Kenen syy?

ENSIMMÄINEN ihminen Aadam pani sen alulle. Tehtyään syntiä hän sanoi Jumalalle: ”Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin.” Todellisuudessa hän sanoi: ”Ei se ollut minun vikani!” Ensimmäinen nainen, Eeva, teki samoin, kun hän sanoi: ”Käärme petti minut, ja minä söin.” (1. Mooseksen kirja 3:12, 13.)

Näin Eedenin puutarhassa luotiin pohja sille, että ihmiset kieltäytyisivät kantamasta vastuuta omista teoistaan. Oletko sinä koskaan syyllistynyt siihen? Kun syntyy ongelmia, syytätkö niistä nopeasti toisia? Vai eritteletkö tilannetta nähdäksesi kenen syy todellisuudessa on? Jokapäiväisessä elämässä on helppo langeta syyttämään toisia virheistämme ja sanoa, ettei vika ole meissä. Tarkastelkaamme joitakin tavallisia tilanteita nähdäksemme, mitä jotkut ovat taipuvaisia tekemään. Mikä vielä tärkeämpää, mieti, miten itse toimisit samanlaisissa tilanteissa.

Taloudelliset vaikeudet

”Ei se ole minun syytäni, vaan talouden, kierojen liikemiesten ja korkeiden elinkustannusten syytä”, saattavat jotkut sanoa huomatessaan olevansa kovissa taloudellisissa vaikeuksissa. Mutta onko syy tosiaan näissä seikoissa? Epävarmat olosuhteet saattoivat johtaa heidät arveluttaviin tai uhkarohkeisiin liiketoimiin. Joskus ahneus peittää varjoonsa objektiivisuuden ja ihmiset huomaavat liikkuvansa vaarallisilla vesillä ja joutuvansa hain ruoaksi. He unohtavat sananparren: ”Jos jokin näyttää liian hyvältä ollakseen totta, niin se luultavasti onkin sitä.” He hakevat sellaisia neuvoja, joita he haluavat kuulla, mutta kun syntyy taloudellisia vaikeuksia, he yrittävät vierittää syyn jonkun toisen niskoille. Näin valitettavasti käy toisinaan jopa kristillisessä seurakunnassa.

Jotkut ovat sekaantuneet epäviisaisiin ja jopa katteettomiin sijoitushankkeisiin, kuten sellaisten timanttien ostoon, joita ei ole ollut olemassa, rahoittamaan suosittuja televisio-ohjelmia, jotka ovat nopeasti kuivuneet kokoon, tai tukemaan kiinteistöyrityksiä, jotka ovat menneet vararikkoon. Kohtuuton varallisuuden tavoittelu on saattanut himmentää heidän muististaan Raamatun neuvon: ”Ne, jotka ovat päättäneet olla rikkaita, joutuvat kiusaukseen ja ansaan ja – – ovat – – lävistäneet itsensä joka puolelta monilla tuskilla.” (1. Timoteukselle 6:9, 10.)

Hillitsemätön kuluttaminenkin voi johtaa taloudelliseen perikatoon. Joidenkuiden mielestä heidän täytyy näyttää uusimmissa muotilehdissä esiintyviltä ihmisiltä, viettää kalliita lomia, käydä syömässä hienoissa ravintoloissa ja ostaa uusimpia aikuisten ”leluja” – matkailuautoja, veneitä, kameroita ja stereolaitteita. Jotkut saattavat tietenkin pystyä hankkimaan tällaisia asioita taitavan suunnittelun ja säästämisen ansiosta. Mutta ne, jotka haluavat niitä nopeasti, saattavat huomata velkaantuneensa pahasti. Kenen on syy, jos niin on käynyt? He eivät ilmeisestikään ole kiinnittäneet huomiota Sananlaskujen 13:18:n järkevään toteamukseen: ”Köyhyys ja häpeä kuritusta vierovalle.”

Pettymykset lasten suhteen

”On vanhinten vika, että lapseni ovat jättäneet totuuden”, saattavat jotkut vanhemmat sanoa. ”He eivät kiinnittäneet tarpeeksi huomiota lapsiini.”

Vanhimmat ovat kyllä vastuussa lauman paimentamisesta ja siitä huolehtimisesta, mutta miten on vanhempien itsensä laita? Ilmaisevatko he esimerkillisesti Jumalan hengen hedelmiä kaikissa toimissaan? Johtivatko he säännöllisesti perheen raamatuntutkistelua? Olivatko vanhemmat innokkaita Jehovan palveluksessa ja auttoivatko he lapsiaan valmistautumaan siihen? Valvoivatko he huolellisesti lastensa seuraa?

Myös koulunkäynnistä vanhempien on helppo sanoa: ”On opettajien syytä, ettei poikani ole menestynyt kovin hyvin koulussa. He eivät pidä pojastani. Ja opetuksen taso on muutenkin huono tuossa koulussa.” Mutta ovatko vanhemmat olleet läheisessä kanssakäymisessä koulun kanssa? Ovatko he olleet kiinnostuneita lapsensa ainevalinnoista ja opinnoista? Onko lapsella ollut aikataulu läksyjen lukua varten ja onko hän saanut tarvittaessa apua? Voisiko perimmäisenä ongelmana olla joko lapsen tai vanhempien asenne tai laiskuus?

Sen sijaan että vanhemmat syyttäisivät koulujärjestelmää, olisi paljon hyödyllisempää, jos he ryhtyisivät tekemään jotakin sen hyväksi, että heidän lapsillaan olisi oikea asenne ja että nämä käyttäisivät hyväkseen niitä oppimismahdollisuuksia, joita koulussa on.

Kun joku ei kasva hengellisesti

Silloin tällöin kuulee sanottavan: ”Olisin hengellisesti vahvempi, mutta ei ole minun syytäni, etten ole sitä. Vanhimmat eivät kiinnitä minuun tarpeeksi huomiota. Minulla ei ole ystäviä. Tällä seurakunnalla ei ole Jehovan henkeä.” Samaan aikaan toisilla seurakuntaan kuuluvilla saattaa olla ystäviä, he ovat onnellisia ja edistyvät hengellisesti hyvin; ja seurakuntaa siunataan kasvulla ja hengellisellä menestyksellä. Miksi sitten joillakuilla on ongelmia?

Vain harvat ihmiset haluavat läheisiksi ystävikseen sellaisia, jotka ovat kielteisiä ja valittavat. Pisteliäs, terävä kieli ja jatkuva valittaminen voivat masentaa suuresti. Jotkut saattavat rajoittaa seuranpitoaan tällaisten ihmisten kanssa, koska he eivät halua heikentyä hengellisesti. Jonkun mielestä seurakunta saattaa tämän vuoksi vaikuttaa kylmäkiskoiselta, ja hän saattaa alkaa vaeltaa sinne tänne seurakunnasta toiseen. Samoin kuin Afrikan tasangoilla vaeltavat laumat, jotka etsivät aina vihreämpiä laitumia, nämä ”vaeltavat” kristityt etsivät aina vain sitä oikeaa seurakuntaa. Miten paljon onnellisempia he olisivatkaan, jos he sen sijaan näkisivät toisten hyvät ominaisuudet ja pyrkisivät omassa elämässään ilmaisemaan täydemmin Jumalan hengen hedelmää! (Galatalaisille 5:22, 23.)

Jotkut tekevät näin ja ponnistelevat erityisesti sen hyväksi, että he puhuisivat eri ihmisen kanssa jokaisessa kokouksessa valtakunnansalilla ja kiittäisivät tätä vilpittömästi jostakin hyvästä piirteestä. He voisivat kiittää häntä esimerkiksi hänen hyvin käyttäytyvistä lapsistaan, säännöllisyydestään kristillisissä kokouksissa, hyvin valmistetuista vastauksista Vartiotornin tutkistelussa tai vieraanvaraisuudesta, jota hän osoittaa tarjoamalla kotinsa seurakunnan kirjantutkistelun ja kenttäpalveluskokousten pitämistä varten. Kun tavoitteenasi on katsoa epätäydellisyyden pinnan alle, löydät kristityistä veljistäsi ja sisaristasi varmasti jaloja ominaisuuksia. He kiintyvät sinuun, ja tulet huomaamaan, ettei sinulta puutu uskollisia ystäviä.

Viime käden selitys

”Se on Jumalan tahto.” ”Panettelija on syynä siihen.” Viime käden selityksenä käytetään luultavasti sitä, että syytetään epäonnistumisista joko Jumalaa tai Panettelijaa. Jumala tai Saatana voivat tosin vaikuttaa joihinkin elämämme tapahtumiin. Mutta jotkut uskovat, että melkein kaikki, olipa se hyvää tai pahaa, johtuu siitä, että Jumala tai Saatana on puuttunut asioihin, ikään kuin heille ei tapahtuisi mitään sen takia, mitä he itse tekevät. ”Jos Jumala haluaa minun saavan tuon uuden auton, hän huolehtii siitä, että saan sen.”

Tällaiset ihmiset elävät usein holtittomasti ja ratkovat raha-asioita ja muita seikkoja olettaen, että Jumala pelastaa heidät. Jos heidän epäviisaista teoistaan on seurauksena jokin taloudellinen tai muu katastrofi, he syyttävät siitä Panettelijaa. Olisi paitsi julkeaa myös Raamatun vastaista tehdä jotakin hätiköityä ’laskematta ensin kustannuksia’ ja syyttää sitten Saatanaa epäonnistumisesta, tai mikä vielä pahempaa, odottaa Jehovan puuttuvan asiaan (Luukas 14:28, 29).

Saatana yritti saada Jeesuksen ajattelemaan sillä tavoin ja karistamaan harteiltaan vastuun omista teoistaan. Matteuksen 4:5–7:ssä kerrotaan, mitä tapahtui toisen kiusauksen aikana: ”Panettelija otti hänet mukaansa pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelin sakaraharjalle ja sanoi hänelle: ’Jos olet Jumalan poika, niin heittäydy alas, sillä on kirjoitettu: ”Hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn, ja he kantavat sinua käsillään, ettet iskisi milloinkaan jalkaasi kiveen.”’” Jeesus tajusi, ettei hän voisi odottaa Jehovan puuttuvan asiaan, jos hän tekisi jotain selvästikin tyhmänrohkeaa ja jopa hengenvaarallista. Niinpä hän vastasi: ”On kirjoitettu: ’Sinä et saa panna Jehovaa, Jumalaasi, koetukselle.’”

Niillä, jotka syyttävät helposti Panettelijaa tai Jumalaa omista kyseenalaisista teoistaan, on paljon yhteistä astrologiaan uskovien kanssa, jotka vain korvaavat Jumalan tai Panettelijan tähdillä. He ovat läpeensä varmoja siitä, etteivät he voi vaikuttaa paljon mihinkään, mitä tapahtuu, ja siksi heiltä jää huomaamatta Galatalaiskirjeen 6:7:ssä oleva yksinkertainen periaate: ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.”

Todellisuuden kohtaaminen

Elämme kiistattomasti epätäydellisessä maailmassa. Edellä käsitellyt ongelmat ovat todellisia. Meitä käytetään taloudellisesti hyväksi. Jotkut työnantajat ovat epäoikeudenmukaisia. Tuttavapiiri saattaa vaikuttaa haitallisesti lapsiimme. Jotkut opettajat saisivat olla pätevämpiä ja jotkin koulut tasokkaampia. Vanhimmat voisivat toisinaan olla rakkaudellisempia ja huomaavaisempia. Meidän on kuitenkin myönnettävä, että epätäydellisyys vaikuttaa kaikkiin ja että ”koko maailma on paholaisen vallassa”, kuten Raamatussa osoitetaan. Ei ole siksi realistista odottaa, että elämäntaipaleemme tulee olemaan koko ajan tasainen. (1. Johanneksen kirje 5:19.)

Meidän täytyy lisäksi tunnustaa omat epätäydellisyytemme ja rajoituksemme ja ymmärtää, että ongelmamme johtuvat monesti omasta typeryydestämme. Paavali neuvoi Roomassa asuvia kristittyjä: ”Sanon jokaiselle teidän joukossanne olevalle, ettei tule ajatella itsestään enempää kuin on tarpeellista ajatella.” (Roomalaisille 12:3.) Tämä neuvo soveltuu yhtä lailla meihin nykyään. Kun elämässämme menee jokin vikaan, emme noudata heti esivanhempiemme Aadamin ja Eevan mallia ja sano: ”Syy ei ole minussa!” Sen sijaan kysymme itseltämme: ”Mitä olisin voinut tehdä toisin välttääkseni nämä onnettomat seuraukset? Käytinkö tässä asiassa hyvää arvostelukykyä ja etsinkö neuvoja viisaasta lähteestä? Oletinko toisen osapuolen tai toisten osapuolten olevan syyttömiä osoittaen siten kunnioittavani heitä?”

Jos noudatamme kristillisiä periaatteita ja käytämme tervettä arvostelukykyä, saamme enemmän ystäviä ja meillä on vähemmän ongelmia. Monet päivittäisen elämämme tarpeettomat rosoisuudet tasoittuvat. Saamme iloa ollessamme tekemisissä toisten kanssa eikä meitä kiusaa kysymys: ”Kenen syy?”

[Kuvat s. 28]

Vanhemmat voivat monin tavoin auttaa lapsiaan kasvamaan hengellisesti