Mefiboset – arvostava mies

MEFIBOSET eli Meribbaal oli Joonatanin poika ja kuningas Saulin pojanpoika. Mutta se, että hän oli Israelin ensimmäisen kuningassuvun jäsen, ei antanut hänelle lupausta loistavasta tulevaisuudesta. Hän syntyi sen jälkeen, kun hänen isoisänsä Saul oli menettänyt kuninkuuden. Kun Mefiboset oli 5-vuotias, hänen isänsä ja isoisänsä tapettiin taistelussa. Saatuaan tiedon siitä Mefibosetin hoitaja joutui pakokauhun valtaan ja pakeni poika mukanaan. Pakomatkan aikana Mefiboset putosi ja hänen molemmat jalkansa rampautuivat hänen loppuiäkseen. Noin seitsemän vuotta myöhemmin hänen setänsä Iisboset murhattiin kylmäverisesti. (2. Sam. 4:4–8) Mefiboset kohtasi tosiaan traagisia tapahtumia, mutta ne eivät katkeroittaneet häntä. Hänestä kasvoi arvostava mies.

Mefiboset meni naimisiin nuorena ja hänestä tuli Miika-nimisen pojan isä. Mefiboset asettui perheineen asumaan Maakirin, Loodebarissa, eräässä Gileadin kaupungissa, asuvan huomattavan, varakkaan miehen luo. – 2. Sam. 9:4, 12; vrt. 2. Sam. 17:27–29.

Aikanaan kuningas Daavid kiinnitti suosiollista huomiota tähän Joonatanin poikaan. Kun Daavidin kuninkuus koko Israelin suhteen oli lujasti vahvistunut useiden vuosien aikana, hän ryhtyi kiinnittämään huomiota valalla vahvistettuun lupaukseen, jonka hän oli tehnyt ystävälleen Joonatanille. (1. Sam. 20:42) Joonatanin vuoksi Daavid halusi osoittaa huomaavaisuutta ketä tahansa kohtaan, joka olisi jäljellä Saulin huoneesta. Saulin palvelijalta Siibalta Daavid sai tietää Mefibosetista eikä viivytellyt tämän Joonatanin pojan kutsumista luokseen. Nöyrästi Mefiboset heittäytyi pitkälleen Daavidin eteen. ”Niin Daavid sanoi: ’Mefiboset!’ Hän vastasi: ’Tässä on palvelijasi’.” Todennäköisesti Mefibosetin ääni ilmaisi pelkoa, sillä Daavid vakuutti hänelle heti: ”Älä pelkää, sillä minä teen sinulle laupeuden isäsi Joonatanin tähden, ja minä palautan sinulle isoisäsi Saulin kaiken maaomaisuuden, ja sinä saat aina aterioida minun pöydässäni.” – 2. Sam. 9:1–7.

Miksi Mefiboset pelkäsi? On muistettava, että hänen setänsä Iisboset hallitsi Daavidin kilpailijana ja siksi Mefibosetin voitiin ajatella vaativan hallitusvaltaa. Koska itämaiset hallitsijat varmistivat yleisesti asemansa surmaamalla kaikki mahdolliset kilpailijat, Mefiboset on saattanut pelätä henkensä menetystä.

Mefiboset on kokenut varmaan tosi yllätyksen, kun kuningas osoitti hänelle suosiota. Ensiksikin, kun oli kysymys maasta, joka oli kuulunut Saulille, Daavid päästessään koko Israelin kuninkaaksi mahdollisesti otti haltuunsa tämän maan. Tai Saulin kuoleman jälkeen toiset ovat saattaneet ottaa sen omistukseensa. Olipa kummin päin tahansa, Daavid päätti, että maaomaisuus piti palauttaa lailliselle perilliselle Mefibosetille. Mutta ei siinä kaikki. Mefiboset oli saava kunnia-aseman Daavidin hovissa. Hän sai edun syödä säännöllisesti kuninkaan pöydässä. Tällaista suosionosoitusta ei yleensä annettu avuttomille rammoille, vaan uroteoilla kunnostautuneille miehille.

Syvää arvostusta ilmaisten Mefiboset heittäytyi Daavidin eteen ja sanoi: ”Mikä on palvelijasi, että sinä käännyt minunlaiseni koiranraadon puoleen?” (2. Sam. 9:8) Hän oli häkeltynyt Daavidin huomaavaisuudesta. Oman arvionsa mukaan Mefiboset ei lainkaan ansainnut tällaista. Ja sanoessaan itseään ”koiranraadoksi” hän ilmaisi, että hänellä oli mahdollisimman alhainen asema.

Sitten Daavid järjesti Siiban viljelemään peltoa, joka palautettiin Mefibosetille. Pellon tuotto piti käyttää Mefibosetin perheen ja palvelijoitten elatukseen. Maa-alueen on täytynyt olla melko suuri, koska sen viljelemisessä riitti työtä Siiballe, hänen viidelletoista pojalleen ja kahdellekymmenelle palvelijalleen. – 2. Sam. 9:9, 10; 19:17.

Siiba noudatti Daavidin määräyksiä, mutta etsi ilmeisesti tilaisuutta saada Mefibosetin omaisuus täysin omistukseensa. Tämä tilaisuus tuli Daavidin pojan Absalomin kapinan aikana. Kun Daavid pakeni Jerusalemista, Siiba meni häntä vastaan tarpeellisin varustein. Daavidin tiedustellessa Mefibosetia Siiba vastasi valheellisesti: ”Hän jäi Jerusalemiin; sillä hän ajatteli: ’Nyt Israelin heimo antaa minulle takaisin isäni kuninkuuden’.” (2. Sam. 16:3) Ikävä kyllä, Daavid uskoi valheen epäilyksettä. Koska Daavidin oma poika Absalom ajoi häntä takaa, hän oli ilmeisesti niin hämmentynyt, että uskoi Mefibosetin tulleen petolliseksi. Niin Daavid lupasi antaa Siiballe Mefibosetin maan.

Koko sen ajan, kun Daavidin oli pakko olla poissa pääkaupungista, Mefiboset ilmaisi murehtivansa Daavidin tuskallista tilannetta ja laiminlöi henkilökohtaisen ulkonäkönsä. Kun Absalomin kapina oli kukistettu, Mefiboset tässä ilmeisessä surutilassa tapasi Daavidin Jerusalemissa. Daavid tervehti häntä seuraavin sanoin: ”Miksi sinä et tullut minun kanssani, Mefiboset?” (2. Sam. 19:25) Oli luonnollista, että Daavid teki tämän kysymyksen ottaen huomioon sen, mitä Siiba oli sanonut. Mefiboset vastasi:

”Herrani, kuningas, palvelijani petti minut. Sillä sinun palvelijasi sanoi hänelle: ’Satuloi minun aasini, ratsastaakseni sillä ja mennäkseni kuninkaan kanssa’ – sillä palvelijasihan on ontuva – mutta hän on panetellut palvelijaasi herralle kuninkaalle. Herrani, kuningas, on kuitenkin niinkuin Jumalan enkeli; tee siis, mitä hyväksi näet. Sillä koko minun isäni suku oli herrani, kuninkaan, edessä kuoleman oma, ja kuitenkin sinä asetit palvelijasi niiden joukkoon, jotka syövät sinun pöydässäsi. Mitäpä minulla on enää muuta oikeutta ja mitä valittamista kuninkaalle?” – 2. Sam. 19:26–28.

Kun Daavid kuuli tämän, hän varmasti havaitsi tehneensä väärin uskoessaan Siiban sanoja, ja tämä ilmeisesti ärsytti häntä. Hän ei halunnut kuulla enempää asiasta, sillä hän sanoi Mefibosetille: ”Mitäs tuosta enää puhut? Minä sanon, että sinä ja Siiba saatte jakaa keskenänne maaomaisuuden.” – 2. Sam. 19:29.

Mefiboset ei loukkaantunut siitä, että Daavid käsitteli asiat tällä tavalla. Hän ei ollut huolissaan aineellisesta menetyksestä. Hänestä oli tärkeätä, että Daavid oli palannut vahingoittumattomana Jerusalemiin. Siksi Mefiboset sanoi: ”Ottakoon hän [Siiba] sen vaikka kokonaan, kun kerran herrani, kuningas, on palannut rauhassa kotiinsa.” – 2. Sam. 19:30.

Vaikka Mefiboset olisi voinut olla katkera osansa suhteen elämässä, niin hän arvosti itse elämää. Silloisen tilanteen vuoksi Daavid olisi voinut tappaa hänet. Siksi hän oli hyvin kiitollinen edusta saada syödä kuninkaan pöydässä, ja hän alistui nöyrästi ja uskollisesti kuningas Daavidin päätöksiin. Mefiboset oli täten erinomainen esimerkki miehestä, joka arvosti sitä mitä hänellä oli eikä valittanut sitä mitä hänellä ei ollut. Olkaamme mekin yhtä arvostavia kuin Mefiboset.