seuratessa sitä vastoin Daavidin pojan Naatanin haaraa, ja miksi ne – vaikka ne yhtyvätkin jälleen lyhyeksi ajaksi Sealtielissa ja Serubbaabelissa – haarautuvat sitten vielä kerran ja noudattavat eri sukuhaaroja. Matteus päättyy Jaakobiin, Joosefin isään, ja Luukas päättyy näin ymmärrettynä Eeliin, joka oli todellisuudessa Jeesuksen lihallisen äidin, Marian, isä. – ”The Westminster Dictionary of the Bible” (vuoden 1944 tarkistettu painos, sivu 198, 1. palsta); McClintockin ja Strongin ”Cyclopaedia” (1882, III osa, sivu 773, 2. palsta).

Miksi Luukas jättää sitten pois Marian ja mainitsee Joosefin ”Eelin poikana”? Edellämainittu ”Cyclopaedia” sanoo sivulla 773, 2. palstalla: ”Muodostaessaan sukutaulujaan juutalaisten tiedetään ottaneen huomioon kokonaan miespuoliset jäsenet ja jättäneen itse tyttären nimen pois, milloin isoisän veri meni pojanpojalle tyttären kautta, sekä pitäen tyttären miestä äidin kautta lasketun isoisän poikana (4. Moos. 26:33; 27:4–7).” Tämän säännön mukaan Joosefin nimi on Marian asemesta Luukkaan kertomuksessa, vaikka sukuluettelo esitetäänkin siinä Marian sukuhaaran kautta. Tämä ”Cyclopaedia” näkee Luukkaan kertomuksen sanamuodossa vahvistuksen tälle ajatukselle sanoen sivulla 774, 1. palstalla: ”Evankelista Luukas on erottanut tarkkaan TODELLISEN sukuluettelon LAILLISESTA huomauttamalla välimerkintönä: ’Jeesus, . . . oli, niinkuin luultiin, Joosefin poika (mutta todellisuudessa) Eelin poika’ eli hänen pojanpoikansa hänen äitinsä puolelta.” – Luuk. 3:23.

Mutta miksi pitää olla kaksi sukuluetteloa, kun yksikin olisi riittänyt ja kun näiden kahden väliset erot saattavat aiheuttaa hämminkiä? Ensiksikin: Matteuksen ja Luukkaan varhaisemmat lukijat tunsivat mitä varmimmin edellämainitut yksityiskohdat eivätkä siis hämmentyneet enempää kuin nykyistenkään lukijoitten tarvitsee hämmentyä, kun he tutustuvat yksityiskohtiin. Toiseksi: vaikka sukuluettelot ovat toisille kuivia ja ikävystyttäviä, niin ne täyttävät usein hyvin tärkeän ja välttämättömän tarkoituksen. Messiaan eli Kristuksen sukuluettelo on varmasti erittäin tärkeä, sillä häntä koskevat ennustukset ovat hyvin täsmällisiä hänen polveutumisestaan suosittujen patriarkkojen Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin sekä rakastetun kuninkaan Daavidin kautta. Koetellen juutalaisia fariseuksia tässä suhteessa Jeesus kysyi heiltä: ”Mitä arvelette Kristuksesta? Kenen poika hän on?” He vastasivat: ”Daavidin.” (Matt. 22:42) Jeesuksen messiaanisuudella piti olla sukutieteellinen todistus!

On näin ollen järkevää ajatella, että nämä kaksi kirjoittajaa, Matteus ja Luukas, tekivät Jehovan hengen ohjauksella kaksinkertaisesti varmaksi Messiaan polveutumisen. Matteus osoitti intoa osoittaakseen Jeesuksessa täyttyneitä ennustuksia, kuten näemme lukemalla vain muutamat jakeet Matteuksen 2:1:sestä 18:nteen. Ja kun Luukas esiintyi ja omisti kertomuksensa ”korkea-arvoiselle Teofilukselle”, niin hän ei tehnyt sitä turhan toistamisen tähden. Luukas oli hyvin huolellinen ja ’tarkkaan tutkittuaan alusta alkaen kaikki päätti kirjoittaa ne järjestyksessään’, jotta Teofilus tuntisi täysin niiden asioiden varmuuden, joita hänelle oli opetettu suullisesti. (Luuk. 1:1–4) Miten hän olisi voinut perusteellisemmin täyttää tämän tarkoituksen kuin täydentämällä Matteuksen kertomusta, mikä näytti Jeesuksen laillisen polveutumisen kasvatusisästä Joosefista, toisella kertomuksella, mikä osoittaa hänen polveutumisensa luonnollisella eli lihallisella tavalla neitsyt Marian kautta, varsinkin kun Jeesuksen sukutaulukko kulki molemmissa sukukertomuksissa Aabrahamin, Iisakin, Jaakobin ja erittäin tärkeän Daavidin kautta? Nämä kaksi kertomusta ovat ”kaksi todistajaa” ja tekevät Jeesuksen messiaanisuuden kaksinkertaisen varmaksi. – 5. Moos. 19:15.

Lisäselvitystä tähän kysymykseen saadaan kirjan ”Valtakunta on tullut lähelle” sivuilta 38–42, joilla näitä kahta polveutumiskertomusta verrataan rinnan.

● Kirjan ”You May Survive Armageddon into God’s New World” sivulla 117, kappaleessa 14, viitataan 5. Mooseksen kirjan 30:13:nteen. Miten tämä raamatunkohta soveltuu täysin tähän kappaleeseen? – P. S., Yhdysvallat.

Kysymyksessä oleva kappale, mikä käsittelee Jehovan kansan tilaa v. 1918, sanoo mm.: ”Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa [säkkipuvussa], on peto [Saatanan näkyväinen kansojen muodostama järjestö], se, joka nousee syvyydestä [merestä], käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät.” ”(Ilmestyskirja 11:7–10; 13:1; Roomalaisille 10:7; 5. Mooseksen kirja 30:13)”

Jotta ymmärtäisimme, miksi 5. Mooseksen kirjan 30:13 mainitaan, niin meidän täytyy ensin panna merkille, mitä Ilmestyskirjan 13:1 sanoo: ”Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.” Tämän ennustuksen tekstiyhteys osoittaa, että tämä peto ja se meri, mistä se tuli, ovat sama kuin se peto ja se syvyys, mitkä mainitaan Ilmestyskirjan 11:7:nnessä ja mitkä on lainattu edelliseen kappaleeseen.

5. Mooseksen kirjan 30:13 ja Roomalaiskirjeen 10:7 mainitaan siksi, että apostoli Paavalin kirje lainaa edellisestä, mutta käyttää sanaa ”syvyys” eikä sanaa ”meri”. Nämä kaksi raamatunpaikkaa tukevat näin ollen sitä seikkaa, että ”syvyys” ja ”meri” ovat sama, ja ne mainitaan tästä syystä. McClintockin ja Strongin ”Cyclopaedia” osoittaa, että näitä kahta sanaa käytettiin vaihdellen, koska ajateltiin, että merillä tai valtamerillä ei ollut pohjaa, mikä ajatus sisältyy sanaan ”syvyys”. ”Septuaginta” käyttää kreikkalaista sanaa ”abyssos” 1. Mooseksen kirjan 1:2:sessa tarkoittaessaan alkumerta eli ”Uuden maailman käännöksen” ”kuohuvia vesiä”. Katso alaviitettä c. 5. Mooseksen kirjan 30:13 ja Roomalaiskirjeen 10:7 todistavat siis yhdessä, että tuo kappale on oikeassa käyttäessään ”merta” ja ”syvyyttä” vaihtoehtoisesti.

Päivän tutkistelut heinäkuussa