Puhtauden säilyttäminen lahjoja annettaessa
”Antakaa Herralle hänen nimensä kunnia, tuokaa lahjoja, tulkaa hänen esikartanoihinsa. Kumartakaa Herraa pyhässä kaunistuksessa.” – Ps. 96:8, 9.
1, 2. Miksi Jumalan kansan täytyy olla puhdasta, ja miten tämä painettiin israelilaisten mieleen?
JEHOVAN pyhyys eli puhtaus vaatii hänen kansaansa pysymään puhtaana. (1. Piet. 1:14–16) Mooseksen lain varaukset painoivat tämän tosiseikan syvälle israelilaisten mieleen. Heidän piti pysyä erillään ympärillä olevien kansojen moraalittomista ja alentavista tavoista ja mikäli mahdollista välttää koskemasta kuolleeseen ruumiiseen tai mihinkään muuhun, mikä olisi saastuttanut heidät, eivätkä he saaneet syödä epäpuhtaita eläimiä. – 3. Moos. 11:4–8, 10–20, 24, 25; 18:3–24.
2 Kun israelilaiset olivat sotaretkillä, heidät määrättiin pitämään leirinsä puhtaana. Laki sanoi: ”Olkoon sinun leirisi pyhä, ettei hän [Jehova] näkisi sinun keskuudessasi mitään häpeällistä ja kääntyisi pois sinusta.” (5. Moos. 23:14) Jos joku israelilainen saastui jollakin tavalla, hänen täytyi ’pestä vaatteensa ja olla saastainen iltaan asti’. (3. Moos. 11:40) Pelkkä peseminen ei riittänyt. Vasta kun uusi päivä alkoi auringon laskiessa vuorokausien heprealaisen laskutavan mukaan, hän voi päästä takaisin hyvään asemaan Jehovan edessä. Kun Israel vaelsi erämaassa ja leirin lukumäärä nousi miljooniin, jumalallisen puhtauden mittapuun ylläpitäminen ei ollut mikään pikkuasia.
3. Mikä velvollisuus Aaronin suvun papeilla oli puhtauden suhteen?
3 Jotta israelilainen olisi voinut esittää otollisen uhrin, hänen täytyi olla palvontamenojen mukaan puhdas. (3. Moos. 15:31) Pappien velvollisuus oli ylläpitää Jumalan asettamaa puhtauden mittapuuta, pysyä itse puhtaina ja auttaa toisia israelilaisia olemaan hyväksyttävässä tilassa, niin että he voivat esittää Jumalalle otollisia uhreja. – Mal. 2:7.
4. Miten Jehova Jumala suhtautui niiden israelilaisten uhreihin, jotka eivät täyttäneet hänen vaatimuksiaan?
4 Kun israelilaiset jättivät huomioon ottamatta Jumalan vaatimukset oikean käyttäytymisen suhteen, heidän uhrinsa eivät ainoastaan tulleet merkityksettömiksi vaan olivat todellisuudessa kauhistus Jehova Jumalalle. Raamattu sanoo: ”Jumalattomien uhri on Herralle kauhistus, mutta oikeamielisten rukous on hänelle otollinen.” (Sananl. 15:8) ”Joka teurastaa härän, mutta myös tappaa miehen, joka uhraa lampaan, mutta myös taittaa koiralta niskan, joka uhraa ruokauhrin, mutta myös sian verta, joka polttaa suitsuketta, mutta myös ylistää epäjumalaa: nämä ovat valinneet oman tiensä. Ja . . . heidän sielunsa on mielistynyt heidän iljetyksiinsä.” – Jes. 66:3.
5. Miksi meidän pitäisi nykyään olla kiinnostuneita asemastamme Jumalan edessä?
5 Jumalan Israelille antamaan lakiin sisällytetyt vanhurskaat periaatteet eivät ole muuttuneet. Ne soveltuvat kaikkina aikoina, kaikissa tilanteissa ja kaikissa olosuhteissa. Sen tähden Jehovan kristityt todistajat haluavat nykyään harkita vakavasti omaa asemaansa Jumalan edessä. Jokainen voisi kysyä itseltään: ’Pyrinkö pysymään puhtaana henkisesti, moraalisesti, ruumiillisesti ja hengellisesti? Edistänkö henkilökohtaisesti kristillisen seurakunnan puhtautta, joka saa sen erottumaan vastakohtana pahalle, epäpuhtaalle sukupolvelle? Osoittaako se tapa, jolla huolehdin kodistani ja muusta omaisuudestani ja käytän niitä, mukaan luettuna liharuumiini, että noudatan tarkoin Jehovan tapaa? Pitääkö tämä paikkansa koko elämäntavastani?’ Myönteinen vastauksemme näihin kysymyksiin todistaisi, että me pyrimme noudattamaan henkeytettyä kehotusta varoa ”kaikkea lihan ja hengen saastutusta”. – 2. Kor. 7:1.
MITÄ VOIMME OPPIA OTOLLISESTA UHRISTA MUIDEN LAIN VARAUSTEN AVULLA
6. Mitä Laki sanoi voiteluöljystä?
6 Mooseksen lakiin sisältyvä voiteluöljyä koskeva määräys myös selvittää Jumalan asettaman pyhyyden mittapuun pitämisen tärkeyttä. Kun Moosekselle annettiin erikoisohje voiteluöljyn valmistamista varten, hän sai tarkat säännöt aineen käytöstä. Me luemme: ”Tämä olkoon teillä minun pyhä voiteluöljyni sukupolvesta sukupolveen. Kenenkään muun ihmisen ruumiille älköön sitä vuodatettako, älkääkä sen sekoitusta jäljitelkö. Pyhä se on, ja pyhänä se pitäkää. Jokainen, joka valmistaa sellaisen voiteen, ja jokainen, joka sivelee sitä syrjäiseen, hävitettäköön kansastansa.” (2. Moos. 30:31–33) Oli kuolemanrikos jättää kunnioittamatta voiteluöljyn pyhää tarkoitusta.
7. Mitä tärkeitä opetuksia voimme saada voiteluöljyä koskevista Jumalan käskyistä?
7 Tämä varaa tärkeitä opetuksia meille. Raamattu ilmaisee öljyn edustavan Jehovan pyhää henkeä. (Vrt. Sak. 4:2–6.) Suurta Kuningas-Pappia Jeesusta Kristusta ei voideltu voiteluöljyllä, vaan hänet voideltiin pyhällä hengellä. (Matt. 3:16, 17; Luuk. 4:18; Hepr. 1:8, 9) Totisesti me siksi haluamme arvostaa erittäin paljon Jumalan henkeä ja tehdä kaikkemme noudattaaksemme sen johtoa. Siihen sisältyy hyvän omantunnon säilyttäminen, niin ettemme halveksu tai ’murehduta henkeä’. (Ef. 4:30) Lisäksi koska Jehova Jumala henkensä välityksellä rakentaa kristillistä seurakuntaa, meidän tarvitsee varoa antamasta kunniaa ihmisille siitä, mitä saadaan aikaan. (1. Kor. 3:5, 6) Luja uskomme henkeytettyihin profetioihin myös ilmaisee sen, että suhtaudumme oikealla tavalla siihen henkeen, joka on saanut aikaan nuo profetiat. (2. Piet. 1:21) Osoittavatko sanamme ja tekomme, että odotamme ”uusia taivaita ja uutta maata” ja haluamme mahdollisimman monien muiden saavan tietoa tästä suurenmoisesta toivosta? – 2. Piet. 3:13, 14.
8. Mitä Laki määräsi suitsutuksesta?
8 Jumalan Israelille antama laki esitti erikoisohjeet suitsutuksesta samoin kuin voiteluöljystäkin. Lueteltuaan suitsutuksen valmistuksessa käytetyt ainekset ja menetelmät Raamattu sanoo: ”Korkeastipyhänä se pitäkää. Älkää valmistako itsellenne mitään muuta suitsutusta tämän sekoituksen mukaan. Pidä tämä Herralle pyhitettynä. Jokainen, joka sellaista tekee nauttiaksensa sen tuoksusta, hävitettäköön kansastansa.” (2. Moos. 30:34–38) Tällä tavoin pyhän suitsutuksen maallinen käyttö oli jyrkästi kiellettyä. Mitä me voimme oppia tästä?
9. a) Mitä opimme Psalmista 141:1, 2 ja Ilmestyskirjan 5:8:sta suitsutuksen merkityksestä? b) Miten voimme osoittaa arvostavamme rukousetua?
9 Suitsutus kuvasi Jumalan uskollisten palvelijoitten esittämiä otollisia rukouksia. Tämä totuus ilmaistaan Psalmissa 141:2: ”Minun rukoukseni olkoon suitsutusuhri sinun kasvojesi edessä, minun kätteni kohottaminen olkoon ehtoouhri.” Myös Ilmestyskirjasta (5:8) luemme, että ”suitsutus tarkoittaa pyhien rukouksia”. Kuinka tärkeätä onkaan, että arvostamme suuresti rukousetua! Me voimme osoittaa tällaista arvostusta rukoilemalla säännöllisesti ja esittämällä pyyntömme sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. (1. Joh. 3:21, 22; 5:14, 15) Itsekkäät, vääristä vaikuttimista esitetyt rukoukset olisivat verrattavissa suitsutuksen väärinkäyttöön, eikä taivaallinen Isämme kuulisi niitä suopeasti. – Jaak. 4:3.
10. Minkä neuvon Raamattu esittää sen suhteen, ketkä voivat edustaa seurakuntaa rukouksessa?
10 Koska rukous on niin tärkeä tosi palvonnan osa, miesten, jotka edustavat seurakuntaa rukouksessa, pitäisi olla esimerkillisiä. Apostoli Paavali esitti seuraavan henkeytetyn neuvon Timoteukselle: ”Haluan . . ., että jokaisessa paikassa miehet rukoilevat edelleen, kohottaen uskolliset kädet, ilman vihaa ja väittelyjä.” (1. Tim. 2:8) Koska sellaisia miehiä eivät tahraisi uskottomuuden teot Jumalaa ja ihmisiä kohtaan ja koska heillä ei olisi pahansuopaisuuden tunteita, niin he voisivat edustaa oikein seurakuntaa. Rukouksen vakavuuden vuoksi me pyrimme estämään ajatuksiamme vaeltelemasta, kun toiset rukoilevat Jehova Jumalaa meidän puolestamme.
11, 12. a) Mikä on lupaus? b) Kuinka vakavaa oli Lain mukaan lupauksen täyttämättä jättäminen?
11 Uhrijärjestelyyn liittyi läheisesti myös lupauksia koskeva Lain varaus. Israelilaisille sanottiin: ”Uhraatte Herralle uhrin, poltto- tai teurasuhrin, . . . lupausta täyttääksenne.” (4. Moos. 15:3) Monia lupauksia esitettiin anottaessa Jumalalta suosiota ja apua. Jos Korkein suostui anomukseen, lupauksen tekijä vapaaehtoisesti velvoittautui tekemään jotakin erikoista tai pidättymään jostakin toiminnasta, johon hänellä muutoin olisi ollut oikeus osallistua.
12 Todellisuudessa lupauksella oli valan velvoitus. Lupauksen täyttämättä jättäminen oli hyvin vakava asia, kuten voidaan nähdä seuraavasta Laissa olleesta lausunnosta: ”Kun teet lupauksen Herralle, sinun Jumalallesi, niin täytä se viivyttelemättä, sillä totisesti on Herra, sinun Jumalasi, sen vaativa sinulta, ja sinä joudut syyhyn. Mutta jos jätät lupauksen tekemättä, et joudu syyhyn.” – 5. Moos. 23:21, 22.
13. Minkä tulisi pitää paikkansa sanastamme kristittyinä lupauksia koskevan Jumalan lain mukaisesti?
13 Voimme oppia tästä sen periaatteen, että taivaallinen Isämme odottaa meidän olevan rehellisiä ja oikeamielisiä kaikissa elämämme piirteissä. Meillä pitäisi olla sama halu kuin psalmista Daavidilla, joka sanoi: ”Kelvatkoot sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäni, Herra, minun kallioni ja lunastajani.” (Ps. 19:15) Kun näin on, niin me noudatamme opetuslapsi Jaakobin kehotusta: ”Merkitköön teillä . . ., kyllä ’kyllä’ ja ei ’ei’, jottette joudu tuomion alaisiksi.” (Jaak. 5:12) Niin, meidän sanamme tulisi olla yhtä pitävä kuin allekirjoitettu asiakirja. Toisten pitäisi voida luottaa siihen, että sanamme on uskottava, totuudenmukainen. Koska Jehova odottaa palvelijoittensa ’puhuvan totta lähimmäisensä kanssa’, niin ihminen, joka ei olisi täysin totuudellinen tai rehellinen, voisi tuskin odottaa Korkeimman suhtautuvan suosiollisesti hänen lahjoihinsa.
14, 15. a) Minkä järjestelyn Laki esitti juhlien suhteen? b) Onko näiden juhlien rinnakkaisuus kristillisissä konventeissa nykyään, ja mitä 1. Korinttolaiskirjeen 5:7, 8 paljastaa tässä suhteessa?
14 On vielä yksi kristillisen toiminnan ala, jonka suhteen meidän on hyvä harkita Lain määräyksiä. Jehova velvoitti kansaansa Israelia viettämään kolmea vuosittaista juhlaa. Jokaista israelilaista miestä vaadittiin olemaan niissä läsnä. (5. Moos. 16:16) Se merkitsi monille melkoista matkustamista ja kotoa poissa olemisen aiheuttamaa epämukavuutta. Nykyään me saatamme olla läsnä kahdessa tai kolmessa konventissa vuosittain ja läsnäolomme voi merkitä jonkin verran uhrautumista. Ponnistelemmeko me tarpeellisessa määrin ollaksemme läsnä konventeissa siksi, että haluamme nauttia veljiemme seurasta ja runsaasta hengellisestä ravinnosta?
15 Asiaan liittyy tietysti enemmän kuin vain se, että arvostamme Jumalan kansan konventteja. Miksi? Koska ei ole kysymys vain erikoispäivien ja juhlien viettämisestä niin kuin israelilaisilla. (Kol. 2:16, 17) Apostoli Paavali kirjoitti: ”Puhdistakaa pois vanha hapatus, jotta olisitte uusi taikina, niin kuin olettekin vailla hapatusta. Sillä onhan Kristus, meidän pääsiäisuhrimme, uhrattu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhoin hapatuksin eikä vahingollisuuden ja pahuuden hapatuksin, vaan vilpittömyyden ja totuuden happamattomin leivin.” (1. Kor. 5:7, 8) Jeesus Kristus, Pääsiäislampaan todellisuus, uhrattiin vain kerran. Niinpä koko elämänvaelluksemme kristittyinä on verrattavissa happamattomien leipien juhlaan. Olemmeko halukkaita poistamaan sen, mikä on syntistä, säilyttääksemme henkilökohtaisen ja seurakunnan puhtauden? Jumalan vanhurskaitten vaatimusten täyttäminen päivästä päivään on ehdottoman välttämätöntä, jotta palveluksemme olisi otollista hänelle.
JEHOVAN SYVÄ HUOLENPITO MEISTÄ
16. a) Kenen välityksellä Jehova antoi voimakkaita neuvoja 400-luvulla eaa.? b) Millainen tilanne hallitusvallan suhteen vallitsi siihen aikaan?
16 Koska Jehova ei kehota meitä antamaan uhrejamme hänen hyödykseen vaan pikemminkin omaksi ikuiseksi hyvinvoinniksemme, meidän on hyvä ottaa huomioon hänen huomaavaiset varoituksensa sen suhteen, mikä tekee lahjamme otollisiksi. 400-luvulla eaa. Jehova Jumala antoi profeettansa Malakian välityksellä voimakkaita neuvoja tämän suhteen niille, jotka tunnustivat palvovansa Häntä. Persian maailmanvalta oli siihen aikaan hallitsevassa asemassa. Alueet, joita aikaisemmin olivat hallinneet pienet valtakunnat, olivat maakuntahallinnon alaisuudessa, ja maaherrat edustivat Persian hallitsijaa. Jotta maaherrat voivat pitää yllä maailmanvallan hallintoa ja koota veroja valtakunnan rahastoon, näille virkailijoille suotiin maakunnissaan valta päättää kansalaistensa elämästä ja kuolemasta. Koska maaherralla oli niin suuri valta, kansalaiset enimmäkseen maksoivat veronsa ja jopa antoivat ylimääräisen lahjan hänelle. He eivät halunneet herättää hänen suuttumustaan ja vaarantaa omaa elämäänsä.
17. Millä tavalla Israelin kansa ja sen papit rikkoivat hyväksyttävien lahjojen antamisessa Jehovalle Malakian aikaan?
17 Tätä taustaa vasten voimme ymmärtää, miten sopiva oli Jehovan Malakian kautta antama sana. Korkein nuhteli israelilaisia. Malakian kautta hän osoitti, kuinka syntistä oli kansan tuoda sokeita, ontuvia ja sairaita eläimiä uhreiksi ja pappien ottaa vastaan sellaisia vammaisia uhreja. Seuraavaksi esitettiin haaste: ”Vie se [uhrilahjasi] maaherrallesi: mielistyykö hän sinuun, ja onko hän sinulle suosiollinen?” (Mal. 1:7, 8) Israelilaisilta ei vaadittu paljon mielikuvitusta sen havaitsemiseen, mikä ei-toivottu tulos olisi sellaisesta ihmishallitsijan kohtelusta. Kuinka he sitten voivat toivoa saavansa suuren Kuninkaan Jehovan hyväksymyksen? He eivät yksinkertaisesti voineet toivoa sitä. Heidän oli parasta toimia Malakian kannustuksen mukaisesti: ”Ja nyt: lepyttäkää Jumalaa, että hän meitä armahtaisi.” (Mal. 1:9) Vain täyttämällä Jehovan vaatimukset he voivat saada uudelleen Jumalan hyväksymyksen.
18. Miten kristityt saattaisivat syyllistyä samanlaiseen rikkomiseen kuin israelilaiset Malakian aikana?
18 Nykyään meidän täytyy varmistautua siitä, että käytämme hyödyksemme Pyhään Raamattuun kirjoitettuja opettavia esimerkkejä. (Room. 15:4) Meillä ei ole varaa teeskennellä antavamme runsaita lahjoja, niin kuin Ananias ja Safiira tekivät, vaikka todellisuudessa tavoittelemme itsekkäitä etuja. (Apt. 5:1–11) Ei olisi sopivaa käyttää voimiamme, varojamme ja kykyjämme siinä määrin omaksi nautinnoksemme, ettei käytännöllisesti katsoen mitään jäisi aineellisen ja hengellisen avun antamiseen toisille. Tämä olisi samaa kuin sanoisimme Jehovalle: ’Tässä annan sinulle sen, mikä jää yli.’ Eikö se olisi loukkaavaa? Voisimmeko todella odottaa hänen suhtautuvan sellaiseen nimelliseen palvelukseen suopeasti? Kuinka selvää onkaan, että koko elämäntapamme, päivittäinen elämisemme, asenteemme ja vaikuttimemme liittyvät Jehovalle antamiimme uhreihin! Meidän täytyy pysyä puhtaina kaikissa suhteissa.
19. Mikä voi auttaa meitä päättelemään, annammeko parhaamme?
19 Israelilaisten piti ’kunkin tuoda lahjansa sen siunauksen mukaan, minkä Jumala oli hänelle antanut’; pitäköön se paikkansa meistäkin. (5. Moos. 16:17) Laskekaamme arvostavasti ne siunaukset, jotka taivaallinen Isämme on meille suonut, syrjäyttämättä mitään niistä. Silloin voimme yksilöinä päätellä, annammeko Jehovalle sen mukaan kuin hän on antanut meille lahjoja. Kuinka suurenmoista onkaan, että hän tietää meidän mahdollisuutemme, mutta ei esitä yksityiskohtaisesti kullekin meistä, mitä meidän täytyy antaa hänelle! Hän sallii meidän ilmaista arvostuksemme sydämestä. Ja emmekö haluakin antaa hänelle sen, minkä hän ansaitsee, parhaamme? Mikään vähempi ei olisi tarpeeksi hyvää. Antakaamme siis parhaamme hänelle, joka on antanut meille kaiken sen, mitä meillä on!
[Kuva s. 25]
ÖLJY (Jehovan henki)
SUITSUTUS (otolliset rukoukset)
POLTTOUHRI (antaumuksen eheys)
HAPPAMATTOMAT LEIVÄT (puhdas elämänvaellus)