”Sinun sanasi on totuus”
Miksi pienokaisia kuolee?
JOKAISEN lapsen kuolema, olipa hän minkä ikäinen tahansa, on tuskallinen isku vanhemmille. Hänen hiljattain alkanut elämänsä päättyy äkkiä, ja se saa odotusajan kuukaudet, synnytystuskat ja pikkulapselle sen elämän ensimmäisinä päivinä, viikkoina tai kuukausina annetun hellän huolenpidon näyttämään täysin tarkoituksettomalta, hukkaan heitetyltä. Ei ole siksi ihme, että tuskaa tuntevat vanhemmat kysyvät: ”Miksi kävi näin?”
Surevat vanhemmat eivät usein ole tyytyväisiä selitykseen, että todellisuudessa pienokaiset kuolevat aivan samoista syistä kuin vanhemmatkin ihmiset, nimittäin sairauden, onnettomuuksien, ehkä syntymävikojen tai pula-aikana vajaaravitsemuksen vuoksi. Pienokaiset näyttävät niin viattomilta, että monien vanhempien mielestä Jumalan pitäisi vapauttaa ne sellaisista kuolemaa aiheuttavista syistä. Minkä vastauksen Raamattu antaa tähän hämmentävään kysymykseen?
Jumalan sana viittaa pohjimmaiseen kuolemansyyhyn, kun se sanoo: ”Yhden ihmisen [Aadamin] kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, [ja] niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet.” (Room. 5:12) Mutta onko vastasyntyneillä tai hyvin pienillä vauvoilla sellainen kuolemaa tuottava synti sisässään? Raamattu osoittaa, että niillä on. Miten? Perinnöllisenä. Henkeytetty psalminkirjoittaja sanoikin: ”Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.” (Ps. 51:7) Katsokaamme, miten tämä täyttyy.
1. Mooseksen kirjan historiallinen kertomus osoittaa, että ensimmäinen ihminen Aadam halusi kapinoida Jumalan lakia vastaan. Kun ensimmäiset vanhempamme menettivät hyvän suhteensa Luojaansa, he panivat alulle syyllisyyden, levottomuuden, epävarmuuden ja häpeän tunteet. (1. Moos. 3:1–13) Tällä oli väistämättä vahingoittava vaikutus heidän elimistöönsä, sillä siihen ei ollut suunniteltu ’sisäistä sietokykyä’ väärinteon varalta. Kuten hyvin tiedetään, vahingolliset tunteet vaikuttavat haitallisesti ihmiselimistön kemiaan. Tämä piti paikkansa ensimmäisestä miehestä ja naisesta. Heidän lisääntymiselimensä ja ruumiintoimintonsa ovat saattaneet vaurioitua. Lapset syntyivät joka tapauksessa alusta lähtien vajavaisina. Koska he olivat syntisiä syntymästään saakka, he eivät voineet täyttää niitä täydellisyyden mittapuita, jotka Jehova oli tarkoittanut ihmisille. Uskollinen Job huomauttikin: ”Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.” – Job 14:4.
Lisäksi ympäristötekijät voivat vaikuttaa ihmisen elämään ja terveyteen. Kieltäytymällä olemasta Jumalan lain hallittavissa Aadam ja Eeva riistivät itseltään Jumalan ohjauksen ja opastuksen. Tämä pakotti heidät oppimaan paljon kokeilun ja erehdysten kautta. Väärä arvostelukyky ja väärät tavat epäilemättä aiheuttivat heille ja heidän jälkeläisilleen monia ongelmia, jotka toivat lisää henkistä, tunne-elämän ja fyysistä jännitystä ja vahinkoa, kuten tapahtuu nykyäänkin.
Lopulta synti, joka oli vieraannuttanut Aadamin ja Eevan Jehova Jumalasta, johti heidän kuolemaansa. He eivät omistaneet kuolemattomuutta. Heidän elämänsä riippui Jumalasta. Ei ollut kyse ainoastaan riittävän ravinnon, veden ja ilman saannista. Jeesus Kristus sanoikin: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” – Matt. 4:4.
Jotta Aadam ja Eeva olisivat eläneet jatkuvasti, Jumalan olisi pitänyt ylläpitää heidän elämäänsä. Jos he olisivat olleet tottelevaisia, heidän elimistönsä olisi pidetty elossa ikuisesti Jumalan ylläpitävän voiman kautta. Tähän viittaa se seikka, että Aadam eli 930 vuotta siitä huolimatta, että Jumala salli hänen elimistönsä nyt rappeutua. – 1. Moos. 5:5.
Näin ollen kaikkien ihmisten, pienokaistenkin, kuoleman voidaan havaita alun perin johtuneen tottelemattomuudesta Jumalan lakia kohtaan, ts. synnistä. Ihminen on luotu siten, että hän voi elää vain pysymällä alamaisena säädetyille laeille. Minkä tahansa näiden lakien rikkomisella on haitallinen vaikutus ihmisen elimistöön, ja se voi johtaa kuolemaan. Esimerkiksi henkilö, joka ei saa riittävästi lepoa eikä nauti riittävästi oikeaa ravintoa, lopulta heikkenee, tulee sairaaksi ja kuolee. Seuraus on sama, kun hän rikkoo moraalilakeja.
Jumalan muuttumaton laki on se, että ”synnin palkka on kuolema”. (Room. 6:23) Tulisiko hänen kumota tämä laki vastasyntyneiden tai pikkuvauvojen suhteen? Vastasyntyneet pienokaiset saattavat tosin olla kykenemättömiä tietoisesti rikkomaan Jumalan lakeja, mutta se, miten helposti pikkuvauvatkin voivat tulla ’pilalle hemmotelluiksi’ tai saada ’pahantuulen puuskia’, on vain yksi pieni todiste niiden perimästä synnillisestä taipumuksesta. Raamattu sanoo: ”Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.” (Room. 3:23) Kun lapsi kasvaa, tämän lausunnon totuudenmukaisuus tulee ilmeisemmäksi. Tulisiko Jumalan sen vuoksi, että pienokainen on syntyessään näennäisen viaton, yliluonnollisella tavalla suojella sen elämää sairautta ja muita kuolemansyitä vastaan siihen saakka, kun se näkyvästi ilmaisee itsessään olevan perisynnin? Tunneperäisesti ajatellen saattaisimme mieluummin haluta niin, mutta Jumala pysyy uskollisena vanhurskaille mittapuilleen ja laeilleen. Kuitenkin hän on rakkaudellisessa hyvyydessään tehnyt varauksen, jonka tulisi lämmittää surevien vanhempien sydäntä. Mikä se on?
Se on ylösnousemus. Ollessaan maan päällä Jumalan Poika sanoi: ”Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa [muistohaudoissa, Um] ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin.” (Joh. 5:28, 29) Se seikka, että Jehova Jumala on pitänyt voimassa synnin palkkaa koskevaa lakiaan ja on osoittautunut uskolliseksi vanhurskaille mittapuilleen, vakuuttaa meille, että hänen lupauksensa ylösnousemuksesta on luotettava.
Tämä ylösnousemustoivo estää tosi kristittyjä murehtimasta liikaa omaistensa kuolemaa. He eivät ’murehdi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole’. (1. Tess. 4:13) He iloitsevat siitä, että pienokaiset palautetaan elämään Jumalan Pojan valtakunnan alaisuudessa ja että ne saavat mahdollisuuden olla kuolematta enää koskaan. He saavat lohtua tietäessään, ettei heidän lastensa nukkuminen kuolemaan pysyvästi vahingoita heitä.
On myös lohduttavaa todeta, että varhainen kuolema on saattanut jopa säästää lapset monilta ankarilta vaikeuksilta ja kärsimyksiltä sekä menneinä aikoina että nykyisinä. Sellaiselta Jobista tuntui pienokaisten kuolema verrattuna hänen omaan surkuteltavaan tilaansa, kun hän sanoi: ”Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani? . . . Sillä [siinä tapauksessa] makaisinkin rauhassa silloin, nukkuisin ja saisin levätä [kuolemassa].” – Job 3:11–13.
Kun ymmärrämme, että Jumalan lain rikkominen on aikaansaanut kuoleman ja sitä seuraavan surun, niin eikö meidän pitäisi nyt ahkerasti yrittää mukauttaa elämämme sopusointuun elämää koskevien Jumalan vanhurskasten vaatimusten kanssa? Varmastikaan emme koskaan haluaisi kapinoida tahallisesti Jumalan lakia vastaan, kuten Aadam ja Eeva kapinoivat omakseen ja jälkeläistensä vahingoksi. Vaikka me siis näemme maksettavan synnin palkkaa jopa pienokaisten ollessa kyseessä, me voimme saada lohtua ylösnousemustoivosta ja ymmärrämme aina, että tottelevaisuus Jumalan käskyille on tie elämään.