Hänen uskonsa pelasti hänen elämänsä
UUTISET kulkivat nopeasti. Orjuutettu kansa oli päästetty vapauteen. Punainenmeri oli jakaantunut, mikä teki mahdolliseksi näiden entisten orjien kävellä sen yli kuivaa maata myöten. Mutta heitä takaa ajava Egyptin armeija, joka yritti ottaa heidät takaisin valtaansa, jäi satimeen merenpohjaan, kun vedet palasivat takaisin. Koko sotajoukko tuhoutui.
Vapautetusta Israelin kansasta kuultiin sen jälkeen hyvin vähän noin 40 vuoteen. Sitten Kanaaniin tuli tieto, että israelilaiset olivat voittaneet voimakkaat amorilaisvaltakunnat Jordanin itäpuolella. Miten Jordanin länsipuolella olevat kansat suhtautuivat siihen?
Raamattu kertoo erään jerikolaisen naisen sanoneen kahdelle nuorelle israelilaiselle vakoojalle: ”Kauhu teitä kohtaan on vallannut meidät ja . . . kaikki maan asukkaat menehtyvät pelkoon teidän edessänne. Sillä me olemme kuulleet, kuinka Herra kuivasi Kaislameren vedet teidän tieltänne, kun lähditte Egyptistä, ja mitä te teitte niille kahdelle amorilaisten kuninkaalle tuolla puolella Jordanin, Siihonille ja Oogille, jotka te vihitte tuhon omiksi. Kun me sen kuulimme, raukesi meidän sydämemme, eikä kenessäkään ole enää rohkeutta asettua teitä vastaan.” – Joos. 2:9–11.
Niin, Kanaanin asukkaat pelkäsivät. He tunsivat lamaannuttavaa kauhua. Heidän rohkeutensa petti. Kenelläkään ei ollut voimaa toimia. Mutta tämä ei saanut kanaanilaisia pelkäämään Jehovaa terveellä tavalla. Epäuskoa ilmaisten he kovettivat sydämensä häntä vastaan ja paljastivat tämän kutsumalla armeijansa taisteluun. Raamattu kertoo: ”Eikä ollut ainoatakaan kaupunkia, joka olisi tehnyt rauhan Israelin kanssa, paitsi ne hivviläiset, jotka asuivat Gibeonissa; vaan kaikki valloitettiin asevoimalla. Sillä Herralta tämä tuli; hän paadutti heidän sydämensä, niin että he kävivät taisteluun Israelia vastaan.” – Joos. 11:19, 20.
RAAHAB OLI ERILAINEN
Mutta miten oli sen jerikolaisen naisen laita, joka puhui israelilaisille vakoojille? Kuka hän oli? Paaduttiko hänkin sydämensä? Nainen oli Raahab, portto, jonka talo sijaitsi Jerikon muurilla. Sen perusteella, mitä hän oli kuullut Jehovan menettelyistä, hän oli valmis myöntämään tosi Jumalan ylemmyyden. Raahab sanoi vakoojille: ”Minä tiedän, että Herra antaa teille tämän maan . . . Herra, teidän Jumalanne, on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä.” – Joos. 2:9–11.
Raahabin usko ei ollut pelkkiä sanoja. Hän oli jo toiminut uskonsa mukaisesti. Kuinka niin? Ensiksikin hän otti vakoojat taloonsa, vaikka hän tiesi, että he olivat israelilaisia. Siihen aikaan porton talo oli usein myös samalla majatalo, mutta sittenkään Raahabilla ei ollut mitään velvollisuutta ottaa vastaan vakoojia. Koska hän aivan hyvin tiesi, että Jerikon asukkaat vihasivat israelilaisia, niin häneltä vaadittiin uskoa ottaa nämä miehet taloonsa.
Kun Jerikon kuningas sai myöhemmin tietää, että israelilaiset vakoojat olivat menneet Raahabin taloon, hän lähetti sanansaattajat esittämään vaatimuksen: ”Tuo ulos ne miehet, jotka ovat tulleet luoksesi, jotka ovat tulleet sinun taloosi, sillä he ovat tulleet koko maata vakoilemaan.” (Joos. 2:2, 3) Tämä antoi Raahabille tilaisuuden todistaa uskonsa. Vakoilijat olivat silloin katolla kätkössä pellavanvarsien alla. (Joos. 2:6) Mitä Raahab nyt tekisi? Myöntyisikö hän kuninkaan käskyyn? Vai asettuisiko hän Jehovan kansan puolelle?
Israelilaisten vakoojien suojelemiseksi Raahab käytti asetta, joka oli hänen välittömästi käytettävissään, kieltään. Hän johti kuninkaan sanansaattajat harhaan sanomalla: ”Miehet kyllä tulivat minun luokseni, mutta en tiennyt, mistä he olivat. Ja kun kaupungin portti pimeän tullen oli suljettava, niin miehet lähtivät ulos. En tiedä, minne miehet menivät; ajakaa nopeasti heitä takaa, niin te saavutatte heidät.” (Joos. 2:4, 5) Sen lisäksi että Raahab johti sanansaattajat harhaan, hän teeskenteli olevansa täysin tietämätön asiasta eikä antanut pienintäkään vihjettä siitä, että hän suhtautui myönteisesti israelilaisiin. Temppu oli ilmeisesti myös omiaan estämään tarkastuksen suorittamista talossa. Raahabilta vaadittiin varmasti lujaa uskoa siihen, että Jehova soisi menestyksen Israelille, kun hän asettui vastustamaan Jerikon kuningasta. Jos tämä toimenpide olisi paljastunut, niin se olisi voinut epäilemättä maksaa Raahabin hengen.
LUPAUS SUOJELUKSESTA
Kun kuninkaan sanansaattajat olivat lähteneet, Raahab meni katolle puhumaan israelilaisten vakoilijoitten kanssa. Kukaan kaupungissa ei nähnyt tätä, koska laakean katon ympärillä oli korkea kaide. Silloin, osoitettuaan uskonsa teoillaan, Raahab ilmaisi uskonsa kahdelle vakoojalle. Sitten hän jatkoi: ”Niin vannokaa nyt minulle Herran kautta, että niin kuin minä olen tehnyt teille laupeuden, tekin teette laupeuden minun isäni perheelle; ja antakaa minulle varma merkki siitä, että jätätte eloon minun isäni, äitini, veljeni, sisareni ja kaikki heidän omaisensa ja pelastatte meidät kuolemasta.” – Joos. 2:12, 13.
Raahab ei siis puhunut ainoastaan oman elämänsä puolesta, vaan kaikkien isänsä huonekuntaan kuuluvien elämän puolesta. Vakuudeksi siitä, että kaikki suojeltaisiin elossa, hän pyysi ”varmaa merkkiä”. Tämä merkki osoittautui juhlalliseksi valaksi, takeeksi siitä, että kaikki mitä hän oli pyytänyt, suotaisiin hänelle. Vakoilijat vastasivat: ”Me vastaamme hengellämme teidän hengestänne.” (Joos. 2:14) Näillä sanoilla he todellisuudessa ilmaisivat, että jos he eivät säästäisi Raahabia ja hänen sukulaisiaan kuolemasta, niin Jumalan pitäisi rangaista heitä kuolemalla. Tällä tavalla vakoilijat esittivät oman elämänsä Raahabin ja hänen isänsä koko huonekunnan elämän takeeksi.
Mutta valalla vahvistettu lupaus oli ehdollinen. Raahab oli velvollinen varjelemaan edelleen vakoilijoiden etuja. Lisäksi hänen piti sitoa punainen nauha ikkunaan, josta hän laski miehet alas. Koska nauha oli elämää ylläpitävän veren värinen, niin se voi hyvin edustaa sitä järjestelyä, jonka alaisuudessa Raahab ja kaikki hänen talostaan suojaa etsivät voivat säilyä elossa. Kolmas ehto oli, että suoja oli saatavissa vain Raahabin talossa. Jos joku hänen sukulaisistaan uskaltautuisi kadulle Jerikon valloituksen aikana, niin hän ei voisi odottaa säästyvänsä tuholta. – Joos. 2:14–20.
RAAHABIN USKO PALKITAAN
Tuli aika, jolloin Jerikon muurit ihmeen kautta sortuivat. Mutta se osa muuria, jossa Raahabin talo oli, pysyi pystyssä. Joosuan käskystä ne kaksi vakoilijaa menivät hänen taloonsa ja toivat ulos kaikki siellä olevat. (Joos. 6:22, 23) Lisäsiunauksetkin odottivat Raahabia. Lopulta hän astui kunnialliseen avioliittoon juudealaisen miehen, Salmonin, kanssa. Hänen pojastaan Booaasta tuli tärkeä yhdysside Daavidiin ja lopulta Messiaaseen eli Kristukseen, Jeesukseen, johtavassa sukuhaarassa. – Ruut 4:21, 22; Matt. 1:5–16.
Raahabin usko palkittiin tosiaan runsaasti. Hänen esimerkkinsä kannustaa kristittyjä elämään uskonsa mukaan ja osoittamaan sen töillään. Tätä vahvistaa se, mitä Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset sanovat Raahabista. Heprealaiskirjeessä sanotaan: ”Uskon vaikutuksesta ei portto Raahab tuhoutunut niiden kanssa, jotka menettelivät tottelemattomasti, koska hän otti vakoojat rauhaisasti vastaan.” (Hepr. 11:31) Osoittaen, mitä hänen uskonsa ja toisten uskon pitäisi saada kristityt tekemään, kirje jatkaa: ”Koska ympärillämme on näin suuri pilvi todistajia, pankaamme mekin pois jokainen paino ja meidät helposti kietova synti [uskon puute] ja juoskaamme kestävinä eteemme asetettu kilpajuoksu.” (Hepr. 12:1) Korostaessaan uskon mukaisten töiden merkitystä opetuslapsi Jaakob kirjoitti: ”Eikö . . . portto Raahabkin julistettu vanhurskaaksi teoista, kun hän oli ottanut sanansaattajat vieraanvaraisesti vastaan ja lähettänyt heidät pois toista tietä? Tosiaan, niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.” – Jaak. 2:25, 26.
Raahabia koskeva kertomus osoittaa myös, ettei entinen syntinen elämä estä ihmistä muuttamasta elämäntapaansa ja saamasta Jumalan hyväksymystä. Jeesus Kristuskin sanoi aikansa epäuskoisille uskonnollisille johtajille: ”Totisesti minä sanon teille, että veronkantajat ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan. Sillä Johannes [Kastaja] tuli teidän luoksenne vanhurskauden tietä, mutta te ette uskoneet häntä. Kuitenkin veronkantajat ja portot uskoivat häntä, ja te, vaikka sen näitte, ette olleet pahoillanne jälkeenpäin, niin että olisitte uskoneet häntä.” – Matt. 21:31, 32.
Lisäksi samoin kuin Raahabin usko pelasti hänen elämänsä, niin meidänkin uskomme Jumalan pelastusvaraukseen, jonka hän on tehnyt Jeesuksen Kristuksen kautta, voi pelastaa meidän elämämme ja kaikkien niiden elämän, jotka käyttävät sitä hyväkseen.
Meillä on totisesti täysi syy ilmaista uskomme, niin kuin Raahab ilmaisi. Ja niin kuin hän oli kiinnostunut sukulaistensa elämästä, osoittakaamme mekin samanlaista kiinnostusta ponnistelemalla ahkerasti sukulaistemme, tuttaviemme ja muiden auttamiseksi saamaan tietoa Jumalan pelastuskeinosta.