Kielen lahja

ELLEI kieltä olisi, et voisi lukea näitä sanoja. Ellei kieltä olisi, et voisi puhua toisille etkä edes kirjoittaa heille kirjettä.

Kieli on tunteiden ja ajatusten ilmaisu- tai viestintäväline. Suussa olevalla kielellä on mitä tärkein osa ajatusten ilmaisemisessa. Niinpä suomalainen sana ”kieli” tarkoittaa sekä suussamme olevaa elintä että puhuttua ”kieltä”. Myös heprean ja kreikan kielessä käytetään samaa sanaa kumpaankin tarkoitukseen. Heprealaista sanaa ”huuli” käytetään samalla tavoin.

Kieli on mitä läheisimmässä yhteydessä mieleen. Juuri mieli käyttää välikappaleinaan puhe-elimiä – kurkkua, kieltä, huulia ja hampaita. Encyclopædia Britannica -tietosanakirja toteaakin: ”Ajatteleminen ja sanat käyvät käsi kädessä. Sillä ollakseen selvää ajattelemisen on nojauduttava nimiin [eli nimisanoihin] ja niiden moninaisiin keskinäisiin yhteyksiin. . . . Vaikka jotkin vähäiset varaukset ovat aiheellisia, valtava todisteiden joukko . . . vahvistaa edellä sanotun väitteen: ellei ole sanoja, ei ole ajatuksiakaan.”

Puheen alkuperä

Mutta kuinka näin arvokas väline kuin kieli sai alkunsa? Tietosanakirjat sanovat yleensä, ettei kukaan tiedä kuinka se sai alkunsa. Yleinen teoria on, että se alkoi kauan, kauan sitten murahduksina, voihkinana ja haukahduksina. Mutta mitkä ovat tosiseikat?

Kielten tuntemus ei ensiksikään ulotu kuuttatuhatta vuotta kauemmaksi taaksepäin. Antropologian ja kielitieteen professori G. L. Trager sanookin: ”Historiallinen tieto nykyisistä kielistä ulottuu vain muutamia tuhansia vuosia taaksepäin.”

Alkoiko kieli todellakin vain yksinkertaisista murahduksista ja haukahduksista? Science Illustrated -lehden vuoden 1948 heinäkuun numeron kirjoitus totesi: ”Nykyään tunnettujen kielten vanhemmat muodot olivat paljon vaikeampia kuin niiden nykyiset seuraajat . . . ihminen ei näytä aloittaneen yksinkertaisesta kielestä ja tehneen sitä vähitellen monimutkaisemmaksi, vaan päässeen pikemminkin käsiksi tavattoman vaikeaan kieleen jolloinkin muistiinmerkitsemättömässä menneisyydessä ja yksinkertaistaneen sen vähitellen nykyiseen muotoonsa.”

Kielitieteilijä tri Mason huomauttaa myös, että ”käsitys, että ’raakalaisten’ puhe on peräkkäisiä murahduksia ja etteivät ne kykene ilmaisemaan monia ’sivistyneitä’ käsitteitä, on aivan väärä”. Hän lisää, että ”monet luku- ja kirjoitustaidottomien kansojen kielet ovat itse asiassa paljon monimutkaisempia kuin nykyiset Euroopan kielet”. – Science News Letter, 3.9.1955.

Todisteet ovat näin ollen puheen tai muinaisten kielten kaikkea ’kehitysopillista’ alkuperää vastaan.

Sanakirjantekijä Ludwig Köhler kirjoitti kielen alkuperästä: ”Varsinkin aikaisemmin on paljon pohdiskeltu, miten ihmisen puhe ’alkoi’. Kirjoittajat pyrkivät tutkimaan ’eläinten kieltä’. Eläimetkin nimittäin kykenevät äänien tai ääniryhmien välityksellä ilmaisemaan kuuluvasti tunteitaan ja aistimuksiaan kuten tyytyväisyyttä, pelkoa, kiihtymystä, vihaa, sukupuolista halua ja tyydytystä sen täyttämisestä sekä kenties monia muita asioita. Näiden [eläinten] ilmaisujen mahdollisesta moninaisuudesta huolimatta . . . niistä puuttuvat ihmisen kieleen olennaisina kuuluvat käsitteet ja ajatukset.”

Näytettyään, kuinka ihmisen puheen fysiologista puolta voidaan tutkia, Köhler lisää: ”Mutta meiltä jää käsittämättä se, mitä puhuttaessa todellisuudessa tapahtuu, miten oivalluksen kipinä sytyttää lapsen tai yleensä ihmisten hengen synnyttäen puhutun sanan. Ihmisen puhe on salaisuus; se on Jumalan lahja, ihme.”a

Jumalan lahja

Ihminen luotiin Pyhän Raamatun mukaan noin kuusituhatta vuotta sitten. Se paljastaa, että ensimmäistä ihmistä Aadamia luotaessa hänelle annettiin sanavarasto, hänen kielensä oli Jumalan lahja. Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan muistiin merkityt tosiseikat osoittavat Aadamin käyttäneen lähes heti puhekykyään nimeämällä eri eläinluomukset sen sijaan, että hän olisi oppinut puhumaan jäljittelemällä eläimiä aloittaen murahduksista ja mörinästä, kuten kehitysoppi opettaa. Ilman Jumalan antamaa kielen lahjaa vastaluotu ihminen ei olisi kyennyt ymmärtämään Luojaltaan tulleita sanallisia ohjeita järjettömiä eläimiä paremmin. – 1. Moos. 1:27–30; 2:16–20; 2. Piet. 2:12.

Koska kaikista maan luomuksista vain ihmisellä on todellinen puhekyky, kieli ei siis ole alkuisin hänestä, vaan hänen kaikkiviisaasta Luojastaan, Jehova Jumalasta.

Jo ennen ihmisen ilmaantumista maailmankaikkeuden näyttämölle kieltä oli käytetty mittaamattomat aikakaudet, sillä kristitty apostoli Paavali viittaa henkeytettynä ”ihmisten ja enkelien kieliin”. (1. Kor. 13:1) Tässä siis on toinen Jumalan lahja – ’enkelien kieli’. Kaikkivaltias Jumala on puhunut enkeliluomuksilleen kauan aikaa heidän ’kielellään’, ja he ’täyttävät hänen käskynsä’. (Ps. 103:20) Hän ja hänen henkipoikansa eivät ole riippuvaisia ilmakehästä, joka mahdollistaa ihmisen puheelle välttämättömät ääniaallot ja värähtelyt. Siksi enkelten kieli on ilmeisesti ihmisen käsitys- ja vastaanottokyvyn ulkopuolella. Kun enkelit puhuivat ihmisille Jumalan sanansaattajina, heidän oli käytettävä ihmisen kieltä. – 1. Moos. 22:15–18.

Kuinka ihmiskielten luku alkoi lisääntyä

Kielitieteilijät arvioivat, että maapallolla puhutaan nykyisin noin kolmeatuhatta kieltä. Toisia puhuvat sadat miljoonat ihmiset, toisia muutamat sadat. Kuinka nämä kaikki saivat alkunsa? Yksistään Raamatun historia selittää, miksi ihmiskieliä on niin monenlaisia.

Jonkin aikaa Nooan päivien maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen jälkeen koko ihmiskunnalla ”oli . . . edelleen yksi kieli ja yksi sanasto”. (1. Moos. 11:1, Um) Raamattu ilmaisee, että myöhemmin ”hepreaksi” nimitetty kieli oli alkuperäinen ”yksi kieli”. Se edelsi kaikkia muita kieliä. Mutta tämä ei merkitse sitä, että kaikki muut kielet polveutuvat hepreasta tai ovat sille sukua. Mistä sitten muut kielet saivat alkunsa?

Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomus kuvailee osan ihmisperheestä vedenpaisumuksen jälkeen yhdessä ryhtyneen Jumalan tahdon vastaiseen yritykseen. He halusivat levittäytymisen ja ’maan täyttämisen’ asemesta keskittää ihmisyhteiskunnan. He kerääntyivät Sinearin tasankoina tunnetuksi tulleelle alueelle Mesopotamiassa. Tästä piti ilmeisesti tulla myös uskonnollinen keskus, jossa olisi ollut uskonnollinen torni. (1. Moos. 9:1; 11:2–4) Kaikkivaltias Jumala kuitenkin keskeytti heidän yrityksensä. Hän teki sen sekoittamalla heidän yhteisen kielensä. Heidän oli nyt mahdotonta olla yhteistoiminnassa yrityksensä toteuttamiseksi. Se johti heidän hajaantumiseensa maan kaikkiin osiin. – 1. Moos. 11:6–9.

Saatavissa oleva Raamatun ulkopuolinen todistusaineisto on sopusoinnussa tämän kertomuksen kanssa. Itämaisten kielten tutkija Henry Rawlinson huomautti tästä polttopisteestä, josta muinaisten kielten leviäminen alkoi: ”Jos seuraisimme pelkästään eri kielten polkuja niiden risteyskohtaan, vähääkään välittämättä mistään viittauksista Raamatun muistiinmerkintään, joutuisimme silti hakemaan polttopistettä Sinearin tasangoilta, josta eri haarat olivat säteilleet.”

Muuttuneita ajattelutapoja ja uusia kielioppeja

Sekoittaessaan ihmeen avulla ihmisen kielen Jehova Jumala ei näytä tuottaneen pelkästään heprean murteita. Hän tuotti joukon täysin uusia kieliä, joista jokainen pystyi ilmaisemaan inhimillisten tunteiden ja ajatusten koko asteikon.

Näin ollen Baabelin tornin rakentajilla ei ollut enää ’yhtä sanastoa’, yhtä yhteistä sanavarastoa. Heillä ei myöskään ollut enää yhteistä kielioppia eikä yhteistä tapaa sanojen välisten suhteiden ilmaisemiseksi. Professori S. R. Driver toteaa: ”Kielet eivät kuitenkaan eroa toisistaan vain kieliopeiltaan ja kantasanoiltaan vaan myös . . . tavassa, jolla ajatukset rakennetaan lauseeksi. Eri rodut eivät ajattele samalla tavoin, ja siksi lauseen eri kielissä saamat muodot eivät ole samoja.”

Tämän vuoksi eri kielet edellyttävät erilaisia ajattelutapoja, mikä tekee opintoja alkavalle kyseisellä ’kielellä ajattelemisen vaikeaksi. Siksi vieraalla kielellä sanotun tai kirjoitetun sananmukainen käännös saattaa näyttää epäjohdonmukaiselta, ja panee itse asiassa ihmiset usein sanomaan: ”Mutta siinä ei ole mitään järkeä!” Sekoittaessaan Baabelissa olleiden puheen kaikkivaltias Jumala siis näyttää ensiksi pyyhkineen pois kaiken muiston heidän aikaisemmasta yhteisestä kielestään. Hän ei sitten pannut heidän mieleensä ainoastaan uusia sanavarastoja vaan myös erilaisia ajattelutapoja ja loi uusia kielioppeja.

Havaitsemme esimerkiksi, että joidenkin kielten sanat ovat yksitavuisia. Niin on laita mm. kiinan kielessä. Tämän vastakohtana joukko muita kieliä muodostaa sanastonsa suurelta osin liittämällä yhteen vierekkäin sijoitettuja sanoja. Toisissa kielissä lauseen sanajärjestys on hyvin tärkeä, toisissa sen merkitys on vähäinen. Joissakin kielissä on monia konjugaatioita eli verbien taivutusluokkia. Joissakin kielissä, kuten kiinan kielessä, niitä ei ole lainkaan. Voitaisiin viitata lukemattomiin erilaisuuksiin, joista jokainen vaatii usein suurten ponnistusten takana olevaa ajattelutapojen mukauttamista.

Kielikunnat

Ensimmäisen Mooseksen kirjan 10. lukua kutsutaan yleisesti ”kansojen luetteloksi”. Se kertoo, miten Nooan kolmesta pojasta, Jaafetista, Haamista ja Seemistä, polveutui 70 perhettä, kansaa eli kansakuntaa. Jokaisessa tapauksessa ne on ryhmitelty ”heimojensa, kieltensä, maittensa ja kansakuntiensa mukaan”. – 1. Moos. 10:5, 20, 31, 32.

Nykyään havaitaan vertailevan kielitieteen yleisesti luokittelevan kielet erillisiin kielikuntiin. Suurimpia nykyaikaisten kelitieteilijöiden luettelemista kielikunnista ovat: indoeurooppalainen, seemiläinen, haamilainen, negroafrikkalainen, sinotiibetiläinen, uralilainen, altailainen ja malaijilais-polynesialainen kielikunta sekä dravidakielet, japani ja korea. Monet kielet ovat nykyään kuitenkin yhä luokittelematta.

On kiinnostavaa todeta, että minkään suuren kielikunnan kantakieltä ei tavallisesti ole tunnistettu. Varmasti mikään todistusaineisto ei viittaa mihinkään yhteen kantakieleen kaikkien nykyään puhuttujen tuhansien kielten yhteisenä alkuna. Todistusaineisto viittaa sen sijaan moniin Baabelissa alkunsa saaneisiin kantakieliin.

Jumalan teon tuloksena Baabelissa syntyneet alkuperäiset kielet tuottivat ilmeisesti ajan kuluessa sukua olevia murteita. Usein näistä murteista kehittyi erillisiä kieliä. Seeminkin jälkeläiset, jotka nähtävästi eivät kuuluneet Baabelin kansanjoukkoon, alkoivat puhua ei vain hepreaa vaan myös arameaa, akkadia ja arabiaa.

Erilaiset historialliset tekijät ovat vaikuttaneet kielten muuttumiseen: etäisyyksistä tai maantieteellisistä esteistä johtuva eristyminen, sodat ja valloitukset, viestintäyhteyksien katkeaminen ja toiskielisten maahanmuutto. Sellaiset tekijät ovat aiheuttaneet varhaisten pääkielten pirstoutumisen. Jotkut kielet ovat myös osittain sulautuneet toisiin. Jotkut kielet ovat hävinneet kokonaan, koska maahan tunkeutuneiden valloittajien kieli on ottanut niiden paikan.

Indoeurooppalaiset kielet

Jokaisessa suurehkossa kielikunnassa on monia alaryhmiä. Indoeurooppalainen kielikunta jakautuu germaanisiin, romaanisiin, balttilais-slaavilaisiin, indoiranilaisiin ja kelttiläisiin sekä kreikan, albanian ja armenian kieliin.

Näissä alaryhmissä on puolestaan useimmissa lukuisia jäseniä. Esimerkiksi romaanisiin kieliin kuuluvat ranska, espanja, portugali, italia ja romania. Germaaninen haara käsittää englannin, saksan, hollannin ja flaamin, tanskan, islannin, norjan ja ruotsin.

Indoeurooppalaisia kieliä, jotka kuuluvat kaikkein laajimpaan kielikuntaan, puhuu noin 50 prosenttia maan asukkaista. Tätä kielikuntaa nimitetään ”indoeurooppalaiseksi” niiden alueiden mukaan, joissa sitä puhutaan, nimittäin Intiassa ja Euroopassa. Nämä kielet ryhmitellään yhteen, koska niillä näyttää olleen yhteinen kantakieli, joka on hyvinkin voinut olla sanskrit. Näissä kielissä on selvästi määritellyt puheen osat kuten substantiivit, pronominit, verbit jne. Lisäksi niiden sanat taipuvat, so. muuttuvat hieman tavallisesti loppuosastaan suvun, luvun ja sijan muutosten ilmaisemiseksi. Yhteiseen alkuun viittaa myös se, että eräät yksinkertaiset sanat, kuten ”äiti” ja ”isä”, ovat niissä yhteisiä. Niinpä ”äiti” on englanniksi mother, venäjäksi mat, latinaksi mater, sanskritiksi mata, espanjaksi madre, kreikaksi meter ja saksaksi Mutter.

Kaikista indoeurooppalaisista kielistä kreikka on sanskritin (jota ei enää puhuta) jälkeen vanhin, ja monet pitävät sitä korkeimmalle kehittyneenä sekä selvimmin määriteltynä kielenä.

Tuleeko koskaan aikaa, jolloin lukuisten kielten käyttö lakkaa? Maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen jälkeen kaikessa maassa oli yksi kieli, ennen kuin suuri joukko ihmisiä vastusti Baabelissa vedenpaisumuksen jälkeen elävää ihmiskuntaa koskevaa Jumalan tahtoa. Siitä oli seurauksena heidän kielensä sekoittaminen Baabelissa. Tämän asiainjärjestelmän lopun jälkeen koko ihmiskunta tulee olemaan sopusoinnussa Jumalan kanssa. (2. Piet. 3:5–7, 13) Näyttää järkevältä, että Jumalan uudessa järjestyksessä koko ihmiskunta tulee palaamaan yhteen kieleen. Raamattu ei sano, tuleeko se kieli olemaan ihmisen alkuperäinen kieli heprea vai toisten kielten ihastuttavimmilla piirteillä höystetty heprea vai jotakin erilaista.

Kielen lahja oli totisesti yksi Jumalan ihmiselle antamista suurista lahjoista. Se on kallisarvoinen aarre. Kuinka siunattuja ihmiset ovatkaan voidessaan vaihtaa ajatuksia toistensa kanssa puhekyvyn välityksellä!

[Alaviitteet]