ei siis voinut olla kyse vain tavanomaisella muuttomatkalla olleiden lintujen pyydystämisestä, vaan saalis oli pikemminkin vaikuttava osoitus Jumalan voimasta. Ahneuksissaan israelilaiset keräsivät enemmän viiriäisiä kuin pystyivät sillä kertaa syömään, joten ”he levittelivät niitä laajalti ympäri leiriä itseään varten” (4Mo 11:32). Heidän tarkoituksenaan on voinut olla teurastettujen viiriäisten kuivattaminen, jotta mahdollisimman paljon lihaa olisi saatu talteen tulevaa käyttöä varten. Tämä vastaa Herodotoksen (Historiateos, II, 77) kuvailemaa muinaisten egyptiläisten tapaa panna kalaa aurinkoon kuivumaan.