Oikeutta kaikille – miten ja milloin?
KUKAPA kieltäisi, että ”oikeutta kaikille” on hyvä periaate? Mutta ollaksemme realistisia me tiedämme, että näin ei ole vielä.
Vilpittömät miehet ja naiset ovat vuosisatojen ajan kamppailleet epäoikeudenmukaisuuden vähentämiseksi ja oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi. Uudistusliikkeet ovat muuttaneet poliittisia rakennelmia. Oikeudenkäyntimenetelmiä ja oikeusjärjestelmiä on tarkistettu ja uudistettu. Silti epäoikeudenmukaisuutta esiintyy edelleen!
Tämä saa ihmiset päättelemään, että milloinkaan ei tule olemaan ”oikeutta kaikille”; jotkut tulevat jopa kyynisiksi tai ovat huolissaan epäoikeudenmukaisuudesta ainoastaan silloin, kun se koskee heitä. On kuitenkin syytä optimismiin. Jotain voidaan tehdä ja tullaankin tekemään oikeuden aikaansaamiseksi kaikille. Mutta miten ja milloin? Voimme paremmin ymmärtää vastaukset tarkastelemalla eräitä syitä epäoikeudenmukaisuuteen ja oikeuden esteitä. Tulemme myös huomaamaan, kuinka monimutkainen täydellisen oikeudenmukaisuuden saavuttamisen pulma on.
ALKU JOHTOPORTAISTA
Juristi Marvin E. Frankel huomautti:
”. . . emme voi jättää huomioon ottamatta sitä, missä määrin yhteiskunnan johtohenkilöitten käyttäytyminen ratkaisee ihmisten suhtautumisen lakiin ja järjestykseen. Me elämme aikakautta, jonka kuluessa korkeimpien viranomaistemme vilpittömyys ja nuhteettomuus – myös tuomarien, joskaan ei pääasiassa tuomarien – on saatettu voimakkaasti kyseenalaiseksi.”
Turmeltuneisuus hallituksen ja lain täytäntöönpanemista valvovien johtohenkilöitten keskuudessa on selvästi täydellisen oikeudenmukaisuuden pääesteitä. Miten oikeus kaikille voidaan milloinkaan saavuttaa niin kauan kuin ne, jotka on valtuutettu saattamaan oikeus voimaan, ottavat vastaan lahjuksia tai osoittavat puolueellista suosiota vaikutusvaltaisia henkilöitä kohtaan? Raamattu sanoi aivan oikein kauan sitten: ”Jumalattoman hallitessa kansa huokaa. Oikeudella kuningas pitää maan pystyssä, mutta verojen kiskoja [lahjuksia haluava, UM] sen hävittää.” – Sananl. 29:2, 4.
Jotta siis ”oikeus kaikille” voisi tulla todellisuudeksi, täytyy olla rehellinen ja oikeudenmukainen johto.
SAMA LAKI KAIKILLE
Yksi oikeuden saamisen este on se seikka, että nykyään ihmisen oikeuden saaminen saattaa riippua siitä, kuka hän on ja kuinka paljon hän omistaa.
Joissakin paikoissa ”oikeuden” saanti voi riippua ihmisen kyvystä palkata kalliit asianajajat. Toisinaan voi oikeusistuin tosin varata kyvykkäät asianajajat puolustamaan niitä, joilla ei ole siihen varaa. Mutta näillä asianajajilla on usein liikaa työtä tai he eivät ole saatavissa kaikenlaisiin oikeusjuttuihin. Näin ollen joku häikäilemätön rikollinen tai epärehellinen liikemies, joka voi maksaa taitavasta puolustuksesta, voi ”ostaa” sen, mikä käy oikeudesta.
Muuan amerikkalainen asianajaja, joka oli yhtä henkilöä puolustavan 175-miehisen lakimiesryhmän johdossa, teki seuraavan paljastavan havainnon:
”Ensimmäiseksi [on] käsitettävä, että oikeuden laatu tässä maassa on suorassa suhteessa lompakkoon. . . . Köyhät ihmiset joutuvat vankilaan, koska köyhät eivät voi saada oikeutta tässä oikeusjärjestelmässä. Menin ensimmäisellä viikolla asianajajana toimiessani oikeusistuimeen seuraamaan erästä oikeudenkäyntiä ja näin neljän köyhän ihmisen saavan ankarat tuomiot uhkapelistä. Menin sitten erääseen [asianajajien] yhdistyksen kokoukseen, ja he kaikki istuivat peliautomaattien ympärillä.”
Vaikka joku todistettaisiinkin syylliseksi, niin rangaistus voidaan määrätä osaksi hänen taloudellisen tai yhteiskunnallisen asemansa mukaan. Joissakin tapauksissa jonkun ”valkokauluksisen” tekemästä kavalluksesta, joka koskee suuria summia, annetaan suhteellisen lievä tuomio ja selitetään, että rikollista on rangaistu arvovallan menetyksellä. Kuitenkin eräs sanomalehti sanoi pääkirjoituksessaan:
”Jokainen huomattava syytetty voi uskottavantuntuisesti vakuuttaa, että julkinen häväistys ja halveksinta ovat riittävä rangaistus. Tämän mittapuun mukaan ainoastaan yhteiskunnan vähimmän suositut jäsenet saavat korkeimmat rangaistukset, koska he eivät voi vedota yhteiskunnallisen aseman menetykseen. ’Yhtäläinen oikeus’ on helpompi julistaa kuin käytännössä toteuttaa.”
Jotta siis kaikki voisivat joskus saada oikeutta, niin täytyy olla sama laki kaikille, olkoonpa heidän asemansa tai varallisuutensa mikä tahansa. Raamattu kiinnitti huomion tähän tärkeään periaatteeseen, sillä heprealainen laki sanoi: ”Sama laki olkoon teillä, niin muukalaisella kuin maassa syntyneelläkin; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne.” – 3. Moos. 24:22; 19:34; 4. Moos. 9:14; 15:16.
OIKEUDENMUKAISET TUOMIOT
Vaikka laki olisikin selvä ja koskisi kaikkia, niin oikeudenmukaisten tuomioitten langettaminen voi vielä olla pulmana.
New York Post -lehti kirjoitti 5. toukokuuta 1976.
”Oikeusministeri Levi arvosteli kansan rikollisten tuomitsemisjärjestelmää hitaaksi, epävarmaksi ja epäoikeudenmukaiseksi ja sanoi ’siinä olevan arpajaisten ominaisuuksia’. . . . Eräässä liittovaltion tuomiopiirissä joutuu 71 prosenttia kaikista tuomituista vastaajista vankilaan, kun taas eräässä toisessa piirissä vain 16 prosenttia samanlaisten syytösten perusteella tuomituista vangitaan, hän huomautti.”
Kysymys on, miten tulee menetellä tällaisen erilaisuuden vallitessa. Olet ehkä kuullut ehdotettavan, että jokaisesta rikoksesta pitäisi olla määrätty vakiotuomio. Esimerkiksi jokainen, joka varastaa auton, saa määräsakon tai määräpituisen vankeusrangaistuksen; tuhopolttajan täytyy olla säädetty määrä vuosia vankeudessa jne. Vaikka tällainen oikeusjärjestelmä voi tuntua yksinkertaiselta ja puolueettomalta, niin olisiko se todella oikeudenmukainen? Pitäisikö esimerkiksi ensikertalaisen, joka katuu vilpittömästi, saada sama tuomio kuin paatuneen rikollisen?
Tri Richard Sturm Länsi-Saksan oikeusministeriöstä kuvaili rikosoppineiden ja tuomarien konferenssissa Berliinissä yhtä yritystä käsitellä asiaa. Se koski ”sosiaalista prognoosia”, ts. syytetyn elinolojen ja menneisyyden erittelyä ja sitten hänen tuomitsemistaan sen mukaisesti. Mutta tri W. Buikhuisen Alankomaista pelkäsi, että tämä voisi ”saattaa jotkut rikolliset rangaistavaksi kahdesti”. Hän päätteli, että jos he ”jo olivat kärsineet epäedullisista olosuhteista, niin heitä todennäköisesti pidettäisiin surkuteltavana uhkana ja heille annettaisiin pitemmät tuomiot”.
Pulman monimutkaisuus tähdentää sitä, että tarvitaan viisaita ja oikeudenmukaisia tuomareita, jotta kaikki voisivat saada oikeudenmukaisen kohtelun. Israelilaisille annettu raamatullinen oikeusjärjestelmä korosti tätä seikkaa. Jumala määräsi siinä: ”Älä väännä vääräksi keskuudessanne asuvan köyhän oikeutta hänen riita-asiassansa. Pysy erilläsi väärästä asiasta, . . . Äläkä ota lahjusta, sillä lahjus sokaisee näkevät.” (2. Moos. 23:6–8) Jumala sanoi myös: ”Älkää tehkö vääryyttä tuomitessanne; älä ole puolueellinen köyhän hyväksi äläkä pidä ylhäisen puolta, vaan tuomitse lähimmäisesi oikein.” – 3. Moos. 19:15; 5. Moos. 1:15–17.
Mikä osaltaan esti noita heprealaisia tuomareita tulemasta epäoikeudenmukaisiksi? Kunnioittava Jumalan pelko. Heille sanottiin: ”Te ette ole tekemässä ihmisten tuomioita, vaan Herran tuomioita, ja hän on teidän kanssanne, kun te tuomitsette. Hallitkoon siis teitä Herran [Jehovan, UM] pelko. Ottakaa vaari siitä, mitä teette, sillä Herrassa, meidän Jumalassamme, ei ole vääryyttä eikä puolueellisuutta, eikä hän ota lahjuksia.” – 2. Aikak. 19:6, 7.
UUSIA SUHTAUTUMISTAPOJAKO OIKEUDENKÄYTTÖÖN?
Oikeusjärjestelmissä on eri maissa tapahtunut useita muutoksia vuosien mittaan. Nämä muutokset on usein tehty jonkin uuden oikeudenkäyttöä koskevan teorian tai katsomuksen mukaan.
Esimerkiksi viime vuosisadan kuluessa on kiinnitetty paljon huomiota yrityksiin sopeuttaa rikoksentekijät yhteiskuntaan, pyrkimyksiin saada heissä aikaan sosiaaliseen elämään mukautumista heidän rankaisemisensa sijasta. Tällainen katsomus on myös omiaan edistämään lievempiä rangaistuksia.
Vaikka tällainen suhtautumistapa on varmasti suositeltava teoriassa, niin miten se on luonnistunut käytännössä? Alan Dershowitz, lakitieteen professori ja rikoksentekijöiden tuomitsemista käsittelevän asiantuntijaryhmän koordinaattori, sanoi:
”Yhteiskuntaan sopeuttaminen ei ole kerta kaikkiaan onnistunut. Äskeinen selvitys yli 200:sta yhteiskuntaan sopeuttamista koskevasta tutkimuksesta tuli siihen masentavaan tulokseen, että meillä on ’hyvin vähän syytä’ uskoa, että taipumusta rikoksen uusimiseen voitaisiin vähentää millään nykyään käytössä olevalla yhteiskuntaan sopeuttamisen tekniikalla.”
Vapaamielinen ”humaani” asenne on aivan liian usein johtanut siihen, että kaduille on palautettu ihmisiä, jotka ovat piintyneitä rikollisia. James Q. Wilson, valtiotieteen professori Harvardissa, esitti julkaisussa Thinking About Crime (Ajatuksia rikollisuudesta) seuraavan johtopäätöksen: ”Pahoja ihmisiä on olemassa. Mikään muu ei auta kuin heidän eristämisensä viattomista ihmisistä. . . . Olemme leikitelleet pahojen kanssa, pilailleet viattomien kustannuksella ja rohkaisseet laskelmoivia ihmisiä. Oikeus kärsii ja myös me kaikki.” Miten totta, sillä monet ovat nyt menettäneet toivon siitä, että ihmiset tulisivat koskaan näkemään oikeutta kaikille.
Niistä, jotka yhä työskentelevät parantaakseen oikeusjärjestelmää, monet tarkistavat asennettaan. Jotkut ajattelevat nyt, että ”rangaistuksella on ehkäisevä vaikutus rikollisuuteen”, kuten eräs otsikko asian esitti. Professori Isaac Ehrlich Chicagon yliopistosta sai äskettäin valmiiksi tutkimuksen, joka osoittaa, että ”olennaisesti ihmisiin vaikuttaa ehkäisevästi rangaistuksen varmuus ja ankaruus”. Ja voi olla toivoa, että tämän näkemyksen mukainen menettely antaa ihmisille jotain syytä ajatella, että oikeutta voi jossain määrin tulla ”oikeussaleihin”.
Toinen asenne, joka saa lisääntyvää huomiota osakseen, on palauttamisen tai korvauksen vaatiminen. Toronto Star -lehti (22.7.1976) sanoi:
”Lainrikkojan pitäisi suoraa päätä maksaa uhrille aiheuttamansa vahinko tai menetys, sanoi lainuudistuskomissio eräässä alustavassa esityksessä eilen. . . . ’Palauttaminen ja korvaus on valittu piakkoin harkittavaksi, koska niillä keinoin voidaan kohdistaa enemmän huomiota rikoksen uhriin ja tähdentää rikkojan vastuuta samoin kuin valtionkin vastuuta hyvittää aiheutettu vahinko mahdollisimman suuressa määrässä.’”
Tämä kanadalainen sanomalehti kertoi myös Edmontonissa tehdyistä kokeiluista, joissa rikkojien oli ”korvattava työllä sakot sen sijaan että olisivat menneet vankilaan”. Vastaava työsiirtolajärjestelmähän on jo useita vuosia ollut voimassa esimerkiksi Suomessa.
Mutta onko tämä kaikki todella uutta oikeudenkäyttöä? Ei, sillä palauttaminen ja korvaaminen sisältyivät jo Jumalan muinaiselle Israelille antamaan lakiin. Esimerkiksi miehen, joka varasti härän, piti korvata se kaksinkertaisesti tai enemmänkin sen mukaan, millaisesta tapauksesta oli kysymys. Jollei hän kyennyt siihen, niin hänen piti palvella palkkatyöläisenä, kunnes oli maksanut sen, mikä kuului uhrille. (2. Moos. 22:1–9) Korvaus vaadittiin myös herjauksesta, vammoista ja omaisuusvahingoista. (2. Moos. 21:35, 36; 5. Moos. 22:13–19) Voidaan nähdä, että tämä oikeudenmukainen järjestely suojeli uhria ja hyvitti hänen menetyksensä sekä opetti lainrikkojalle ankaran läksyn eikä rasittanut yhdyskuntaa vankiloiden ylläpitokustannuksilla.
Mutta niin paljon kuin joku saattaakin nykyään arvostaa sitä, miten viisaasti Jumala huolehti oikeudesta Israelissa, hän voi päätellä, että sellaiset ajat ovat menneet. Hänestä voi tuntua, ettei kukaan voi saada aikaan oikeutta kaikille meidän sekavina aikoinamme.
LUVATTU MUUTOS: OIKEUTTA KAIKILLE!
Niin monimutkaisia ja masentavia kuin nykyiset oikeudenkäytön pulmat ovatkin, meillä on syytä toivoon. Oletko huomannut, että monet oikeudenkäytön esteet voitaisiin voittaa, jos noudatettaisiin Jumalan Raamatussa antamia ohjeita? Sama Jumala, joka antoi nuo ohjeet, lupaa, että oikeus kaikille toteutuu ja pian.
Tämä siunaus ei ole riippuvainen siitä, että me muuttaisimme vallitsevat hallitus ja oikeusjärjestelmät muinaisen Israelin lain mukaisiksi. On varmasti totta, että me voimme osaltamme edistää parempaa oikeudenmukaisuutta olemalla henkilökohtaisesti oikeudenmukaisia ja puolueettomia. Se on paikallaan, sillä Luoja kehottaa ihmisiä ’tekemään sitä, mikä oikein on, rakastamaan laupeutta ja vaeltamaan nöyrästi Jumalansa edessä’. (Miika 6:8) Mutta todellinen peruste sille, että täydellinen maailmanlaajuinen oikeus toteutuu pian, on se, että Jumala itse ryhtyy toimimaan.
Tarkastelimme edellisessä kirjoituksessa Luukkaan 18. luvussa olevaa Jeesuksen vertausta, joka tähdensi tarvetta kestää rukoiltaessa Jumalaa, joka ’toimittaa oikeuden valituilleen, jotka huutavat hänen puoleensa päivät ja yöt’. Mutta nämä rukoukset eivät koske ainoastaan oikeutta. Jeesus kehotti seuraajiaan rukoilemaan koko pahan asiainjärjestelmän täydellistä loppua, josta hän puhui edellisessä luvussa. (Luuk. 17:20–30) Tämän jyrkän muutoksen parempaan saa aikaan Jumalan taivaallisen valtakunnan hallitus. Se tuhoaa turmeltuneet ihmishallitukset, joilla on pitkä epäoikeudenmukaisuuden historia. Ja Jeesuksen ennustuksen yksityiskohdat yhdessä meidän aikamme historian tosiseikkojen kanssa todistavat meidän sukupolvemme olevan se, joka saa nähdä tämän muutoksen taivaalliseen hallitusvaltaan. (Dan. 2:44; Matt. 24:3–14) Mutta miksi meidän pitäisi ajatella tämän merkitsevän oikeutta kaikille?
Ensinnäkin siksi, että oikeus tulee ylhäältä alaspäin. Meille vakuutetaan, että sen hallituksen pää ’vahvistaa sen lujaksi ja ylläpitää sitä oikeudella ja vanhurskaudella’. (Jes. 9:5, 6, UM) Entä millaisia ovat muut, jotka käyttävät valtaa? Jesajan 32:1 ilmaisee kuvaillen, että he ”vallitsevat oikeuden mukaan”. Samoin kuin oli muinaisessa Israelissa Valtakunnan hallituksen alaisuudessakin tulee olemaan yksi kaikkiin soveltuva laki eli tuomiopäätösten järjestelmä.
Tuleeko epäoikeudenmukainen kohtelu olemaan yhä yleistä niin kuin nykyään? Jesajan 26:9 osoittaa, miksi vastaus on kielteinen, sanoen: ”Kun sinun [Jehovan] tuomiosi kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta.”
’Erinomaista’, ajattelee joku, ’mutta entä ne, jotka kieltäytyvät?’ Sanoihan professori Wilson: ”Pahoja ihmisiä on olemassa.” Jumala, joka on ”kaiken maan tuomari”, lupaa huolehtia siitä, että vain niiden, joka ovat halukkaita oppimaan ja noudattamaan oikeutta ja vanhurskautta, sallitaan jäädä eloon. – 1. Moos. 18:25; Jes. 26:10; Ps. 37:9–11.
Kaksi lääkäriä, jotka tutkivat ”rikollista persoonallisuutta”, sanoi äskettäin:
”Rikollisuuden pysähdyttämiseksi ei tarvita . . . niinkään paljon parempia asunto-oloja eikä tavanomaista hoitomenetelmää, vaan rikoksentekijän ’kääntymystä’ kokonaan uuteen elämäntapaan ja tinkimätöntä moraalista kasvatusta. . . . Yhteiskuntaan sopeuttaminen, he päättelivät, vaatii . . . ’rikoksentekijän persoonallisuuden täydellistä hävittämistä . . .’”
Juuri siten entisten väärintekijöiden täytyy tehdä ollakseen kelvollisia elämään Jumalan uudessa järjestyksessä – pukea ylleen ”uusi persoonallisuus, joka luotiin Jumalan tahdon mukaan tosi vanhurskaudessa ja uskollisuudessa”. (Ef. 4:24) Ja tämä kuuluu varmasti kasvatusohjelmaan Jumalan Valtakunnan hallituksen alaisuudessa, niin että kaikki halukkaat voivat noudattaa hänen oikeudenmukaisia elämänvaatimuksiaan. (Jes. 2:3, 4) Kaikille tulee siis olemaan oikeutta!