3. luku

Kun ihminen oli Jumalan kanssa paratiisissa

 1. Miten kauan Jumala oli Ainoa olemassa oleva ja miksi?

OLEMMEKO koskaan ajatelleet, mitä liittyy ilmauksiin ”Herra, joka on luonut taivaan”, ja ”Jumala, kaiken Luoja”? Nuo ilmaukset antavat ymmärtää, että kerran oli aika, jolloin Jumala oli aivan yksin. (Jes. 42:5; Ef. 3:9) Yhtään luotua ei ollut olemassa. Niinpä ikuisen menneisyyden ajan tämä Jumala oli aivan yksikseen eikä hänestä vielä ollut tullut Luojaa. Sen tähden profeetta Mooses sanoi Jumalalle rukouksessa: ”Ennenkuin vuoret syntyivät ja sinä loit maan ja maanpiirin, iankaikkisesta iankaikkiseen olet sinä, Jumala.” (Ps. 90:2) Koko tuon ikuisen menneisyyden ajan ennen luomista Jumala kykeni nauttimaan elämästään.

 2. Miksi Jumala päätti aikanaan tulla, ja minkä vastuun hän siten otti itselleen?

² Tuli aika, jolloin Jumala päätti tulla Isäksi. Tämä ei merkinnyt elottomien, älyä vailla olevien kappalten Luojaksi tulemista. Se merkitsi olemassaolon suomista eläville, älyllisille luomuksille, pojille, jotka olisivat jollakin tavalla Isänsä kaltaisia. Niinpä hänen tarkoituksensa oli ottaa itselleen vastuu lasten muodostamasta perheestä. Millaisia poikia Hänen tarkoituksensa oli tuottaa ensin? Ei ihmispoikia, sillä siinä tapauksessa hänen olisi täytynyt tuottaa ensin maapallo, jonka päällä he voisivat elää. On järkevää, että Jumala tuottaisi poikia, jotka Hänen itsensä tavoin ovat taivaallisia, henkiä, niin kuin Hän on henki. Siten he olisivat henkipoikia, jotka voisivat nähdä Hänet ja päästä suoranaisesti hänen läsnäoloonsa ja joihin hän voisi olla suoraan yhteydessä.

 3. Miten huomiomme kiinnitetään taivaallisten Jumalan poikien olemassaoloon jo ennen maamme luomista?

³ Sellaisten Jumalan henkipoikien olemassaolo ei ole pelkkää uskonnollista kuvittelua. Raamatussa olevan Jobin kirjan kirjoittaja, todennäköisesti profeetta Mooses, puhuu näistä kirjan ensimmäisessä luvussa, missä hän sanoo: ”Eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen.” (Job 1:6) Huomiomme kiinnitetään näiden tosi Jumalan taivaallisten poikien toiseen kokoukseen Job 2:1:ssä. Sitä, että nämä Jumalan henkipojat olivat olemassa näkymättömissä taivaissa ennen meidän maamme luomista, korostetaan, kun jumala puhuu ihmiselle Jobille näkymättömästä maailmasta ja kysyy häneltä: ”Missä olit silloin, kun minä maan perustin? . . . kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat?” Ilmeisesti nuo Jumalan pojat, jotka loistivat kirkkaina kuin aamutähdet taivaalla, olivat kiinnostuneita maamme luomista koskevasta Jumalan tarkoituksesta ja ihailivat tapaa, jolla hän loi maan, ’kaarrutti pohjoisen autiuden ylle, ripusti maan tyhjyyden päälle’ avaruuteen. – Job 38:4–7; 26:7.

 4. a) Miksi Jumalan ensimmäiseksi luomaa poikaa syystä saatettaisiin kutsua, kun on kysymys hänen suhteestaan luomiseen ja Jumalan perheeseen? b) Miten ”viisaus” puhuu itsestään, kuten Sananl. 8:22–31 esittää?

⁴ Kuka oli Jumalan ensimmäinen henkipoika, jonka Hän loi? Ensimmäisenä tätä kutsuttaisiin syystä Jumalan suorittaman luomistyön aluksi. Koska hän oli Jumalan taivaallisen perheen ensimmäinen jäsen, häntä voitiin kutsua myös koko luomakunnan esikoiseksi. Ajatellessamme tätä mieleemme tulee se, mitä sanotaan Sananlaskujen kirjan kahdeksannessa luvussa, missä jumalallinen viisaus kuvataan persoonaksi, joka puhuu itsestään. Tietenkin Sananlaskujen alkuperäisessä heprealaisessa tekstissä sana ”viisaus” (hhakhmáh) on feminiinimuodossa ja puhuu itsestään naispuolisena persoonana. (Sananl. 8:1–4) Jumalallista viisautta ei tietenkään voi olla olemassa erillään, erossa Jumalasta. Viisaus on aina ollut olemassa Hänessä, joten sitä ei luotu. Tästä syystä on kiinnostavaa kuulla, miten viisaus puhuu itsestään naispuolisena persoonana, etenkin kun se sanoo edelleen:

”Herra [hepr. JHVH, יהוה] loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä, kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle, kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman, kun hän merelle asetti rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset, silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin; leikitsin [feminiinimuodossa oleva partisiippi] hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset.” – Sananl. 8:22–31.

 5. Miksi juutalaisuuden johtajat ovat huolissaan siitä, miten noita Sananlaskujen sanoja on sovellettu yleisen ajanlaskumme aikana?

⁵ Juutalaiset johtajat ovat huolissaan sovellutuksesta, joka edellä oleville Raamatun jakeille voidaan esittää. Soncino Pressin vuonna 1945 julkaisemasta Sananlaskujen painoksesta luemme tämän kohdan alaviitteestä: ”Juutalaiselle lukijalle tämä tulkinta on erittäin tärkeä kristologisen käytön kannalta, jonka varhaiset kirkkoisät ovat antaneet tälle kohdalle.”a Joka tapauksessa Sananl. 8:22 puhuu jostakin, joka luotiin Jehova Jumalan töitten esikoiseksi, ”ensimmäiseksi [hänen] teoistaan, ennen aikojen alkua”. ’Luotu’ viisaus!

KERUBIT, ENKELIT, SERAFIT

 6. Mitä 1. Mooseksen kirjassa ja Psalmeissa sanotaan kerubeista?

⁶ Pyhä Raamattu jaottelee nämä taivaalliset ”Jumalan pojat” ainakin kolmeen luokkaan. Ensimmäinen tällainen luokka, joka mainitaan, on ”kerubit”. 1. Moos. 3:24 kertoo Jumalan asettaneen joitakin kerubeja maallisen paratiisin itäpuolelle ”vartioitsemaan elämän puun tietä”. Psalmista Aasaf ottaa huomioon sen, miten lähellä kerubit ovat Jumalan vallan istuinta ja kuinka he uskollisesti tukevat sitä, kun hän sanoo: ”Sinä, jonka valtaistuinta kerubit kannattavat, ilmesty kirkkaudessasi.” (Ps. 80:1, 2) Ps. 99:1 kiinnittää huomion samaan sanoessaan: ”Herra on kuningas, vaviskoot kansat – hän, jonka valtaistuinta kerubit kannattavat – huojukoon maa.”

 7. Milloin ja miten kuningas Hiskia liitti kerubit Jumalaan?

⁷ Myös kuningas Hiskia, joka edusti Korkeinta Jumalaa Jerusalemin näkyvällä valtaistuimella, liitti kerubit maailmankaikkeuden Suvereenin taivaalliseen valtaistuimeen, kun hän rukoili: ”Herra Sebaot [Sotajoukkojen Jehova, Um], Israelin Jumala, jonka valtaistuinta kerubit kannattavat, sinä yksin olet maan kaikkien valtakuntain Jumala; sinä olet tehnyt taivaan ja maan.” (Jes. 37:16) Siten suuren Luojan, Kaikkeuden Suvereenin, toistuvasti osoitetaan istuvan valtaistuimellaan kerubeiksi kutsuttujen taivaallisten ”Jumalan poikien” yläpuolella.

 8. Mitkä Aabrahamin, Lootin ja Jaakobin elämän tapahtumat todistavat enkelten olemassaolon?

⁸ Sellaisten kerubeiksi kutsuttujen ”Jumalan poikien” lisäksi on yleinen enkeleitten luokka. Ei ole mitään historiallista syytä epäillä näiden näkymättömien henkiluomusten olemassaoloa, sillä he ovat todistetusti näyttäytyneet monta kertaa ihmisille. Noin vuonna 1919 eaa. Jehova Jumalan kolme enkeliedustajaa aineellistui lihaan ja ilmestyi patriarkka Aabrahamille hänen istuessaan suurten puitten alla Mamressa Palestiinassa, Kanaanin maassa. Vähän sen jälkeen kaksi näistä aineellistuneista enkeleistä kävi Aabrahamin veljenpojan Lootin luona Sodoman kaupungissa Kuolleenmeren rannalla päivää ennen kuin tuo paha kaupunki hävitettiin tulella ja tulikivellä, jota sinkoutui kaupungin päälle ilmasta käsin. (1. Moos. 18:1–19:29) Yli sata vuotta myöhemmin Aabrahamin pojanpoika Jaakob oli matkalla takaisin etelään, missä hänen isoisällänsä oli ollut tapana leiriytyä, ja hän koki sen, mistä 1. Moos. 32:1, 2:ssa kerrotaan: ”Mutta Jaakob kulki tietänsä; ja Jumalan enkeleitä tuli häntä vastaan. Ja nähdessään heidät Jaakob sanoi: ’Tämä on Jumalan sotajoukkoa [leiri, Um]’. Ja hän antoi sille paikalle nimen Mahanaim [joka merkitsee ’Kaksi leiriä’].”

 9. a) Mitä sana ”enkeli” myös merkitsee? b) Miten enkeleitä käytetään tavalla, jota ihmisten voima ei pysty estämään?

⁹ Raamatussa esiintyvä enkeliä tarkoittava sana merkitsee myös ’sanansaattajaa’, kuten Mal. 3:1:ssä, missä sanotaan: ”Katso, minä lähetän sanansaattajani [tai: enkelini], ja hän on valmistava tien minun eteeni.” Monissa tilanteissa taivaallisille enkeleille on siten annettu tehtäväksi mennä esittämään jokin sanoma tai suorittamaan jokin erityistyö. Ihmiset eivät voi estää heitä suorittamasta Jumalalta saamaansa tehtävää, sillä heidän valtansa ja voimansa on suurempi kuin ihmisten valta ja voima. Psalmista tunnusti tämän tosiasian sanoessaan: ”Herra [Jehova, Um] on pystyttänyt istuimensa taivaisiin, ja hänen kuninkuutensa hallitsee kaikkia. Kiittäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te väkevät sankarit, jotka hänen käskynsä täytätte, kun kuulette hänen sanansa äänen. Kiittäkää Herraa, kaikki hänen sotaväkensä, te hänen palvelijansa, jotka hänen tahtonsa teette.” – Ps. 103:19–21.

10. a) Millainen asenne serafeilla on Jumalan persoonaa kohtaan? b) Mikä kokemus Jesajalla oli serafeista, ja mitä tämä osoitti?

¹⁰ Vielä yksi taivaallisten ”Jumalan poikien” luokka on serafit. Nämä henkiluomukset ovat syvästi kunnioittavia Jumalan persoonaa kohtaan. Tämän osoittaa profeetta Jesajalle annettu ihmeellinen näky. Pankaamme merkille hänen kuvauksensa: ”Kuningas Ussian kuolinvuotena [778–777 eaa.] minä näin Herran [Jehovan, Um] istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät. Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: ’Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa’.” Profeetta Jesajasta tuntui, että hänen oli pakko huutaa kuolemanpelosta epäpuhtaan tilansa tähden. Jesaja kertoo: ”Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta, ja kosketti sillä minun suutani sanoen: ’Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu’.” (Jes. 6:1–7) Havaitsemme tässä näytteen siitä, miten kiinnostuneita serafit ovat auttamaan meitä olemaan pyhiä niin kuin Jumala on pyhä.

11. Miten suuri Jumalan taivaallisten ”poikien” perhe on, ja miksi he ovat luonnoltaan erilaisia kuin me ihmiset?

¹¹ Kaikkien näiden taivaallisten ”Jumalan poikien”, kerubien, serafien ja enkelien, määrä nousee miljooniin. Babylonissa asunut profeetta Daniel henkeytettiin kirjoittamaan näystä, jonka hän sai taivaallisesta oikeussalista: ”Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. . . . tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta [= 100000000] seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.” (Dan. 7:9,10) Sellainen suunnaton määrä taivaallisia ”Jumalan poikia” on ilmaus taivaallisen Isän, Jehova Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuresta luovasta tuottoisuudesta. Hänellä on tottelevaisten poikien suurenmoinen perhe taivaissa. He eivät ole verta ja lihaa olevia luomuksia, sillä heidät luotiin ennen kuin maapallomme luotiin, jolla me verta ja lihaa olevat luomukset nykyään elämme. Niinpä nuo taivaalliset ”Jumalan pojat” ovat henkeä, kuten Jumala itse on, ja he ovat luonnoltaan ehdottomasti erilaisia kuin me maalliset ihmisluomukset.

12. Miksi taivaallisiin ”Jumalan poikiin” ei nykyään sisälly ihmissieluja, jotka on siirretty näkymättömään henkimaailmaan?

¹² Jes. 31:3:n ennustus osoitti jyrkän eron Jumalan ja ihmisten (kuten muinaisten egyptiläisten) sekä hengen ja lihan välillä, kun se varoitti israelilaisia etsimästä apua aseistautuneilta egyptiläisiltä: ”Egypti on ihminen eikä Jumala, ja heidän hevosensa ovat lihaa eivätkä henkeä.” Lisäksi Ps. 104:1–4 sanoo suoraan, että taivaalliset ”Jumalan pojat” ovat luonnoltaan erilaisia kuin ihminen: ”Kiitä Herraa, minun sieluni, Herra, minun Jumalani, sinä olet ylen suuri; valkeus ja kirkkaus ovat sinun pukusi. Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan, sinä levität taivaat niinkuin teltan; . . . Sinä teet tuulet sanasi saattajiksi, palvelijoiksesi tulen liekit [tekee enkelinsä hengiksi, palvelijansa kuluttavaksi tuleksi, Um].” Pyhä Raamattu torjuu selvästi uskonnollisen käsityksen, että taivaallisiin enkeleihin kuuluu ihmissieluja, jotka on siirretty maan päältä näkymättömiin henkitaivaisiin. Henkeä olevat ”Jumalan pojat” olivat kaikki veljiä, koska he ovat kaikki saman taivaallisen Isän poikia.

IHMISEN LUOMINEN

13. Mikä on tosi isän asenne tuottamaansa perhettä kohtaan?

¹³ Todellinen isä tuottaa perheen, koska hän rakastaa lapsia. Hän ei halua tehdä heistä paholaisia, eikä hän halua saada tyydytystä heidän kiusaamisestaan ja kiduttamisestaan. Hänellä on heidän suurimmat etunsa sydämellään. Hän haluaa saada heistä mielihyvää, koska he heijastavat hänen kuvaansa ja ovat hänelle kunniaksi ja osoittavat hänelle asianmukaista kunnioitusta ja tottelevaisuutta. Eräs kuningas, joka itse oli monien lasten isä, sanoi kauan sitten Jumalan henkeyttämänä: ”Viisas poika on isällensä iloksi.” ”Ääneen saa riemuita vanhurskaan isä; joka viisaan on siittänyt, sillä on ilo hänestä.” – Sananl. 10:1; 23:24.

14. Miten Jehovaa verrataan ihmisisään tämän suhtautumisessa poikiinsa?

¹⁴ Taivaallisen Isän asenteesta älyllisiä luomuksiaan kohtaan psalmista Daavid sanoi: ”Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä. Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.” (Ps. 103:13, 14) Sen, mitä Jehova odottaa pojiltaan, hän osoittaa sanoessaan: ”Poika kunnioittakoon isää ja palvelija herraansa. Mutta jos minä olen isä, missä on minun kunnioitukseni? Ja jos minä olen Herra, missä on minun pelkoni?” (Mal. 1:6) Taivaallinen Isä Jehova ei ole maallista isää huonompi oikeitten ominaisuuksien ilmaisemisessa luomuksiaan kohtaan, sillä Hän sanoo: ”Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee.” – Mal. 3:17.

15. Mikä Jumalan vaikutin oli, kun hän loi luonnoltaan taivaallisia poikia alempia lapsia, ja mitä hän siten ilmaisi?

¹⁵ Jehovalta ei suinkaan puuttunut rakkaudellista vaikutinta, kun hänen tarkoituksensa oli tulla uudenluontoisten lasten isäksi. Tämä merkitsi sitä, että he eivät olisi henkiluontoa, eivät taivaallista luontoa. He olisivat henkiluontoa alempaa luontoa ja näin ollen sellaisten rajoitusten alaisia, joita taivaallisilla ”Jumalan pojilla” ei ole. Tämä ei kuitenkaan tuottaisi heille vaikeutta, ja se olisi täysin nautittavaa. Heidän luontonsa oli oleva lihaa ja verta eli ihmisluonto. Taivaallinen Isä ei luonut tätä alempaa luontoa olevia lapsia siksi, että hän olisi tullut tyytymättömäksi henkipoikiensa suunnattomaan perheeseen tai olisi tarvinnut jotakin uutta ja ylimääräistä tuottaakseen itselleen uutta ajankulua. Hän loi heidät sen sijaan ilmaistakseen lisää äärettömän moninaista jumalallista viisauttaan Luojana ja myös ulottaakseen rakkautensa yhä uusiin luomuksiin.

16. a) Mitä Jumalan täytyi ensiksi tuottaa luodakseen ihmisluontoa olevan perheen? b) Minkä hän sanoi maamme luomista koskevaksi tarkoituksekseen?

¹⁶ Ensin Hänen kuitenkin täytyi tuottaa aineet, joista hän loisi tämän ihmisluontoa olevan perheen, ja myös sopiva elin- ja asuinpaikka tälle ihmisperheelle. Tämä silmämääränään Hän loi maan, planeetan, joka kuuluu aurinkokuntaan, joka on osa nykyään Linnunratana tunnetusta suuresta galaksista. Tästä kohdasta Pyhä Raamattu aloittaa suurenmoisen kertomuksensa sanomalla: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan.” (1. Moos. 1:1) Rakkaudellisesti huolehtien hän valmisti viilentyneelle, kovettuneelle maanpinnalle olosuhteet ja ympäristön sen ihmisasukkaita varten. Hän sanoo tarkoituksestaan tämän maan suhteen:

”Näin sanoo Herra, joka on luonut taivaan – hän on Jumala – joka on valmistanut maan ja tehnyt sen; hän on sen vahvistanut, ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti.” – Jes. 45:18.

17. Miten Luoja näki ennalta ihmisperheensä tarpeet, ja miten hän täytti nuo tarpeet?

¹⁷ Hänen ihmisperheensä jäsenillä olisi ruumis, jonka tarvitsi hengittää pysyäkseen elossa, ja niinpä Hän varasi ilmakehän maan ympärille. He tarvitsisivat vettä juodakseen, joten hän varasi sitä runsaasti. He tarvitsivat kasveja ravinnoksi, ja Hän varasi heille niitä. He tarvitsivat auringonvaloa terveydekseen ja näkönsä tähden, ja hän toisti kosmisen tomusta koostuvan pilven, joka esti auringonsäteitä tavoittamasta maata, ja myöhemmin hän puhdisti ilmakehää edelleen, jotta auringon, kuun ja tähtien valo pääsisi tunkeutumaan maan pinnalle. Ihmisperhe tarvitsi säännöllisiä levon ja unen jaksoja, ja maan suuri Rakentaja pani sen pyörimään niin, että päivä ja yö vuorottelivat. Hän pani vedet vilisemään kaloja ja muita merieläimiä, lentävät luomukset lentämään siivillään ilmassa ja monenlaiset maaeläimet, kaikki esittämään osaansa maanpäällisen elämän järjestelmässä. Kaiken tämän viisas ja rakkaudellinen Luoja teki kuuden luomiskauden kuluessa, joita hän itse kutsui päiviksi. – 1. Moos. 1:1–25.

18. Milloin ja minä luomispäivänä Jumala ilmoitti, että hänen tarkoituksensa oli tehdä maallisen luomistyönsä huippu?

¹⁸ Kuudennen luomiskauden loppupuolelle tultaessa taivaallinen Isä oli valmistanut kaiken maan päällä ja sen ympäristössä olevan ryhtyäkseen antamaan alkua ihmisperheelle. Silloin hän ilmoitti sen, mistä oli tuleva hänen maallisen luomistyönsä huippu, kuten luemme 1. Moos. 1:26:sta: ”Ja Jumala sanoi: ’Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat’.”

19. Miten voimme todistaa, puhuiko Jumala itselleen 1. Moos. 1:26:ssa?

¹⁹ Tämän luomiskertomuksen hepreankielisessä tekstissä ”Jumalaa” tarkoittava sana on elohím, joka on sanan elóah monikkomuoto, jota käytetään tässä 1. Mooseksen kirjassa ilmaisemaan ylhäisyyttä ja majesteettisuutta eikä kahta, kolmea tai useampaa jumalaa. Tämän tähden sanan Elohím yhteydessä käytetyt verbit ovat tässä yksikössä. Niinpä kun luemme: ”Ja Jumala [Elohím] sanoi: ’Tehkäämme’”, se ei merkitse sitä, että Jumala puhui itselleen. Hän ei ole kolminaisuus, kolmiyhteinen jumala, yksi jumala kolmessa persoonassa, niin että hänen yksi persoonansa sanoisi hänen toisille kahdelle persoonalleen: ”Tehkäämme.” 1. Moos. 2:4:ssä (Um) tätä Luojaa kutsutaan Jehova Jumalaksi, ja myöhemmin kirjoittaja, profeetta Mooses, sanoi: ”Kuule, Israel: Jehova, meidän Jumalamme, on yksi Jehova.” Ei ole kahta tai kolmea Jehovaa, vain yksi! Niin sanottu kolmiyhteinen Jumala eli kolminaisuus on pakanallinen keksintö. Se on herjaava valhe. – 5. Moos. 6:4, Um.

20. Kenelle sanat: ”Tehkäämme ihminen”, kaiken järjen mukaan osoitettiin, ja miksi niin?

²⁰ Niinpä kun jumala [Elohím] sanoi: ”Tehkäämme”, hän puhui ainakin jollekulle toiselle itsestään erilliselle persoonalle näkymättömissä henkitaivaissa. Ei ole todennäköistä, että Jehova Jumala puhuisi tässä niille 100000000:lle tai useammalle enkelille, jotka palvelevat häntä, ja pyytäisi heitä yhteistoimintaan kanssaan ihmisen luomisessa. On mitä järkevintä, että hän puhuisi taivaalliselle esikois-Pojalleen, koko luomakunnan esikoiselle, Jumalan suorittaman luomistyön alulle. Jumalan taivaallisen perheen esikoisena tämä olisi se, jolle annettaisiin etu ja kunnia tulla kutsutuksi työskentelemään yhdessä taivaallisen Isänsä kanssa ihmisen luomisessa maan päälle. Tämä tekisi asiat yksinkertaisemmiksi. Koska tämä taivaallinen esikoispoika oli taivaallisen Isänsä ”kuva” ja Hänen ’kaltaisensa’, Jumala saattoi oikein sanoa hänelle: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme.” Se, että joku on Jumalan kuva ja hänen kaltaisensa, ei koskaan merkitsisi, että hän olisi Jehova Jumalan vertainen. ”Kuva” ei ole todellisuus!

ENSIMMÄINEN IHMINEN PARATIISISSA

21. Missä sanotaan, että vasta luotu ihminen pantiin paratiisiin?

²¹ Ensimmäisen Mooseksen kirjan toinen luku selostaa yksityiskohtaisesti ihmisen luomista. 1. Moos. 2:7, 8 kuvailee: ”Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen [hengityksen, Um], ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. Ja Herra Jumala istutti paratiisin [puutarhan, Um] Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt.” Raamatun vanhassa syyrialaisessa käännöksessä käytetään sanaa paratiisi merkitsemään ’puutarhaa’; myös Raamatun Douay-käännös käyttää sanaa paratiisi ja sanoo: ”Ja Herra Jumala oli istuttanut mielihyvän paratiisin alusta lähtien: sinne hän asetti ihmisen, jonka hän oli muodostanut.” – 1. Moos. 2:8, Dy.

22. Minkä yleisen uskonnollisen käsityksen jotkut yrittävät saada sopimaan siihen, mitä 1. Moos. 2:7 todellisuudessa sanoo?

²² Pankaamme vielä kerran merkille, mitä 1. Moos. 2:7 sanoo ihmisen luomisesta. Sanooko se, että Jehova Jumala pani ihmiseen hänen ruumiistaan erillisen ja selvästi erotettavan sielun? Siten monet uskonnolliset ihmiset haluavat lukea tuon raamatunkohdan. F. Torres Amatin ja S. L. Copellon vuonna 1942 julkaisemassa espanjankielisessä raamatunkäännöksessä sanotaan itse asiassa suomeksi käännettynä: ”Sitten Herra Jumala muodosti ihmisen maan mudasta ja hengitti hänen kasvoilleen elämän hengityksen eli hengen, ja ihminen, jolla oli järjellinen sielu, jäi eläväksi tehdyksi.”b Tämä eroaa suuresti siitä, mitä roomalaiskatolisessa Douay-käännöksessä sanotaan: ”Ja ihmisestä tuli elävä sielu.” Myös Amerikan juutalaisen julkaisuseuran käännöksessä sanotaan: ”Ja ihmisestä tuli elävä sielu.” Jotta lukijamme voisivat nähdä heprealaisen tekstin kirjaimellisen sanasta sanaan käännöksen (oikealta vasemmalle), esitämme seuraavalla sivulla valokopion 1. Moos. 2:7:n tästä osasta, niin kuin se on esitetty G. R. Berryn Hepreankielisen Vanhan testamentin rivienvälisessä kirjaimellisessa käännöksessä (The Interlinear Literal Translation of the Hebrew Old Testament, julk. 1896–1897):

the LORD God formed man of the dust of the ground, and breathed into his nostrils the breath of life; and man became a living soul. 8 § And the LORD God planted a garden

יְהוָֹה אֱלֹהִים אֶת־הָאָדָם עָפָר מִן־הָאֲדָמָה

,ground the from dust [of out] man (the) God Jehovah

וַיִּפַּח בְּאַפָּיו נִשְׁמַת חַיִּים וַיְהִי הָאָדָם

man (the) became and ;life of breath nostrils his in breathed and

⁸ לְנֶפֶשׁ חַיָּה וַיִּטַּע יְהוָֹה אֱלֹהִים גַּן בְּעֵדֶן

23. Mitä sielulle tapahtuu, kun ihmisruumis kuolee?

²³ Koska Jumalan henkeytetty sana sanoo yksinkertaisesti: ”Ihmisestä tuli elävä sielu”, niin ihminen on sielu. Raamattu kertoo totuuden! Se on auktoriteetti sen suhteen, mikä ihmissielu on. Muinaiset pakanafilosofit, joilla ei ollut Jumalan kirjoitettua sanaa, sanovat, että ihmisellä on sisällään näkymätön hengellinen sielu, joka lähtee henkimaailmaan ihmisruumiin kuollessa. Heprealaisessa tekstissä ”sielua” merkitsevä sana on nefeš; Raamatun heprealaisten kirjoitusten kreikkalaisessa Septuaginta-käännöksessä se on psykhé. Näin ollen sama, mitä ihmisen ruumiille tapahtuu, tapahtuu ihmissielulle. Ei ainoastaan ihmisruumis kuole, vaan, kuten Jehova Jumala sanoo Hes. 18:4:ssä: ”Katso, kaikki sielut ovat minun . . . Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” (Myös jae 19)

24. Miksi ”aineellinen ruumis” on erilainen kuin ”hengellinen”?

²⁴ Ihminen ei ole henkeä, hengellinen. Ihminen on maasta, maallinen: ”Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen.” (1. Moos. 2:7) Ruumis, jonka Jumala loi ihmiselle, oli tehty maasta ja ilmakehästä otetuista aineksista. Se ei ollut hengellinen ruumis, eikä sitä voida hengellistää, niin että siitä tulisi näkymätön ja kykenevä asumaan henkimaailmassa. Se oli aineellinen ruumis, erillinen hengellisestä ruumiista ja erilainen kuin hengellinen ruumis, jollainen taivaallisilla ”Jumalan pojilla” on. Eräs ensimmäisellä vuosisadalla elänyt raamatunselittäjä sanoikin: ”Jos on aineellinen ruumis, on myös hengellinen.” Noita kahta ruumislajia ei saa sekoittaa, eikä Raamattu sekoita niitä. – 1. Kor. 15:44, Um.

25. Minkä Jumala hengitti ihmisen sieraimiin tehdäkseen hänestä ”elävän sielun”, päinvastoin kuin kreikkalainen filosofia opettaa?

²⁵ Alaston ihmisruumis, jonka Jumala muodosti maan tomusta mielihyvän paratiisissa, oli täydellinen; yhtään sen välttämätöntä osaa tai jäsentä ei puuttunut. ”Täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat.” (5. Moos. 32:4) Viisas kuningas Salomo sanoi: ”Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt: että [tosi, Um] Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi [rehdeiksi, Um].” (Saarn. 7:30) Tehdäkseen tuon ensimmäisen ihmisruumiin eläväksi ja toiminnaltaan täydelliseksi Jumala ei ottanut taivaasta ruumiitonta ”sielua” (psykhé)c, joka pakanallisen kreikkalaisen käsityksen mukaan liihotteli ympäriinsä perhosen tavoin eikä hengittänyt eli sijoittanut sitä elottomaan ruumiiseen. Jumala ei hengittänyt ruumiiseen pelkkää ilmavirtaa ruumiin keuhkojen täyttämiseksi. Ei ollut lainkaan kysymys suusta-suuhun-tekohengityksestä, kuten hukkuneen ihmisen tapauksessa. Sitä, minkä Jumala hengitti ruumiin sieraimiin, nimitetään ”elämän hengitykseksi”, joka ei ainoastaan täyttänyt keuhkoja ilmalla vaan myös antoi ruumiille elämänvoiman, jota ylläpidetään hengittämällä. Tällä tavalla ”ihmisestä tuli elävä sielu”.

26. Miksi ensimmäiselle ihmiselle annettiin nimi Aadam, ja miten Jumala antoi todellisen tarkoituksen hänen elämälleen?

²⁶ Jehova Jumalasta tuli tämän ensimmäisen ihmissielun Isä, Elämänantaja. Aineet ihmisruumiin muodostamiseksi otettiin maasta, josta käytetään heprean kielessä sanaa adamáh, ja niin tätä elävää sielua kutsuttiin sopivasti nimellä Aadam. (1. Moos. 5:1, 2) Taivaallisella Isällä oli tarkoitus, kun hän pani maallisen poikansa Eedenin paratiisiin, ja Hän antoi Aadamin elämälle tarkoituksen. Tästä luemme 1. Moos. 2:15:stä: ”Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.” Jumala antoi Aadamille paratiisin hoitajan, puutarhurin, työn. Jotta saisimme jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä tuossa maallisessa paratiisissa kasvoi, siitä kerrotaan: ”Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, . . . Ja Herra Jumala kasvatti maasta [adamáh] kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän- ja pahantiedon puun.” (1. Moos. 2:8, 9) Koska Eedenin puutarhassa oli ”kaikkinaisia puita, ihania nähdä”, sen on täytynyt olla kaunis paikka. Sen puitten joukossa, jotka olivat ”hyviä syödä”, oli viikunapuu.

27. Miten Jumala piti huolen siitä, että Aadam ei ollut yksin paratiisissa ja että hän tutustui kaikkeen?

²⁷ Ainoastaan rakkauden Jumala olisi voinut antaa maalliselle pojalleen mielihyvän paratiisin hänen kodikseen, parhaimman, mitä maa saattoi tarjota. Koska Aadam oli täydellinen, hän saattoi täysin arvostaa tätä puutarhaa ja sen kauneutta. Hän ei ollut siellä yksin. Erilaisia kaloja oli joessa, joka lähti puutarhasta ja haarautui puutarhan rajojen ulkopuolella sijaitseville alueille. (1. Moos. 2:10–14) Oli myös monenlaisia lintuja, ja maaeläinten joukossa oli sekä koti- että villieläimiä. Jumala piti huolen siitä, että Aadam tutustui näihin alempaa luontoa oleviin maallisiin luomuksiin.

”Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon [sielun, Um; hepr. nefeš], niin oli sen nimi oleva. Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut [auttajaa hänen täydennyksekseen, Um].” – 1. Moos. 2:19, 20.

28. Miksi Aadam ei apinan kohdatessaan tuntenut sukulaisuutta sitä kohtaan?

²⁸ Kun Aadamin eteen tuotiin villieläimiä, niiden joukossa tuli eturaajoiltaan pitkä, karvainen luomus. Aadam antoi sille nimen qof, josta me käytämme nykyään nimeä ”apina”. (1. Kun. 10:22; 2. Aikak. 9:21) Kun Aadam näki apinan, hän ei tuntenut sukulaisuutta sitä kohtaan. Hän ei uskonut olevansa sen jälkeläinen. Hän ei huutanut ihastuksissaan: ”Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani.” Aadam oli saanut Jumalalta tiedon, että qof (apina) oli luotu aikaisemmin kuudentena luomispäivänä ja että hänet, Aadamin, Jumala oli luonut erikseen, niin että hänellä ei ollut mitään verisidettä apinoihin tai muihinkaan alempiin maallisiin luomuksiin. Aadam tiesi, että on olemassa neljänlaista lihaa. Niinpä 1900 vuotta sitten lausuttiin sopusoinnussa uusimpien tieteellisten havaintojen kanssa: ”Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen.” (1. Kor. 15:39) Ei, vaikka Jumalan sana sanookin gofia (apinaa) ”eläväksi sieluksi”, apinaa ei havaittu Aadamin ”täydennykseksi” ja hänen sopivaksi toverikseen. – 1. Moos. 2:20, Um.

29. Miksi Aadam ei keskustellut käärmeen kanssa tai palvonut mitään eläintä?

²⁹ Aadamin katsellessa kaikkia kedon villieläimiä luikerteli maassa tai jossakin puussa pitkä, suomuinen, raajaton eläin. Aadam kutsui sitä nimellä nahháš, jota me sanomme ”käärmeeksi”. Se ei ryhtynyt keskusteluihin Aadamin kanssa, eikä hän vuorostaan puhunut sille. Se oli puhekyvytön luomus, joka ainoastaan sihisi. Aadam ei pelännyt sitä eikä muitakaan villieläimiä. Hän ei palvonut yhtäkään niistä pyhänä, ei edes lehmää. Hänen Jumalansa oli tehnyt ne hänelle alamaiseksi, sillä hän oli Jumalan maallinen poika, tehty Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Niinpä hän palvoi ainoastaan taivaallista Isäänsä, ”tosi Jumalaa”, Jehovaa.

IKUISEN ELÄMÄN MAHDOLLISUUS MAAN PÄÄLLÄ

30, 31. a) Miten kauan Aadam oli tarkoitettu elämään ja missä? b) Mihin tottelevaisuuskokeeseen Jumala oikeudenmukaisesti asetti Aadamin?

³⁰ Miten kauan Aadam oli tarkoitettu elämään ja missä? Jumalan ajatus ei ollut, että Aadamin pitäisi kuolla ja jättää Eedenin paratiisi oman onnensa nojaan. Maan ei ollut määrä jäädä vaille ihmisasukkaita. Jumala asetti Aadamin eteen tilaisuuden elää ikuisesti maan päällä Eedenin paratiisissa. Tämä riippui kuitenkin Aadamin ikuisesta tottelevaisuudesta Luojalleen ja Jumalalleen. Jumala ei pannut Aadamiin mitään suuntausta tottelemattomuuteen, syntisiä taipumuksia. Jumala antoi maalliselle pojalleen oikeudenmukaisuuden, viisauden, voiman ja rakkauden jumalalliset ominaisuudet sekä täydellisen moraalitajun. Kuitenkin koko kaikkeuden käsittävän suvereenisuutensa tunnustamiseksi Jumalan oli sopivaa, olematta epäluuloinen Aadamia kohtaan, koetella tätä maallista poikaansa. Koe, jonka hän asetti Aadamille, merkitsi hänen vapautensa erittäin pientä rajoittamista. Me luemme:

³¹ ”Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ’Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman’.” – 1. Moos. 2:16, 17.

32. Oliko hyvän- ja pahantiedon puusta syöminen välttämätöntä, jotta Aadam olisi voinut nauttia ikuisesta elämästä?

³² Näin suuri Elämänantaja asetti poikansa Aadamin eteen joko ikuisen elämän tai ikuisen kuoleman tulevaisuudennäkymän. Jos Aadam olisi tottelematon jumalallista taivaallista Isäänsä kohtaan, se johtaisi hänen ehdottomaan kuolemaansa ikuisiksi ajoiksi. Rakkaudellinen tottelevaisuus, jota poika osoittaa isää kohtaan, koituisi ikuiseksi elämäksi. Jatkuvan tottelevaisuuden palkka ei merkitsisi Aadamille siirtoa taivaaseen, sillä Aadamia ei tehty elämään taivaassa enkelten kanssa, vaan hänet tarkoitettiin ikuista elämää varten maallisessa mielihyvän paratiisissa. ”Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille.” (Ps. 115:16) Jotta Aadam olisi voinut elää ikuisesti, hänen ei ollut välttämätöntä syödä hyvän- ja pahantiedon puusta, mutta hänen oli välttämätöntä syödä ’elämän puusta paratiisin keskeltä’. – 1. Moos. 3:22.

33. Mitä Jumala ilmeisen selvästi tarkoitti ilmauksella ”sinä päivänä, jona sinä siitä syöt”, ja miksi?

³³ Miten sitten Aadamin oli ymmärrettävä tuo ilmaus ”sinä päivänä, jona sinä siitä syöt”? Hänellä ei ollut mitään syytä tai perustetta ajatella tuhatvuotista päivää paljon myöhäisemmän maininnan perusteella, jonka profeetta Mooses esitti Jehova Jumalalle: ”Tuhat vuotta on sinun silmissäsi niinkuin eilinen päivä.” (Ps. 90:1, 4) Hän ei varmastikaan ajatellut: ’No niin, jos olen tottelematon ja minun on kuoltava, saatan elää vielä suuren tai suurimman osan tuhatvuotisesta päivästä; kyllä se menettelisi.’ Aadamilla ei ollut mitään syytä järkeillä sillä tavalla. Hänen on täytynyt käsittää Jumalan käyttämän ”päivä”-sanan merkitsevän 24-tuntista päivää. Koska Jumala ilmeisesti puhui maallisen poikansa käsityskyvyn mukaisesti, niin Jumalan on johdonmukaisesti täytynyt tarkoittaa 24-tuntista päivää. Hän ei tarkoittanut: ’Sinä tuhatvuotisena päivänä, jona sinä syöt hyvän- ja pahantiedon puusta, sinä olet kuoleva.’ Sellainen merkitys olisi vähentänyt Jumalan varoituksen voimakkuutta.

34. Miten Aadam sai kiellettyä puuta koskevan käskyn, ja miten kauan Aadam olisi voinut nauttia kanssakäymisestä Jumalan kanssa?

³⁴ Aadam sai tämän ankaran varoituksen suoraan Jumalalta, vaikka Jumala onkin saattanut puhua Aadamille näkymättömän enkelin välityksellä. Se oli Jumalan sana, Jumalan sanoma. Jumala puhui Aadamille näkymättömästä maailmasta. Hän ei käyttänyt mitään eläinluomusta, kuten käärmettä, välittämään käskyään maalliselle pojalleen Aadamille. Jos hän olisi käyttänyt eläintä, niin tätä eläinluomusta olisi sen jälkeen voitu käyttää Jumalan vertauskuvana ja sitä olisi voitu kohdella pyhänä, asianmukaisesti kunnioittaen. Tosi Jumala ei halua itseään palvottavan eläinluomuksen välityksellä. Aadam palvoi Jumalaa suoranaisesti mielihyvän paratiisissa. Jos hän rakkaudellisesti palvoisi siten ikuisesti, sellainen kanssakäyminen Jumalan kanssa jatkuisi epäilemättä ikuisesti. Mikä etu Aadamilla olisikaan olla siten maallisessa paratiisissa Jumalan kanssa ikuisesti!

[Alaviitteet]