Mitä on tapahtunut helvetin tulelle?

MILLAISEN kuvan sana ”helvetti” synnyttää mielessäsi? Pidätkö helvettiä kirjaimellisena paikkana, jossa on tulta ja tulikiveä ja jossa kärsitään ikuisesti piinaa ja ahdistusta? Vai onko helvetti mahdollisesti jonkin olotilan vertauskuva?

Kristikunnan uskonnolliset johtajat ovat vuosisatojen ajan kuvailleet, kuinka synnintekijät joutuvat tuliseen helvettiin, jossa he kärsivät sietämätöntä piinaa. Tämä ajatus on edelleen yleinen monissa muissa uskonnoissa. Lehdessä U.S.News & World Report sanotaan: ”Kristillisyys on kenties tuonut helvetin kaikkien huulille, mutta sillä ei ole yksinoikeutta helvettioppiin. Tuonpuoleisessa saatavan tuskallisen rangaistuksen uhkalla on vastineensa lähes kaikissa suurissa maailmanuskonnoissa samoin kuin joissakin pienemmissäkin.” Hindut, buddhalaiset, muslimit, jainalaiset ja taolaiset uskovat kaikki jonkinlaiseen helvettiin.

Nykyään helvetistä on kuitenkin vallalla myös toisenlainen käsitys. Edellä mainittu lehti kertoo: ”Perinteisellä helvettikuvauksella on yhä kannattajansa, mutta esiin on nousemassa uudenlaisia käsityksiä, joiden mukaan ikuinen kadotus merkitsee erityisen epämiellyttävää eristyksissäoloa eikä helvetti kenties olekaan niin kuuma.”

Jesuiittojen lehdessä La Civiltà Cattolica todettiin: ”On harhaanjohtavaa ajatella – –, että Jumala aiheuttaisi kadotukseen tuomituille demonien välityksellä hirvittäviä kärsimyksiä, kuten tulella kiduttamista.” Siinä lisättiin: ”Helvetti on olemassa, mutta se ei ole paikka vaan sellaisen henkilön olotila, joka kärsii Jumalasta erossa olemisen tuskaa.” Paavi Johannes Paavali II sanoi vuonna 1999: ”Helvetti ei tarkoita paikkaa, vaan sellaisten ihmisten tilaa, jotka omasta tahdostaan erottautuvat kertakaikkisesti Jumalasta, kaiken elämän ja ilon lähteestä.” Hän sanoi kuvauksista, joiden mukaan helvetti on tulinen paikka: ”Ne kertovat siitä täydellisestä turhautumisesta ja tyhjyydestä, jonka elämä ilman Jumalaa tuottaa.” Jos paavi olisi helvettiä kuvaillessaan puhunut ”liekeistä ja punapukuisesta, hiilihangolla varustautuneesta paholaisesta – – ihmiset eivät ottaisi sitä vakavasti”, sanoi kirkkohistorioitsija Martin Marty.

Samanlaisia muutoksia tapahtuu muissakin kirkkokunnissa. Englannin kirkon oppikomission raportissa sanottiin: ”Helvetti ei merkitse ikuista piinaa, vaan sen lopullista ja peruuttamatonta valitsemista, mikä on niin täysin ja ehdottomasti Jumalan vastaista, että ainoa lopputulos on täydellinen olemattomuus.”

Yhdysvaltain episkopaalisen kirkon katekismus määrittelee helvetin ”Jumalan hylkäämisestä johtuvaksi ikuiseksi kuolemaksi”. U.S.News & World Report -lehden mukaan yhä useammat ihmiset kannattavatkin sellaista käsitystä, että ”pahojen osa on tuho eikä ikuinen kärsimys. – – [He] väittävät, että ne, jotka lopulta hylkäävät Jumalan, yksinkertaisesti poistetaan olemassaolosta helvetin ’kuluttavassa tulessa’.”

Vaikka nykyisenä suuntauksena onkin tulesta ja tulikiven katkusta luopuminen, monet pitävät edelleen kiinni siitä käsityksestä, että helvetti on kirjaimellinen kidutuspaikka. ”Raamattu selvästikin puhuu helvetistä fyysisenä tulisen piinan paikkana”, sanoo Albert Mohler, joka toimii etelävaltioiden baptistien pappisseminaarissa Yhdysvalloissa Kentuckyssa Louisvillessa. Evankelisen allianssin erään toimikunnan raportissa, jossa käsitellään helvetin luonnetta, selitetään samaan tapaan: ”Helvetti on hylätyksi tulemisen ja piinan tietoinen kokemus.” Siinä jatketaan: ”Helvetissä on eriasteisia rangaistuksia ja kärsimyksiä, jotka ovat suhteessa maan päällä tehtyjen syntien vakavuuteen.” (The Nature of Hell.)

Onko helvetti siis tulinen paikka, jossa odottaa ikuinen piina tai lopullinen tuho? Vai onko se vain Jumalasta erossa olemisen tila? Mikä helvetti todellisuudessa on?

[Tekstiruutu/Kuvat s. 4]

Lyhyt katsaus helvetin historiaan

MILLOIN kristityiksi tunnustautuvat omaksuivat uskon tuliseen helvettiin? Paljon Jeesuksen Kristuksen ja hänen apostoliensa ajan jälkeen. ”Pietarin ilmestys (100-luvulta) oli ensimmäinen [apokryfinen] kristillinen teos, jossa kuvailtiin syntisten rankaisemista ja kiduttamista helvetissä”, sanotaan ranskalaisessa Encyclopædia Universalis -tietosanakirjassa.

Varhaisten kirkkoisien keskuudessa vallitsi kuitenkin erimielisyys helvetistä. Justinus Marttyyri, Klemens Aleksandrialainen, Tertullianus ja Cyprianus uskoivat, että helvetti on tulinen paikka. Origenes ja Gregorios Nyssalainen ajattelivat helvetin olevan paikka, jossa ollaan erossa Jumalasta ja jossa näin ollen koetaan henkistä tuskaa. Hippon piispa Augustinus taas uskoi, että helvetissä koettavat kärsimykset ovat sekä henkisiä että fyysisiä, ja tämä käsitys sai laajaa kannatusta. ”400-luvulle tultaessa kaikkialla oli vallalla sellainen ankara oppi, ettei syntisillä ole toista mahdollisuutta tämän nykyisen elämän jälkeen ja että tuli, joka nielaisee heidät, ei sammu koskaan”, kirjoitti professori J. N. D. Kelly.

1500-luvulla protestanttiset uskonpuhdistajat Martti Luther ja Jean Calvin ymmärsivät helvetin tulisen piinan kuvaavan ikuista erossaoloa Jumalasta. Käsitys, jonka mukaan helvetti on kidutuspaikka, yleistyi kuitenkin uudelleen kahden seuraavan vuosisadan kuluessa. Protestanttinen saarnaaja Jonathan Edwards tapasi lietsoa pelkoa 1700-luvun Amerikan-siirtolaisissa värikkäillä helvettikuvauksillaan.

Pian tämän jälkeen helvetin liekit alkoivat kuitenkin tukahtua ja sammua. ”1900-luku oli vähällä koitua helvetin kohtaloksi”, toteaa U.S.News & World Report.

[Kuvat]

Justinus Marttyyri uskoi helvetin olevan tulinen paikka

Hippon piispa Augustinus opetti, että helvetissä koettavat kärsimykset ovat sekä henkisiä että fyysisiä