Kauneuden arvostus
LUOJA rakastaa kauneutta. Hänen arvostuksensa sitä kohtaan ilmenee siitä, mitä hän on tehnyt. Katsoimmepa minne tahansa, me näemme luonnon kauniina, kun se on saanut olla ihmisen turmelematta, puhumattakaan ihmisen muotojen ja piirteiden kauneudesta. On oikein, että mekin arvostamme kauneutta, että meillä on silmää kauneudelle ja että me nautimme siitä. Kaiken tämän kauneuden yhdessä kykymme kanssa nauttia siitä voidaan sanoa olevan vain eräs todistus siitä, että ”Jumala on rakkaus”.
Ei ole epäilystäkään siitä, että ”kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa”. Tämä pitää paikkansa myös kaikesta, mikä liittyy Jumalan palvontaan. Jumala määräsi muinaisina aikoina, että hänen palvonnassaan käytettyjen erityisten rakennusten samoin kuin niiden kalustojen piti olla erittäin kauniit. Ei ihme, että psalminkirjoittaja huudahti: ”Siionista, jonka kauneus on täydellinen, Jumala ilmestyy kirkkaudessa.” ”Voima ja kauneus ovat hänen pyhäkössään.” – Saarn. 3:11; Ps. 50:2; 96:6, Um.
Eräs laji kauneutta, minkä Luoja antoi maallisille luomuksilleen, on hänen Sanassaan tavattava kauneus. Se on tosiaan Kirja, mikä on täynnä kauniita tunteita, kauniita ilmaisuja. Siitä syystä eräs Israelin runoilijoista saattoikin sanoa: ”Sävelmiksi ovat sinun säädöksesi tulleet minulle.” – Ps. 119:54, Um.
Niin suuri kuin se mielihyvä ja nautinto lieneekin, minkä me löydämme kauneudesta, Jumala ei ajatellut kuitenkaan, että me tekisimme kauneudesta päätavoitteemme elämässä. Hänen tarkoituksensa ei ollut, että me unohtuisimme kauneuteen, ottaisimme sen niin vakavasti, että laiminlöisimme Jumalan-palvontamme tai jopa rikkoisimme Jumalan lakeja nauttiaksemme kauneudesta.
Älkäämme esimerkiksi koskaan unohtako, että suuri osa kauneutta on nykyisissä epätäydellisissä olosuhteissa suureksi osaksi ohimenevää, tilapäistä. Jumala muistuttaa meille tästä toistamiseen Sanassaan: ”Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen: Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.” – Jes. 40:6, 8.
Kauneus ei ole ainoastaan ohimenevää, vaan se voi myös helposti tulla ansaksi kahdella tavalla: ansaksi niille, joilla sitä on, ja ansaksi niillekin, jotka sitä kiihkeästi janoavat. Niinpä luemme siitäkin, josta tuli Saatana Perkele: ”Sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi.” Absalomin, kuningas Daavidin erään pojan, kauneus nousi epäilemättä hänelle osaksi päähän niin, että hän yritti riistää valtakunnan isältään: ”Mutta koko Israelissa ei ollut yhtään niin kaunista miestä kuin Absalom, eikä ketään niin ylisteltyä.” – Hes. 28:17; 2. Sam. 14:25.
Sellainen nykyajan nainen, joka on erittäin kaunis, turmeltuu helposti. Kenties ei niinkään paljon oman turhamaisuutensa kuin sen itsekkyyden takia, mitä hänen kauneutensa herättää toisissa. Hän saa Absalomin tavoin liian paljon ylistystä. On sen tähden hyvä panna sydämelle erään viisaan kuninkaan kauan sitten kirjoittamat sanat: ”Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!” – Sananl. 31:30.
Tällainen liiallinen kauneudenrakkaus, sen isoaminen ja janoaminen, voi tulla ansaksi, kuten Raamattu myös osoittaa. Eikö kuolevaisten naisten kauneus saanut Jumalan enkelipojatkin rakastumaan? Niin ”huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat [heitä] vaimoikseen.” Millaiseksi ansaksi naiskauneus osoittautuikaan heille, kun he pitivät siitä enemmän kuin taivaan kirkkaudesta! Ja rakastihan kuningas Daavidkin kauneutta. Hän riemuitsi oikeutetusti taivaitten loistavuudesta ja siitä, miten ihmeellisesti ihminen on tehty. Mutta oli väärin, että hän menetti selväjärkisyytensä nähdessään Batseban kylpemässä ja havaitessaan, että tämä ”oli näöltään hyvin ihana”. Naisen kauneus pauloi hänet hänen pysyväksi murheekseen. Kauneus voi saada miehen unohtamaan naisen pahuuden tai sen, että hän kuuluu toiselle miehelle. Meille annetaan sen tähden viisaasti neuvo: ”Älköön sydämesi himoitko hänen kauneuttaan, älköönkä hän sinua katseillaan vangitko.” – 1. Moos. 6:2; 2. Sam. 11:2; Sananl. 6:25.
Uskonnollisissakin asioissa kauneus saattaa olla ansa. Monet ihmiset ovat siinä määrin kauniitten kirkkorakennustensa ja jumalanpalvelustensa lumoissa, etteivät tule koskaan tietoisiksi hengellisestä tarpeestaan, vaan tyytyvät syömään hengellisiä akanoita. Samaan luokkaan täytyy asettaa nekin, jotka moittivat uudempia, täsmällisempiä raamatunkäännöksiä, koska he ajattelevat, että niistä puuttuu vanhempien käännösten kirjallinen kauneus. Mutta eikö merkitys ole tärkeämpi kuin tyyli?
Niitä, jotka epäjumaloivat kauneutta, jotka asettavat sen totuuden edelle, voitaisiin verrata muinaisiin kauneudenpalvojiin, kreikkalaisiin. Niinpä historioitsija Lord kertoo, että ”kreikkalaisten palvonnan todellisina kohteina olivat kauneus, sulous ja sankarillinen voima”. Ja eräs johtava uskonnollinen tietosanakirja sanoo: ”Kreikkalaiset olivat huomattavia siitä, että he arvostivat kauneutta sen kaikissa muodoissa, olipa heidän uskontunnustuksensakin saanut muotonsa pääasiassa tästä heidän henkisestä erikoisuudestaan.” Se, että heidän uskontonsa jumalat olivat moraalittomia, oli heille sivuseikka, niin kauan kuin ne olivat kauniita. Ei ole ihme, että moraalittomuus oli silloin kovasti vallalla! – 1. Kor. 7:2.
Kauneudenrakkaus ei ole itsessään vanhurskauteen auttava voima, kuten ilmenee profeetta Hesekielin kuulijain suhtautumisesta hänen sanomaansa: ”Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat”, niin, kuuntelevat niitä, koska ne kuuluvat kauniilta, ”mutta eivät tee niitten mukaan.” Kauneus ei itsessään saata katumaan eikä tekemään oikeita töitä. – Hes. 33:32.
Luoja, Jehova Jumala, rakastaa kauneutta ja haluaa, että hänen luomuksensakin rakastavat kauneutta. Se, että hän antoi ihmiselle niin paljon kauniita asioita sekä kyvyn arvostaa niitä – mitä kykyä ei alemmilla luomuksilla ole – on hänen rakkautensa ilmaus. Älä osoita kiittämättömyyttä arvostamalla lahjaa enemmän kuin Antajaa. Sen tekeminen olisi sekä itsekästä että tyhmää, sillä ainoastaan ne, jotka arvostaessaan kauneutta pitävät sen sille kuuluvassa paikassa, voivat toivoa saavansa nauttia kauneudesta iankaikkisesti Jumalan uudessa maailmassa, missä vanhurskaus asuu. – 2. Piet. 3:13.