Kunniaa heikkojen kautta
VALITSISIKO mahtava kuningas valtakuntansa heikoimmat ihmiset edustamaan itseään? Lähettäisikö hän nuo ihmiset tuottamaan kunniaa valtakunnalleen? Eikö hän valitsisi voimakkaimpia, urhoollisimpia ja viisaimpia eikä heikoimpia?
Ihmiskuningas tekisi näin, mutta Jumala ei tee siten. Kaikkeuden Yksinvaltias ei valitse niitä, joita maailma pitää vahvoina, urhoollisina ja viisaina, tuottamaan kunniaa nimelleen. Hän valitsee heikot, ne, joita katsellaan halveksien, ne, joita pidetään tyhminä ja valistumattomina. Nämä ovat niitä, jotka hän ottaa mieluummin edustamaan itseään. Miksi? Koska hän saa kunnian heikkoudessa.
Eikö kuninkaalle tuota suurempaa kunniaa, jos hän saa voiton taistelevien maanviljelijöitten kuin pätevien sotureitten avulla? Eikö se korosta hänen viisauttaan, jos hän voittaa viisaudessa ja johtamistaidossa ammattimaisen taisteluvoiman ja saa sitten siitä voiton sodankäyntiin tottumattomien miesten avulla?
Samoin kuin ihmiskuningas voi tuottaa kunniaa itselleen tuollaisin keinoin, niin voi Jumalakin. Jaakobin jälkeläiset ovat hyvä esimerkki siitä, miten hän on tehnyt sen. Kun he olivat Egyptissä 3 500 vuotta sitten, niin he eivät olleet mahtava kansa, vaan päinvastoin heikko ja sorrettu kansa, sotilaallisesti väkevän hallituksen orjia. Jumala kiinnitti nimensä tuohon merkityksettömään kansaan eikä voimakkaaseen Egyptiin. 5. Mooseksen kirjan 7:7:s (Um) sanoo tästä valinnasta: ”Jehova ei osoittanut kiintymystään teihin, niin että hän valitsi teidät, siksi että te olisitte väekkäin kaikista kansoista, sillä te olitte pienin kaikista kansoista.”
Hän otti tämän kansan ja teki näennäisesti mahdottoman: vapautti sen mahtavan maailmanvallan orjuudesta ja teki siitä sitten riippumattoman kansan. Se ei olisi voinut tehdä sitä itse, se oli selvää. Sen tila oli toivoton inhimilliseltä kannalta katsoen, mutta se vapautettiin kuitenkin. Tämä tosiasia kunniaansaattoi Jumalan voiman.
Monta vuotta sen jälkeen, kun israelilaiset olivat asettuneet Luvattuun maahan, he joutuivat midianilaisten sortavan ikeen alaisuuteen. Jumala oli sallinut tämän heidän tottelemattomuutensa takia, mutta kun he olivat ilmaisseet asianmukaista katumusta, niin hän valitsi Gideonin johtamaan heidät vapaustaisteluun. Mutta Gideonin ei pitänyt koota suurta armeijaa, sillä Jumalan käsi ei olisi ollut silloin niin ilmeinen voitossa. Jehova sanoi Gideonille: ”Ihmisiä, jotka ovat sinun kanssasi, on liian paljon, jotta minä antaisin Midianin heidän käsiinsä. Ehkä Israel kerskuisi itsestään minua vastaan sanoen: ’Minun käteni pelasti minut.’” – Tuom. 7:2, Um.
Gideonin taisteluvoima vähennettiin sitten 10 000:een. Mutta se oli vielä liian paljon. Se pienennettiin lopulta 300:an. Nämä lähetettiin Midianin armeijaa vastaan, joka oli lukumäärältään ylivoimaisen paremmuusasemassa. Maailmalliselta näkökannalta katsoen tuo pieni joukko oli tuomittu. Kuitenkin se selviytyi voittoisana. Jumala teki itsensä suureksi sen heikkoudessa. Hän tuotti sen avulla kunniaa omalle nimelleen.
Kuten Jehova ei valinnut maailman mahtavia kansakseen Mooseksen ja Gideonin päivinä, niin ei hän valinnut sellaisia Kristuksen päivinäkään. Hänen kauan luvassa ollut Messiaansa meni yhteisen kansan luokse. Kristus valitsi apostolinsa heistä eikä aikansa mahtavista uskonnollisista johtajista ja älyniekoista. Apostoli Paavali oli poikkeus, mutta hän menetti kunnioitetun asemansa maailmassa, kun hänestä tuli kristitty.
Sen ajan parhaisto katseli halveksien yhteistä kansaa pitäen sitä alhaisena. Mutta Kristus suosi näitä ”alhaisia”. He olivat nöyriä eivätkä korottaneet itseään. Apostolit ja toiset opetuslapset saivat etuoikeuden saarnata ja opettaa, kun heistä tuli Kristuksen Isän edustajia. Tämä oli työtä, minkä suuriluuloiset uskonnolliset johtajat kuvittelivat kuuluvan yksistään heille. He pitivät itseään ainoina, jotka kykenivät ja olivat arvollisia tekemään sen. Kuitenkin määrättiin köyhät kalastajat, veronkokoojat ja teltantekijät suorittamaan sitä. Heistä tuli Jumalan totuuden julistajia.
Nuo yhteiseen kansaan kuuluvat tekivät suuria, koska heillä oli Jumalan henki. ’Heidät tehtiin voimakkaiksi heikosta tilasta’ samoin kuin Jumalan palvelijat ennen heidän aikaansakin oli tehty. Jos he mistä kerskasivat, niin sen piti tapahtua Jumalan voimasta eikä mistään luonnollisesta väkevyydestä tai kyvystä, mikä noilla varhaiskristityillä oli.
Samoin kuin Jehova ei valinnut ensimmäisen vuosisadan mahtavia uskonnollisia johtajia edustamaan itseään, niin ei hän ole tehnyt sitä nytkään. Hänen syynsä ovat samat: ”Sillä te näette hänen teille antamansa kutsun, veljet, ettei monta inhimillisellä tavalla viisasta kutsuttu, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan Jumala valitsi maailman hulluksi katsoman, jotta hän saattaisi häpeään viisaat, ja Jumala valitsi maailman heikkona pitämän saattaakseen väkevän häpeään; ja Jumala valitsi maailman alhaisen ja ne, joita halveksitaan, sen, mikä ei ole mitään, tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin, jottei mikään liha kerskaisi Jumalan silmissä.” – 1. Kor. 1:26–29, Um.
Yhteiseen kansaan kuuluvat ihmiset, jotka Jumala on valinnut edustamaan itseään nykyään, eivät ole viisaita, mahtavia eivätkä jaloja inhimillisesti katsoen, ja kuitenkin he suorittavat suunnatonta työtä Jehovan nimen kunniaksi. Hekin tuovat samalla tavalla kuin ensimmäisen vuosisadan kristityt toivoa ihmisjoukoille saarnaamalla Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Hekin antavat todistusta maallisten hallitsijoitten edessä ja kestävät rohkeasti pelottavaa vainoa.
Nämä Jehovan nykyiset todistajat eivät kersku itsestään, vaan päinvastoin Jumalasta. Hän on saattanut heidän Valtakuntaa koskevan saarnaamisensa ulottumaan asutun maan etäisimpiin ääriin saakka; hän saattaa sen menestymään; ja hän vahvistaa heitä todistamaan hallitsijoitten edessä ja kestämään ankaraa pahoinpitelyä. Nämä ihmiset, jotka ovat heikkoja maailman silmissä, ovat vahvoja Jumalassa. Jumala tuottaa kunniaa nimelleen heidän kauttaan.