Isaac Newtonin Jumalan-etsintä

SUOSITTU tarina kertoo, että omenan putoaminen johdatti sir Isaac Newtonin keksimään yleisen gravitaatio- eli vetovoimalain. Kuinka paljon tässä tarinassa lieneekin totuutta, ei ole epäilystäkään siitä, että Newtonilla oli hämmästyttävä ajattelukyky. Hänen tunnetusta luonnontieteellisestä teoksestaan Principia sanotaan: ”Koko nykyisen luonnontieteen kehitys alkaa tästä suuresta kirjasta. Se hallitsi yksinvaltiaana yli 200 vuotta.”¹

Niin paljon kuin Newtonin luonnontieteellisiä havaintoja ylistettiinkin, hän itse tunnusti nöyrästi inhimilliset rajoituksensa. Hän oli vaatimaton. Vähän ennen kuolemaansa vuonna 1727 hän sanoi itsestään: ”En tiedä, miltä vaikutan maailmasta, mutta omasta mielestäni olen vain ollut kuin merenrannalla leikkivä poika ja olen saanut silloin tällöin huvia tavallista sileämmän pyöreän kiven tai kauniimman simpukankuoren löytämisestä, samalla kun suuri totuuden valtameri on tutkimattomana edessäni.”²

Newton ymmärsi, että Jumala on kaiken totuuden Lähde, ja koska hän kunnioitti syvästi Luojaansa, hän näyttää käyttäneen jopa enemmän aikaa tosi Jumalan etsimiseen kuin tieteellisten tosiasioitten etsimiseen. Kun on eritelty, mitä kaikkea Newton kirjoitti, on käynyt ilmi, että noin 3 600 000 sanasta vain 1 000 000 on omistettu luonnontieteille ja noin 1 400 000 sanaa käsittelee uskonnollisia aiheita.³

NEWTON PAINISKELEE KOLMINAISUUSOPIN KANSSA

Newton kiinnitti kirjoituksissaan paljon huomiota kolminaisuusoppiin. Hänen huomattavimpia antejaan silloiselle raamatuntutkimukselle oli hänen teoksensa An Historical Account of Two Notable Corruptions of Scripture (Historiallinen kertomus kahdesta huomattavasta Raamatun tekstin väärennyksestä), joka julkaistiin vasta vuonna 1754, kaksikymmentäseitsemän vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Siinä tarkasteltiin kaikkia vanhoista lähdeteoksista saatavissa olevia tekstitodisteita, jotka koskivat kahta raamatunkohtaa, nimittäin Johanneksen 1. kirjeen 5:7:ää ja 1. Timoteuksen kirjeen 3:16:ta.

Newtonin aikaisessa ja yhä käytössä olevassa englantilaisessa Kuningas Jaakon raamatunkäännöksessä Johanneksen 1. kirjeen 5:7 kuuluu samaan tapaan kuin suomalaisessa ns. Vanhassa kirkkoraamatussa:

”Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat.”

Käyttämällä varhaisten kirkollisten kirjailijoitten teoksia, kreikan- ja latinankielisiä käsikirjoituksia ja ensimmäisten raamatunkäännösten todistusta Newton osoitti, että sanat ”taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat”, jotka tukevat kolminaisuusoppia, eivät esiintyneet alkuperäisissä henkeytetyissä kreikkalaisissa kirjoituksissa. Sitten hän otti selville, miten väärä lukutapa oli tullut latinankielisiin käännöksiin, ensin reunahuomautuksena ja myöhemmin itse tekstiin. Hän osoitti, että sen otti ensiksi kreikkalaiseen tekstiin kardinaali Ximenez vuonna 1515 erään latinankielisen tekstin mukaan korjaillun myöhäisen kreikkalaisen käsikirjoituksen perusteella. Lopuksi Newton tarkasteli jakeen merkitystä ja tekstiyhteyttä ja sanoi: ”Näin ollen on merkitys selvä ja luonnollinen ja todistelu täydellinen ja voimakas, mutta jos väliin pannaan ’kolmen taivaassa’ olevan todistus, niin se katkaistaan ja pilataan.”⁴

Lyhyempi osa tästä tutkielmasta käsitteli 1. Timoteuksen kirjeen 3:16:ta, joka kuuluu Kuningas Jaakon käännöksen mukaan:

”Ja kiistämättä suuri on jumalisuuden salaisuus: Jumala ilmestyi lihassa, vanhurskautettiin Hengessä, oli enkelien näkemä, saarnattiin pakanoille, uskottiin maailmassa, otettiin ylös kirkkauteen.” – Myös Vanha kirkkoraamattu.

Newton osoitti, kuinka pienellä kreikkalaisen tekstin muutoksella oli väliin pantu sana ”Jumala” ja saatu lause kuulumaan: ”Jumala ilmestyi lihassa.” Hän osoitti, että varhaiset kirkolliset kirjoittajat eivät tähän jakeeseen viitatessaan tienneet mitään sellaisesta muutoksesta.a

Yhteenvedoksi näistä molemmista raamatunkohdista Newton sanoi: ”Jos vanhan ajan kirkot kiistellessään ja päättäessään uskonnon suurimmista salaisuuksista eivät tienneet mitään näistä kahdesta kohdasta, en ymmärrä, miksi meidän pitäisi olla niin kiintyneitä niihin nyt, kun kiistat ovat ohi.”⁵ Niiden yli kahdensadan vuoden aikana, jotka ovat kuluneet siitä kun Isaac Newton laati tutkielmansa, on ollut tarpeen tehdä vain muutamia pieniä oikaisuja hänen esittämäänsä todistusaineistoon. Mutta vasta 1800-luvulla raamatunkäännöksiin näkyy korjatun nämä kohdat. Osasta Newtonin alkuperäistä käsikirjoitusta, jonka hän itse on laatinut, olemme julkaisseet seuraavalla sivulla kuvan Oxfordissa Englannissa sijaitsevan Bodleian-kirjaston suosiollisella luvalla.

Miksi Newton ei julkaissut näitä tutkimustuloksia elinaikanaan? Katsaus senaikaiseen tilanteeseen voi selittää tämän. Ne, jotka kirjoittivat kolminaisuusoppia vastaan, saattoivat yhä joutua vainon kohteeksi Englannissa. Vielä vuonna 1698 laki, joka kielsi jumalanpilkan ja häväistyksen, esitti rikokseksi sen, että kieltää jonkun kolminaisuuden persoonista olevan Jumala, ja rangaistukseksi viran, työpaikan ja ansion menetyksen ensikertalaiselle ja vankeuden rikoksenuusijalle. Newtonin ystävä William Whiston (Josephuksen teosten kääntäjä) menetti professorinvirkansa Cambridgessä tästä syystä vuonna 1711. Vuonna 1693 poltettiin ylähuoneen määräyksestä kolminaisuusopin vastainen pamfletti, ja seuraavana vuonna sen painaja ja tekijä haastettiin oikeuteen. Vuonna 1697 Thomas Aikenhead, kolminaisuusopin kieltämisestä syytetty 18-vuotias opiskelija, hirtettiin Edinburghissa Skotlannissa.^6–8

MIKSI NEWTON HYLKÄSI KOLMINAISUUSOPIN

Luonnontieteellisiä tutkimuksiaan tehdessään Newton oppi arvostamaan suuresti ’Luonnonkirjaa’ ja näki siinä todisteen Jumalan, suuren Luojan, käsialasta. Hän uskoi myös, että Raamattu oli Jumalan ilmoitus ja että se oli aina sopusoinnussa luomakunnan todistuksen kanssa.⁹

Raamattu oli Newtonin koetinkivi opetusten ja oppien koettelemiseksi. Kirkon uskontunnustuksia käsitellessään Newton esitti tämän kannan hyvin selvästi. Kahdeksannen artikkelin perusteella niistä kolmestakymmenestä yhdeksästä, jotka käsittelevät apostolista, nikealaista ja Athanasiuksen uskontunnustusta, hän sanoi Englannin kirkosta:

”Se ei vaadi meitä hyväksymään niitä yleisten kirkolliskokousten arvovallan perusteella ja vielä vähemmän pappeinkokousten arvovallan perusteella, vaan ainoastaan siksi, että ne on otettu Raamatusta. Ja oikeuttaako kirkko meidät sen tähden vertaamaan niitä Raamattuun ja katsomaan, kuinka ja missä merkityksessä ne voidaan johtaa siitä? Ja kun emme voi nähdä niiden olevan siitä johdettuja, meidän ei tule luottaa kirkolliskokousten ja synodien arvovaltaan.”

Lopuksi hän esitti vielä painokkaamman päätelmän:

”Jopa yleiset kirkolliskokoukset ovat erehtyneet ja voivat erehtyä uskon asioissa, eikä sillä, mitä ne säätävät välttämättömäksi pelastumiselle, ole mitään voimaa eikä arvovaltaa, ellei sen voida osoittaa olevan pyhästä Raamatusta.”¹⁰

Newton hylkäsi kolminaisuusopin pääasiassa siksi, että kun hän yritti osoittaa uskontunnustusten ja kirkolliskokousten lausunnot oikeiksi, hän ei löytänyt opille mitään tukea Raamatusta.

Näitä todisteita punnitessaan Newton oli lujasti sitä mieltä, että oli käytettävä johdonmukaista ajattelua. Hän väitti, ettei mikään Jumalan luoma ollut vailla tarkoitusta ja syytä ja että Raamatun opetuksia piti voida samoin tukea logiikan ja järjen käytöllä. Apostoli Johanneksen kirjoituksista puhuessaan Newton sanoi: ”Uskon hänen kirjoittaneen tervettä järkeä, ja sen tähden katson hänen tarkoittaneen sitä ajatusta, joka on järkevin.”¹¹ Kolminaisuusopetuksen hylkäämisen toisesta syystä Newton sanoi: ”Homousiolaisuus [oppi, jonka mukaan Poika on samaa olemusta kuin Isä] on käsittämätön. Sitä ei ymmärretty Nikean kirkolliskokouksessa eikä ole ymmärretty sen jälkeenkään. Sellainen, mitä ei voida ymmärtää, ei ole uskottavaa.”¹²

Samaa kolminaisuusopin piirrettä käsittelee Newtonin käsikirjoitus nimeltä ”Queries Regarding the Word Homoousios” (”Kysymyksiä sanasta homoousios”). Se paljastaa kolmannen syyn siihen, miksi hän kielsi kolminaisuusopin. Tämä opetus ei kuulunut osana varhaiskristillisyyteen. Kysymykset 12–14 korostavat kaikki sitä, ettei oppi ole peräisin ensimmäiseltä vuosisadalta:

”Kysymys 12. Eikö käsitys näiden kolmen olevaisen yhdenvertaisuudesta saanut alkunsa Julianus Apostatan [Luopion] hallituskaudella [v. 361–363] Athanasiuksen, Hilariuksen jne. toimesta?

Kysymys 13. Eikö Pyhän Hengen palvonta saanut alkunsa kohta Sardican [Sofian] kirkolliskokouksen jälkeen [v. 343]?

Kysymys 14. Eikö Sardican kirkolliskokous ollut ensimmäinen kirkolliskokous, joka ilmaisi kannattavansa samaolemuksellisen kolminaisuuden oppia?”¹³

Eräässä toisessa käsikirjoituksessa, jota nykyään säilytetään Jerusalemissa, Newton teki yhteenvedon ainoasta vastauksesta sellaisiin kysymyksiin. ”Apostoli käskee meitä (2. Timoteukselle 1:13) pitämään kiinni terveellisten sanojen muodosta. Kiisteleminen kielestä, joka ei ole profeettojen ja apostoleitten jälkeensä jättämää, on tämän käskyn rikkomista, ja ne, jotka rikkovat sitä vastaan, ovat syyllisiä myös siitä aiheutuneisiin levottomuuksiin ja skismoihin. Ei riitä, että uskonkappaleen sanotaan ehkä olevan johdettu Raamatusta. Se täytyy ilmaista juuri niiden terveellisten sanojen muodossa, jossa apostolit sen esittivät.”¹⁴

Raamatun, järjen ja varhaiskristillisyyden luotettavan opetuksen perusteella Newton siis huomasi, ettei hän voinut hyväksyä kolminaisuusoppia. Hän uskoi lujasti Jehova Jumalan korkeimpaan suvereenisuuteen ja Jeesuksen Kristuksen oikeaan asemaan, sillä hän ei vähätellyt häntä Jumalan Poikana eikä toisaalta korottanut häntä hänen Isänsä asemaan.¹⁵ John Lockelle hän kirjoitti Danielin 7:9:n johdosta, josta he olivat vaihtaneet ajatuksia: ”Mistä tiedät varmasti, että Vanhaikäinen on Kristus? Sanotaanko missään, että Kristus istuu Jumalan valtaistuimella?”¹⁶ Hänen oma johtopäätöksensä tässä on ilmeinen, ja Newtonin selvä käsitys Isän ja Pojan suhteesta käy aina ilmi hänen kirjoituksissaan. Niinpä hän muualla mainitseekin, että rukous voidaan esittää ”Jumalalle Karitsan nimessä, mutta ei Karitsalle Jumalan nimessä”.¹⁷

Ehkä paras yhteenveto Isaac Newtonin raamatullisista perusteista, joilla hän hylkäsi kolminaisuusopin, löytyy neljästätoista latinaksi kirjoitetusta ”argumentista”, joista monissa esiintyy raamatunkohtia. Varsinkin argumentit 4–7 ovat kiinnostavia:

”4. Koska Jumala tuotti Pojan jolloinkin, tämä ei ole ollut olemassa ikuisuudesta. Sananlaskut 8:23, 25.

5. Koska Isä on suurempi kuin Poika. Johannes 14:28.

6. Koska Poika ei tiennyt viimeistä hetkeään. Markus 13:32, Matt. 24:36, Ilm. 1:1, 5:3.

7. Koska Poika sai kaiken Isältä.”¹⁸

Newtonin uskonnollisia kirjoituksia tutkittaessa niiden perusteellisuus tekee lukijaan pakostakin syvän vaikutuksen, ja lukija havaitsee hänen miettineen niitä kauan ja syvällisesti, toteaa hänen olleen kyvykäs tutkija ja ymmärtäneen Raamatun alkukieliä. Hänen johtopäätöksensä kolminaisuusopista ansaitsevat siksi kunnioituksemme ja huomioonottomme, vaikka hän ei tuntenutkaan tarvetta julkaista niitä elinaikanaan.

Nykyään, jolloin on saatavissa paljon enemmän todisteita kuin Newtonilla oli käytettävissään, meidänkin pitäisi tutkia uskonnollisia vakaumuksiamme niin kuin hän tutki ja pyrkiä aina ajattelemaan johdonmukaisesti ensin Jumalan sanan todistuksen perusteella. Sellainen menettely rakentaa meihin lujan uskon, joka on täysin sopusoinnussa alkuperäisen kristillisyyden opetuksen kanssa.

Lähdeviitteet

 1. Encyclopædia Britannica, vuoden 1971 painos, 16. osa, s. 420.

 2. The World Book Encyclopedia, vuoden 1973 painos, 14. osa, s. 308.

 3. The Correspondence of Isaac Newton, toimittanut H. W. Turnbull, F.R.S., Cambridge 1961, 1. osa, s. XVII.

 4. Sir Isaac Newton, An Historical Account of Two Notable Corruptions of Scripture, vuoden 1830 painos, Lontoo, s. 60.

 5. Sama, s. 95.

 6. Earl M. Wilbur, Our Unitarian Heritage, Boston 1925, s. 289–294.

 7. Henry W. Clark, History of English Nonconformity, Lontoo 1913, II osa, s. 157.

 8. H. McLachlan, Religious Opinions of Milton, Locke and Newton, Manchester 1941, s. 146, 147.

 9. F. E. Manuel, The Religion of Isaac Newton, Oxford 1974, s. 48.

10. Sir Isaac Newton Theological Manuscripts, valinnut ja toimittanut H. McLachlan, Liverpool 1950, s. 37, 38.

11. An Historical Account of Two Notable Corruptions of Scripture, s. 61.

12. Sir Isaac Newton Theological Manuscripts, s. 17.

13. Sama, s. 45, 46.

14. The Religion of Isaac Newton, s. 54, 55. Yahuda Ms. 15.1. fol.11r.

15. The Religion of Isaac Newton, s. 61.

16. The Correspondence of Isaac Newton, III osa, kirje 362.

17. The Religion of Isaac Newton, s. 61, Yahuda Ms. 15.4.fol.67v.

18. Isaac Newton, A Biograpby, s. 642.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 550]

Jäljennös osasta Newtonin käsin kirjoittamaa tutkielmaa ”An Historical Account”, jossa hän kumosi kolminaisuusopin