Mikä on Raamatun kanta?
Oliko Jumalan laki ”silmä silmästä” tarpeettoman ankara?
JUMALA määräsi muinaiselle Israelille antamassaan laissa: ”Jos väärä todistaja nousee jotakuta vastaan ja syyttää häntä jostakin rikkomuksesta . . . tuomarit tutkikoot tarkoin asian, ja jos todistaja on väärä todistaja, joka on tehnyt väärän syytöksen veljeänsä vastaan, niin tehkää hänelle samoin, kuin hän aikoi tehdä veljellensä . . . Ja muut kuulkoot sen ja peljätkööt, niin ettei kukaan enää tekisi sellaista pahaa sinun keskuudessasi. Älä sääli häntä: henki hengestä [sielu sielusta, UM], silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta.” – 5. Moos. 19:16–21.
Kuka sanoisi, että tämä laki (jota kutsutaan nimellä lex talionis ’talion laki’ eli laki teon kostamisesta samanlaisella teolla) oli tarpeettoman ankara? Mitä vihaa tai ilkeämielistä juonittelua olisi sellaisen miehen sydämessä, joka antaisi tällaisen väärän todistuksen? Rangaistus, joka vastaisi sitä, mitä hän yritti aiheuttaa lähimmäiselleen, olisi täysin oikeudenmukainen, ja se olisi varmasti voimakas este väärien todistusten antamiselle maan tuomioistuimissa.
Tämän käskyn sanamuoto esiintyy kolme kertaa muinaisille israelilaisille annetussa Laissa. Me luemme 3. Mooseksen kirjan 24:17–20:stä: ”Jos joku lyö kuoliaaksi ihmisen, kenen hyvänsä, hänet rangaistakoon kuolemalla . . . Ja joka tuottaa lähimmäisellensä vamman, sille tehtäköön, niinkuin hänkin on tehnyt: ruhje ruhjeesta, silmä silmästä, hammas hampaasta; saman vamman, jonka hän on toiselle tuottanut, saakoon hän itsekin.”
Tässä rikkojan osoitetaan jälleen ilmaisevan samanlaista asennetta: murha tai lähimmäisen vahingoittaminen oli tahallista. Miksi voimme sanoa sen olleen ”tahallista”? Koska tahattomalle miehentappajalle (sellaiselle, joka tappoi toisen vahingossa) voitiin osoittaa armoa. ”Turvakaupungit” oli varattu turvapaikoiksi sellaisissa tapauksissa, missä toisen tappaminen oli ollut tapaturma. – 4. Moos. 35:11–15, 25.
Kolmannen kerran tämä ilmaisu esiintyy 2. Mooseksen kirjan 21:22–25:ssä, josta luemme: ”Jos miehet tappelevat keskenänsä ja loukkaavat raskasta vaimoa . . . jos vahinko tapahtuu, niin annettakoon henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta, palovamma palovammasta, haava haavasta, mustelma mustelmasta.”
Tässä tapauksessa painotettiin jälleen elämän pyhyyttä. Oli kysymyksessä kahden tai mahdollisesti useamman elämä: naisen ja hänen lapsensa tai lastensa elämä. Mies, joka ei ollut hänen aviomiehensä, tyrkkäsi häntä rajusti tai löi häntä. Se osoitti voimakasta elämän halveksimista, ja tämä mies saattoi lyödä naista ilkeämielisestä halusta loukata aviomiestä. Jos nainen tai hänen jälkeläisensä tai molemmat kuolivat tai loukkaantuivat vakavasti, miestä rangaistiin edellä kuvaillulla tavalla. Kuitenkin tällaisissa, niin kuin muissakin tapauksissa, olosuhteet, tahallisuuden määrä ja muut senkaltaiset syyt otettiin huomioon ennen kuin tuomarit sovelsivat ”silmä silmästä”-rangaistusta. – Vrt. 2. Moos. 21:28–30.
Mutta vaikka ”silmä silmästä”-käsky olikin osa lakiliittoa, niin se ei missään tapauksessa ilmaise tuon Lain vallitsevaa henkeä. Ensimmäiset ja tärkeimmät käskyt, joissa koko Laki riippui, koskivat rakkautta – Jumalaan ja lähimmäiseen. (Matt. 22:37–40) Pitäisikö meidän olettaa, että Jumala olisi vähemmän rakkaudellinen, kuin hän kehottaa kansaansa olemaan? On totta, että lakia ”silmä silmästä” sovellettiin joissakin tapauksissa. Mutta jos sanomme, että Jumala oli ankara käskiessään noudattamaan tuota lakia, niin voimme sanoa, että mikä tahansa laki, joka vaatii rikoksen rankaisemista, on ankara.
Lisäksi jos me todella haluamme tietää Jumalan näkökannan, niin me voimme tarkastella hänen menettelyjään Israelin kansan suhteen. Kerran toisensa jälkeen israelilaiset halveksivat hänen lakiaan, tuottivat hänelle häpeää ja puhuivat häntä vastaan, ja kun he joutuivat vaikeaan tilanteeseen, niin he pyysivät häntä avukseen ja hän pelasti heidät. Pohjoisen Samarian valtakunnan viimeisinä vuosina tilanne oli tullut niin pahaksi, että profeetta Hoosea kuvaili sitä näillä sanoilla: ”Valhetellaan, murhataan, varastetaan ja rikotaan aviot, murtaudutaan taloihin, ja verityö verityötä seuraa!” (Hoos. 4:2) Jumala ei kuitenkaan tuhonnut heitä kaikkia tai hylännyt heitä silloin, vaan lähetti profeettansa varoittamaan heitä ja antamaan heille tilaisuuden muuttaa menettelytapansa.
Apostoli Paavali kiinnittää kuitenkin huomiomme Jehova Jumalan rakkauden kaikkein suurenmoisimpaan esimerkkiin, kun hän sanoo kristityille: ”Jumala suosittelee omaa rakkauttaan meille siinä, että Kristus kuoli puolestamme ollessamme vielä syntisiä. . . . Sillä jos tulimme sovitetuiksi Jumalan kanssa hänen Poikansa kuoleman välityksellä ollessamme vihollisia, niin paljon ennemmin me nyt, kun olemme sovitetut, pelastumme hänen elämänsä välityksellä.” – Room. 5:8–10.
Me siis tiedämme, että sekä Jehova Jumala että Jeesus Kristus osoittivat vertaansa vailla olevaa ansaitsematonta hyvyyttä varatessaan keinon, jonka avulla ihmiset voivat vapautua erittäin vakavistakin synneistä. Ennen kristityksi tuloaan apostoli Paavali osallistui kristittyjen murhaamiseen. Paavali kirjoitti kiitollisena: ”Kristus Jeesus tuli maailmaan pelastamaan syntisiä. Näistä minä olen huomattavin. Minulle osoitettiin kuitenkin armoa siitä syystä, että Kristus Jeesus voisi minussa huomattavimmin osoittaa kaiken pitkämielisyytensä näytteeksi niille, jotka tulevat perustamaan uskonsa häneen, mikä koituu ikuiseksi elämäksi.” – 1. Tim. 1:15, 16.
Lisäksi jos joku ajattelee, että Jumala oli epäoikeudenmukainen antaessaan tämän talion lain, hänen tulisi huomata, että Jumala vaati aivan yhtä paljon itseltään ihmisten pelastamisen suhteen. Kuinka niin?
Aadam, ihmiskunnan esi-isä, asettui tahallisesti vastustamaan Jumalaa. Tehdessään siten hän tiesi joutuvansa Jumalan epäsuotuisan tuomion alaisuuteen – määrätty rangaistus oli kuolema. (1. Moos. 2:17) Tästä syystä hän ei pystynyt siirtämään vanhurskautta lapsilleen, ja näin ollen hän tuotti kuoleman perinnön kupeissaan oleville vielä syntymättömille jälkeläisilleen. – Room. 5:12.
Vaikka Jumala onkin kaikkivoipa, niin hän noudatti omaa lakiaan ”sielu [elämä] sielusta” auttaakseen ihmiskuntaa. Vain täydellisellä ihmiselämällä ihmissuvulle langetettu tuomio voitiin saattaa tasapainoon ja säilyttää oikeudenmukaisuus Jumalan kaikkeudenhallituksessa. Jumala valitsi oman ainosyntyisen Poikansa, joka oli halukas tekemään tämän uhrauksen ja työskentelemään ostetun ihmiskunnan kanssa auttaakseen kaikkia, jotka halusivat olla tottelevaisia. Jeesuksesta Kristuksesta saattoi tulla heidän ”Iankaikkinen isänsä”. – Jes. 9:5.
Jumalan huomaavainen, armollinen asenne ilmenee selvästi siitä teosta, että hän antoi Poikansa ihmiskunnan puolesta ja siten ylläpiti oikeudenmukaisuutta hallitusvallassaan, josta Raamattu sanoo: ”Vanhurskaus ja oikeus on sinun valtaistuimesi perustus.” (Ps. 89:14) Jehova Jumalan persoonallisuus ja hänen toimintatapansa ihmiskunnan suhteen ei ole ankara vaan rakkaudellinen, armollinen, mutta silti oikeudenmukainen ja rehti. Lain ”silmä silmästä” voidaan tämän mukaan havaita olevan oikeudenmukainen laki, jota sovellettiin ainoastaan silloin, kun se oli ehdottoman välttämätöntä oikeuden ylläpitämiseksi, ja jonka tuomio toimeenpantiin vain niille, jotka täysin ansaitsivat tuon rangaistuksen.