tehdä mahdolliseksi osa-ajan tienraivauksen silloin tällöin.

Osa-ajan tienraivaajan vaatimusten täyttäminen merkitsee vain kahden tunnin käyttöä Valtakunnan palvelukseen keskimäärin päivässä. Jotkut maallista työtä tekevät ovat silloin tällöin kyenneet vähentämään työaikaansa tai käyttäneet hyväkseen tilapäisiä työttömyyskausia. Opiskelijat ovat voineet ajoittaa koulutuntinsa niin, että pääsevät aikaisin pois. Toiset ovat käyttäneet hyväkseen pyhäpäiviä ja kesälomaa. Monet perheenemännät ovat havainneet, että pelkästään aikataulun uudelleen järjestäminen ja muiden perheenjäsenten yhteistoiminnan pyytäminen ovat tehneet osa-ajan tienraivauspalvelukseen osallistumisen melko helpoksi aika ajoin.

Ennen tarkkojen suunnitelmien tekemistä on hyvä jutella sellaisten kanssa, jotka ovat olleet tienraivaajina, jotta voisi käyttää hyödykseen heidän kokemustaan. Muista, että vanhimmat haluavat auttaa. Monilla heistä on paljon kokemusta, ja he jakavat sitä mielellään toisille. Joskus vanhimmat ovat järjestäneet päivän tai pari vapaata työstä voidakseen työskennellä henkilökohtaisesti osa-ajan tienraivaajien joukon kanssa. Sellainen tervehenkinen yhdessäolo voi koitua kaikkien yhteiseksi siunaukseksi.

Mitä tahansa teemmekin, on aina sopivaa lähestyä Jehovaa rukouksessa ja pyytää hänen apuaan. Me tarvitsemme fyysistä voimaa ja hän antaa sitä kaikille, jotka tarjoutuvat halukkaasti. (Jes. 40:29–31) Me voimme pyytää häneltä viisautta sanoa ja tehdä sitä, mikä on oikein, ja pyytää hänen henkeään tueksemme. – Jaak. 1:5; Luuk. 11:13.

Meillä on etu elää tämän vanhan järjestelmän hengellisenä elonkorjuuaikana ja osallistua työhön, jota ei enää toisteta sen jälkeen, kun tämä järjestelmä loppuu. Elonkorjuun tarpeet voivat vaatia paljon aikaamme ja voimaamme, mutta se palkitsee meidät ylitsevuotavalla ilolla. Me voimme osoittaa aidon rakkautemme Jumalaa ja lähimmäistämme kohtaan parhaiten osallistumalla opetuslasten tekemiseen. (Matt. 22:37–39; 28:19) Kun ponnistelemme osallisuutemme lisäämiseksi ja parantamiseksi osa-ajan tienraivauspalveluksen välityksellä, niin kuulumme varmasti niiden joukkoon, jotka ’työskentelevät kovasti ja ponnistelevat’ auttaakseen ”kaikenlaisia ihmisiä” pelastumaan. – 1. Tim. 4:10.

Lukijain kysymyksiä

● Lääkäri sanoi, että potilas voisi ennen leikkausta luovuttaa vertaan varastoitavaksi siltä varalta, että leikkauksen aikana tarvitaan verensiirto. Miten kristityn pitäisi suhtautua sellaiseen oman verensä käyttöön?

Lääketieteen alalla toimivista tämä menettely saattaisi tuntua melko käytännölliseltä. Jonkun toisen veren ottamisessahan on suuria vaaroja. Vaaratekijöitä on nähtävästi vähemmän, jos potilaaseen siirretään hänen omaa vertansa. Niinpä lääkärit ottavat potilaan omaa verta ja varastoivat sen siltä varalta, että tarvitaan verensiirtoa. Jos luovuttaja itse ei tarvitse sitä, veri voidaan käyttää muille potilaille.

Kuten tämän lehden sivuilla 22–25 esitetyt tiedot osoittavat, veren siirtäminen on ristiriidassa Raamatun kanssa.a Raamattu ilmaisee, että Jumala pitää verta pyhänä, ja hänen palvelijoittensa pitäisi suhtautua siihen samoin. Sopusoinnussa tämän kanssa Jehova Jumala sanoi israelilaisille, että he voivat käyttää verta vain kahdella tavalla. Ensiksikin Jumala sanoi: ”Minä olen sen teille antanut [uhri]alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen.” Toiseksi jos eläimen verta ei käytetty alttarilla, israelilaisen piti vuodattaa se maahan; täten hän tunnusti, että elämä on Jumalalta ja että elämää edustavaa verta ei pitänyt panna mihinkään henkilökohtaiseen käyttöön. (3. Moos. 17:11–14) Mutta oliko tämä verenkäyttötapa vain Mooseksen lain alaisuudessa olevia Jumalan palvelijoita varten? Ei ollut, koska tosi palvojat olivat jo ennen lain antamista suhtautuneet vereen tällä tavoin.

Jumala oli aikaisemmin sanonut Nooalle ja hänen perheelleen, että ihmisten ei pitänyt syödä lihaa verineen. (1. Moos. 9:3, 4) Mitä siis tehtiin? Kun jokin eläin tapettiin ravinnoksi, sen veri vuodatettiin normaalisti pois ja laskettiin maahan. Elämää edustava veri ei kuulunut Nooalle ja hänen perheelleen vaan Elämänantajalle. Niin ollen oli sopivaa vuodattaa veri maahan, joka on Jumalan vertauskuvallinen ”astinlauta”. – Jes. 66:1.

Nooalle annettu käsky soveltuu myös kristittyihin. Ensimmäisellä vuosisadalla kristillinen hallitseva elin julkaisi pyhän hengen tukeman päätöksen, jonka mukaan kristittyjen täytyy ’karttaa sitä, mikä on kuristettua ja verta’. (Apt. 15:19, 28, 29) Mitä tämä merkitsisi käytännössä? Ilmaisu ”kuristettu” tarkoittaa sillä tavalla tapettujen eläinten lihaa, että niiden veri jää siihen. Kristityt eivät voineet syödä sellaista lihaa. Mitä on sanottava ilmaisusta ’karttaa verta’? Tämä kieltää käyttämästä sellaisesta eläimestä vuodatettua verta, niin kuin eräät pakanat, jotka valmistivat ja söivät verimakkaraa tai muita verta sisältäviä ruoka-aineita tai jotka joivat areenalla tapettujen eläinten tai sotilaitten verta. Kristityt eivät tehneet mitään tällaista. Kun he vuodattivat veren jostakin luomuksesta, he menettelivät samoin kuin Jumalan palvelijat menneisyydessä, karttoivat sitä. He voivat tällä tavoin osoittaa arvostavansa veren ja elämän pyhyyttä ja olevansa riippuvaisia Kristuksen veren ansiosta.

Jos siis lääketieteen edustajat ehdottavat, että kristitty luovuttaisi vertaan varastoitavaksi myöhempiä verensiirtotarkoituksia varten, niin kristityllä on Raamatussa opastusta oikeaa menettelyä varten. Hän voi mainita, että muinaisten israelilaisten käskettiin ’vuodattaa’ elimistöstä poistettu veri ”maahan niinkuin vesi” sen osoittamiseksi, että se kuului Jumalalle eikä ylläpitämään jonkun maallisen luomuksen elämää. (5. Moos. 12:24) Ja hän voi viitata siihen selvään käskyyn, että kristittyjen tulee ’karttaa verta’. Kuinka hän tämän valossa voisi sallia vertansa otettavan säilytettäväksi, jotta sitä myöhemmin siirrettäisiin häneen itseensä tai johonkuhun toiseen?

● Mitä on sanottava sellaisista laitteista kuin sydänkeuhkokoneesta tai keinomunuaisesta? Voisiko kristitty käyttää sellaisia?

Jotkut Jehovan kristityt todistajat ovat hyvällä omallatunnolla antaneet käyttää tällaisia laitteita sillä edellytyksellä, että koneet on voitu käynnistää jollakin verettömällä nesteellä kuten Ringerin laktaattiliuoksella.

Kun tällainen laite on käynnissä, potilaan veri virtaa verisuonesta letkujen ja koneen kautta (missä sitä pumputaan, hapetetaan ja/tai suodatetaan) ja siirtyy sitten takaisin hänen verenkiertoonsa. Kone suorittaa väliaikaisesti tehtäviä, jotka potilaan omat elimet normaalisti hoitavat.

Jotkut kristityt ovat omassatunnossaan päätelleet, että veri virtaa siinä jatkuvasti ja että ulkokierrosta voitaisiin pitää verenkiertojärjestelmän laajennuksena. Se on heidän mielestään verrattavissa osaan, joka voitaisiin sijoittaa elimistöön, jotta veri saataisiin kiertämään tukkeutuneen verisuonen ohi.

Jokaisen kristityn pitäisi tietenkin harkita, mitä näiden ja muiden samankaltaisten laitteitten käyttöön sisältyy. Hänen pitäisi harkita, pitääkö hän kysymyksessä olevaa verta sellaisena verenä, joka on selvästi poistunut hänen ruumiistaan ja pitäisi niin ollen hävittää, vai verenä, joka pohjimmiltaan on yhä osa hänen verenkiertojärjestelmäänsä. (5. Moos. 12:16) Silloin hän voi tehdä ratkaisun, joka säilyttää hänellä hyvän omantunnon Jumalan edessä. – 1. Piet. 3:16.

● Olisiko väärin alistua verikokeeseen?

Harvat Jehovan todistajat, jos ketkään, vastustavat sellaisia kokeita sen tiedon perusteella, mikä heillä on Raamatusta. Sitä pientä verimäärää, joka otetaan ruumiista, ei syödä eikä ruiskuteta kehenkään muuhun. Sitä vain tutkitaan, ennen kuin se heitetään pois. – 5. Moos. 15:23.

● Ovatko seerumiruiskeet sopusoinnussa kristillisen uskon kanssa?

Vuoden 1974 lokakuun 15. päivän numerossamme tarkasteltiin tässä osastossa yksityiskohtaisesti (verta sisältämättömien) rokotteiden ja verestä tehtyjen seerumien käyttöä. Katso yksityiskohtaisia tietoja tästä aiheesta sivuilta 479 ja 480.

Siinä myönnettiin, että lääkärit välttävät yhä enemmän kokoverensiirtoja. Sen sijaan ihmisveri erotellaan pääasiallisiin aineosiin, joita voidaan siirtää – punasoluihin, valkosoluihin, verihiutaleisiin ja plasmaan. Tästä me sanoimme: ”Me uskomme, että veren käyttö [elämän ylläpitämiseksi] siirroissa tai veren aineosien käyttö samanlaisen tarkoituksen aikaansaamiseksi on ilmeisesti ristiriidassa Raamatun käskyn kanssa: ’Heidän pitää karttaa . . . verta.’ (Apt. 15:20)”

Mitä on sitten sanottava seerumiruiskeitten hyväksymisestä sellaisia tauteja vastaan taisteltaessa kuin kurkkumätä, jäykkäkouristus, viruksen aiheuttama maksatulehdus, vesikauhu, verenvuototauti ja Rh-tekijän yhteensopimattomuus? Tämä näyttää lankeavan ’harmaalle alueelle’. Jotkut kristityt ajattelevat, että veren johdannaisen hyväksyminen pienenä määränä sellaiseen tarkoitukseen ei olisi Jumalan lain halveksimista; heidän omatuntonsa sallisi sen. (Vrt. Luuk. 6:1–5) Toiset taas tuntevat omantuntonsa mukaan olevansa velvoitettuja kieltäytymään seerumeista, koska ne sisältävät verta, vaikkakin vain pienen määrän. Siksi kantamme on, että kunkin yksilön täytyy ratkaista tämä kysymys henkilökohtaisesti. Me kehotamme jokaista tavoittelemaan hyvän omantunnon säilyttämistä ja noudattamaan Jumalan sanasta löytyvää opastusta. – Ps. 119:105.

● Kuinka huolestunut kristityn pitäisi olla veren esiintymisestä elintarvikkeissa?

Jumala sanoi Nooalle ja siten koko ihmisperheelle: ”Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; . . . Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on.” (1. Moos. 9:3, 4) Näin ollen tosi palvojien pitäisi haluta karttaa sellaisen lihan syömistä, johon on jätetty veri, tai muita ravintoaineita, joihin on lisätty verta.

Tämä saattaa vaatia jossain määrin varovaisuutta. Esimerkiksi joissakin maissa eläimet tavallisesti tapetaan kuristamalla tai jollakin muulla sellaisella tavalla, joka jättää veren niihin. Jos tällainen on paikallinen tapa, niin kristityt tavallisesti ostavat lihaa vain sellaisilta kauppiailta, teurastajilta tai maanviljelijöiltä, joiden tiedetään myyvän lihaa eläimistä, joista veri on asianmukaisesti vuodatettu pois.

Monissa maissa, esimerkiksi Suomessa ja Yhdysvalloissa, eläinten teurastamista koskevat valtakunnalliset säädökset vaativat, että eläimestä vuodatetaan asianmukaisesti veri pois. Siksi kristityillä ei näillä alueilla ole juuri tarvetta huoleen. He voivat syödä vapaasti lihaa, jota myydään kaupoissa tai jota tarjoillaan ravintoloissa. (Vrt. 1. Kor. 10:25, 26, jossa puhutaan epäjumalille uhratusta lihasta: ”Syökää . . . kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantuntonne vuoksi, sillä ’Jehovalle kuuluu maa ja se, mikä sen täyttää’.”) Saattaa kuitenkin olla tarpeellista tiedustella asiaa sen lihan suhteen, joka on peräisin paikallisesti tapetuista eläimistä, esimerkiksi villieläimistä, hankittakoonpa se metsästäjältä, teurastamosta tai ravintolasta.

Mitä on sitten sanottava elintarvikkeista, jotka voivat sisältää verta tai jotakin veren aineosaa, esimerkiksi plasmavalkuaista?

Joissakin maissa vaaditaan, että elintarvikkeissa on selosteet niiden sisältämistä aineksista. Kristityt, jotka ovat tarkastelleet selosteita jonkin aikaa, ovat ehkä huomanneet, että heidän alueellaan tuskin koskaan käytetään verta elintarvikkeissa. Siksi he ovat ehkä hyvällä syyllä rajoittaneet selosteitten lukemisen vain sellaisiin tapauksiin, kun on jotakin syytä ajatella, että verta olisi voitu lisätä tuotteeseen.

Kuitenkin Saksan liittotasavallassa on äskettäin hyväksytty laki, joka sallii lihanjalostamojen sitä selosteessaan mainitsematta käyttää kuivattua veriplasmaa aina 2 prosenttiin (tai joissakin tapauksissa 10 prosenttiin) saakka ”nakkimakkaroihin, frankfurtinmakkaroihin ja muihin samanlaisiin tuotteisiin mukaan luettuina pasteijat ja lihakääryleet . . . lihapyörykät, lihamurekkeet, viilokit, lihamuhennokset, silavalla päällystetyt lihavalmisteet, . . .” Mitä tunnollisen kristityn olisi tehtävä tällaisessa tapauksissa?

Hän voisi tiedustella asiaa lihakauppiaalta tai lihanvalmistajalta. Vastaukseksi tällaisiin tiedusteluihin kerrotaan eräässä Pohjoismaista joidenkin valmistajien mielellään antavan vakuutuksen, että heidän lihajalosteissaan ei ole verta; he eivät halua menettää asiakkaita. Mutta joissakin paikoissa todistajat saavat tiedusteluihinsa lihakauppiaalta tai tuotteitten valmistajilta epäselviä tai kyseenalaisia vastauksia. Voitaisiin mainita, että vaikka laki salliikin tehtaitten lisätä jonkin verran verta sitä mainitsematta, niin se ei välttämättä merkitse sitä, että kaikki tai edes useimmat tekisivät siten.

Sen tähden kristittyjen täytyy henkilökohtaisesti päättää, mitä tehdä. Joidenkuiden omatunto voi saada heidät välttämään kaikkea, minkä suhteen heillä on vakavia epäilyksiä, tai tekemään tarpeellisia tiedusteluja omantuntonsa rauhoittamiseksi. (Room. 14:23) Jollei tunnu mahdolliselta saada paikkansapitävää tietoa tekemällä järkeviä tiedusteluja, toiset kristityt saattavat päätellä: ’Ellei minulla ole riittävästi syytä ajatella, että tuotteessa on verta, eikä ole mitään ehdotonta keinoa, jonka avulla voin saada sen selville, voin puhtain omintunnoin ”yhä syödä”.’ Heidän pitäisi kuitenkin ottaa huomioon toisten omatunto, niin kuin Paavali neuvoi. – 1. Kor. 10:28–30; Room. 14:13–21.

Tosi kristittyjen ei pitäisi suhtautua välinpitämättömästi vereen. Heidän pitäisi tehdä voitavansa välttääkseen Jumalan lain selvää rikkomista. Tämän lain syvä kunnioittaminen on olennaisen tärkeää. Tekemällä kaiken, minkä he järkevästi voivat, ’pysyäkseen erossa verestä’ Jumalan kansaan kuuluvat ilmaisevat arvostavansa elämän ja sitä edustavan veren pyhyyttä. – Apt. 21:25.

[Alaviitteet]

Arvostava lääkäri

Kun menimme tri M:n luokse, selitimme, että olimme Jehovan todistajia ja että meillä oli jotakin, mitä halusimme antaa hänelle. Hän oli erittäin hyväluontoinen ja kutsui meidät heti sisään ja laski kaiken aikaa leikkiä sanomalla: ”Palkkio on 15 dollaria, kun kerran tulette sisään!” Annoimme hänelle kirjasen Jehovan todistajat ja verikysymys ja selitimme, että kirjanen annetaan jokaiselle lääkärille, sairaanhoitajalle ja lakimiehelle, jotta he voisivat tutustua paremmin todistajien tunteisiin ja siihen, miksi me emme hyväksy verta.

Lääkäri sanoi, että vaikka hän oli palvellut kenttäsairaalassa Koreassa ja oli antanut verta monille ihmisille, hän oli sitä mieltä, että jokaisen pitäisi kyetä tekemään oma ratkaisunsa sen suhteen, mitä hänen elimistölleen tehdään. Hän oli