”Olenko minä Jumalan asemassa?”

JOOSEF seisoo puutarhassaan illan hämärtyessä. Ehkä hän katselee taatelipalmuja ja muita hedelmäpuita tai vesikasvien koristamia altaita. Muurin yli hän saattaa nähdä vilauksen faraon palatsista. Joosefin korviin kantautuu ääniä hänen talostaan; Manasse leikkii pikkuveljensä Efraimin kanssa ja saa tämän kikattamaan. Joosef näkee mielessään, miten hänen vaimonsa nauraa lempeästi poikien kujeille. Joosefin kasvoille nousee hymy. Häntä on todella siunattu.

Joosefin esikoiselleen antama nimi Manasse viittaa unohtamiseen (1. Mooseksen kirja 41:51). Siunaukset, joita hän oli viime vuosina saanut Jehovalta, olivat tosiaan lievittäneet tuskaa, jota muistot kodista, veljistä ja isästä tuottivat. Hänen vanhempien veljiensä viha häntä kohtaan oli muuttanut hänen elämänsä. He olivat käyneet hänen kimppuunsa, suunnitelleet hänen tappamistaan ja myyneet hänet lopulta orjaksi matkustaville kauppiaille. Hänen elämässään oli sittemmin ollut monia dramaattisia käänteitä. Yli kymmenen vuotta hän oli joutunut kestämään ensin orjuutta ja myöhemmin vankeutta, osan ajasta rautakahleissa. Mutta nyt hän oli Egyptin mahtavan kansan toiseksi korkein hallitusmies heti faraon jälkeen!a

Joosef oli vuosien ajan nähnyt tapahtumien etenevän juuri siten kuin Jehova oli ennustanut. Ennustettu seitsemän vuoden runsassatoinen ajanjakso oli jo pitkällä, ja Joosef oli valvonut ylimääräisen viljan varastointia Egyptissä. Hänen vaimonsa Asenat oli synnyttänyt hänelle kaksi poikaa. Joosef kuitenkin muisteli usein satojen kilometrien päässä elävää perhettään, etenkin pikkuveljeään Benjaminia ja rakasta isäänsä Jaakobia. Hän saattoi pohtia, oliko heillä kaikki hyvin ja olivatko he turvassa. Ehkä hän myös mietti, olivatko hänen väkivaltaisuuteen taipuvaiset vanhemmat veljensä muuttuneet ja pystyisikö hän koskaan korjaamaan perheen välirikkoa.

Jos mustasukkaisuus, petollisuus tai viha ovat joskus järkyttäneet sinun perheesi rauhaa, voit ehkä samaistua Joosefin tilanteeseen. Mitä voimme oppia Joosefin uskosta hänen huolehtiessaan perheestään?

Joosefilla oli paljon työtä, ja vuodet vierivät nopeasti. Seitsemän runsassatoisen vuoden jälkeen tilanne muuttui dramaattisesti, aivan kuten Jehova oli ennustanut faraolle antamassaan unessa. Sadot epäonnistuivat! Pian kaikkia Egyptin naapurimaita uhkasi nälänhätä. Kuitenkin, kuten Raamattu kertoo, ”koko Egyptin maassa oli leipää” (1. Mooseksen kirja 41:54). Selvästikin ennustus, jonka Joosef oli esittänyt Jehovan hengen ohjauksessa, ja hänen esimerkkinsä asioiden hyvästä organisoinnista hyödyttivät Egyptin kansaa.

Egyptiläiset tunsivat ehkä olevansa kiitollisuudenvelassa Joosefille ja ylistivät hänen organisointikykyään. Joosef kuitenkin halusi, että hänen Jumalansa Jehova saisi kaiken kunnian. Jos käytämme mitä tahansa lahjojamme palvellaksemme Jumalaa nöyrästi, hän voi käyttää meitä tavoilla, joita emme olisi koskaan osanneet kuvitellakaan.

Aikanaan myös egyptiläiset joutuivat nälänhädän kouriin. Kun kansa kääntyi faraon puoleen, tämä antoi heille yksinkertaisen ohjeen: ”Menkää Joosefin luo. Mitä hän teille sanookin, se teidän pitää tehdä.” Niinpä Joosef alkoi avata viljan ylijäämävarastoja, ja egyptiläiset saattoivat ostaa, mitä he tarvitsivat. (1. Mooseksen kirja 41:55, 56.)

Naapurimaissa tilanne oli huonompi. Satojen kilometrien päässä Kanaanissa Joosefin perhe oli ahdingossa. Ikääntynyt Jaakob sai kuulla, että Egyptissä oli viljaa, joten hän käski poikiensa lähteä sinne hankkimaan elintarvikkeita (1. Mooseksen kirja 42:1, 2).

Jaakob lähetti matkaan kymmenen poikaansa muttei nuorimmaistaan Benjaminia. Hän muisti liiankin hyvin, miten hän oli lähettänyt rakkaan poikansa Joosefin yksin katsomaan vanhempia veljiään. Sen jälkeen hän ei ollut nähnyt poikaansa. Vanhemmat pojat olivat lähettäneet takaisin ainoastaan Joosefin hienon vaatteen. Tuo Jaakobin rakkaudesta ja arvostuksesta kertonut vaate oli verinen ja riekaleinen. Murtuneen vanhan miehen oli annettu ymmärtää, että villipedot olivat syöneet Joosefin. (1. Mooseksen kirja 37:31–35.)

Taitettuaan pitkän matkan Jaakobin pojat saapuivat Egyptiin. Heidän tiedusteltuaan mahdollisuutta hankkia viljaa heidät ohjattiin Safenat-Paneah-nimisen korkean hallintoviranomaisen luo (1. Mooseksen kirja 41:45). Tunnistivatko he Joosefin? Eivät. He näkivät vain korkea-arvoisen egyptiläisen hallitusmiehen, jonka apua he tarvitsivat. Kuten tapana oli, he osoittivat kunnioitusta ja ”kumartuivat hänen edessään syvään kasvot maata kohti” (1. Mooseksen kirja 42:5, 6).

Tunnistiko Joosef veljensä? Kyllä, saman tien! Lisäksi kun Joosef näki heidän kumartuvan eteensä, hänen ajatuksensa palasivat nuoruuden tapahtumiin. Raamattu kertoo, että ”Joosef muisti heti unet”, jotka hän oli saanut Jehovalta ollessaan vasta nuori poika. Unissa oli ennustettu, että hänen veljensä kumartuisivat syvään hänen edessään – ja siinä he nyt olivat! (1. Mooseksen kirja 37:2, 5–9; 42:7, 9.) Mitä Joosef tekisi? Ottaisiko hän heidät lämpimästi vastaan, vai kostaisiko hän heille?

Joosef tiesi, ettei hän saanut toimia hetken mielijohteesta. Kyse oli Jehovan tarkoituksesta, ja hän selvästikin ohjasi tätä merkittävää käännettä. Hän oli luvannut, että Jaakobin jälkeläisistä tulisi mahtava kansakunta (1. Mooseksen kirja 35:11, 12). Mikäli Joosefin veljet olisivat edelleen väkivaltaisia, itsekkäitä ja häikäilemättömiä, harkitsemattoman toiminnan seuraukset voisivat olla tuhoisia. Se voisi myös helposti järkyttää perheen kenties haurasta tasapainoa tai jopa saattaa Jaakobin ja Benjaminin vaaraan. Olivatko he edes elossa? Joosef päätti olla paljastamatta henkilöllisyyttään koetellakseen veljiään ja nähdäkseen, millaisia heistä oli tullut. Siten hän voisi saada selville, mitä Jehova halusi hänen tekevän.

Todennäköisesti sinä et koskaan joudu tällaiseen epätavalliseen tilanteeseen. Riidat ja jakaumat perheessä ovat kuitenkin yleisiä nykymaailmassa. Kohdatessamme tällaisia haasteita saatamme olla taipuvaisia vain seuraamaan sydäntämme ja toimimaan epätäydellisten halujemme mukaisesti. On paljon viisaampaa jäljitellä Joosefin esimerkkiä ja pyrkiä saamaan selville, miten Jumala haluaa meidän toimivan. (Sananlaskut 14:12.) Muista, että vaikka sovinnon tekeminen perheenjäsenten kanssa on tärkeää, vielä tärkeämpää on rauhaisa suhde Jehovaan ja hänen Poikaansa (Matteus 10:37).

Joosef järjesti sarjan kokeita, joiden tarkoituksena oli paljastaa, millainen hänen veljiensä sydämentila oli. Aluksi hän puhutteli heitä ankarasti tulkin välityksellä ja syytti heitä vakoojiksi. Puolustaakseen itseään veljet kertoivat Joosefille omasta perheestään, muun muassa sen tärkeän seikan, että heidän nuorempi veljensä oli jäänyt kotiin. Joosef yritti peittää kiihtymyksensä. Oliko hänen pikkuveljensä tosiaan elossa? Nyt Joosef tiesi, miten edetä. ”Näin teidät koetellaan”, hän sanoi ja vaati saada nähdä nuorimman veljen. Myöhemmin hän salli miesten palata kotiin noutamaan veljensä sillä ehdolla, että yksi heistä jäisi panttivangiksi. (1. Mooseksen kirja 42:9–20.)

Veljet keskustelivat tilanteesta tietämättä, että Joosef ymmärsi heidän puheensa. He soimasivat itseään hirvittävästä synnistä, johon he olivat syyllistyneet kaksikymmentä vuotta aiemmin. ”Olemme ilman muuta syyllisiä, mitä veljeemme tulee”, he sanoivat, ”sillä me näimme hänen sielunsa ahdingon, kun hän anoi meiltä sääliä, mutta me emme kuunnelleet. Siksi meille on tullut tämä ahdinko.” Joosef ymmärsi heidän sanansa, ja hänen täytyi mennä sivummalle, jotteivät he olisi nähneet hänen kyyneleitään. (1. Mooseksen kirja 42:21–24.) Hän kuitenkin tiesi, että aitoon katumukseen sisältyy paljon enemmän kuin pelkkä väärinteon seurausten aiheuttama mielipaha. Niinpä hän jatkoi heidän koettelemistaan.

Joosef lähetti veljet kotiin ja otti Simeonin vangiksi. Hän myös käski kätkeä rahaa ruokasäkkeihin, jotka he ottivat mukaansa. Palattuaan kotiin veljet saivat vaivoin taivuteltua Jaakobin päästämään rakkaan Benjaminin heidän mukaansa Egyptiin. Saavuttuaan Egyptiin he kertoivat Joosefin taloudenhoitajalle avoimesti rahoista, jotka he olivat löytäneet säkeistään, ja tarjoutuivat antamaan ne takaisin. Tämä oli tietenkin kiitettävää, mutta Joosefin oli saatava tietää lisää heidän todellisesta luonteestaan. Tarjoamallaan juhla-aterialla hän onnistui hädin tuskin kätkemään sen, kuinka liikuttunut hän oli Benjaminin näkemisestä. Sitten hän lähetti heidät kotimatkalle ja antoi heille jälleen runsaasti ruokatarvikkeita, mutta käski tällä kertaa kätkeä hopeamaljan Benjaminin säkkiin. (1. Mooseksen kirja 42:26–44:2.)

Veljet olivat ansassa. Heidät otettiin kiinni ja heitä syytettiin maljan varastamisesta. Kun malja löytyi Benjaminin säkistä, heidät kaikki tuotiin takaisin Joosefin luo. Nyt Joosefilla oli tilaisuus saada selville, mitä hänen veljensä olivat miehiään. Juuda puhui veljiensä puolesta. Hän anoi armoa ja sanoi jopa, että kaikki 11 voisivat jäädä orjiksi Egyptiin. Joosef kuitenkin vastasi, että ainoastaan Benjamin jäisi. Muiden tulisi palata kotiin. (1. Mooseksen kirja 44:2–17.)

Juuda ei kyennyt olemaan hiljaa, vaan vastasi tunteisiin vetoavasti: ”Hän yksin on jäljellä äidistään, ja hänen isänsä todella rakastaa häntä.” Näiden sanojen on täytynyt koskettaa Joosefia, olihan hän Jaakobin rakkaan vaimon Raakelin vanhempi poika. Raakel oli kuollut synnyttäessään Benjaminia. Isänsä tavoin Joosef todennäköisesti vaali muistojaan Raakelista. Benjaminilla oli sama äiti kuin hänellä, ja ehkä siksi Benjamin oli Joosefille erityisen rakas. (1. Mooseksen kirja 35:18–20; 44:20.)

Juuda pyysi hartaasti, ettei Benjaminia otettaisi vangiksi. Hän jopa tarjoutui jäämään itse orjaksi Benjaminin sijasta. Lopuksi hän sanoi sydäntäriipaisevasti: ”Kuinka voin lähteä isäni luo, ellei poika ole mukanani, joutumatta katselemaan sitä onnettomuutta, joka kohtaa isääni?” (1. Mooseksen kirja 44:18–34.) Tässä oli todiste muuttuneesta miehestä. Hän ei ilmaissut ainoastaan katumusta, vaan jopa ihailtavaa empatiaa, epäitsekkyyttä ja sääliä.

Joosef ei kestänyt enempää. Hänen oli saatava purkaa sisällään olevat tunteensa. Käskettyään kaikkien palvelijoidensa poistua Joosef itki niin suureen ääneen, että se kuultiin faraon palatsissa asti. Lopulta hän paljasti, kuka hän oli: ”Minä olen veljenne Joosef.” Sitten hän halasi ällistyneitä veljiään ja ilmaisi ystävällisesti antavansa anteeksi kaiken, mitä he olivat hänelle tehneet. (1. Mooseksen kirja 45:1–15.) Näin hän jäljitteli Jehovaa, joka antaa auliisti anteeksi (Psalmit 86:5). Teemmekö me samoin?

Kun farao sai tietää, mikä Joosefin talolla olleeseen hälinään oli syynä, hän kehotti Joosefia tuomaan iäkkään isänsä ja koko perheensä Egyptiin. Ennen pitkää Joosef tapasi rakkaan isänsä jälleen. Jaakob itki ja sanoi: ”Nyt olen valmis kuolemaan, kun olen nähnyt sinun kasvosi, koska olet yhä elossa.” (1. Mooseksen kirja 45:16–28; 46:29, 30.)

Jaakob kuitenkin eli Egyptissä vielä 17 vuotta ja ehti näin ollen antaa profeetallisen siunauksen 12 pojalleen. Joosefille, joka oli hänen 11. poikansa, hän antoi tavallisesti esikoiselle kuuluvan kaksinkertaisen osuuden. Hänestä tulisi kaksi Israelin heimoa. Jaakobin neljäs poika Juuda, joka erottui veljistään erityisen katuvan asenteensa vuoksi, sai huomattavan siunauksen: Messias tulisi hänen sukuhaarastaan. (1. Mooseksen kirja, luvut 48 ja 49.)

Jaakobin kuoltua 147 vuoden ikäisenä Joosefin veljet pelkäsivät, että heidän vaikutusvaltainen veljensä kostaisi heille. Joosef kuitenkin rauhoitteli heitä lämpimästi. Hän oli ollut jo pitkään sitä mieltä, että perheen muutto Egyptiin oli lähtöisin Jehovasta, ja siksi hänen veljiensä tulisi lakata murehtimasta menneitä. Tässä tilanteessa Joosef esitti merkityksellisen kysymyksen: ”Olenko minä Jumalan asemassa?” (1. Mooseksen kirja 15:13; 45:7, 8; 50:15–21.) Joosefin silmissä Jehova oli täydellinen tuomari. Miten Joosef siis voisi rangaista niitä, joille Jehova oli antanut anteeksi? (Heprealaisille 10:30.)

Onko sinusta joskus vaikea antaa anteeksi? Se voi olla erityisen vaikeaa, jos joku on tarkoituksellisesti rikkonut sinua vastaan. Jos kuitenkin annamme sydämestämme anteeksi niille, jotka katuvat vilpittömästi, monet haavat voivat parantua – myös omamme. Lisäksi siten jäljittelemme Joosefin uskoa ja hänen armollisen Isänsä Jehovan esimerkkiä.