-
Lukijain kysymyksiäVartiotorni 1964 | 15. toukokuuta
-
-
● Miten vanha Timoteus oli, kun Paavali neuvoi häntä: ”Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen”? (1. Tim. 4:12) – C. S., Yhdysvallat.
Yleiskäsitys on, että Timoteus oli siihen aikaan hyvin nuori, ehkä toisella kymmenellä, mutta niin ei ole. Vaikka Raamatun kertomus ei mainitsekaan hänen ikäänsä tuohon aikaan suoraan, niin hänen lähimaisen ikänsä arvioimiseksi on riittävästi tosiseikkoja olemassa.
Parhaitten saatavissa olevien tietojen mukaan Paavali aloitti toisen lähetysmatkansa noin vuonna 49 jKr. Sen alkupuolella hän tapasi Timoteuksen, joka oli siihen aikaan jo kypsä kristitty eikä enää poika, kuten voidaan nähdä Luukkaan kertomuksesta: ”Siellä oli eräs opetuslapsi, nimeltä Timoteus, joka oli uskovaisen juutalaisvaimon poika, mutta isä oli kreikkalainen. Hänestä veljet, jotka olivat Lystrassa ja Ikonionissa, todistivat hyvää. Paavali tahtoi häntä mukaansa matkalle ja otti hänet ja ympärileikkasi hänet juutalaisten tähden, joita oli niillä paikkakunnilla; sillä kaikki tiesivät, että hänen isänsä oli kreikkalainen.” On järkevää otaksua, että ollakseen tällaisessa maineessa Timoteuksen täytyi olla ainakin lähellä kahtakymmentä ikävuotta ellei ylikin. – Apt. 16:1–3.
1. Timoteuksen kirjeen 4:12:nnessa olevat Paavalin Timoteukselle esittämät sanat, ettei kenenkään tulisi katsoa ylen hänen nuoruuttaan, kirjoitettiin 12–15 vuotta myöhemmin, vuosien 61 ja 64 välillä. Siitä seuraa siis, että Timoteuksen on täytynyt olla noin kolmenkymmenen ikäinen siihen aikaan. Mutta Timoteus tuntui siinäkin iässä suhteellisen nuorelta niihin vanhempiin miehiin verraten, joita hänen tuli asettaa valvojiksi eri seurakuntiin, ja hän oli sitä paitsi epäilemättä melko ujo nuori mies. – 1. Kor. 16:10, 11; 1. Tim. 1:3; 3:1–15.
Siihen aikaan ja sillä paikkakunnalla oli tavallista puhua hänen ikäisestään henkilöstä nuorukaisena tai poikanakin. Niinpä kerrotaan: ”Sanaa pais (’poika’) . . . käytetään toisinaan vanhemmallakin iällä. Esimerkiksi Eusebius sanoo Origenesta pojaksi, kun tämä oli jumaluusopin opettaja ja varmasti yli kahdeksantoista vanha . . . ja Konstantinus puhuu itsestään samalla tavalla Diokletianuksen vainojen puhjetessa, kun hän oli lähes kolmikymmenvuotias.” Samoin huomaamme erään kirjailijan viittaavan ”varhaisvuosiinsa”, jotka tarkoittavat vuosia 18:sta 40:een. – Schaaf-Herzog Encyclopedia of Religious Knowledge, s. 1117.
Heprealaisista kirjoituksista tapaamme myös sanat ”lapsi” ja ”poika” suhteellisesti käytettyinä. Esimerkiksi: Ruuben puhuu Joosefista ”lapsena”, vaikka hän oli seitsemäntoista vanha. (1. Moos. 37:2, 30, Um) 1. Mooseksen kirjan 44:20, 22:nnessa (Um) Juuda puhuu Benjaminista, jonka on täytynyt siihen aikaan olla kolmenkymmenen ikäinen, ”lapsena” ja ”poikana”. Samoin myös, kun Jeremia sanoi: ”Minä olen vain poikanen”, niin hän on saattanut aivan hyvin olla se vain omassa arvioinnissaan. Voidaan tosiaan asettaa kyseenalaiseksi, olisiko Jeremiaa valtuutettu raskaaseen tehtävään, jos hän olisi kirjaimellisesti ollut poikanen, nuorukainen, tuskin toisella kymmenennellään. – Jer. 1:6, Um.
Emme saa edellä olevasta kuitenkaan tehdä sellaista johtopäätöstä, ettei Jehova Jumala käyttäisi varhaisvuosissaan olevia palveluksessaan. Samuel oli hyvin nuori, kun hän palveli tabernaakkelissa ja Jehovan enkeli ilmestyi ja antoi hänelle varoitussanoman hänen kansaansa kohtaavista Jehovan tuomioista. Josephuksen mukaan Samuel oli 12-vuotias siihen aikaan, ja niin on hyvinkin voinut olla. Tiedämme Jeesuksen olleen sen ikäinen, kun hän hämmästytti perin pohjin opettajansa temppelissä kysymyksillään ja vastauksillaan. – 1. Sam. 1:24; 3:1–18; Luuk. 2:42–47.
Vuosia myöhemmin, Jeesuksen palvelusaikana, sen lopulla, oli temppelissä poikia, jotka tervehtivät Jeesusta sanoen: ”Hoosianna Daavidin pojalle.” Kun ylipapit ja kirjanoppineet panivat vastaan, niin Jeesus vastasi heille: ”Ettekö ole koskaan lukeneet: ’Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen’?” (Sivumennen sanoen ”lapsia” ja ”imeväisiä” on käytetty tässäkin suhteellisesti.) – Matt. 21:15, 16.
On selvää, että kun luemme sellaisia lausuntoja kuin Paavalin Timoteuksesta, niin meidän on otettava huomioon tekstiyhteys nähdäksemme, onko ne tarkoitettu ymmärrettäviksi kirjaimellisesti vai suhteellisesti.
-
-
IlmoituksiaVartiotorni 1964 | 15. toukokuuta
-
-
Ilmoituksia
KENTTÄPALVELUS
Jumalan sana Raamattu, varaa sitä kuria, jota kaikki kristityt tarvitsevat kantaakseen hedelmää. Jehovan kristityt todistajat käyttävät kurin avulla saatua valmennusta, mitä he ovat ammentaneet Raamatun tutkimisestaan, toistenkin hyödyksi. Toukokuussa he tarjoavat Raamatun tutkimisen apuvälineenä kirjaa ”Olkoon Jumala totinen” yhdessä ilmaisen kirjasen kanssa 2 markan korvauksesta.
-