ovat vastaan. Mutta Jumalan sanaa ahkerasti tutkivat luottavat häneen ja säilyttävät uskollisen nuhteettomuuden, saavat avun, voivat kestää, heidät kätketään, suojataan eli varjellaan sinä aikana. Heillä on suurenmoinen etu nähdä, miten Saatanan koko maanpäällinen järjestö ja kaikki pahuus hävitetään maasta pois ja miten vanhurskas uusi päivä koittaa, jolloin aloitetaan uusi maailmanjärjestys Kristuksen rauhaisan valtakunnan alaisuudessa hallitsemaan ikuisesti.

Ks. Ilmestyskirjan 16. luvun kaikkien seitsemän vitsauksen tarkastelua edellisistä Vartiotornin numeroista.

Lukijain kysymyksiä

● Mikä on raamatullinen menettely, kun kristityn odotetaan nousevan seisomaan tai kumartavan tuomarin tai hallitsijan edessä tai puhuttelevan tällaista henkilöä jollain kunnioittavalla tavalla? – H. A., Afrikka.

Jumala kehottaa kristittyjä osoittamaan kunnioitusta siviilihallitsijoille tai vallanpitäjille. Apostoli Paavali kirjoitti henkeytettynä tällaisista esivalloista: ”Antakaa kaikille, mitä annettava on: . . . kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.” (Room. 13:1, 7) Paavali kirjoitti myös, että esirukouksia voidaan pitää ”kuningasten ja kaiken esivallan [korkeassa asemassa olevien, Um] puolesta”. (1. Tim. 2:1, 2) Totuttu tapa, jolla tätä kunnioitusta ja arvonantoa odotetaan osoitettavan, vaihtelee eri seuduilla. Siihen saattaa sisältyä kumartaminen hallitsijalle, heittäytyminen maahan hänen eteensä, nouseminen seisomaan, kun hän astuu huoneeseen, tai jonkin nimenomaisen puhuttelun käyttö. Paikallinen tapa vaatii tällaisissa tapauksissa osoittamaan kunnioitusta tuon miehen virka-asemaa, virkaa kohtaan.

Raamatussa on ennakkotapauksia kunnioituksen osoittamisesta jollakin erikoisasennolla. Jaakob kumarsi seitsemän kertaa kohdatessaan Eesaun. (1. Moos. 33:3) Patriarkka Aabraham kumarsi Kanaanin maan pakana-asukkaille, heettiläisille. (1. Moos. 23:7, 12) Kun Jeesus oli maan päällä, niin hän salli Jehovan määräämänä kuninkaana ihmisten osoittaa kunnioitusta hänelle. (Matt. 8:2; 9:18) Koska näihin tekoihin ei sisältynyt todellisuudessa ihmisen palvontaa, ne sallittiin arvonannon osoituksina. – 2. Moos. 34:14; Matt. 4:10.

Raamatussa on myös esimerkkejä, jotka osoittavat, kuinka vallassa oleville osoitettiin kunnioitusta suullisesti. Paavali puhutteli roomalaista maaherraa Festusta sanoen ”korkea-arvoinen Festus”. (Apt. 26:25) Sekä Jumalan palvelijat että pakanat käyttivät sellaisia sanontoja kuin: ”Kuningas . . . eläköön iankaikkisesti!” ilmaisten toiveen, että hallitsijan elämä olisi pitkä. – 1. Kun. 1:31; Dan. 3:9.

Kuitenkin tällä kunnian osoittamisella ihmisviranomaisille on rajoituksensa. Kristittyjen täytyy muistaa, että Jehova yksin ansaitsee ihmisen palvonnan. (2. Moos. 20:3–5; Ps. 100:3) Laki, jota Jehova on kauan painottanut, on, ettei palvontaa saa omistaa luoduille, ei ihmisillekään, sillä se olisi epäjumalanpalvelusta. Paavali ja Barnabas tiesivät tämän, joten kun Lystran miehet alkoivat kohdella heitä jumalina, he hartaasti kysyivät: ”Miehet, miksi te näin teette? Mekin olemme ihmisiä, yhtä vajavaisia kuin te.” (Apt. 14:11–15) Heittäytyminen jonkun ihmisen eteen palvontamielessä on väärin! Kun Kornelius teki niin, Pietari ei siis halunnut sallia sitä vaan sanoi: ”Nouse; minäkin olen ihminen.” (Apt. 10:25, 26) Palvontatekojen suorittaminen enkelillekin olisi väärin, kuten osoitettiin Johannekselle, kun hän tunteen valtaamana oli menettämäisillään hengellisen tasapainonsa ja palvomaisillaan enkeliä. – Ilm. 19:10; 22:8, 9.

Nämä esimerkit tulee pitää mielessä, kun tulee kysymykseen kunnian osoittaminen heimopäällikölle, tuomarille tai siviiliviranomaiselle. Raamatun mukaan olisi väärin ajatella sellaisilla ihmisluomuksilla olevan jumalan kykyjä. (Apt. 12:22, 23) Asianomaisten täytyy kussakin eri tapauksessa ratkaista, vaatiiko vallassaolijan virka-asema tavanomaista kunnioitusta, vai merkitsevätkö odotetut sanat ja teot uskonnollista palvontaa tai seuraavan käskyn rikkomista: ”Paetkaa epäjumalanpalvelusta.” (1. Kor. 10:14) Jollei vallanpitäjä ole paikkeillakaan ja jos hänelle vaaditaan liehittelevää ylistystä sanoin tai teoin, kun vain hänen kuvaansa näytetään tai tervehdittäessä toisia ihmisiä, niin se olisi hänen epäjumaloimistaan. – 1. Joh. 5:21.

Varhaiskristittyjen menettely tässä suhteessa on kiinnostava. Kuten olemme jo nähneet, Paavali osoitti asianmukaista kunnioitusta Festukselle. Vaikkei hallitseva keisari suinkaan elänyt kristillisten periaatteitten mukaan (hän oli siihen aikaan surmauttanut sukulaisiaan, äitinsäkin, ja tullut kuuluisan moraalittomaksi), niin Paavali arvosti hänen virkaansa ja vetosi ”keisariin”. – Apt. 25:10–12.

Oliko tämä kunnioitus tyypillistä kristityille siihen