Mikä on elämän tarkoitus?

MINÄ katselin kaikkia tekoja, mitä tehdään auringon alla, ja katso, se on kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua.” (Saarn. 1:14) Nämä eivät ole kyynikon sanoja. Ne on esittänyt henkeytetty raamatunkirjoittaja, joka arvioi todellisuudentajuisesti elämää epätäydellisissä olosuhteissa. Sen tarkasteleminen, mitä tämä kirjoittaja, viisas kuningas Salomo, tutkisteli, auttaa saamaan selville, mikä voi estää elämäämme tulemasta ”turhuudeksi”.

Toisten ihmisten koko elämä keskittyy tiedon hankkimiseen. Mutta tekeekö tiedon hankkiminen pelkästään tiedon takia elämän merkitykselliseksi? Ei, sillä usein sellaiseen tietoon liittyy tuskallinen toteamus, että tässä epätäydellisessä järjestelmässä on niin paljon väärää, ettei sitä voida ihmisten voimin korjata. Kuningas Salomo sanoikin: ”Väärä ei voi suoristua, eikä vajaata voi täydeksi laskea.” (Saarn. 1:15) Lisäksi olosuhteet voivat estää ihmistä käyttämästä tietoaan parhaiten hyväkseen.

Sekään, että ihminen yrittää nauttia elämästä tavoittelemalla aineellisia nautintoja, kuten monet tekevät, ei ole avain tarkoitukselliseen elämään. Salomo kirjoitti omista ponnisteluistaan tässä suhteessa: ”Rakensin itselleni taloja, istutin itselleni viinitarhoja. Minä laitoin itselleni puutarhoja ja puistoja ja istutin niihin kaikkinaisia hedelmäpuita. Minä tein itselleni vesilammikoita kastellakseni niistä metsiköitä, joissa puita kasvoi. . . . Minä kokosin itselleni myöskin hopeata ja kultaa ja kuninkaitten ja maakuntien aarteita ja hankin itselleni laulajia ja laulajattaria ja ihmislasten iloja, vaimon, jopa vaimoja. . . . Enkä minä pidättänyt silmiäni mistään, mitä ne pyysivät.” – Saarn. 2:4–10.

Harvoilla ihmisillä ihmiskunnan historian aikana on ollut saatavissa kaikkea sitä, mitä kuningas Salomolla oli. Mutta vaikka hänellä näytti olevan kaikkea, mitä hän voi toivoa, niin hän havaitsi pyrkimyksensä pettymystä tuottaviksi, epätyydyttäviksi. Miksi? Ensiksikin siksi, että Salomo tiesi, ettei hänen elämänsä voisi jatkua loputtomasti. Hän menettäisi kaiken kuollessaan. Salomo sanoikin: ”Minä kyllästyin kaikkeen vaivannäkööni, jolla olin vaivannut itseäni auringon alla, koska minun täytyy se jättää ihmiselle, joka tulee minun jälkeeni. Ja kuka tietää, onko hän viisas vai tyhmä? Mutta hallitsemaan hän tulee kaikkia minun vaivannäköni hedelmiä, joiden tähden minä olen vaivannut itseäni.” – Saarn. 2:18, 19.

Samoin jonkun pyrkimys huomattavan aseman saavuttamiseen maailmassa voi johtaa katkeraan pettymykseen. Varsin usein hyvin kyvykkäät ihmiset ovat olosuhteitten uhreja, minkä vuoksi heillä ei ole tilaisuutta panna kykyjään hyvään käyttöön. Kuningas Salomo huomasi sen: ”Tyhmyys asetetaan arvon korkeuksiin, . . . Minä olen nähnyt palvelijat hevosten selässä ja ruhtinaat kävelemässä kuin palvelijat maassa.” (Saarn. 10:6, 7) ”Ei ole juoksu nopsain vallassa, ei sota urhojen, ei leipä viisaitten, ei rikkaus ymmärtäväisten eikä suosio taitavain vallassa, vaan aika ja kohtalo [aavistamaton tapahtuma; UM] kohtaa kaikkia.” – Saarn. 9:11.

Epätäydellisten ihmisten keskuudessa ei kyvykkyys välttämättä ratkaise, saako joku jonkin tietyn aseman. On sanottu: ’Ratkaisevaa ei ole se, mitä ihminen tietää, vaan se, kenet hän tuntee.’ Usein tämän tähden hyvin kyvykkäät ihmiset, joilla saattaa olla jalo luonteenlaatu, huomaavat joutuvansa kärsimään taitamattomien ihmisten tyhmyydestä, joilla on johtoasema. Johtoporras ei suo ehkä näille ruhtinaallisille miehille mitään arvoa, vaan voi jopa esittää toisille heidän olevan tyhmiä.

Salomo ei liioitellut luokitellessaan epätäydellisessä järjestelmässä tehdyt työt ”turhuudeksi”. Aineellisiin tavoitteisiin – aseman ja omaisuuden hankkimiseen ja muuhun sellaiseen – pyrkiminen ei ole ainoastaan epätyydyttävää, vaan siihen liittyy monia pettymyksiä.

Mikä sitten on elämän tarkoitus? Eikö ole mitään, mikä voi tuoda tyydytyksen? On, se on sen tavoitteleminen, mikä voi johtaa ihmisen saamaan pysyvän ja turvallisen tulevaisuuden. Kuningas Salomo osoitti, mitä se oli, kun hän lopetti turhien tavoitteitten tarkastelemisen. Hän kirjoitti: ”Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä.” – Saarn. 12:13.

Avain tyydyttävään elämään on siis hengellisen tarpeensa tunnustaminen. Salomoa suurempi, Jeesus Kristus, osoitti tämän vastustaessaan Saatana Panettelijaa. Hän lainasi Raamatun heprealaisista kirjoituksista ja sanoi: ”Ihmisen ei tule elää yksistään leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jehovan suusta.” (Matt. 4:4) Kun ihminen kunnioittaa järkevällä tavalla Luojaa ja noudattaa hänen käskyjään, hän säästyy pettymyksiltä, jotka aiheutuvat maailmallisen tiedon, aseman tai aineellisen omaisuuden asettamisesta päätavoitteeksi. Sen sijaan että hän kiinnittäisi sydämensä johonkin lyhytaikaiseen, hän rakentaa Jumalaan sellaisen suhteen, joka voi kestää koko ikuisuuden. Tämä suhde ei perustu sille, mitä ihmisellä on, vaan sille, mikä hän todella on persoonana. Raamattu sanoo: ”Ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen.” – 1. Sam. 16:7.

Ei edes kuolema voi tuhota sitä, minkä tosi Jumalaa pelkäävät ovat saavuttaneet. Miksi ei? Koska mikään ei voi erottaa heitä Jumalan rakkaudesta. Kristitty apostoli Paavali kirjoitti: ”Olen vakuuttunut siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit eivätkä hallitukset, eivät nykyiset eivätkä tulevaiset, eivät voimat eikä korkeus eikä syvyys eikä mikään muu luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38, 39) Jehovan palvelijat elävät hänen näkökannaltaan, vaikka olisivat ruumiillisesti kuolleita, koska hän on tehnyt varauksen heidän palauttamisekseen elämään. Tästä syystä henkeytetty psalminkirjoittaja voi sanoa: ”Jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.” – Ps. 139:8.

Viisaita ovat siksi varmasti ne, jotka ymmärtävät, että elämä Jumalan hyväksyttynä palvelijana tekee elämän elämisen arvoiseksi. Elämän koko tarkoitus on tuottaa kunniaa Elämänantajalle, Jehovalle, pelkäämällä häntä ja pitämällä hänen käskynsä. Pyritkö sinä menettelemään siten?