Lukijain kysymyksiä

● Valitseeko Jumala yhä yksilöitä Poikansa yhteyteen taivaan valtakuntaan? Vai onko kaikilla, jotka antautuvat Jehovalle tänä aikana, maallisen elämän toivo? – USA.

Valtakunnan perillisten valitseminen Jeesuksen Kristuksen seuralaisiksi alkoi helluntaipäivänä vuonna 33, jolloin Jumalan henki vuodatettiin Jeesuksen 120 opetuslapseen. (Apt. 2:1–21) Noin 60 vuotta myöhemmin Jeesus Kristus ilmaisi apostoli Johannekselle, että Valtakunnan perillisten koko lukumäärä oli oleva 144 000. – Ilm. 7:1–8; 14:1–3.

Jehova Jumala on valinnut vuoden 33 helluntaista lähtien niitä, joista tulee hänen Poikansa perijätovereita. On mahdotonta sanoa, miten monta lisättiin vuosisatojen kuluessa Apostolien teoissa mainittuihin alkuperäisiin tuhansiin. (Apt. 2:41; 4:4) Vielä nykyaikanakin aina noin vuoteen 1935 asti kuului jatkuvasti kutsu koota 144 000:sta jäljellä olevia eli ”jäännöstä”. Mutta sen jälkeen on paino pääasiassa ollut maalliset toiveet omaavien ”muiden lampaitten” ”suuren joukon” kokoamisella. ”Morsian” on ulottanut kutsun näille tulla juomaan elämän vettä. (Ilm. 22:17) Heidän lukumääränsä on suuresti kasvanut, kun taas niiden lukumäärä, jotka tunnustautuvat taivaallisen kutsun saaneiksi (Hepr. 3:1), on vähentynyt. Nämä monet mukaan tulleet ovat yleensä odottaneet iankaikkisen elämän siunauksia paratiisimaassa. Näiden lukumäärä on nyt monta kertaa suurempi kuin 144 000. – Luuk. 23:43; Joh. 10:16; Ilm. 7:9–15.

Merkitseekö tämä sitä, että noin vuodesta 1935 lähtien jo taivaaseen ylösnousseet yhdessä maan päällä yhä olevan hengestä siinneen jäännöksen kanssa ovat täyttäneet 144 000:n määrän? Kyllä, se on johtopäätös, mihin todisteet viittaavat. Näiden yleinen kutsuminen on lakannut. Mutta ”suuren ahdistuksen” tällä puolella on mahdollista, että jotkut näistä maan päällä jäljellä olevista osoittautuvat uskottomiksi. (Matt. 24:21, 22) Jumalan päätös on, että kun hänen työnsä heidän suhteensa on täyttynyt, niin 144 000 uskollisen täydellä määrällä on pysyvät sijansa Valtakunnassa. Jos siis joku näistä vielä maan päällä olevista osoittautuisi uskottomaksi, niin hänen paikkansa pitäisi täyttää jollakulla. (1. Kor. 9:27; Ilm. 3:11) Kenellä? Se saattaisi olla joku vastakastettu tai joku ”suureen joukkoon” kuuluva, joka on osoittanut, että hän on säilyttänyt nuhteettomuutensa koetuksessa siihen aikaan saakka. Me emme voi asettaa rajoitusta Jehova Jumalalle emmekä Kristukselle Jeesukselle tässä valinnassa. Mutta Raamatun esimerkit ja periaatteet suosivat varmasti ajan koetteleman henkilön valitsemista ennen aloittelijaa, varsinkin kun otetaan huomioon jäljellä olevan ajan lyhyys. (Vrt. Luuk. 22:28, 29:ään; 1. Tim. 3:6:een.) Jumalalla on varmasti varalla paljon tällaisia uskollisia ”muita lampaita”, joista hän voi valita, jos hän niin haluaa.

Tähän paikan täyttäjien valintaan liittyy läheisesti Ilm. 7:1–3:ssa mainittu ’sinetöiminen’. Apostoli Paavali kertoo, mitä tämä sinetöiminen on, Ef. 1:13, 14:ssä: ”[Kristuksessa] on teihinkin . . . uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen, joka on meidän perintömme vakuutena.” Tämä ”vakuus” varmistaa sen, että he ovat valittuja. Se on vakuus siitä taivaallisesta elämästä, johon heidät on kutsuttu, ja ilmoittaa heidät niiksi, jotka ovat siinneet Jumalan hengestä ja joilla on toivo saada lopullinen taivaallisen elämän palkinto, jos he osoittautuvat uskollisiksi. – 2. Kor. 5:5.

Vuoden 33 helluntaista lähtien ovat siis ne, jotka ovat kutsutut – nykyisten aikojen taivaallisella kutsulla kutsutut kristityt mukaan luettuina – saaneet pyhän hengen sinetin. Se, joka valitaan jonkun sijaan, saa samalla tavalla tämän sinetin. Millainen on sitten niiden 144 000:n sinetöiminen, joka suoritetaan loppuun sinä aikana, jolloin taivaan ”neljää tuulta” pidätetään? Ilmestyskirjan näky ilmaisee, että kaikki 144 000 säilyttävät lopulta tämän sinetin pysyvänä. He pitävät tämän sinetin, jonka he saivat Jumalan kutsuessa heidät, eivätkä menetä sitä uskottomuuden takia. Sinetti pysyy heidän ”otsissaan” koetuksen läpi, mikä ilmaisee Jumalan hyväksyneen heidät koeteltuina, uskollisina orjinaan kaikkien nähden. Heidän paikkansa ovat varmistetut heille ”kutsuttuina ja valittuina ja uskollisina”. (Ilm. 17:14) Kuten kirjassa ”Then Is Finished the Mystery of God” (”Silloin on täyttynyt Jumalan salaisuus”) osoitetaan sivulla 83, tämä sinetöiminen tarkoittaa ”antautuneitten, kastettujen, voideltujen kristittyjen, ’meidän Jumalamme orjien’ täyden lukumäärän lopullista, peruuttamatonta sinetöimistä, . . . niiden, jotka ovat pitäneet ’elävän Jumalan sinetin’ otsissaan lopulliseen ja ratkaisevaan koetukseensa, marttyyrikuolemaan asti, jos se on tarpeellista.”

Apostoli Paavali lausui maallisen palveluksensa lopun lähellä vakaumuksen, että hän oli säilyttänyt sinetin uskollisuudella, sillä hän kirjoitti: ”Minun lähtöni aika on jo tullut. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä.” – 2. Tim. 4:6–8.

Viime aikoina on ilmaantunut eri osissa maailmaa joitakuita, jotka tunnustavat nyt kuuluvansa niihin jäljellä oleviin, joilla on toivo olla Valtakunnan perillisiä, vaikka ovatkin vasta äskettäin antautuneet Jehova Jumalalle. Toiset eivät voi ratkaista, ovatko he totuudessa ja kuuluvatko he todella näihin tuleviin Valtakunnan jäseniin eli ”jäännökseen”. Se on kunkin yksilön ja Jehova Jumalan välinen asia, ja aika näyttää sen. Mutta kaikki, jotka tekevät tämän väitteen, tekevät viisaasti, jos kysyvät itseltään, onko heidän vakaumuksensa jäänne siitä babylonilaisesta opista, että kaikki hyvät ihmiset menevät taivaaseen; tai voisiko se johtua väärinkäsityksestä, herkkätunteisuudesta tai kenties harhaanjohtavasta kuuluisuuden tavoittelusta (Ks. kirjasta Totuus joka johtaa ikuiseen elämään sivuja 79–81.) Ne, jotka ovat todella siinneet Jumalan hengestä ja kutsutut taivaalliseen toivoon, ovat varmoja siitä, niin kuin apostoli Paavali sanoi: ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.” – Room. 8:16, 17.

Joku on saattanut menneisyydessä vilpittömästi nauttia vertauskuvia Herran illallisen vietossa mutta onkin myöhemmin todennut, ettei hän ole koskaan kuulunutkaan ”jäännökseen” vaan ”suureen joukkoon”. Tuleeko hänestä näin syypää vertauskuvien ”kelvottomaan” nauttimiseen 1. Kor. 11:27–34:ssä olevien Paavalin sanojen merkityksessä? Ei, jollei hän tahallaan ole osoittanut halveksuntaa näiden vertauskuvien merkitystä kohtaan.

Tekstiyhteys osoittaa, että puhuessaan tuomiosta, joka kohtaa vertauskuvia kelvottomasti nauttinutta, Paavali käsitteli henkilöitä, jotka pitivät ateriaa vain osana tavallista illallistaan, toisten jopa juopuessa silloin. He osoittivat halveksuntaa ja siten väheksyivät Herran Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren arvoa. (1. Kor. 11:20–22, 33, 34) Ne, jotka erehdyksessä osallistuivat väärinkäsityksestä mutta ilmaisivat kaikkea asiaankuuluvaa kunnioitusta, eivät suinkaan yrittäneet tehdä sitä. Muista, että Paavali kirjoitti ”pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät” ja sen tähden kristittyjä, joiden velvollisuus oli viettää Herran illallinen hänen muistokseen osallistuen sen vertauskuviin. (1. Kor. 1:2) Tästä seuraa myös johdonmukaisesti, että jokainen, joka tietoisesti teeskentelee kuuluvansa ”jäännökseen” ja osallistuu vertauskuviin vilpillisesti, ulkokultaisesti, joutuu Jumalan epäsuosioon. Ihmisen on siis ehdottomasti ensin, ennen osallistumista, tutkittava sydäntään ja harkittava vakavasti sitä, mitä Raamattu sanoo. Hänen tulee olla erittäin huolellinen ja täysin vakuuttunut ennen kuin osallistuu.