”Verensiirron herättämiä lääketieteen juridisia kysymyksiä”

”TÄMÄN vuosisadan uusin ja mahdollisesti vaarallisin tauti – AIDS.” Näin kuvaili tri L. A. Laskey (Genentech-yhdistyksen vanhempi tiedemies) ongelmaa, joka johti 19. ja 20. syyskuuta 1985 Washingtonissa (D.C.) Yhdysvalloissa pidettyyn konferenssiin.

Todennäköisesti tiedät, että AIDS-tauti (hankittu immuniteetin puutostila) on liitetty verituotteisiin ja verensiirtoihin. Painetussa ohjelmassa sanotaan näin:

”Mikään muu muistissamme oleva yksittäinen terveysongelma ei ole herättänyt niin paljon keskustelua ja pelkoa suuressa yleisössä. AIDS-tapausten määrä saattaa kaksinkertaistua ensi vuonna, ja AIDS-taudin voi saada jopa miljoona amerikkalaista [ja lukematon määrä muissa maissa asuvia]. AIDS-taudista johtuva potentiaalinen juridinen vastuuvelvollisuus on siksi suuri.”

Noin 200 lääkäriä, lakimiestä ja veripankin henkilökuntaan kuuluvaa kokoontui konferenssiin, jonka aiheena oli ”Verensiirron herättämiä lääketieteen juridisia kysymyksiä”. Useimpien konferenssiin osallistuneiden työ tai ammatti liittyi jotenkin verensiirtoihin. Mutta myös joitakin Jehovan todistajia oli läsnä. Esitämme nyt otteita siitä, mitä puhujat paljastivat.

Pääasialliset huolenaiheet olivat vaara levittää AIDS-tautia veren välityksellä ja sen aiheuttamat juridiset vaarat niille, jotka työssään keräävät, jalostavat tai myyvät verta. Tämä jälkimmäinen huolenaihe kävi ilmi ensimmäisestä puheesta, joka käsitteli aihetta ’Veripankkijärjestelmän rakenne, talous ja säätely’. Tri P. J. Schmidt totesi, että tällainen säätely juontaa juurensa 1600-luvulta. Ranskalainen lääkäri Denis oli mukana verensiirron historian ”ensimmäisessä väärää hoitotapaa koskeneessa oikeusjutussa”, koska hän antoi ”karitsan verta nuorelle miehelle, joka kuoli”. Tarvitaanko sääntöjä yhä? Schmidt myönsi: ”Mielestäni on vielä paljon tuntemattomia asioita. Silti itse verensiirto on jatkuvasti suunnaton haaste. Maassamme verensiirto on miljoona kertaa kuukaudessa kokeilu immunologiassa ja epidemiologiassa, usein ilman laillista ennakkopäätöstä.”

Tri Paul Ness (Johns Hopkins -sairaalasta) puhui myöhemmin aiheesta ”Mikä voi mennä vikaan verensiirrossa”. Hänestä tuntui, että vain ”puolessa tunnissa on hyvin vaikea puhua kaikesta, mikä voi mennä pieleen verensiirrossa”. Itse asiassa hän aikoi näyttää diakuvan, jossa lukisi ikään kuin jossakin etiketissä: ”Varoitus: seuraavat seikat voivat mennä pieleen verensiirrossa”, luetellen ”noin 50 eri asiaa – –. [Mutta] tiesin, että luettelo ei kuitenkaan olisi täydellinen.”

Tri Johanna Pindyck (Suur-New Yorkin veriohjelmasta) sanoi, että ’hepatiitti non-A, non-B on painostavin verensiirtojen välityksellä tarttuvien tautien ongelmamme.’ Tämän maksatulehduksen muodon ”aiheuttajia ajatellaan olevan ainakin kaksi virusta, mutta niiden täsmällistä luonnetta ei tunneta. Tutkimuksia on jatkettu vuosia – runsaat 10–15 vuotta – mutta emme ole vielä saaneet selville syytä.” Hän sanoi parhaasta käytettävissä olevasta testausmenetelmästä tämän hepatiittiviruksen toteamiseksi verestä: ”Sanoisin, että tällä hetkellä testataan 10 prosenttia verimäärästä tai mahdollisesti vielä hieman vähemmän.”

AIDS-taudista keskustellessaan tri Pindyck ja muut ilmaisivat toiveikkaan näkemyksen siitä, että nykyisten testausmenetelmien ansiosta veripankit voivat eliminoida lähes täysin mahdollisuuden, että ”verituotteiden siirrot olisivat AIDS-tartunnan lähde”. Voivatko ne? Tri Laskey selitti myöhemmin, että nykyiset testit ’ovat uskomattoman kalliita, vaarallisia valmistaa eivätkä ne ole täysin tarkkoja’. Mitä on sanottava vastakehitetystä menetelmästä, joka hänen mielestään on parempi? Hän kertoi sellaisille potilaille tehdyistä kokeista, joilla on AIDS-tauti tai sen esiaste. Osassa heitä testit eivät paljastaneet yhteyttä AIDS-tautiin. ’Kukaan [toisin sanoen mikään testeistä] ei olisi [havainnut]’ AIDS-virusta, sanoi hän.

Voit siksi varmasti ymmärtää, miksi monet harkitsevat oman verensä varastoimista tai veren ottamista vain ystävältä tai sukulaiselta. Tri Joseph Bove (Yale-New Haven -sairaalasta) vastusti kuitenkin tätä ja oli sitä mieltä, että se olisi kallista ja johtaisi veripulaan. Hän lisäsi: ”Suurimpia syitä verensiirtoihin liittyviin kuolemantapauksiin on hallinnollinen erehdys: väärän veren antaminen väärään ihmiseen. Minua nolottaa – – sanoa, että vuonna 1985, jolloin apunamme on tekniikka, tietokoneet ja kaikkea muuta, me emme voi saada oikeaa veriyksikköä oikeaan potilaaseen. Totuus asiassa on, että me emme aina onnistu siinä, ja siten me tapamme ihmisiä.”

Niinpä konferenssin osallistujilla oli paljon sanottavaa juridisista kysymyksistä. Miten veripankki voi suojella itseään väärää hoitotapaa koskevilta oikeudenkäynneiltä? Nyt kun testit ovat käytössä ja luovuttajan verestä löytyy AIDS-taudin vasta-ainetta, niin tulisiko veripankin ilmoittaa siitä niille, jotka ovat saaneet hänen vertaan viime vuosina? Tri Schmidt (veripankin johtaja) sanoi: ”Tällä hetkellä kannatan sitä, ettei ilmoiteta. Me teemme vain sen, mitä meidän täytyy, emmekä yhtään enempää.” Kun joku kieltäytyy ottamasta verta, esimerkiksi Jehovan todistajat, jotka kieltäytyvät uskonnollisista syistä, niin tulisiko hankkia oikeuden päätös, jonka avulla heille voidaan antaa sitä väkisin?

Itse asiassa tri William Dornette käsitteli Jehovan todistajia puheessaan ”Laiminlyönnit ja vastuuvelvollisuudet”. Hän selitti, että yksi peruste Jehovan todistajien kieltäytymiselle ottamasta verta ”on tämä 1. Mooseksen kirjan luku [9:3, 4]. Ja siinä sanotaan nimenomaan: ’Minä annan teille myös tämän kaiken. Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on.’” Kuinka järkevä tällainen asenne on ja mitä laillisia oikeuksia todistajilla on kieltäytyä verestä?

Dornette, joka on sekä lääketieteen että lakitieteen tohtori, kehotti: ”Jehovan todistajien uskontoon kuuluvia on monien monien vuosien ajan pidetty vähän kummallisena joukkona, joka ei tiedä mitä se tekee, koska ’minä lääkärikuntaan kuuluvana – lääkärinä – tiedän kaiken’. Meidän täytyy tajuta ensinnäkin se, että he ovat syvästi uskonnollisia. Toiseksi he ovat Yhdysvaltain kansalaisia – –. Kolmanneksi, heillä on oikeus harjoittaa uskontoaan ja he ovat kiinnostuneita paranemisesta – –. He uskovat lääkärinhoitoon. Ja mielestäni meidän täytyy kunnioittaa heidän yksilöllistä oikeuttaan harjoittaa uskontoaan vapaasti.” Hän lisäsi: ”Jollei saada minkäänlaista suostumusta, tehdään väkivaltaa. Jollei saada suostumusta verensiirtoon, tehdään väkivaltaa. – – Jos saat täydessä ymmärryksessä olevalta potilaalta, joka tietää hoidon vaarat ja hyödyt, kieltäytymisen verensiirrosta, olet vapautunut vastuuvelvollisuudesta oikeuden edessä.”

Myös lakimies Susan Lentz korosti tätä puheessaan sanoen: ”On tärkeää ymmärtää, että tietoon hoidon vaaroista ja hyödyistä perustuva suostumus on todella merkityksellinen vain, jos tunnustetaan, että se voi sisältää paitsi oikeuden antaa luvan myös oikeuden kieltäytyä antamasta lupaa.” Hän lisäsi, että ”tänä vuonnakin on tehty kolme tai neljä [oikeuden] päätöstä, joissa vahvistetaan Jehovan todistaja -potilaiden oikeudet kieltäytyä verensiirroista”. Hän sanoi lopuksi: ”Kun siitä, mitä olette nyt kuulleet puolentoista päivän ajan AIDS-taudista ja siihen liittyvistä ongelmista, tulee yhä suurempi ongelma ainakin yleisön silmissä, niin myös verensiirroista kieltäytymiseen liittyvät ongelmat saattavat lisääntyä.”

(Lisää hyödyllistä tietoa AIDS-taudista ilmestyy Herätkää-lehdessä 22.5.1986.)

[Tekstiruutu s. 10]

Voivatko potilaat luottaa siihen, että veripankki pystyy havaitsemaan AIDS-viruksen saastuttaman veren? Harvardin yliopiston kansanterveyslaitoksen syöpäbiologian osaston puheenjohtaja tri Myron Essex sanoi hiljattain: ”On äärimmäisen epätodennäköistä, että testeillä todetaan virus verestä yli 90-prosenttisesti, ja parhaan arvioni mukaan se voidaan tehdä vain 75–80-prosenttisesti. Olisin ällistynyt, jos se voitaisiin todeta yhtään sen paremmin.” – New York Times 4.10.1985.

[Tekstiruutu s. 11]

”Viime huhtikuussa hyväksytty ja kaikkien veripankkien käyttämä uusi veritesti toteaa verestä vain AIDS-viruksen, HTVL-III:n, vasta-aineen. Valitettavasti se ei pysty paljastamaan ihmisiä, jotka kantavat tarttuvaa AIDS-virusta ja jotka eivät vielä ole kehittäneet AIDS-viruksen vasta-ainetta – –. Siksi pienessä mutta merkittävässä joukossa niistä noin miljoonasta ihmisestä, jotka kantavat AIDS-virusta, ei vielä paljastu viruksen vasta-aineita veripankkien nykyisissä rutiinitesteissä.” – Sanford F. Kuvin, lääket. tri., Jerusalem, 17.11.1985.