Miksi erottaminen on rakkaudellinen järjestely?

”KUN kuuntelin ilmoitusta poikani erottamisesta, koko maailmani näytti romahtavan”, muistelee Julian. ”Hän oli vanhin lapseni, ja olimme hyvin läheisiä. Teimme kaikenlaista yhdessä. Vaikka hän oli aina ollut kunnon poika, hän alkoi yhtäkkiä käyttäytyä sopimattomalla tavalla. Vaimoni itki usein, enkä tiennyt, miten olisin lohduttanut häntä. Aprikoimme, olimmeko jotenkin epäonnistuneet vanhempina.”

Miksi seurakunnasta erottamisen voidaan sanoa olevan rakkaudellinen järjestely, kun se kerran aiheuttaa niin paljon tuskaa? Mitä syitä Raamatussa esitetään tällaisille jyrkille toimille? Entä mikä oikeastaan johtaa siihen, että joku erotetaan?

Seurakunnasta erottamiseen johtaa kaksi seikkaa, joiden kummankin täytyy ilmetä samanaikaisesti. Ensinnäkin kastettu Jehovan todistaja on syyllistynyt vakavaan syntiin. Toiseksi hän ei kadu syntiään.

Vaikka Jehova ei vaadi meiltä täydellisyyttä, hän on asettanut pyhyyden normin, jonka hän odottaa palvelijoidensa täyttävän. Hän esimerkiksi tahtoo ehdottomasti, että kartamme sellaisia vakavia syntejä kuin sukupuolista moraalittomuutta, epäjumalanpalvelusta, varastamista, kiristystä, murhaamista ja spiritismiä (1. Kor. 6:9, 10; Ilm. 21:8).

Olet epäilemättä samaa mieltä siitä, että Jehovan puhtaat normit ovat järkeviä ja suojelevat meitä. Kukapa ei haluaisi elää rauhaa rakastavien, kunnollisten ja luotettavien ihmisten parissa? Hengelliset veljemme ja sisaremme ovat juuri sellaisia, koska vihkiytyessämme Jumalalle lupaamme elää hänen Sanassaan olevien ohjeiden mukaisesti.

Entä jos inhimillinen heikkous saa kastetun kristityn syyllistymään vakavaan syntiin? Kun muinoin eläneet uskolliset Jehovan palvelijat tekivät tällaisia erehdyksiä, Jehova ei oikopäätä hylännyt heitä. Yksi esimerkki tästä on kuningas Daavid. Hän teki aviorikoksen ja murhan, mutta profeetta Natan ilmoitti hänelle: ”Jehova – – antaa syntisi mennä ohitse.” (2. Sam. 12:13.)

Jumala antoi anteeksi Daavidin synnit, koska tämä katui aidosti (Ps. 32:1–5). Vastaavasti Jehovan palvelija erotetaan nykyään vain jos hän on katumaton tai harjoittaa edelleen sitä, mikä on pahaa (Apt. 3:19; 26:20). Jos oikeuskomiteassa palvelevat vanhimmat eivät havaitse henkilön ilmaisevan aitoa katumusta, heidän täytyy erottaa hänet.

Päätös erottaa väärintekijä voi aluksi vaikuttaa jyrkältä tai jopa julmalta, varsinkin jos tuo ihminen on meille läheinen. Jehovan sana kuitenkin antaa meille hyvät syyt uskoa, että tällainen päätös kertoo rakkaudesta.

Jeesus sanoi: ”Viisauden todistavat vanhurskaaksi sen teot [tai: ”tulokset”].” (Matt. 11:19.) Viisas päätös erottaa katumaton väärintekijä johtaa hyviin tuloksiin. Tarkastellaanpa kolmea niistä.

Väärintekijöiden erottaminen tuo kunniaa Jehovan nimelle. Koska Jehovan nimi yhdistetään meihin, käytöksemme vaikuttaa väistämättä sen maineeseen (Jes. 43:10). Samoin kuin pojan käytös voi tuottaa hänen vanhemmilleen joko kunniaa tai häpeää, ihmisten suhtautuminen Jehovaan riippuu jossain määrin siitä, miten he näkevät hänen nimikkokansansa toimivan. Jumalan hyvälle nimelle koituu ylistystä, jos häntä edustavat ihmiset omaksuvat hänen moraalinorminsa. Tilanne oli samankaltainen Hesekielin aikana, jolloin kansakuntien ihmiset yhdistivät Jehovan nimen läheisesti juutalaisiin (Hes. 36:19–23).

Jos toisaalta harjoittaisimme moraalittomuutta, tuottaisimme Jumalan pyhälle nimelle häpeää. Apostoli Pietari neuvoi kristittyjä: ”Tottelevaisina lapsina älkää enää muovautuko niiden halujen mukaan, joita teillä ennen oli tietämättömyydessänne, vaan sen Pyhän mukaan, joka teidät kutsui, tulkaa tekin kaikessa käytöksessänne pyhiksi, koska on kirjoitettu: ’Teidän on oltava pyhiä, koska minä olen pyhä.’ ” (1. Piet. 1:14–16.) Puhdas, pyhä käytös tuo kunniaa Jumalan nimelle.

Jos kuitenkin joku Jehovan todistaja harjoittaa sitä, mikä on pahaa, hänen ystävänsä ja tuttavansa saavat todennäköisesti tietää siitä. Erottaminen osoittaa, että Jehovalla on puhdas kansa, joka pitää kiinni Raamatun ohjeista säilyttääkseen pyhyyden. Sveitsissä valtakunnansalille ilmaantui kerran eräs mies, joka kertoi, että hän halusi tulla seurakunnan jäseneksi. Hänen sisarensa oli erotettu moraalittomuuden takia, ja hän sanoi tahtovansa liittyä järjestöön, joka ”ei suvaitse huonoa käytöstä”.

Erottaminen suojelee kristillisen seurakunnan puhtautta. Apostoli Paavali varoitti korinttilaisia, että heidän olisi hyvin vaarallista antaa tahallisten synnintekijöiden jäädä seurakuntaan. Hän vertasi näiden huonoa vaikutusta siihen, miten hapate saa koko taikinan nousemaan. ”Vähäinen hapate hapattaa koko taikinan”, hän kirjoitti. Sitten hän neuvoi: ”Poistakaa paha ihminen keskuudestanne.” (1. Kor. 5:6, 11–13.)

Ilmeisesti Paavalin mainitsema ”paha ihminen” harjoitti häpeämättömästi moraalittomuutta, ja muut seurakunnan jäsenet olivat jopa alkaneet puolustella hänen käytöstään (1. Kor. 5:1, 2). Jos tällaista törkeää syntiä olisi katsottu läpi sormien, toiset kristityt olisivat voineet olla taipuvaisia mukautumaan kotikaupunkinsa irstaisiin tapoihin. Tahallisten syntien suvaitseminen kannustaa suhtautumaan leväperäisesti Jumalan normeihin (Saarn. 8:11). Sitä paitsi katumattomista synnintekijöistä voi tulla ”veden alle kätkeytyneitä kareja”, jotka aiheuttavat toisille seurakunnan jäsenille uskon haaksirikon (Juud. 4, 12).

Erottaminen voi saada väärintekijän tulemaan järkiinsä. Jeesus puhui kerran nuoresta miehestä, joka lähti isänsä luota ja tuhlasi perintönsä viettämällä irstailevaa elämää. Tuhlaajapoika sai karvaasti kokea, että elämä hänen isänsä kodin ulkopuolella oli tyhjää ja kolkkoa. Lopulta poika tuli järkiinsä, katui ja päätti palata perheensä luo. (Luuk. 15:11–24.) Se miten Jeesuksen kertomuksen rakastava isä iloitsi poikansa muuttuneesta asenteesta, auttaa meitä ymmärtämään Jehovan tunteita. ”Minä en saa iloa jumalattoman kuolemasta, vaan siitä että jumalaton kääntyy tieltään ja todella pysyy elossa”, Jehova vakuuttaa (Hes. 33:11).

Myös erotetut, jotka eivät enää kuulu kristilliseen seurakuntaan – hengelliseen perheeseen – voivat aikanaan tajuta, mitä ovat menettäneet. Syntisen elämäntavan seuraukset samoin kuin muistot niistä onnellisista ajoista, joina heillä oli hyvä suhde Jehovaan ja hänen kansaansa, voivat saada heidät tulemaan järkiinsä.

Toivotun lopputuloksen saavuttamiseksi vaaditaan rakkautta ja lujuutta. Psalmista Daavid sanoi: ”Jos vanhurskas löisi minua, se olisi rakkaudellista huomaavaisuutta, ja jos hän ojentaisi minua, se olisi pään päälle öljyä.” (Ps. 141:5.) Asiaa voitaisiin valaista eränkävijällä, joka kylmänä talvipäivänä uupuu täysin. Hänen ruumiinlämpönsä laskee vaarallisen alas, ja uneliaisuus valtaa hänet. Nukahtaminen lumihankeen merkitsisi hänelle kuolemaa. Pelastuspartiota odottaessaan hänen toverinsa silloin tällöin läimäyttää häntä kasvoihin pitääkseen hänet hereillä. Läimäys voi tehdä kipeää, mutta se saattaa pelastaa hänen henkensä. Daavid tunnusti samansuuntaisesti, että jonkun vanhurskaan ihmisen olisi ehkä annettava hänelle tuskallista oikaisua hänen omaksi parhaakseen.

Monissa tapauksissa erottaminen antaa väärintekijälle hänen tarvitsemaansa kuria. Kirjoituksen alussa mainitun Julianin poika puhdisti kymmenisen vuotta myöhemmin elämänsä ja palasi seurakuntaan, ja nyt hän palvelee vanhimpana. Hän myöntää: ”Erottaminen pakotti minut näkemään elämäntapani seuraukset. Tuollainen kuri oli minulle tarpeen.” (Hepr. 12:7–11.)

Erottaminen on tosiaan hengellinen murhenäytelmä, mutta siitä ei tarvitse tulla täysimittaista katastrofia. Meillä kaikilla on osamme siinä, että erottaminen täyttää tarkoituksensa.

Vanhimmat, joilla on murheellinen tehtävä ilmoittaa erottamispäätöksestä, pyrkivät heijastamaan Jehovan rakkautta. Kertoessaan ratkaisusta erotettavalle he selittävät ystävällisesti ja selvästi, mitä hänen on tehtävä päästäkseen takaisin seurakunnan yhteyteen. Vanhimmat voivat aika ajoin käydä niiden erotettujen luona, jotka näyttävät muuttaneen menettelyään, ja muistuttaa heitä siitä, miten he voivat palata Jehovan luo.a

Perheenjäsenet voivat osoittaa rakkautta seurakuntaa ja väärintekijää kohtaan kunnioittamalla erottamispäätöstä. ”Hän oli edelleen poikani”, selittää Julian, ”mutta hänen elämäntapansa oli tullut välillemme esteeksi.”

Kaikki seurakunnan jäsenet voivat ilmaista periaatteeseen perustuvaa rakkautta siten, etteivät pidä yhteyttä erotettuun eivätkä keskustele hänen kanssaan (1. Kor. 5:11; 2. Joh. 10, 11). Näin he tukevat kuria, jota Jehova on antanut hänelle vanhinten kautta. He voivat lisäksi antaa erityistä rakkautta ja tukea erotetun perheenjäsenille, joille tilanne tuottaa tuskaa ja joille ei saisi tulla sellaista vaikutelmaa, että heidätkin on suljettu seurakunnan ulkopuolelle (Room. 12:13, 15).

”Tarvitsemme erottamisjärjestelyä, sillä se auttaa meitä elämään Jehovan normien mukaan”, tiivistää Julian. ”Vaikka erottaminen tekeekin kipeää, se johtaa pitkällä aikavälillä hyviin tuloksiin. Jos olisin suvainnut poikani huonoa käytöstä, hän ei olisi koskaan korjannut menettelyään.”