Todistaja sisimmässämme

”Sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä.” – Room. 9:1.

1, 2. a) Miksi meidän pitäisi olla erittäin kiinnostuneita saamaan tietoa sisimmässämme olevasta todistajasta? b) Mikä tämä todistaja on, ja minkä yhteydessä se on?

MEILLÄ kaikilla on todistaja sisimmässämme. Se voi suuresti auttaa meitä tehdessämme ratkaisuja, jotka vaikuttavat vakavasti sekä meidän nykyiseen että tulevaan onnellisuuteemme. Tämä todistaja antaa todella todistusta meidän elämäämme koskevissa koetuksissa. Ja tapa, jolla me suhtaudumme sen ääneen, vaikuttaa väistämättömästi toisten elämään. Tämä tekee sitä murheellisemmaksi sen seikan, että siitä voi tulla kieroutunut todistaja. Se voi antaa harhaannuttavan todistuksen tai jopa olla kokonaan puhumatta kriittisinä aikoina.

² Mikä tämä todistaja on? Se on meidän omatuntomme. (2. Kor. 1:12) Suomen kielessä omatunto merkitsee pääpiirteissään samaa kuin henkeytettyjen raamatunkirjoittajien käyttämä kreikkalainen sana (synei’desis). Se merkitsee kirjaimellisesti ’kanssatietoisuutta eli -tuntoa’ eli ’tietoisuutta jostakin [itsensä] kanssa’. Se on sen ääni, josta raamatunkirjoittajat puhuvat ”sisimpänä”, ’sisällisenä ihmisenä’, ’sydämen salaisena ihmisenä’. (Ps. 51:8; 2. Kor. 4:16; 1. Piet. 3:4, Um; vrt. Room. 7:22.) Oletko milloinkaan käyttänyt seuraavanlaisia lausuntoja: ”Tunsin sydämessäni olevan oikein tehdä niin”? Tai: ”Haluaisin tehdä niin kuin pyydät, mutta jokin sisälläni sanoo: ’Ei’”? Tässä puhuu omatunto, sisäinen oikean ja väärän tajuamisemme eli tuntomme.

3, 4. Miten omatuntomme ’todistaa’? Ja miten se voi ohjata meitä moraalisesti?

³ Miten se on ”todistaja”? Siten, että se todistaa joko käyttäytymisemme puolesta tai sitä vastaan moraalimittapuitten täyttämisessä, joko syyttäen tai puolustaen meitä. Se voi olla arvokas moraalinen turvallisuustekijä, koska se voi aiheuttaa tuskaa, kun se tuomitsee, tai antaa mielihyvää, kun se hyväksyy.

⁴ Kun Daavid esimerkiksi suoritti epäkunnioittavan teon kuningas Saulille, niin kertomus sanoo, että ”Daavidin omatunto soimasi häntä”. (1. Sam. 24:6; vrt. 2. Sam. 24:10.) Hänen omatuntonsa tuomitsi hänet. Toisen vakavan väärinteon jälkeen Daavid kärsi syyllisen omantunnon vaivoja, kuten hän itse kertoo: ”Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani. Sillä yötä päivää oli sinun [Jumalan] kätesi raskaana minun päälläni; minun nesteeni kuivui niinkuin kesän helteessä.” Mutta kun Daavid lopulta tunnusti vääryytensä Jumalalle ja sai Hänen anteeksiantonsa, niin hän koki helpotuksen ja sai ilon. Hänen omatuntonsa tyyntyi, puhdistui jälleen. – Ps. 32:1–5; vrt. jakeisiin 10 ja 11.

JUMALAN VIISAUS NÄKYY IHMISEN OMASSATUNNOSSA

5–8. a) Miksei Jumalan tarvinnut antaa ensimmäisille ihmisille laajakantoista ja yksityiskohtaista lakikokoelmaa? b) Miten he voivat päättää, mikä olisi oikea valittava menetelmätapa uusienkin tilanteiden syntyessä? c) Mainitse esimerkkejä siitä, miten omantunnon kyky toimi heissä.

⁵ Jehova Jumala ei ympäröinyt ensimmäisiä ihmisiä ihmiskunnan alussa säännöillä, jotka olisivat hallinneet elämän jokaista vähäistäkin yksityiskohtaa ja piirrettä. Hänen yleiset ohjeensa ja se yksi kielto, jonka hän antoi ihmisille, voidaan esittää lyhyesti muutamalla Raamatun rivillä. (1. Moos. 1:28–30; 2:15–17) Miksei tarvittu laajakantoista lakikokoelmaa?

⁶ Jehova Jumala loi ihmisluomuksilleen älyllisen mielen ja moraalitajuisen sydämen. Mielen ja sydämen yhteistoiminnasta on seurauksena omantunnon kyky. Ihmisen omantunnon alkulähde on se tosiasia, että ihminen tehtiin Jumalan ’kuvaksi ja kaltaiseksi’, ei ilmeisestikään ruumiillisessa merkityksessä vaan moraalisessa merkityksessä. (1. Moos. 1:26, 27; vrt. 2. Kor. 3:18.) Näin ollen omantunnon kyky juurrutettiin ihmisiin luomisesta lähtien.

⁷ Sen sijaan että Jumala olisi antanut lait, jotka sanelevat ja määrittelevät oikean ja väärän jokaisen yksityiskohdan, hän saattoi vahvistaa ihmisen moraalitajua paljastamalla tälle persoonallisuuttaan, menettelytapojaan ja normejaan. Jumala varasi siten periaatteet ohjaamaan ihmislapsiaan. Sitä mukaa kuin heidän piti kasvaa hänen tuntemuksessaan, ymmärtämisessään ja arvostamisessaan, heidän omantuntonsa eli moraalisen tajunsa piti auttaa heitä soveltamaan näitä periaatteita kaikkiin olosuhteisiin, jotka syntyisivät.

⁸ Jumalan ei esimerkiksi tarvinnut antaa Aadamille kaavamaista lakia, joka olisi kieltänyt häntä lyömästä vaimoaan tai heittämästä häntä kivellä tai kieltänyt maaeläinten ja lintujen surmaamisen vain ”urheilun” vuoksi. Saattoihan ihmispari nähdä kaikkialla ympärillään todistuksia Luojansa rakkaudesta, hänen jalomielisyydestään, huomaavaisuudestaan ja ystävällisyydestään. Nämä ihmiset voivat nähdä sen siinä ihmeellisessä, monipuolisessa elimistössä, jonka hän antoi heille, ympäristönsä kauneudessa ja runsaassa vaihtelevuudessa, niissä iloissa, jotka hän oli varannut heidän kaikille aisteilleen – haju-, maku-, kosketus-, näkö- ja kuuloaistille. (Ps. 139:14; 104:10–24; Saarn. 3:11) Miten paljon pelkkää käskyä voimakkaammin tämän vetoomuksen vanhurskauteen ja hyvyyteen pitikään vaikuttaa ihmisten sydämeen! Jumalan rakkaus heitä kohtaan antoi mallin ihmisparin menettelyille toisiaan kohtaan. Se varasi heidän omalletunnolleen perustan puhua kaikenlaista julmuutta tai tahdittomuutta vastaan.

SYNTI ALOITTAA SISÄISEN RISTIRIIDAN

 9. Mikä vaikutus tottelemattomuudella oli oleva täydelliseen ihmiseen ja miksi?

⁹ Koska Aadam luotiin Jumalan kaltaiseksi, niin hänen Isänsä ominaisuuksien heijastamisen, Luojansa ’kuvastamisen’ oikealla käytöksellä, olisi pitänyt olla hänelle normaalia, luonnollista. Hänellä oli kuitenkin moraalinen toimintavapaus valita itse. Jos Aadamille annettiin valinnanvara joko menetellä sopusoinnussa Jumalan persoonallisuuden ja toimintatapojen kanssa tai niiden vastaisesti, niin hän voi tehdä kummalla tavalla tahansa. Mutta ainoastaan valitessaan sopusointuisen menettelyn ihminen voi tuntea olevansa oikealla asialla. Vastakkaisen menettelytavan valitseminen olisi ”vastahangassa olemista” ja aiheuttaisi ihmisessä sisäistä häiriötä.

10. Miten 1. Moos. 3:6–11 osoittaa, että Aadamilla oli todistaja sisimmässään?

¹⁰ Historian muistiinmerkinnät osoittavat tämän. Kun Aadam ja hänen vaimonsa rikkoivat tuota yhtä Jumalan heille antamaa kieltoa vastaan, niin he kärsivät sisäisen mullistuksen. He alkoivat kokea syyllisyyden, huolen, häpeän ja epävarmuuden tunteita. Kun Aadamin Luoja puhui hänelle, niin hän myönsi yrittäneensä kätkeytyä pelosta. Oli kuin hänen sisäänsä asennettu valheenpaljastin olisi ollut toiminnassa hänessä, mikä antoi Jumalalle oikeutetun syyn kysyä heti: ”Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?” Tosiaankin, ihmisen sisimmässä oleva todistaja vahvisti juuri tämän johtopäätöksen. – 1. Moos. 3:6–11.

11, 12. Mikä muu voima tuli nyt osaksi ihmisluonnosta, ja mikä vaikutus sillä on ihmisen moraaliseen luontoon ja omaantuntoon?

¹¹ Siitä lähtien ihmisellä on ollut sisimmässään toiminnassa kaksi vastakkaista voimaa. Vaikka hänet tehtiin alun perin Jumalan kuvaksi, niin hänestä tuli nyt syntinen, epätäydellinen. Synti aiheutti sen, etteivät ihmiset enää heijastaneet täydellisesti Luojansa ’kaltaisuutta’, se aikaansai särön, jonka kaikki Aadamin jälkeläiset ovat perineet, eikä kukaan ole kyennyt vapautumaan siitä omin ponnistuksin. Väärin tekemisen taipumus tuli nyt osaksi ihmisluontoa. Mutta pyyhkäisikö se pois tai korvasiko se sisäisen oikean ja väärän tunnon, jota kutsutaan omaksitunnoksi? Ei, se pysyi jatkuvasti osana ihmisluonnosta. Näin ollen ihmiset kokevat – erityisesti moraalisten kysymysten ja ratkaisujen edessä – sisäistä ristiriitaa näiden sisimmässään olevien vastakkaisten voimien johdosta.

¹² Mutta voiko ihmisen omatunto vielä, vaikka hänessä vaikuttaa synti, toimia tyydyttävästi ilman sitä säätelevää yksityiskohtaista lakikokoelmaa? Voi, kuten historian kertomus osoittaa.

OMATUNTO TOIMII ILMAN LAKIKOKOELMAA

13, 14. Mikä osoittaa, että ihmisen omatunto voi toimia oikein ilman lakikokoelmaa, vaikka syntikin oli ilmestynyt kuvaan?

¹³ Vasta vedenpaisumuksen jälkeen toteamme esitetyn lain murhasta. (1. Moos. 9:5, 6) Olivatko ihmiset siis sitä ennen vapaat tappamaan ilman syyllisyydentuntoa? Eivät suinkaan.

¹⁴ Jumala ilmaisi Eedenissä, että hänen tahtoansa vastaan rikkovia odotti kuolema. (1. Moos. 2:16, 17) Näin ollen siis kuolema oli tuleva vain rangaistuksena synnistä, ja Jumala tunnettuna Elämänantajana oli määräävä, ketkä ansaitsevat kuoleman. Mitä näin ollen tapahtui, kun Kain kiihkeän suuttumuksen vallassa salli synnin panna hänet tappamaan veljensä? Mikään esitetty laki ei tuominnut murhaa, mutta silti Kainin omatunto todisti häntä vastaan, mikä näkyy hänen välttelystään, kun Jumala kuulusteli häntä. (1. Moos. 4:3–9) Myöhemmin Kainin jälkeläisen Lemekin omatunto ilmeisesti puolusti häntä, kun hän oli tappanut häntä haavoittaneen nuoren miehen. Lemek vetosi itsepuolustukseen väittäen ilmeisesti olevansa vapaa tuon miehen kuoleman kostolta. Miksi? Koska hän tiesi Jumalan luvanneen ryhtyä toimenpiteisiin jokaista vastaan, joka yrittäisi kostaa Kainin tapauksessa, ja hän tunsi oman tapauksensa paljon oikeutetummaksi kuin Kainin. (1. Moos. 4:17, 18, 23, 24, Um) Ihmiset eivät olleet siis milloinkaan ilman omaatuntoaan ohjaavia periaatteita ja ennakkotapauksia.

15. Miten ihmisten omatunto voi todistaa päämiehen asemaan kohdistuvaa kapinallisuutta vastaan, laiskuutta, sukupuolista moraalittomuutta ja muita senkaltaisia vääryyksiä vastaan pelkästään sen perusteella, mitä 1. Moos. 1:26–4:16 esittää?

¹⁵ Ihmiset tunsivat päänasemaa koskevan periaatteen, sillä Jumala oli tehnyt tunnetuksi oman päänasemansa Eedenissä ja oli määrännyt miehen vaimon pääksi. Ilman joutilaisuuden tuomitsevia lakeja he tiesivät, että ihmisen piti tehdä työtä ja huolehtia Jumalan maallisista varauksista. Tämäkin ilmaistiin Eedenissä. Ennen kuin Israelin kanssa tehty lakiliitto nimenomaan tuomitsi homoseksuaalisuuden, aviorikoksen ja raiskauksen, he ymmärsivät, että sukupuoliyhteyden piti kuulua ainoastaan miehen ja vaimon välille ja että sen ei pitänyt olla tilapäistä (niin kuin haureudessa tai aviorikoksessa) vaan pysyvää, yhdistettyä perhesuhteisiin, joissa yhdistyneet ’luopuvat isästä ja äidistä’ astuakseen tuollaiseen pysyvään suhteeseen olemaan ”yhtä lihaa”. (1. Moos. 2:24; huomaa myös Joosefin menettely, 1. Moos. 39:7–9.) Ilman vahingontekoa tai varastamista vastaan säädettyjä lakeja he kykenivät arvostamaan omistusoikeuden periaatetta ottamalla huomioon Jumalan käskyn, joka koski Eedenin puita. Ilman väärennystä, petosta, herjausta ja väärää syytöstä vastaan esitettyjä säädöksiä he voivat nähdä ensimmäisestä valheesta johtuneet huonot seuraukset. – 1. Moos. 1:26–4:16.

16. Voivatko vaihtelevat olosuhteet tai uudet tilanteet muuttaa sitä?

¹⁶ Vaikka ei siis ollutkaan annettu mitään lakikokoelmaa nimenomaisine määräyksineen ja sääntöineen, niin ihmisillä oli periaatteet ja ennakkotapaukset ohjaamassa heitä ja valmistamassa heidän omaatuntoaan toimimaan luotettavana todistajana. Olosuhteet saattoivat olla erilaiset eri henkilöillä, voi tulla vaihtelevia tilanteita, mutta kuitenkin he saattoivat turvautua niihin periaatteisiin tullakseen oikeisiin johtopäätöksiin, tehdäkseen viisaita ratkaisuja. Seuraavina vuosisatoina ja jo ennen lakiliiton antamista Israelille Jumalan menettelyt ihmisten suhteen ja hänen lausuntonsa varasivat lisäilmoitusta niille, jotka yhä pyrkivät heijastamaan hänen kaltaisuuttaan.

17. Osoita, miten Jeesus ja hänen apostolinsa näyttivät näiden periaatteitten ja ennakkotapausten arvon oppaina vanhurskauteen.

¹⁷ Jeesus ja hänen apostolinsa vetosivat ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla näihin varhaisiin periaatteisiin ja ennakkotapahtumiin puolustaessaan vanhurskasta suhtautumistapaa esimerkiksi avioeroon, vainoon ja panetteluun, vaimon alamaisuuteen miehelleen ja miestappoon. – Matt. 19:3–9; Joh. 8:43–47; 1. Tim. 2:11–14; 1. Joh. 3:11, 12.

18. a) Millaisten ihmisten vuoksi tarvitaan kaavamaisia, nimenomaisia lakeja pelotteiksi? b) Vertaa heitä henkilöön, joka rakastaa aidosti vanhurskautta.

¹⁸ Tämä kaikki auttaa meitä ymmärtämään, miten oikea on apostoli Paavalin lausunto, että ”lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille, haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan”. (1. Tim. 1:9, 10) Ihminen, jonka sydämessä on aito vanhurskauden rakkaus, ei tarvitse nimenomaisia lakeja, jotka tuomitsevat sellaiset asiat, pidättämään häntä tekemästä niitä. Jos hän yrittää vilpittömästi ilmaista Jumalan ’kaltaisuutta’ ja ’vaeltaa Hänen yhteydessään’, niin hän hylkää kaikki sellaiset tavat. Jos joltakulta toisaalta puuttuu tämä vanhurskas halu, voivat nimenomaiset lait rikkojalle määrättyine rangaistuksineen toimia pelotteena – mutta niiden ei koskaan onnistu täysin estää häntä väärinteosta. Ihmiskunnan historia tarjoaa tästä yllin kyllin todisteita.

LAKILIITTO JA KRISTILLINEN OMATUNTO

19. Mitä eri tarkoituksia varten Israelille annettu lakiliitto oli olemassa?

¹⁹ Jehova Jumala antoi aikanaan täydellisen laki- ja säädöskokoelman Israelin kansalle. Samalla kun se oli pelotteena väärintekemistä vastaan ja myös varasi arvokasta tietoa Jumalan mittapuista ja ominaisuuksista, Jehovalla oli tämän lakikokoelman antaessaan suurempi, kaukonäköisempi tarkoitus. Jumala antoi sen Israelille ”rikkomusten tekemiseksi ilmeisiksi”, niin että israelilaiset, vaikka olivatkin hänen valittua kansaansa, eivät voineet väittää olevansa vanhurskaita omasta ansiostaan ja omien töittensä perusteella. Heidän kyvyttömyytensä pitää tätä lakia täydellisesti paljasti täysin nähtäväksi heidän syntisyytensä ja osoitti voimakkaasti heidän tarvitsevan sitä lunastusvarausta, jonka Jumala oli tekevä Kristuksen Jeesuksen kautta. Samalla laki sisälsi ’varjoja’ eli ennakkovälähdyksiä Jumalan tulevista tarkoituksista ja keinoista niiden toteuttamiseksi. – Gal. 3:19, Um; Room. 3:19, 20, 24.

20. a) Miten uusi liitto eroaa lakiliitosta? b) Miksei yksityiskohtaisen lakikokoelman puute salli alhaisempia mittapuita kristittyjen keskuudessa?

²⁰ Vaikka tämä lakikokoelma oli vielä voimassa, Jehova ennusti kuitenkin tekevänsä uuden liiton ihmisten kanssa, joiden ”sisimpään” olisi pantu hänen lakinsa, ei minkään kaiverretun eikä painetun lakikokoelman välityksellä, vaan ’heidän sydämiinsä kirjoitetun’ lakikokoelman välityksellä. (Jer. 31:33) Tämä uusi liitto tehtiin hengellisen Israelin, kristillisen seurakunnan, kanssa. Se ei ole Israelille annetun lakikokoelman alaisuudessa. (Gal. 4:4, 5; Hepr. 8:7–13) Salliiko sellaisen yksityiskohtaisen lakikokoelman puuttuminen alhaisemman moraalinormin kristittyjen keskuudessa? Ei, vaan kristillisyys vaatii päinvastoin korkeampia normeja, niin kuin Jeesuksen omat opetukset osoittivat. (Matt. 5:21, 22, 27, 28, 31–48) Ja se vaatii selvästi suurempaa omantunnon toimintaa. Meitä koetellaan kristittyinä sen suhteen, ovatko Jumalan menettelytavat ’kirjoitetut sydämeemme’ vai eivät. Se, että meitä ei ole pantu seikkaperäisen lakikokoelman alaisuuteen, asettaa meidät koetukselle sen suhteen, mitä on todellisuudessa sydämessämme.

21. Minkä tiedon tulee meille kristityille olla omantuntomme meille antaman todistuksen peruste? Täytyykö raamatunkohtien olla suoranaisen käskyn, kiellon tai nimenomaisen lain muodossa, jotta niillä olisi omaantuntoomme muovaava vaikutus?

²¹ Meillä on kristittyinä luonnollisesti Raamatun henkeytetyt sekä heprealaiset että kreikkalaiset kirjoitukset, jotka antavat meille loistavan näkemyksen Jumalan persoonallisuudesta, hänen menettelytavoistaan ja mittapuistaan, tarkoituksistaan ja tahdostaan. Niissä meillä on muistiinmerkinnät Jumalan Pojan sanoista ja teoista, hänen, joka tuli maan päälle ja paljasti eli ’ilmoitti’ Isänsä ihmisille, jotta me hänen välityksellään ’tuntisimme Isän’. (Joh. 1:18; Matt. 11:27) Vaikka meille kristittyinä annettuja nimenomaisia lakeja ja käskyjä saattaa siis olla vähän lakiliittoon ja sen satoihin asetuksiin ja säädöksiin verrattuna, niin meidät on paljon paremmin varustettu tietämään, miten tulee toimia ’Jumalan kuvina ja kaltaisina’. Me olemme itse asiassa vastuussa KAIKESTA, mitä tiedämme Jumalasta, ja KAIKELLA sellaisella tiedolla pitäisi olla vaikutuksensa omaantuntoomme, olkoonpa se esitetty suoranaisena käskynä, lakina tai kieltona kristityille tai ei.

PITÄISIKÖ SÄÄNTÖJEN KORVATA OMATUNTO?

22. Mitä jotkut haluaisivat kristillisen seurakunnan hallitsevan elimen tekevän, ja miksi siihen ei suostuta?

²² Mutta monet eivät tyydy tähän. He haluavat silti tehtävän selviä sääntöjä, vedettävän tarkkoja rajoja sen lisäksi, mitä Jumalan sana esittää. Pitäisikö siis kristillisen seurakunnan hallitsevan elimen ottaa nykyään vastuulleen tyhjentävän sääntökokoelman varaaminen jokaista kuviteltavissa olevaa tilannetta varten? Ei, sillä se olisi väärään näkökantaan mukautumista, samankaltaiseen näkökantaan, joka vallitsi juutalaisten keskuudessa Jeesuksen maallisen palveluksen aikana, vaikkakaan se ei alkanut eikä loppunutkaan silloin.

23, 24. Keillä oli samanlainen huoli nimenomaisista säännöistä? Mainitse esimerkkejä.

²³ Fariseukset ja muut uskonnolliset johtohenkilöt vaalivat tällaista kantaa. He laativat lakiliiton yläpuolelle lisäkokoelman perinteitä ja säädöksiä yrittäen käsitellä lakiliiton jokaisen vähäisenkin sovellutuksen. Jokainen lakiin sisältyvä rajoitus pirstottiin siten vähäisempien rajoitusten paljouteen.

²⁴ Esimerkiksi sapattilaki kielsi tekemästä työtä seitsemäntenä päivänä. Mutta mitä sisältyy ”työhön”? Nämä uskonnolliset johtajat yrittivät määritellä äärimmäisen tarkasti, mitä tällainen ”työ” käsitti. Jyvien poimiminen syötäväksi (niin kuin apostolit tekivät sapattipäivänä) säädettiin eräänlaiseksi elonkorjuuksi, siis sapattina kielletyksi ”työksi”. (Mark. 2:23, 24) Eräs perinne sääti, että kärpäsenkin pyydystäminen sapattina oli väärin, koska se oli eräänlaista metsästystä. Yksityiskohtia oli ylettömästi. Eräs säädös määräsi, että ’jos joku repi vaatteita tai sytytti esineitä tuleen vain aikoen hävittää ne, hän ei ollut syypää sapatin rikkomiseen. Mutta jos hän hävitti ne pitäen silmällä myöhempää korjaamista (kuten rakennus hävitetään uudelleen rakentamista varten), niin häntä piti rangaista.’ – The Jewish Encyclopedia, 1909, X osa, s. 599; vrt. Matt. 15:4–6; 23:16–19.

25. a) Mikä vaara oli tällaisen monimutkaisen säädöskokoelman esittämisessä? b) Mitä Jeesus sanoi tällaisesta menettelystä?

²⁵ Mikä vaarallinen, tuhoisa vaikutus oli sillä, että yritettiin näin hiuksenhienon tarkasti soveltaa jokaista lakia? M’Clintockin ja Strongin Cyclopædia (Tietosanakirja) myöntää sen tosi uhan, minkä tämä uskonnollisten johtajien menettely muodosti, sanoessaan, että he ”yrittivät tunnontarkasti ottaa huomioon lain kirjaimen ja luottaa niin vähän kuin mahdollista yksilöiden arvostelukykyyn ja omaantuntoon”. (IX osa, s. 191; kurs. meidän.) Nämä uskonnolliset johtajat itse asiassa asettivat oman omantuntonsa, omat epäröintinsä ja henkilökohtaiset mieltymyksensä ja ennakkoluulonsa ylimmäksi malliksi kaikille muille ihmisille. Jeesus vertasi tätä perinteiden lisäämistä Mooseksen lakiin ’raskaitten taakkojen’ panemiseen ihmisten hartioille ja varoitti, että tämä ihmisten perinteiden korottaminen tasavertaisiksi Raamatun kanssa johti Jumalan sanan tekemiseen tyhjäksi. (Matt. 15:1–9; 23:1–4) Jeesus sanoi uskonnollisille johtajille, jotka tuomitsivat hänen opetuslapsensa sen johdosta, että he poimivat jyviä sapattina: ”Jos tietäisitte, mitä tämä on: ’Laupeutta minä tahdon enkä uhria’, niin te ette tuomitsisi syyttömiä.” – Matt. 12:1–7.

26. Mikä esimerkki osoittaa, miten perinnesäädökset estivät juutalaisia käyttämästä omaatuntoaan oikein? Ja mikä vaikutus sillä oli heidän sydämeensä?

²⁶ Myöhemmin Jeesus vetosi eräässä synagoogassa heidän omaantuntoonsa Jumalan lain soveltamisessa. Lakiliitto ei sanonut mitään yrityksistä hoivata sairaita sapattina, mutta juutalainen perinne salli tämän ainoastaan silloin, kun ihmisen henki oli vaarassa. Kun Jeesus kohtasi miehen, jonka käsi oli kuivettunut ja kun uskonnolliset johtajat olivat heittäneet hänelle kysymyksen, onko ”luvallista sapattina parantaa” vai ei, niin hän kysyi: ’Kuka teistä, jolla on yksi lammas, ei nostaisi sitä kuopasta, jos se olisi pudonnut sinne sapattina? Kuinka paljon suurempiarvoinen onkaan ihminen kuin lammas! Onko luvallista suorittaa hyvä työ sapattina?’ Mutta he kieltäytyivät käyttämästä omaatuntoaan; he pysyivät äänettöminä. Silloin Jeesus närkästyi perusteellisesti ”murheellisena heidän sydämensä paatumuksesta” ja rupesi parantamaan miestä. – Matt. 12:9–13; Mark. 3:1–5.

27. a) Miksi on väärin haluta jonkun toisen tekevän henkilökohtaiset ratkaisumme puolestamme moraaliasioissa? b) Mitkä kysymykset nyt heräävät tarkasteltaviksi seuraavassa kirjoituksessa?

²⁷ Se, että joku tahtoo vanhimman tai seurakunnan vanhimmiston tai kristillisen seurakunnan hallitsevan elimen asettavan lakikokoelman yli sen, mitä Raamattu sisältää, ilmaisee väärää asennetta. Asioissa, joissa Jumalan sana vaatii meitä käyttämään omantunnon kykyä – arvostelukykyä, ymmärtämystä, terävänäköisyyttä ja viisautta – meidän ei pidä yrittää panna vastuuta kenellekään toiselle saadaksemme hänet esittämään ’ohjeellisen päätöksen’. Me saatamme viisaasti etsiä neuvoa ja opastusta – kuitenkaan se, mitä sanotaan, ei voi ulottua kauemmas, eikä meidän pitäisi toivoakaan sitä. Mutta miten voimme olla varmat siitä, että ”todistaja sisimmässämme” antaa oikean todistuksen? Miten voimme pitää sen äänen vahvana ja selvänä? Lue seuraava kirjoitus saadaksesi vastauksen näihin kysymyksiin.

[Kuva s. 556]

OMATUNTO on seuraus älyllisen mielen ja moraalisen kyvyn omaavan sydämen yhteistoiminnasta