Onko ollut maailmanlaajuinen vedenpaisumus?

RAAMATUSSA oleva 1. Mooseksen kirja sanoo Jumalan käyttäneen maailmanlaajuista tulvaa jumalattomien ihmisten hävittämiseksi Nooan aikana. Jotkut ovat kumminkin otaksuneet, että Raamatun kertomus on liioiteltu. He ajattelevat sen viittaavan johonkin ainoalaatuisen suureen paikalliseen tulvaan, joka todennäköisesti tapahtui Mesopotamian laaksossa. Mutta he uskovat Raamatun liioittelevan sanoessaan, että kaikki ihmiset maan päällä kuolivat Nooaa ja hänen perhettään lukuun ottamatta.

Raamattu esittää vedenpaisumuksen kuitenkin nimenomaan koko maapallon käsittäväksi. Mikään sen kertomuksessa ei rajoita vedenpaisumusta tietylle alueelle. Eikä siinä ole mitään vihjausta siitä, että muita kuin Nooa ja hänen perheensä olisi säilynyt elossa.

Selittäen vedenpaisumuksen yleismaailmallista suuruutta Raamattu sanoo: ”Ja vedet nousivat nousemistaan maan päällä, niin että kaikki korkeat vuoret kaiken taivaan alla peittyivät. Viisitoista kyynärää vesi nousi vuorten yli, niin että ne peittyivät.” (1. Moos. 7:19, 20) Ja selostaen sen vaikutusta kaikkeen elämään kertomus jatkaa: ”Niin Herra hävitti kaikki olennot, jotka maan päällä olivat, niin hyvin ihmiset kuin myös karjaeläimet, matelijat ja taivaan linnut; ne hävisivät maan päältä. Ainoastaan Nooa sekä ne, jotka olivat hänen kanssansa arkissa, jäivät henkiin.” – 1. Moos. 7:23.

Onko olemassa luotettavia todistuksia siitä, että näin suunnattomat mittasuhteet saavuttanut tulva on todella tapahtunut? Mistä voi tulla niin paljon vettä? Minne se meni? Onko maassa itsessään todisteita siitä, että se on ollut vesien peittämä, jotka tulvivat yli kaikkien maa-alueitten?

VETTEN LÄHDE

Tulvavesien lähde ei ilmeisestikään ollut se kosteus, mikä havaitaan tavallisesti ilmakehässä nykyään, sillä on arvioitu, että jos kaikki ilmakehän vesi vapautuisi äkisti sateena, se voisi peittää maanpinnan keskimäärin ainoastaan vajaan viiden senttimetrin vahvuudelta. Kaikelle tälle vedelle täytyy näin ollen olla jokin muu selitys, ja Raamattu esittää sen.

Lyhyessä luomiskertomuksessaan Raamattu sanoo maan ilmakehän muodostamisesta: ”Ja Jumala sanoi: ’Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä’. Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä.” – 1. Moos. 1:6, 7.

”[Ilmakehä]taivaanvahvuuden alla” olevat vedet olivat maanpinnalla olevia vesiä, jota vastoin vedet, ”jotka olivat taivaanvahvuuden päällä”, olivat korkealla maan yläpuolella riippuvia suuria kosteusmääriä, ilmeisesti paksun höyryn muodossa. Nämä vedet ympäröivät maapallomme sen varhaishistorian aikana.

Tällaisten riippuvien vesien olemassaolomahdollisuudesta sanoo John C. Whitcomb jr:n ja Henry M. Morrisin kirja 1. Mooseksen kirjan vedenpaisumus (The Genesis Flood, 1961):

”130 kilometrin yläpuolella oleva ilmakerros on hyvin kuuma, yli 40° ja nousee mahdollisesti 1 700°:een, ja sitä kutsutaankin tästä syystä termosfääriksi. Korkea lämpötila on tietysti pääehto suuren vesihöyrymäärän säilyttämiselle. On edelleen tunnettua, että vesihöyry on tuntuvasti kevyempää kuin ilma ja useimmat ilmakehän muodostavista muista kaasuista. Täten ei fysikaalisesti ole lainkaan mahdoton sellainen käsitys, että valtava kuuma höyryvaippa on kerran ollut ylemmässä ilmakehässä.”

Me emme voi kuitenkaan tietää täsmälleen, millä korkeudella ja tavalla vedet pysyivät maan yläpuolella. Mutta me tiedämme, että kristitty apostoli Pietari tarkoitti näitä riippuvia vesiä kirjoittaessaan Jumalan henkeyttämänä Nooan ajan vedenpaisumuksesta. Hän selittää, että oli ”maa, joka työntyi kiinteänä vedestä ja veden keskellä” ja että ”niiden keinojen kautta kärsi sen ajan maailma tuhon, kun se hukutettiin veteen”. – 2. Piet. 3:5, 6, Um.

Vedenpaisumusta edeltänyt maa työntyi ”vedestä” siinä merkityksessä, että maaperä, jolla ihmiset elivät ja kävelivät, oli meri- ja jokivesien yläpuolella. Kuitenkin se oli ”veden keskellä”, koska suuri määrä sitä ympäröi maan riippuen korkealla sen pinnan yläpuolella.

”Mutta”, joku voisi huomauttaa, ”sellainen maan yläpuolella riippuva vesikatos vaikuttaisi suuresti maan ilmastoon.”

Niin vaikuttaisikin. Tuo vesihöyrykatos hajottaisi auringosta tulevat valo- ja lämpösäteet, samalla kun tämä valtava katos estäisi lämmön haihtumisen. Tällainen kasvihuoneenomainen vaikutus aikaansaisi siten lauhkeamman, yhtenäisemmän ilmaston ympäri maapallon. Biologi Harold K. Blum selitti tämän vesihöyryn vaikutuksen ilmastoon sanoen:

”Samoin kuin kasvihuoneen lämmin lasi on omiaan kohottamaan sisällä olevaa lämpötilaa, vesihöyrykin vaikuttaa sen kohoamiseen sen alla olevan maan pinnalla. Tämä pinta tai mikä tahansa esine sen päällä vaihtaa alituisesti säteilyä ilmakehässä olevan vesihöyryn kanssa, joten pinnan lämpötila on läheisesti riippuvainen tämän höyryn määrästä ja lämpötilasta.”

Tämä maan ilmasto oli kerran tasaisen lämmin kuten yleisesti myönnetään. Tieteellinen kuukausijulkaisu Scientific Monthly sanoi elokuussa vuonna 1949 dinosauruksia koskevassa kirjoituksessa:

”Niinä päivinä oli maalla trooppinen ja subtrooppinen ilmasto suuressa osassa maanpintaa, ja laajalle levinneissä trooppisissa maissa oli runsaasti rehevää kasvillisuutta. Maa oli alavaa, eikä ollut korkeita vuoria muodostamassa fysikaalisia eikä ilmastollisia esteitä.”

Ranskalainen lehti Tiede ja elämä (Science et Vie) sanoi nykyään kylmästä etelänapamantereesta heinäkuun numerossaan vuonna 1966:

”Tämä epäinhimillinen maa, tämä jääaavikko, oli kerran vihreä maa, missä joet virtasivat kukkasten keskellä ja linnut lauloivat puissa.”

Tämän tietolähteen mukaan ainakin 61 kasvilaatua kasvoi silloin etelänapamantereella.

Kuinka johdonmukainen siis onkaan Raamatun selostus, että maan yläpuolella oli riippumassa vesimassa ihmisen varhaishistorian aikana! Tämä vesihöyry varmaan aiheutti sen tasaisen lämpimän ilmaston, minkä tiedetään ennen vallinneen maailmanlaajuisesti. Ja tämän suunnattoman vesisäiliön aukaiseminen aiheutti maailmanlaajuisen tulvan eikä suinkaan rankka vesisade. Huomaa, miten Raamattu osoittaa tämän kuvaillessaan vedenpaisumusta:

”Puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat. Ja satoi rankasti maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä.” – 1. Moos. 7:11, 12.

VAIKUTUS MAAHAN

Miten suunnattomia muutoksia tapahtuikaan maan pinnalla valtavan vesikatoksen pudotessa! Veden ääretön paino aiheutti ilmeisesti maan suhteellisen ohuessa kuoressa siirtymiä ja kohoumia. Siten työntyi ylöspäin uusia vuoria, entiset vuoret kohosivat uusiin korkeuksiin, matalat meren syvänteet laskeutuivat ja muodostui uusia rantaviivoja.

Tämän katoksen äkillinen putoaminen sekä maan suunnattomat mullistukset aikaansaivat myös suuria syöksyaaltoja – tehden päivissä sen, minkä monet tiedemiehet uskovat vieneen vuosituhansien ajan tapahtuakseen hitaan syöpymisen avulla. Mahtavat vesivirrat kaivoivat valtavia laaksoja ja suunnattomia rotkoja. Mahtavat vierinkivet murskautuivat vastatusten ja siirtyivät pitkät matkat alkuperäisiltä paikoiltaan niin kuin olisivat olleet pikkukiviä.

Ajattele, miten suuren tuhon se aiheutti eläinmaailmalle. Harkitse sitten Byron C. Nelsonin kirjassaan Vedenpaisumuskertomus kivessä (The Deluge Story in Stone) antamaa seuraavaa selostusta:

”Miljoonien kalojen hautautuminen Englannin, Skotlannin, Walesin, Saksan ja Sveitsin kallioperään ja Amerikan Kalliovuoriin; miljoonien norsujen ja sarvikuonojen hautautuminen Alaskaan, Siperiaan, Englantiin, Italiaan ja Kreikkaan; tuhansien virtahepojen hautautuminen Sisiliaan; miljoonien matelijoiden hautautuminen läntiseen Kanadaan, Yhdysvaltoihin, Etelä-Amerikkaan, Afrikkaan ja Australiaan, mainitaksemme vain osan tällaisista tapauksista, vaatii ehdottomasti suuria katastrofeja selityksekseen.”

Tässä yhteydessä huomauttaa Los Angelesissa toimivan Kalifornian yliopiston täysinpalvellut geologian professori William J. Miller kirjassa Johdatus historialliseen geologiaan (An Introduction to Historical Geology, 1952): ”Suhteellisen harvat nykyään maan päällä olevien eliöiden jäännökset ovat kerrostuneet olosuhteissa, jotka ovat olleet suotuisat niiden säilymiselle fossiileina. . . . On siitä huolimatta merkille pantavaa, että niin suuri määrä fossiileja on hautautuneina kallioperään.” Nooan aikaisen vedenpaisumuksen kaltainen onnettomuus voi selittää tämän.

Pohjoisen jäämeren ympärillä on suuri alue pysyvästi jäätynyttä maata, josta suuri osa on hiekan, lietteen ja mullan muodostaman jäätyneen mudan peitossa. Kirjoituksessa ”Jäätyneitten jättiläisten arvoitus” The Saturday Evening Post (16.1.1960) sanoo:

”Tästä sekasotkusta on sulatettu irti niin paljon eläimiä, että niistä muodostuisi monisivuinen luettelo. . . . Ne ovat kaikki mudassa. Nämä seikat osoittivat veden siksi voimaksi, joka nielaisi eläimet. . . . monet näistä eläimistä olivat aivan tuoreita, kokonaisia, vahingoittumattomia ja yhä joko seisomassa tai ainakin pystyasennossa polvillaan. . . .

”Tässä on tosiaan häkellyttävä kuva ottaen huomioon entisen ajattelutapamme. Valtavat laumat jättiläismäisiä hyväkuntoisia eläimiä, joita ei ollut erikoisesti varustettu ankaraan kylmyyteen, syömässä kaikessa rauhassa aurinkoisilla laitumilla, herkutellen nyhtämässä kukkivia leinikkejä niin lämpimällä säällä, ettemme luultavasti olisi tarvinneet edes takkia. Yhtäkkiä ne kaikki saivat surmansa ilman mitään näkyvää väkivallan merkkiä, ennen kuin ne ehtivät edes nielaista viimeistä suupalaansa, ja ne jäätyivät niin nopeasti, että niiden ruumiin jokainen solu on täydellisesti säilynyt huolimatta niiden suuresta määrästä ja korkeasta ruumiinlämmöstä. Voimme syystä kysyä: mikä saattoi aiheuttaa tämän?”

Johdonmukainen vastaus on, että se tuli sen nopean muutoksen mukana, mikä tapahtui vedenpaisumuksessa. Kun eristävä vesikatos poistui, niin napaseudut joutuivat äkisti syväjäädytykseen, mikä pyydysti eläimet, jotka asustivat kaukana nykyisen olinpaikkansa pohjoispuolella. Todistuksena siitä, että tapahtuma oli äkillinen eikä pitkäaikainen, on se seikka, että vihreä ruohokin, jota ne olivat syömässä, jäätyi äkisti niiden suussa ja mahassa, mistä sitä on löydetty nykyaikana. Kuinka yhdenmukainen tämä todistusaineisto onkaan sen kanssa, mitä Raamattu sanoo Nooan ajan vedenpaisumuksesta!

MINNE VESI HÄVISI?

Mutta jotkut siitä huolimatta asettavat kyseenalaiseksi Raamatun kertomuksen maailmanlaajuisesta tulvasta. He eivät voi ymmärtää, minne sellaisen tulvan kaikki vesi on voinut mennä. Kun he miettivät, että vedet peittivät ”kaikki korkeat vuoret kaiken taivaan alla”, niin he ajattelevat yli 8 km korkeita Himalajan huippuja.

Ei ole kuitenkaan mitään syytä uskoa, että vuoret olisivat ennen vedenpaisumusta olleet läheskään niin korkeita. Muistanet, että tieteellinen kuukausilehti Scientific Monthly esitti, että maan varhaisempina aikoina ”ei . . . ollut korkeita vuoria muodostamassa fysikaalisia eikä ilmastollisia esteitä”. Vedenpaisumuksen vesien suunnaton paino nähtävästi työnsi vuorenhuiput niiden korkeisiin mittoihin ja aiheutti yli yhdeksän kilometrin syvyisiä laaksoja valtameren pohjaan.

Vesi on saattanut lisäksi ennen vedenpaisumusta olleina aikoina peittää huomattavasti vähemmän maan pinta-alasta. Kirja 1. Mooseksen kirjan vedenpaisumus sanoo tästä:

”Menneen vuosikymmenen aikana on löydetty suuri määrä ’merivuoria’, jotka ovat vain hukkuneita saaria valtameren keskellä. Ne ovat tasahuippuisia eivätkä niin ollen tulivuorimaisia muodostukseltaan ja ovat nyt useissa tapauksissa yli 1 000 syltä pinnan alapuolella. Kuitenkin on runsaasti todisteita siitä, että ne ovat ennen olleet pinnan yläpuolella.”

Näin ollen on yllin kyllin todisteita, jotka oikeuttavat hyväksymään Raamatun vedenpaisumuskertomuksen totena. On johdonmukainen ja raamatullinen selitys vedenpaisumusvesien lähteelle samoin kuin sille, minne vedet menivät sen jälkeen. Ja tällainen maailmanlaajuinen onnettomuus antaa tyydyttävän selityksen sellaiselle kiinnostavalle ilmiölle kuin vuorijonojen huipuille hautautuneille miljoonille kaloille.

MITÄ SE MERKITSEE SINULLE

Mutta kristityn usko vedenpaisumuksen tapahtumiseen ei riipu tieteellisistä tosiasioista. Hän hyväksyy sen, koska tämä kertomus kuuluu henkeytettyyn Jumalan sanaan ja koska Jeesus Kristus ja hänen opetuslapsensa mainitsivat sen varoittavana esimerkkinä meille. – 2. Tim. 3:16; Luuk. 17:26.

Apostoli Pietari kirjoitti, että monet ihmiset jättävät tämän vedenpaisumuksen totuudellisuuden huomaamatta tahallaan, ”tietensä”. Siksi he eivät ymmärrä, että ”nykyiset taivaat ja maa” on säästetty samanlaiseen ”jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään”. – 2. Piet. 3:5–7.

Pietari lisäsi Jumalan henkeyttämänä: ”Koska nämä kaikki tulevat näin hajotettaviksi, niin millaisia teidän tulisikaan olla pyhissä käyttäytymistavoissa ja jumalisen antaumuksen teoissa, odottaessanne ja pitäessänne tarkoin mielessä Jehovan päivän läsnäolon, jonka vaikutuksesta tulessa olevat taivaat hajoavat ja äärimmäisen kuumat alkuaineet sulavat!” Pietari osoitti, että niillä, jotka haluavat palvella Jumalaa, voi olla samanlainen toivo kuin Nooalla oli – toivo varjeltua jumalattoman asiainjärjestelmän lopussa. Meillä voi lisäksi olla toive päästä sen jälkeen Jumalan valmistamaan vanhurskaaseen uuteen asiainjärjestelmään. – 2. Piet. 3:11–13, Um.

Ota siis vaarin varoituksesta, jonka Jeesus antoi Raamatun kertoman vedenpaisumuksen ja meidän aikamme suhteen. Mukaudu Jumalan vaatimuksiin. Pidä tarkoin mielessäsi, että me elämme päivää, jonka kuluessa Jumalan sanan mukaan jumalaton järjestelmä hävitetään. Kun saat Jumalan varjeluksen, voit säilyä tämän järjestelmän lopussa, niin kuin Nooa varjeltui oman aikansa jumalattoman asiainjärjestelmän lopussa.