nykyään. Se lakiliitto, minkä Jehova Jumala teki muinaisten israelilaisten kanssa Mooseksen kautta, ei luonnollisestikaan sovellu nyt kristittyihin, ja siksi ei kristittyjä taistelijoita vaadita nyt pidättymään yhteydestään vaimoihinsa siksi, että he ovat pyhässä sodassa. Mutta heidän käyttäytymisensä täytyy siitä huolimatta olla moraalisesti ja henkisesti puhdasta. Heidän pysymisensä erossa epäsiveellisyydestä ja myös hengellisestä haureudesta, niin että eivät ole osa tästä maailmasta, täytyy olla tämän kristillisen sodankäynnin pyhyyden mukainen. (Jaak. 4:4) Heidän osuutensa Jehovan kunniaansaattamisessa on kyseessä ja antaa heille puhdistavan vaikutuksen, kannustimen puhtauteen moraalisesti ja henkisesti.

Papit teokraattisen armeijan mukana

 1. Keiden läsnäololla israelilaisten leiri pyhitettiin, ja miksi heidän läsnäolonsa oli välttämätön?

TEOKRAATTISEN sodankäynnin pyhyys vaati israelilaisten miesten pyhittämistä tähän Jumalan palvelukseen hänen kaikkeudenyksinvaltiutensa ylläpitäjinä ja hänen vanhurskaan suuttumuksensa toteuttajina väärien jumalien palvojia kohtaan. Siitä syystä oli Leevin sukukunnan pappien välttämättä seurattava Israelin armeijaa. Heidän läsnäolonsa lisäsi pyhyyttä Jehovan armeijalle. Niinä päivinä, joina hänen pyhä liitonarkkunsa oli tabernaakkelin eli teltan suojassa, oli tapana ottaa tuo arkku armeijan leiriin, koska se kuvasi Jehova Jumalan läsnäoloa taistelevien joukkojensa luona. (1. Sam. 4:4–6; 4:18, 19; 2. Sam. 11:11) Tämä vaati ehdottomasti leeviläisten pappien läsnäoloa leirissä, sillä he olivat ainoat, joilla oli valtuus kantaa Jehova Jumalan arkkua. Eräs ei-papillinen israelilainen kuoli kerran koskettaessaan arkkua, kun hän ajatteli suojella sitä kaatumasta rattailta. Jos leeviläiset papit olisivat kantaneet arkkua, ei tätä olisi tapahtunut. (5. Moos. 31:9; Joos. 3:17; 6:4–11; 1. Sam. 4:4; 2. Sam. 6:6, 7; 1. Aikak. 15:2–15, 26), Ja kun Israelin armeijan edessä oli taisteluun ryhtyminen, niin oli tapana uhrata uhri Jehova Jumalalle, ja tämä vaati Jehovan profeetan tai leeviläispapin läsnäoloa. (1. Sam. 7:9; 13:9) Lisäksi kysyi Jumalaa pelkäävä sotilaskomentaja ohjeita Jehovalta, ennen kuin ryhtyi johtamaan taistelua, liitonarkun, papin kasukan tai pyhän uurimin ja tummimin kautta, joita ylimmäinen pappi kantoi. Pakanat, kuten Babylonian kuningas Nebukadnessar, turvautuivat erilaisiin taikakeinoihin, mutta Jehovan kansa tiedusteli häneltä, tosi Jumalalta, taistelun johtoa. (Tuom. 1:1; 20:27, 28; 1. Sam. 14:37; 23:2, 6, 9–14; 28:6; 30:8; 2. Sam. 5:19, 23; Hes. 21:21) Tämäkin vaati Jehovan profeetan tai papin läsnäoloa teokraattisessa leirissä.

 2. Mitä tarkoitusta varten papit määrättiin suoraan rintamalle ennen taistelua, mutta vaadittiinko heitä tarttumaan aseisiin ja taistelemaan?

² Jehova määräsi pappinsa nimenomaan rintamalle, kun hän antoi seuraavan käskyn israelilaisille heidän taistellessaan Pyhässä maassa, Luvatussa maassa: ”Jos lähdet sotaan vihollistasi vastaan ja näet hevosia ja sotavaunuja ja sotajoukon, joka on sinua suurempi, niin älä pelkää heitä, sillä Herra [Jehova], sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, hän, joka johdatti sinut Egyptin maasta. Kun olette ryhtymässä taisteluun, astukoon pappi esiin puhumaan kansalle ja sanokoon heille: ’Kuule, Israel! Te ryhdytte nyt taisteluun vihollisianne vastaan. Älkää arkailko, älkää peljätkö älkääkä hätääntykö, älkää säikähtykö heitä; sillä Herra [Jehova], teidän Jumalanne, käy teidän kanssanne, sotii teidän puolestanne vihollisianne vastaan ja antaa teille voiton.’” (5. Moos. 20:1–4) Oli täysin sopivaa, että Jehovan sotien taistelijat saivat hänen suoranaisen edustajansa, hänen vihityn pappinsa antaman rohkaisun juuri taistelurintamalla. Mutta pappeja itseään ei vaadittu tarttumaan aseisiin eikä taistelemaan millään lailla.

 3. Miksi taistelumerkki vaati pappien läsnäoloa armeijassa, ja mikä tämä taistelumerkki oli itse asiassa?

³ Taistelumerkin kaiuttaminen vaati niin ikään pappien läsnäoloa leirin keskellä. Ketkään muut kuin he, eivät voineet antaa taistelumerkkiä voittoisaan hyökkäykseen vihollista vastaan. Jehovan Mooseksen kautta antamat ohjeet olivat: ”Tee itsellesi kaksi hopeatorvea. Sinä teet ne takotyönä, ja niiden täytyy olla sinun käytössäsi kokoonkutsuttaessa ja leirejä hajoitettaessa. Ja jos te ryhtyisitte sotaan maassanne sortajaa vastaan, joka ahdistaa teitä, niin kun te olette kaiuttaneet sotahälytyksen torvia, teidät muistetaan varmasti Jehovan, teidän Jumalanne, edessä ja pelastetaan vihollisistanne. . . . ja niiden käytön on oltava muistuttamassa teistä Jumalan edessä. Minä olen Jehova, teidän Jumalanne.” (4. Moos. 10:2, 9, 10, Um) Raamatun kertomus näiden kahden hopeatorven käytöstä ilmaisee, keiden piti puhaltaa niitä. Leeviläispappien tuli tehdä se. Kun he kaiuttivat taistelumerkin, niin torvien puhallukset elähdyttivät koko armeijan, ja miehistö lähti sotatoimiin. Torvenääni oli avunanomus korkeudesta. Se oli kuin hälytys Jumalalle ryhtyä toimintaan heidän kanssaan ja antaa voitto, sillä se oli pappien aikaansaama ääni.

 4. Mikä seikka auttoi israelilaiset voittamaan midianilaiset?

⁴ Vaellettuaan lähes neljäkymmentä vuotta autiomaassa israelilaiset tulivat ja leiriytyivät Mooabin tasangoille