Menestys vain Jehovaan luottamisesta

TÄYDELLINEN pyhyys, lujuus sen puolesta mikä on oikein sekä armo ja pitkämielisyys ovat niitä huomattavia Jumalan ominaisuuksia, jotka ilmenevät selvästi Tuomarien kirjassa Raamatussa. Ja sen tärkein opetus on se, että menestystä ei voida saavuttaa tunnustamatta häntä kokosydämisesti ja luottamatta täysin häneen. Kertomus käsittää Israelin historiasta jokseenkin levottoman aikakauden, joka ulottuu Joosuan kuolemasta tapahtumiin, jotka johtavat kuningaskunnan perustamiseen Saulin alaisuuteen.

Tuomareitten ajan historialle on ominaista vuoroin Israelin lankeaminen epäjumalanpalvelukseen ja joutuminen vihollisten sortoon ja sitten taas palaaminen Jehovan luo ja vapautuksen saaminen. Voimakkaan ja uskollisen Joosuan ja Joosuan sukupolveen kuuluvien miesten johdossa, jotka olivat omin silmin nähneet Jumalan majesteettista voimaa käytettävän häntä palvovien hyväksi, israelilaiset menestyivät. Mutta nyt ”nousi heidän jälkeensä toinen sukupolvi, joka ei tuntenut Herraa eikä niitä tekoja, jotka hän oli Israelille tehnyt. Niin israelilaiset tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä, ja palvelivat baaleja.” – Tuom. 2:10, 11.

MITEN ISRAEL JOUTUI EPÄJUMALANPALVELUKSEN ANSAAN

Vaikka israelilaiset eivät olleetkaan henkilökohtaisesti nähneet kaikkia Jumalan tekoja, niin miksi kansa, jolla oli heidän taustansa ja joka tunsi Jumalan lain ja hänen vihansa epäjumalanpalvelusta kohtaan, lankesi sellaiseen ansaan? Raamatun oppineet Keil ja Delitzscha selittävät:

”Sikäli kuin on kysymys Baalin ja Astarten palvonnan luonteesta, . . . Gideonin historiaan sisältyvistä tarkemmista vihjeistä käy ilmi, että se ei ollut Jehovan palvonnan suoranaista vastustamista, . . . vaan se oli vain Jehovan palvonnan sekoittamista pakanalliseen tai kanaanilaiseen luonnonpalvontaan.”

Sikemissä harjoitettu Baal-Beritin palvonta, johon israelilaiset lankesivat Gideonin kuoltua, oli tämän selitysteoksen mukaan

”yksinkertaisesti turmeltunutta Jehovan palvontaa, jossa Baal asetettiin Jehovan sijaan ja häntä palvottiin samalla tavalla . . . Jehovan palvonta voi jopa ulkonaisesti jatkua tämän epäjumalanpalvonnan yhteydessä. . . . Tämä selittää, miksi israelilaiset niin nopeasti ja usein lankesivat Jehovan palvonnasta Baalin palvontaan aikana, jolloin Jehovan palvonta jatkui järkkymättä tabernaakkelissa lain käskyjen mukaan.”

Jos edellä mainittu pitää paikkansa, niin ulkonaisesta Jehovan palvelemisen vaikutelmasta huolimatta tämä menettely, joka muistuttaa nykyistä ekumeenista liikettä, oli Jehovan hylkäämistä. Se vääristi tyystin Jumalan pyhyyden ja oli hänen inhottavaa alentamistaan, aivan niin kuin Tuomarien kirjan kirjoittaja (erittäin todennäköisesti Samuel) sanoo: ”He hylkäsivät Herran ja palvelivat Baalia ja astarteja.” – Tuom. 2:13.

Jumala ei voinut antaa tämän hänen nimeään ja suvereenisuuttaan edustavan kansan saada jatkuvasti hänen suojelustaan. Hän antoi viholliskansojen jäädä maahan ja käytti niitä välikappaleina uskottoman Israelin rankaisemisessa. Nimensä tähden ja kuritukseksi – varjellakseen Israelin, jotta hänen lakinsa ja hänen totuutensa säilyisivät – Jumala antoi israelilaisten joutua sorron alaisuuteen. Kun he tulivat järkiinsä, hävittivät epäjumalansa ja kääntyivät hänen puoleensa vilpittömästi, hän vapautti heidät. (Neh. 9:26–28) Sen hän toteutti herättämällä tuomareita.

TUOMARIT SUORAAN JUMALAN KUTSUMIA

Jehova kutsui tuomarit ilman välittäjää ja antoi heille yliluonnollista voimaa, niin että he voivat vapauttaa Israelin. He jatkoivat usein tuomarina olemista joitakin vuosia rauhan aikoina. Tuomarin virka ei periytynyt, vaan yksilöitä herätettiin tuomareiksi tarvittaessa. Joidenkuiden tuomareiden toiminta asemassaan koski ilmeisesti vain osaa Israelista. Eräs Raamatun sanakirja mainitsee: ”On epäilemättä tarpeellista käsittää, että monissa tapauksissa tuomarit olivat toistensa aikalaisia ja heillä oli valtaa rajoitetuilla sukukuntien alueilla.” – The Interpreter’s Dictionary of the Bible, 1962, 1. osa, s. 584.

Kolmetoista tuomaria on mainittu nimeltä, heidän joukossaan naisprofeetta ja tuomari Debora. Abimelek, Gideonin paha poika, yritti hallita maata kolme vuotta, mutta hän ei ollut Israelin tuomari. (Tuom. 9:22) Vaikka mainitut aikajaksot tekevät yhteensä 410 vuotta, Raamatun mukaan tuomarien aika näytti kestävän vain 350 vuotta kuningasvallan perustamiseen asti Samuelin aikana.

Ottaen huomioon, että joidenkuiden tuomarien toimikaudet olivat limittäisiä, tämä 350 vuoden kausi lasketaan seuraavasti: 479 täyttä vuotta israelilaisten Egyptistä lähdöstä temppelin rakentamiseen. Tästä vähennetään 129 vuotta, nimittäin: 40 vuotta erämaassa vaeltamista, 6 vuotta Kanaanin valloittamista Joosuan johdossa, Saulin hallituskauden 40 vuotta, Daavidin 40 vuotta ja Salomon 3 vuotta, ennen kuin hän alkoi rakentaa temppeliä. – 5. Moos. 2:7; Joos. 14:7, 10; Apt. 13:20; 2. Sam. 5:4; 1. Kun. 6:1.

JEHOVAN VOIMASSA SUORITETTUJA IHMETEKOJA

On innostavaa lukea kertomukset Gideonin, Baarakin, Simsonin, Jeftan ja muiden tuomareitten urotöistä. Baarak tuhosi 10 000 miehen kanssa tyystin suunnattoman vihollisjoukon, jolla oli yhdeksätsadat sotavaunut, joiden sivuilla ja akseleissa sojotti rautaviikatteita. (Tuom. 4:3, 16) Gideon voitti 300 miehen avulla perusteellisesti 135 000 midianilaisen armeijan. (Tuom. 7:19–22; 8:10) Jefta valloitti sortavilta ammonilaisilta 20 kaupunkia. (Tuom. 11:32, 33) Simson kantoi filistealaisen Gazan eli Gassan kaupungin valtavat portit useiden kilometrien päähän vuoren laelle ja jätti ne sinne. Hän surmasi näistä Israelin taipumattomista vihollisista tuhat yksinään yhdessä taistelussa. Lopulta hän surmasi kuollessaan useampia kuin elinaikanaan, kun hän luhisti filistealaisen jumalan Daagonin suuren temppelin filistealaisten ollessa uhraamassa epäjumalanpalvelukseen kuuluvia uhrejaan ja riemuitsemassa voimakkaan Jumalan miehen vangitsemisen johdosta. Kolmetuhatta sai surmansa. – Tuom. 15:14, 15; 16:1–3, 28–30.

Simsonin työ oli erittäin tärkeä, sillä hän ’otti johdon’ ja alkoi vapauttaa israelilaisia filistealaisten käsistä aikana, jolloin jopa johtavassa asemassa oleva Juudan heimo vapisi pelosta heidän edessään. (Tuom. 13:5, UM; 15:9–13) Profeetta Samuelin johdolla tätä filistealaisten musertamista jatkettiin edelleen, ja kuningas Daavid lopulta alisti heidät kokonaan.

Jotkut saattavat ihmetellä, miksi naisesta, Deborasta, tuli kansan tuomari. Hän oli tuomitsemassa erään palmupuun alla, jonne ihmiset tulivat hänen luokseen, niin että hän voi antaa tuomion heidän ongelmissaan ja oikeusjutuissaan Mooseksen lain mukaan. Hän oli myös naisprofeetta. Hän ei johtanut Israelin armeijaa taisteluun, mutta hän kannusti ja vahvisti Baarakia, naftalilaista miestä, ottamaan johdon taistelussa Haasorin kuningasta Jaabinia vastaan, joka oli sortanut Israelia 20 vuotta. Ja hän oli halukas lähtemään Baarakin mukaan hyökkäykseen. (Tuom. 4:4–9) Naisen käyttäminen tällä tavalla näyttää ilmaisevan, että Israel oli siihen aikaan joutunut alhaiseen hengelliseen tilaan. Vaikuttaa siltä, että Israelin pohjoisessa osassa ei ollut miestä, jolla olisi ollut luja usko ja huomattava asema johdon ottamiseksi. Mutta Jumalan henki, jota tuli Baarakiin, ja Deboran, henkeytetyn naisprofeetan, hänelle antama vakuutus saivat hänet kokoamaan 10 000 miehen armeijan ja saamaan hämmästyttävän voiton. – Tuom. 4:10.

VOITTO VAIN PUHTAAN PALVONNAN VÄLITYKSELLÄ

Tuomarien kirjan viisi viimeistä lukua eivät ole aikajärjestyksessä. Nämä luvut ovat oikeastaan liitteitä Tuomarien kirjaan. Luvuissa 17 ja 18 kerrotaan epäjumalanpalvonnan alkamisesta kohta Joosuan kuoleman jälkeen ja siihen aivan sen alusta asti liittyvästä synnistä ja epävanhurskaudesta. Kolmessa viimeisessä luvussa kuvaillaan, miten syvään juurtuneeksi kanaanilaisten vaikutuksesta aiheutunut turmelus oli tullut tuona varhaisena ajanjaksona. Ja tämä auttaa meitä ymmärtämään, miksi Jumala käski hävittää kanaanilaiskansat.

Mutta tämä viimeinen kertomus, joka kuvailee muiden heimojen Benjaminia vastaan käymää sotaa Benjaminin äärimmäisen moraalisen alennustilan takia, valaisee myös sitä, kuinka Israel kokonaisuutena oli säästynyt sellaiselta turmeltumiselta. Sukukunnat ilmaisivat suurta intoa sen puolesta, mikä oli oikein. Mutta ne olivat ilmeisesti luottaneet itseensä eikä niiden toiminnan pääasiallisena vaikuttimena ollut kiinnostus sitä kohtaan, että Jehovan nimi olisi puhdistettu soimauksesta. Tässä niin kuin kaikissa tuomareita koskevissa kertomuksissa korostetaan ehdotonta tarvetta luottaa täysin Jehovaan tällä tavalla: Vaikka yhdellätoista sukukunnalla olikin intoa puhtaan palvonnan puolesta, ne näyttivät luottavan omaan voimaansa kahdessa ensimmäisessä yrityksessä Benjaminin rankaisemiseksi. Ne kärsivät tappion näissä taisteluissa ja menettivät 40 000 miestä. Ylimmäinen pappi Piinehas oli pyhän liitonarkin luona, joka oli tuotu Siilosta Beeteliin, missä armeija oli leiriytyneenä. Mutta kahden tappion jälkeen israelilaiset paastosivat ja uhrasivat polttouhreja ja yhteysuhreja ja tunnustivat siten tarvitsevansa Jehovaa käymään taistelun heidän puolestaan. Vasta silloin Jehova antoi benjaminilaiset heidän käsiinsä. – Tuom. 20:20–29.

Tuomarien kirjan lukeminen vahvistaa uskoa. Se on voimakas todistus Jehova Jumalan pyhyydestä ja hellittämättömyydestä puhtaan palvonnan puolesta ja hänen suuresta armostaan niitä kohtaan, jotka huutavat häntä avukseen vilpittömästi ja totuudessa. Kirja herättää lukijoissaan luottamusta siihen, että he voivat selviytyä voittajina ’heittämällä työnsä hänen haltuunsa’. Hänen asettamansa Johtajan ja Suuren Tuomarin Jeesuksen Kristuksen välityksellä ne, jotka panevat luottamuksensa Jehovaan, saavat vapautuksen, miten suuria esteet lienevätkin. – Sananl. 16:3; Room. 8:35–39.

[Alaviitteet]