Jätän protestantit

Sen jälkeen kun ymmärsin tosi Jumalan Jehovan nimen tärkeyden, käytin sitä jatkuvasti saarnatessani. Siitä seurasi, että esimieheni halusivat tietää, missä määrin Jehovan todistajat olivat vaikuttaneet minuun. Minut kutsuttiin tuomiokapitulin eteen. Voidakseen saada luottamuksensa minuun takaisin he käskivät minun pitää saarnan, jossa paljastaisin kaikki Jehovan todistajien virheet. Koska se olisi vaatinut minua toimimaan oman vakaumukseni vastaisesti, sanoin: ”En missään tapauksessa pidä sellaista saarnaa. Jos se, mitä olen opettanut Raamatusta, on sopusoinnussa Jehovan todistajien oppien kanssa, niin minusta täytyy tulla yksi heistä. ’Valitkaa itse, ketä tahdotte palvella. Mutta minä ja minun huonekuntani palvelemme Jehovaa.’” – Joos. 24:15, UM.

Katkaistakseni kaikki siteet protestanttiseen järjestöön muutin perheeni kanssa Pereirasta Caliin. Tämä tapahtui vuoden 1967 lopulla. Eräänä sunnuntaina kuljin puolen päivän jälkeen kohti kaupungin keskustaa ja mietin, miten voisin löytää todistajat. Sitten bussissa huomasin Vartiotorni-lehden numeron pistävän ulos erään miehen takataskusta. Päätin seurata häntä. Hän johti minut suoraan valtakunnansaliin. Sinä iltapäivänä kokousten jälkeen järjestettiin niin, että voisin jälleen tutkia.

Aikaisemmin olin tutkinut todistajien kanssa kasteeseen asti. Mutta he olivat kieltäytyneet tunnustamasta protestanttista kastettani päteväksi, vaikka, kuten järkeilin, minut oli upotettu veteen eli kastettu ’Isän, Pojan ja pyhän hengen nimessä’. (Matt. 28:19) Ottaessani tällä kertaa esille tämän aiheen kysyin José Patrocinio Hernándezilta, joka käsitteli asiaa kanssani: ”Miksi minut pitäisi kastaa uudelleen?” Hän vain kysyi minulta: ”Tiesitkö Isän nimen, kun sinut kastettiin?” Koska en tiennyt, oli ilmeistä, ettei minua ollut kastettu ’Isän nimessä’.

Sitten hän kysyi minulta ’pyhän hengen nimessä’ kastamisesta: ”Todistiko se järjestö, joka kastoi sinut, omaavansa Jumalan henkeä sillä, että sen keskuudessa vallitsi rauha ja ykseys?” (Ef. 4:3) Silloin muistin, että juuri se protestanttinen pappi, Angel de Jesús Vélez, joka kastoi minut, oli vain kaksi viikkoa myöhemmin muodostanut uuden erillisen lahkonsa. Koska ”kinastelut, jakaumat, lahkot” eivät ole ”hengen hedelmää”, vaan ”lihan tekoja”, niin oli ilmeistä, että heillä ei ollut Jumalan henkeä. – Gal. 5:19–23.

Niinpä viimein 10. toukokuuta 1969 minä ja kaksi vanhempaa lastani tarjouduimme kristilliselle kasteelle Jumalalle antautumisemme vertauskuvaksi. Vaimoni ja kaksi nuorempaa lastani kastettiin myöhemmin.

Näin jälkeenpäin ajatellen ymmärrän apostoli Paavalin tunteita, kun hän sanoi: ”Te olitte kerran pimeys, mutta nyt te olette valo Herran yhteydessä. Vaeltakaa edelleen valon lapsina, sillä valon hedelmä koostuu . . . totuudesta.” (Ef. 5:8, 9) Niiden kokemusteni muisteleminen, jotka liittyvät aikaan, jolloin kuuluin kristikunnan uskonnollisiin järjestöihin, korostaa sitä, miten suuri pimeyteni oli. Kuinka kiitollinen olenkaan nyt valon lapsena siitä, että voin palvella Jumalan virkaanasettamana pastorina eli paimenena ja tuottaa valon hedelmää, nimittäin totuutta. – Lähetetty.

Oliko Aabrahamin pelko aiheellista?

Kun Aabraham oli saapumaisillaan Egyptiin Kanaanin maassa vallitsevan nälänhädän takia, hän sanoi vaimolleen: ”Minä tiedän, että sinä olet kaunis nainen. Kun egyptiläiset saavat nähdä sinut, niin he sanovat: ’Hän on hänen vaimonsa’, ja tappavat minut, mutta antavat sinun elää. Sano siis olevasi minun sisareni.” – 1. Moos. 12:11–13.

Aabrahamin pelon aiheellisuudesta on olemassa selvä todistus. Eräs vanha papyrus kertoo faaraosta, joka määräsi aseelliset miehet ottamaan kiinni erään viehättävän naisen ja tappamaan hänen miehensä. Aabraham menetteli sen tähden siten kuin hän ajatteli olevan turvallisinta, kun hän käski vaimonsa sanoa olevansa hänen sisarensa. Todellisuudessa hän olikin hänen sisarpuolensa. – 1. Moos. 20:12.