Johdanto Markuksen evankeliumiin

 Markuksen evankeliumi on lyhyin evankeliumi. Kertomus etenee nopeasti. Kreikan sana euthýs, joka voidaan kääntää vastineilla ”heti”, ”samassa”, ”saman tien” ja ”viipymättä”, esiintyy yli 40 kertaa. Markuksen evankeliumin voi lukea läpi parissa tunnissa, ja näin lukija saa dynaamisen kuvan Jeesuksen elämästä ja palveluksesta.

 Muinaisen perimätiedon mukaan monet niistä silminnäkijöiden kuvauksista, jotka Markus kirjoitti muistiin, olivat peräisin apostoli Pietarilta (Mr 13:3). Tämä käy yksiin sen kanssa, että Markus ja Pietari olivat yhdessä Babylonissa (1Pi 5:13).

 Markus kuvailee usein Jeesuksen tunteita ja reaktioita (Mr 3:5; 7:34; 8:12; 9:36; 10:13–16, 21).

 Markus korostaa enemmän Jeesuksen tekoja kuin hänen saarnojaan ja opetuksiaan. Kun Matteus painottaa Jeesuksen osaa luvattuna Messiaana ja Kuninkaana, Markus puolestaan osoittaa, että Jeesus oli toiminnan mies: hän oli ihmeitä tekevä Jumalan Poika, voittoisa Pelastaja. Markus kertoo ainakin 19:stä Jeesuksen ihmeestä mutta mainitsee vain muutaman vertauksen, joista yksi on ainoastaan hänen evankeliumissaan (Mr 4:26–29).

 Markus on voinut kirjoittaa evankeliuminsa vuosina 60–65, jolloin hän kävi Paavalin luona Roomassa.

 Markus kirjoitti evankeliuminsa ensisijaisesti roomalaisille, kun taas Matteuksen lukijat olivat juutalaisia. Markus selittää juutalaisten tapoja ja opetuksia, jotka eivät olleet tuttuja ei-juutalaisille lukijoille (Mr 2:18; 7:3, 4; 14:12; 15:42). Hän kääntää heprean ja aramean ilmauksia (Mr 3:17; 5:41; 7:11, 34; 14:36; 15:22, 34). Hän antaa maantieteellisistä paikoista ja satokausista lisätietoja, joita juutalaiset lukijat eivät olisi tarvinneet (Mr 1:13; 11:13; 13:3). Hän selittää juutalaisten käyttämien rahojen arvoa roomalaisten rahojen avulla (ks. Mr 12:42, tutkimisviite). Hän käyttää latinalaisperäisiä ilmauksia ja idiomeja enemmän kuin muut evankeliumin kirjoittajat, esimerkiksi sanoja spekūlátōr (lat. speculator, ”henkivartija”), praitṓrion (lat. praetorium, ”käskynhaltijan palatsi”) ja kentyríōn (lat. centurio, ”upseeri”) (Mr 6:27; 15:16, 39).