Onko pyhä henki todella persoona?

PYHÄ henki voi murehtua, puhua, opettaa, todistaa, toimia muistuttajana ja palvella auttajana. Etkö odottaisikin näin sanottavan jostakusta persoonasta, niin, kolminaisuuden ”kolmannesta persoonasta”? Kuitenkaan ei eräitä toisia Jumalan hengelle kuuluviksi luettavia ominaisuuksia sovelleta koskaan persooniin. Esimerkiksi sitä, että henkeä voidaan ’vuodattaa’ ihmisiin ja että se voi ’täyttää’ heidät. Miten tämä olisi selitettävissä? Kuka tai mikä Jumalan pyhä henki oikein on?

PERSOONA VAI TOIMIVA VOIMA?

”Henkeä” tarkoittava heprean ja kreikan kielen sana ei itsessään sisällä minkäänlaista viittausta persoonallisuuteen. Ne ilmaisevat ajatuksen hengityksestä, liikkeessä olevasta ilmasta, tuulesta. (Vrt. Sak. 2:6; Job 41:7; Joh. 3:8.) Nämä ilmaisut viittaavat siis johonkin näkymättömään, toimivaan voimaan. Tällaista toimivaa voimaa voitaisiin ’vuodattaa’ eli antaa lukuisille persoonille samanaikaisesti, ja se voisi ’täyttää’ heidät, niin kuin pyhästä hengestä sanotaan. – Apt. 2:4, 33.

Raamattu käyttää tietysti sanaa ”henki” persoonistakin. Me luemme: ”Jumala on Henki.” (Joh. 4:24) ”Hän tekee enkelinsä hengiksi.” (Hepr. 1:7) Jumala ja hänen uskolliset enkelipoikansa ovat pyhiä ja ovat sen tähden kaikki ’pyhiä henkiä’. Voisiko Jumalan pyhä henki olla myös samalla tavalla persoona? Jos niin olisi, eikö meidän pitäisi odottaa Raamatun tekevän jollakin tavalla eron tämän pyhän hengen ja toisten ’pyhien henkien’ välillä? Milloin tällaisen pyhän hengen yhteydessä ei ole käytetty mitään tunnistussanaa, pitäisi ainakin määräävän artikkelin osoittaa, että kysymys on Jumalan pyhästä hengestä. Mutta onko näin? Ei. Kun tutkitaan useita kohtia mistä tahansa rivienvälisestä raamatunkäännöksestä, niin käy ilmi, että ilmaisu ”pyhä henki” esiintyy ilman määräävää artikkelia, mikä osoittaa, ettei henki ole persoona. – Apt. 6:3, 5; Room. 9:1; 1. Kor. 12:3; Hepr. 2:4; 6:4; 2. Piet. 1:21; Juud. 20.

Mutta entä puhuminen, ohjaaminen, opettaminen, todistaminen ja muut senkaltaiset toiminnat? Eivätkö nämä ilmaise Jumalan hengen persoonallisuutta? Eivät välttämättä. Huomaa, mitä eräs kolminaisuutta puoltava lähdeteos (New Catholic Encyclopedia, 13. osa, s. 575) mainitsee:

”U[uden] T[estamentin] kohtien suurin osa osoittaa Jumalan hengen joksikin eikä joksikuksi; tämä näkyy erityisesti Jumalan hengen ja voiman välisestä rinnakkaisuudesta. Kun Jumalan hengen ansioksi esitetään jokin näennäisesti persoonallinen toiminta, esim. puhuminen, estäminen, haluaminen, asuminen (Apt. 8:29; 16:7; Room. 8:9), niin se ei oikeuta heti päättelemään, että Jumalan henkeä pidetään näissä kohdissa Persoonana; samanlaisia ilmaisuja käytetään myös retorisesti personoiduista asioista tai käsitteistä (ks. Room. 8:6; 7:17). Niinpä sanonnan ’hengen pilkkaaminen’ (Matt. 12:31; vrt. Matt. 12:28; Luuk. 11:20) lauseyhteys osoittaa, että tarkoitetaan Jumalan voimaa.”

Niin, personifikaatiot eivät ole ehdoton todistus persoonallisuudesta. Raamattu sanoo esimerkiksi synnistä, että se ’hallitsee kuninkaana’, ’saa aiheen’, ’saa aikaan himoitsemista’, ’viettelee’ ja ’tappaa’. (Room. 5:21; 7:8–11) Viisaus on samalla tavalla personoitu, ja siitä sanotaan, että sillä on ”lapsia” ja ”tekoja”. (Matt. 11:19; Luuk. 7:35) Kuitenkaan kukaan ei väittäisi tämän merkitsevän, että ”synti” ja ”viisaus” ovat persoonia. Yhtä vähän Jumalan hengen personoiminen on ristiriidassa Raamatun selvän todistuksen kanssa, että se on todella ”jokin eikä joku”.

Koska pyhä henki liittyy läheisesti Alkulähteeseensä Jumalaan, niin se, joka toimii vastoin Jumalan tahtoa, ’murehduttaa hänen henkensä’. (Ef. 4:30) Miten näin voi olla, jollei pyhä henki ole persoona? Apostoli Paavalin sanat hänen omasta hengestään eli vallitsevasta asenteestaan valaisevat tätä. Me luemme 1. Korinttolaiskirjeen 5:3–5:stä: ”Minä puolestani, ruumiillisesti tosin poissa mutta hengessä läsnä, olen ikään kuin läsnä olevana totisesti jo tuominnut sen miehen, joka on toiminut tällä tavalla, niin että Herramme Jeesuksen nimessä, kun te sekä minun henkeni olemme kokoontuneet Herramme Jeesuksen voiman kanssa, luovutatte sellaisen miehen Saatanalle.”

Korinton kristityt tunsivat tässä tapauksessa Paavalin kirjeitten perusteella, mikä Paavalin henki eli asenne oli turmelevan vaikutuksen sallimisen suhteen seurakunnassa. Kun he siis kokoontuivat harkitsemaan tätä asiaa, niin Paavalin henki eli voimakas asenne oli siellä ikään kuin joku persoona. Kun tehtiin jokin päätös, joka oli Paavalin osoittaman hengen mukainen, niin Korinton kristityt saattoivat itse asiassa sanoa: ’Me itse ja Paavalin henki olemme päättäneet erottaa katumattoman miehen.’ Jos he taas olisivat toimineet vastoin sitä oikeaa henkeä, mitä apostoli ilmaisi, niin he olisivat ’murehduttaneet’ sen.

Joku saattaa kuitenkin väittää vastaan ja sanoa: ’Mutta tämä kaikki ei muuta sitä tosiasiaa, että Raamattu viittaa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen samassa tekstiyhteydessä. Tämä todistaa varmasti, että Henki on persoona.’

Voisimme tämän vuoksi tarkastella kahta raamatunkohtaa, joihin viitataan esimerkkeinä tästä todistuksesta: ”Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.” ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan Ja Pyhän Hengen nimeen.” – 2. Kor. 13:13; Matt. 28:19; Kirkkoraamattu.

Todistavatko nämä kohdat, 2. Korinttolaiskirjeen 13:13 ja Matteuksen 28:19, että ”Pyhä Henki” on kolminaisuuden ”kolmas persoona”? Sanovatko ne, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat vain yksi Jumala? Eivät, eikä pelkkä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen mainitseminen sano, mikä suhde niillä on toisiinsa.

Ei liioin se, että kastaminen tulee suorittaa pyhän hengen ”nimeen”, itsessään todista sitä, että tämä henki on persoona. Kolminaisuusopin kannattajatkin myöntävät, ettei Matteuksen 28:19:ssä oleva sana ”nimi” merkitse persoonanimeä. Kreikan kielen oppinut A. T. Robertson sanoo (Word Pictures in the New Testament, I osa, s. 245): ”Nimen ([kreikaksi] onoma) käyttö tässä on yleinen Septuagintassa ja papyruksissa voiman tai vallan merkityksessä.” Sitä, ettei täten käytetty sana ”nimi” edellytä välttämättä persoonan olemassaoloa, voidaan valaista suomalaisella sanonnalla ”lain nimessä”. Kukaan suomen kieltä tunteva ei päättelisi siitä, että laki on persoona. Tämä ilmaisu merkitsee yksinkertaisesti ’tunnustaen sen, mitä laki edustaa’, tunnustaen sen vallan. Samoin kastaminen ’hengen nimessä’ merkitsee hengen ja sen alkulähteen ja toimintojen tunnustamista.

”AUTTAJA” EI OLE PERSOONA

Mitä on sanottava siitä, että Raamattu puhuu hengestä ”auttajana”, ”lohduttajana” tai ”puolustajana” ja käyttää pronominia ”hän” tässä yhteydessä? Eikö tämä sitten ole sitova todistus siitä, että henki on todella persoona? Katsokaamme:

Johanneksen 16:7, 8, 13 esittää Kirkkoraamatussa Jeesuksen sanoneen: ”Ellen minä mene pois, ei Puolustaja [parákletos] tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin . . . kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen.”

Tämän kohdan yhteydessä sanoo edellä mainittu tietosanakirja (New Catholic Encyclopedia, 13. osa, s. 575, 576): ”Niin selvästi näkee Johannes Hengessä persoonan, joka ottaa Kristuksen sijan kirkossa, että hän käyttää maskuliinista pronominia [ekéinos] viitatessaan Henkeen, vaikka [pneuma, henki] on neutrisukuinen (Joh. 16:8, 13–16). Näin ollen on ilmeistä, että Johannes piti Pyhää Henkeä Persoonana, joka eroaa Isästä ja Pojasta ja joka kirkastetun Pojan ja Isän ohella on läsnä ja toimii uskollisissa (Joh. 14:16; 15:26; 16:7).”

Mutta käyttikö Johannes todella maskuliinista pronominia ”henki”-sanan neutrisuvusta huolimatta? Oliko hänen tarkoituksensa osoittaa, että henki on tosiaan persoona? Lukekaamme uudelleen edellä oleva lainaus Johanneksen 16. luvusta. Mikä edeltää pronominia ”hänet”? Eikö sana ”Puolustaja”? Kyllä, ja näin käännetty kreikkalainen sana on parákletos, joka on maskuliinisukua. Johannes käytti siis aivan oikein maskuliinisia pronomineja tässä kohdassa, koska kieliopillinen käyttö vaati sitä.

Mutta Johannes ei käyttänyt maskuliinisia pronomineja, kun edellä oli todella neutrisukuinen sana pneuma (henki). Tämä voidaan helposti nähdä kirjaimellisten käännösten, kuten Rotherhamin, lukutavoista. Rotherham kääntää Johanneksen 14:16, 17:ssä Jeesuksen sanat seuraavasti: ”Minä pyydän Isää, ja Toisen Puolustajan [parákletos] hän antaa teille, jotta hän olisi teidän kanssanne aikakausmäärin – totuuden Hengen [pneuma] – jota maailma ei voi saada, koska se ei sitä näe eikä opi tuntemaankaan sitä. Mutta te opitte tuntemaan sen, koska se pysyy teillä ja on teissä.” Huomaa, että pronomini on maskuliinisuvussa (”hän”), kun edellä on maskuliinisukuinen nimisana parákletos, mutta neutrisuvussa (”se”), kun edellä on neutrisukuinen nimisana pneuma.

Tämä tosiasia on usein kätkettynä Raamatun käännöksissä, koska neutrisukuiset pronominit korvataan maskuliinisukuisilla pronomineilla. Uudessa amerikkalaisessa Raamatussa (The New American Bible) myöntää Johanneksen 14:17:n alaviite: ”’Henkeä’ vastaava kreikkalainen sana on neutrisukuinen, ja vaikka me englannin kielessä käytämme persoonapronomineja (’he’, ’his’, ’him’), niin useimmat kreikkalaiset käsikirjoitukset käyttävät pronominia ’se’.”

Näin voimme nähdä, että kolminaisuusopin kannattajat viittaavat persoonapronomineihin, kun ne näyttävät tukevan heidän näkökantaansa, mutta jättävät ne huomioon ottamatta, kun ne eivät tue. Kolminaisuusopin kannattajien käyttämien kohtien huolellinen tutkiminen paljastaa kuitenkin, että Johanneksen pronominien käyttö – niin neutrisukuisten kuin maskuliinistenkin – on kieliopillinen asia eikä sen vuoksi tue heidän väitettään, että henki on persoona, kolmiyhteisen Jumalan ”kolmas persoona”.a

Siis kaikki raamatunkohdat – eikä ainoastaan niiden suurin osa – ovat sopusoinnussa sen kanssa, että Jumalan henki ei ole ”joku” vaan ”jokin”. Raamatun vilpitön mutta huolellinen lukeminen tekee selväksi, että Jumalan henki on todella hänen näkymätön toimiva voimansa.b

[Alaviitteet]