mainita, on se, missä Israelin kansa pyysi tuomari Samuelin aikana kuningasta. Se oli kansan ääni, mutta oliko se Jumalan ääni? Tuomari Samuel, joka oli myös Jehovan profeetta, oli loukkaantunut, kun hänen kansansa hylkäsi Jumalansa, mutta Jehova Jumala käski häntä suostumaan kansan vaatimuksiin: ”Kuule kansan ääntä kaikessa, mitä he sinulle sanovat; sillä sinua he eivät ole pitäneet halpana, vaan minut he ovat pitäneet halpana olemaan heidän kuninkaanansa. Niinkuin he aina siitä päivästä, jona minä johdatin heidät tänne Egyptistä, tähän päivään asti ovat tehneet, kun ovat hyljänneet minut ja palvelleet muita jumalia, aivan niin he tekevät nyt sinullekin.” – 1. Sam. 8:7, 8.

Ottaen huomioon Aaronin, Mooseksen ja Samuelin kokemukset ei pitäisi olla vaikeata ymmärtää, ettei Juudan kansan ääni sen hylätessä Jeesuksen Kristuksen toivottuna Messiaana noin tuhat yhdeksänsataa vuotta sitten ollut Jumalan ääni. Luukas kertoo, että kun Pilatus kolmannen kerran halusi päästää Jeesuksen, niin ”he ahdistivat häntä suurilla huudoilla, vaatien Jeesusta ristiinnaulittavaksi; ja heidän huutonsa pääsivät voitolle”. – Luuk. 23:23; Joh. 1:11, 12.

Jos kansan ääni olisi todella Jumalan ääni, niin nykyaikana virkaan valitut henkilöt olisivat Jumalan valitsemia. Mutta miten vaalit voisivat ilmaista Jumalan tahdon, kun menestys useimmin riippuu käytetyn rahan määrästä tai siitä, kuka vetoaa voimakkaimmin ihmisten intohimoihin ja ennakkoluuloihin tai itsekkyyteen turhilla tai tunnottomilla lupauksilla?

Osuvia ovat tässä suhteessa huomautukset, mitkä Puolan kardinaali Wyszynski teki äskeisessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Roomassa pidetyssä haastattelussa. Hän sanoi katolisen kirkon Puolassa pelänneen, että kansan kiukku olisi saanut tammikuun vaaleissa 1957 ihmiset panemaan äänestyksellä suunnattoman vastalauseen, ja niin hän määräsi kaikki katoliset papit neuvomaan laumojaan äänestämään vaalilistoissa olevia ateistisia kommunistiehdokkaita. Puolan katolilaiset tekivätkin kuuliaisesti näin. Mutta tekikö se, että roomalaiskatolinen pappisvalta ja yhteinen kansa hyväksyi ateistiset kommunistiehdokkaat, heidän vaaleistaan Jumalan äänen ilmauksen? – Die Weltwoche, Zürich, 1.3.1963.

Ettei kansan ääni ole ehdottomasti Jumalan ääni, sen vahvistaa edelleen se seikka, että Jehova Jumalalla on oma hallituksensa tämän maailman johtamiseksi, valtakuntansa, jonka kuningas on hänen Poikansa, Jeesus Kristus. Jeesus sanoi hänen hallituksestaan ollessaan Pilatuksen edessä: ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta.” (Joh. 18:36, Um) Se ei edustanut tämän maailman ihmisten ääntä, vaan Jumalan ääntä. Se on se valtakunta, jota kaikki kristityt, aidot niin kuin nimellisetkin, ovat rukoilleet tuhat yhdeksänsataa vuotta, mutta ainoastaan aidot kristityt ovat toimineet tämän rukouksen mukaisesti.

Jos kansan ääni olisi Jumalan ääni, ei Jeesuksen Kristuksen apostolien olisi tarvinnut sanoa: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana pikemmin kuin ihmisiä.” Milloin syntyy ristiriitaa sen välillä, mitä Jumala vaatii ja mitä maailman hallitukset vaativat, niin ne, jotka noudattavat apostolista kristillisyyttä, vastaavat samalla tavalla, sillä he tietävät hyvin, ettei kansan ääni ole ehdottomasti Jumalan ääni. – Apt. 5:29, Um.

”Sano ’shibbolet’”

◆ ’Sibboletin’ ja šibboletin’ ero ei kenties nykyään näytä kovinkaan tärkeältä, mutta Jordanin kahlauspaikoilla se merkitsi elämää tai kuolemaa. Oikea uskonto ei kenties nyt näytä sinusta tärkeältä, mutta Harmagedonissa se merkitsee elämääsi. – Tuom. 12:5, 6.