Lukijain kysymyksiä
● Keitä olivat ”vankeudessa olevat henget”, joille Jeesus saarnasi, kuten sanotaan 1. Piet. 3:19:ssä, milloin hän saarnasi heille, ja avasiko tämä saarnaaminen heille tilaisuuden katua? – USA.
”Vankeudessa olevat henget” kuvataan 1. Piet. 3:20:ssä niiksi, ”jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä”. Toisessa kristityille kirjoittamassaan henkeytetyssä kirjeessä Pietari sanoo heitä ”enkeleiksi, jotka syntiä tekivät”. (2. Piet. 2:4, 5) Ja opetuslapsi Juudas lisää: ”Hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon.” – Juud. 6.
Se, että oli enkeleitä, jotka todella jättivät oman asumuksensa Nooan ajan vedenpaisumuksen edellä, ilmoitetaan 1. Moos. 6:2:ssa, mistä luemme: ”Huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.” Näillä Jumalan henkipojilla eli enkeleillä oli tosiaan kyky aineellistua ihmismuotoon, kuten ilmenee siitä, että uskolliset enkelit tekivät siten Jumalan käskystä välittääkseen sanomia maan päällä oleville ihmisille. (1. Moos. 18:1, 2, 8, 20–22; 19:1–11; Joos. 5:13–15) Mutta kun lukuisat enkelit omasta tahdostaan jättivät oman paikkansa ja taivaissa heille määrätyn palveluksensa lihallisten suhteitten vuoksi, niin he toimivat vastoin Jumalan lakia. He syyllistyivät luonnottomuuteen, kuten Juudas osoittaa vertaamalla näiden enkelien syntiä siihen sukupuoliseen luonnottomuuteen, johon Sodoman ja Gomorran ja niiden ympärillä olevien kaupunkien asukkaat syyllistyivät. – Juud. 7.
Mitä tulee aikaan, jolloin Jeesus saarnasi ”vankeudessa oleville hengille”, niin Pietari jatkaa osoitettuaan, että Kristus ”tehtiin eläväksi hengessä”: ”Jossa [ts. siinä tilassa, jossa Jeesus oli henkipersoonana] hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille.” (1. Piet. 3:18, 19) Tämä näyttäisi sijoittavan Jeesuksen saarnaamisen heille hänen henkielämään tapahtuneen ylösnousemuksensa jälkeiseen aikaan. Ja myös se, että Pietari käyttää imperfektiä (”saarnasi”), viittaa siihen, että tämä saarnaaminen tapahtui ennen Pietarin ensimmäisen kirjeen kirjoittamista (noin vuosina 62–64).
Uusi englantilainen Raamattu (The New English Bible) kääntää 1. Piet. 3:18, 19:n näin: ”Ruumiissa hänet pantiin kuolemaan; hengessä hänet saatettiin elämään. Ja hengessä hän meni ja esitti julistuksensa vangituille hengille.” Meidän täytyy muistaa tässä yhteydessä, että Jeesus sanoi apostoleilleen pääsiäisiltana, ennen pettämistään ja pidätystään: ”Maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.” ”Ja kun hän [Jumalan henki] tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: . . . tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.” (Joh. 14:30; 16:8–11) Ylösnoussut Jeesus Kristus saattoi tällä perusteella esittää julistuksen enkeleille nyt täysin oikeutetusta tuomiosta vangittuja henkiä vastaan. Siinä kaikki, mitä hän saattoi tehdä noille vangituille hengille, nimittäin esittää heille julistuksen tuomiosta suuremmalla syyllä kuin hän oli ihmiseksi tuloaan edeltäneessä tilassa henkenä sanonut Saatanalle: ”Rangaiskoon sinua Herra!” (Juud. 9) Silloin ei ollut ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen aika heittää syvyyteen vangittuja henkiä. Kun hän meni Jumalan hengellisen temppelin kaikkeinpyhimpään esittämään lunastusuhrinsa ansion Jehovalle ja sitten istuutui Jehovan oikealle puolelle, niin tuskinpa silloin oli sopivaa välittää vangituista hengistä ja saarnata heille. Ei ole siis syytä kuvitella, että ylösnoussut Jeesus olisi kutsunut kaikki pahat henkiluomukset koolle, jotta hän olisi saarnannut heille.
Tulisi muistaa, että kreikkalainen sana saarnata (kerysso) tarkoittaa julistusta, joka voi olla jotakin hyvää tai jotakin pahaa, niin kuin silloin kun Joona julisti Niiniven tulevaa hävitystä. Kuten Juudas osoitti, tottelemattomat enkelit on säilytetty ”suuren päivän tuomioon”. Ylösnousseen Jeesuksen saarnaaminen noille epävanhurskaille enkeleille on sen vuoksi ollut vain langettavan tuomion saarnaamista.
Raamattu tekee selväksi, että Jeesuksen saarnaaminen ei voinut avata ”vankeudessa oleville hengille” tilaisuutta katua. Hepr. 2:16 sanoo: ”Ei hän [Jeesus] ota huomaansa enkeleitä.” Eikä kapinoineita henkiluomuksia ollut luotu taipuvaisiksi jäämään vajaaksi Jumalan täydellisen lain täyttämisessä. Heidän synnin harjoittamisensa johtui tahallisesta valinnasta. Heidän tilansa on näin ollen jossain määrin verrattavissa hengellä voideltujen kristittyjen tilaan, joista tulee luopioita. Hepr. 6:4–6 sanoo tällaisista ihmisistä: ”Mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet – taas uudistaa parannukseen [katumukseen, Um].” Jos on mahdotonta auttaa tällaisia luopioita katumukseen, vaikka he ovat epätäydellisiä lihassa, niin varmasti on myös mahdotonta tahallisesti syntiä tekevien henkienkelten katua.
● Miksi naisten sallitaan puhua Jehovan kristittyjen todistajien kokouksissa, vaikka 1. Kor. 14:34 sanoo, että ”heidän ei ole lupa puhua”? – USA.
Apostoli Paavalin henkeytetyn käskyn sovellutus tulee ymmärtää tekstiyhteyden valossa. Kun Paavali kirjoitti, niin Korinton seurakunnan kokoukset, nekään, joissa oli epäuskoisia läsnä, eivät olleet järjestyksellisiä. Samaan aikaan saattoi useampi kuin yksi henkilö profetoida tai puhua kielillä. (1. Kor. 14:22–32) Ilmeisesti jotkut naiset siellä herättivät kiistäviä kysymyksiä ja kinastelivat miesten kanssa, jotka oli nimitetty opettamaan seurakuntaa. Tällaiset naiset omaksuivat siten todellisuudessa opettajien aseman ja jättivät huomioon ottamatta miehelle määrätyn päänaseman. – 1. Kor. 11:3.
Tilanteen korjaamiseksi Paavali kiinnitti huomion siihen, että ”ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala”. (1. Kor. 14:33) Hän kirjoitti naisista: ”Olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.” (1. Kor. 14:34, 35) Tämä kehotus on sopusoinnussa Paavalin myöhemmin Timoteukselle lähettämän ensimmäisen kirjeen sanojen kanssa: ”Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.” – 1. Tim. 2:11, 12.
Näin ollen käsky, etteivät naiset saa puhua, soveltui silloin, kun puhuminen olisi vahingollisella tavalla heikentänyt miesten valtaa seurakunnassa. Se, ettei se kieltänyt naisia kokonaan puhumasta, käy ilmi 1. Kor. 11:5:stä: ”Jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä.” Mutta naisten olisi ollut häpeällistä herättää kiistäviä kysymyksiä tai korottaa itseään kokoontuneiden miesten yläpuolelle ja alkaa opettaa heitä. Jos he olisivat tehneet siten, he olisivat tuottaneet häpeää miehilleenkin.
Jehovan kristittyjen todistajien seurakunnissa olevat naiset eivät apostolin antaman mallin mukaisesti opeta seurakuntaa julkisissa kokouksissa. He eivät vallitse miehiä. He puhuvat vain kokousta valvomaan nimitettyjen miesten ohjauksessa. Silloin ei heidän puhumisensa ole koskaan ristiriidassa sen vallan kanssa, mikä miehillä on seurakunnassa.
● Eikö Raamatun esimerkki, jonka mukaan Jehova ilmaisi paheksuvansa sitä, että Oonan antoi siemenensä mennä maahan, osoita, että ehkäisyvälineiden käyttö on väärin? – USA.
Ei, sillä Oonania koskevan kertomuksen tarkastelu paljastaa, ettei häntä surmattu siksi, että hän harjoitti syntyvyyden säännöstelyä.
Oonanin veljen Eerin kuoleman jälkeen hänen isänsä Juuda neuvoi Oonania menemään lankousavioliittoon Taamarin kanssa. Tämä nimenomaan sitä tarkoitusta varten, että hänen kuolleelle veljelleen ’herätettäisiin siemen’. Muuten ei Oonanilla olisi ollut oikeutta olla suhteissa hänen kanssaan. Me luemme Oonanin suhtautumisesta Juudan käskyyn: ”Kun Oonan tiesi, ettei jälkeläinen olisi oleva hänen, niin hän antoi, aina kun yhtyi veljensä vaimoon, siemenensä mennä maahan, ettei hankkisi jälkeläistä veljelleen. Mutta se, minkä hän teki, oli paha Herran silmissä.” (1. Moos. 38:8–10) Lankousavioliitto liitettiin myöhemmin lakiliittoon Jehovan käskystä. – 5. Moos. 25:5, 6.
Menettelemällä vastoin lankousavioliittolain tarkoitusta Oonan ilmaisi halveksuntaa isäänsä kohtaan. Tottelemattomana isänsä käskylle hän itsekkäästi pidättyi säilyttämästä Eerin sukuhaaraa. Tämä oli myös vihan ilmaus Eeriä kohtaan, koska Oonan ei toiminut kuolleen veljensä etujen hyväksi vaan niitä vastaan. Oonan häpäisi tunteettomasti veljensä leskeä. Hän paljasti itsekkäästi lesken alastomuuden, mutta pidätti häneltä hänelle oikeudenmukaisesti kuuluvan äitiyden. Hän osoitti myös, ettei hän arvostanut ”pyhiä asioita”, koska oli mahdollista, että luvattu Messias olisi tullut sen jälkeläisen välityksellä, jonka isä hän olisi saattanut olla Taamarin kautta. (Vrt. Hepr. 12:16, Um.) Kaikki nämä seikat ilmaisivat, että Oonan oli paha mies, joka ei osoittanut lainkaan huomaavaisuutta toisten etuja kohtaan, kun hänen omat etunsa näyttivät olevan kysymyksessä. Jehova löi Oonanin, koska hän ei alhaisista syistä antanut jälkeläistä kuolleelle veljelleen.
Koska Oonanin tapaus sisälsi itsekkään halveksunnan lankousavioliiton tarkoitusta kohtaan, niin sitä ei voida käyttää tuomitsemaan syntyvyyden säännöstelyä. On huomattava, ettei Raamattu missään käsittele ehkäisyvälineitten käyttöä eikä syntyvyyden säännöstelyä avioliitossa. Eikä se myöskään sano, että kristityt olisivat velvollisia synnyttämään lapsia. Näin ollen täytyy kristittyjen avioparien noudattaa syntyvyyden säännöstelyn suhteen Raamatun valmentaman omantuntonsa ääntä.