Lukijain kysymyksiä
◼ Onko oikein rikkoa Jumalan lakia elämän pelastamiseksi, kuten on päätelty Matteuksen 12:1–8:n perusteella?
Vaikka jotkut, joilla on tällainen käsitys, ovat sanoneet Matteuksen 12:1–8:n tukevan sitä, Raamatun huolellinen tarkastelu osoittaa tuon johtopäätöksen vääräksi.
Kulkiessaan erään viljapellon halki Jeesuksen opetuslapset poimivat hiukan jyviä, mikä oli Lain mukaan sallittua. (3. Mooseksen kirja 19:9, 10; 5. Mooseksen kirja 24:19–21) Fariseukset moittivat heitä, koska he tekivät niin sapattina. Nämä uskonnolliset johtajat olivat lisänneet Lakiin monia tulkintoja varsinkin sen suhteen, mikä oli lainvastaista ”työtä” sapattina. Näiden ihmisten sääntöjen ja niiden takana olevan liioitellun ankarasti laista kiinni pitävän hengen mukaan opetuslapset syyllistyivät menettelyllään kahdenlaiseen työhön, elonkorjuuseen (tähkäpäiden ’katkomiseen’) ja puimiseen (’hiertämiseen’). (Matteus 12:1; Luukas 6:1) Jeesus kuitenkin sanoi:
”Ettekö ole lukeneet mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen kanssaan olleiden miesten tuli nälkä, kuinka . . . he söivät esillepanoleivät, joita ei hänen eikä hänen kanssaan olleiden ollut lupa syödä, vaan ainoastaan pappien? Tai ettekö ole lukeneet Laista, että sapatteina papit toimivat temppelissä ikään kuin sapatti ei olisi pyhä ja pysyvät syyttöminä? Mutta minä sanon teille, että tässä on jotakin temppeliä suurempaa. Kuitenkin jos olisitte ymmärtäneet, mitä tarkoittaa: ’Armoa minä tahdon enkä uhria’, niin ette olisi langettaneet tuomiota syyttömille. Sillä Ihmisen Poika on sapatin Herra.” – Matteus 12:3–8.
Kristus viittasi tapaukseen, jossa Daavid ja hänen miehensä menivät murhanhimoista kuningas Saulia paetessaan ylimmäisen papin Ahimelekin luo Noobiin. Daavid sanoi olevansa toimittamassa kuninkaalta saamaansa salaista tehtävää ja pyysi leipää. ”Tavallista leipää minulla ei ole”, kertoi Ahimelek hänelle, ”ainoastaan pyhää leipää on, jos vain palvelijat ovat karttaneet naisia.” Hän tarkoitti näkyleipiä (eli esillepanoleipiä), kahtatoista happamatonta kakkua, jotka asetettiin viikoittain ilmestysmajan pyhässä osastossa olevalle pöydälle. Aina kun tuoreita kakkuja tuotiin tarjolle kunakin sapattina, vanhemmat vietiin pois, ja niistä tuli ’Aaronin ja hänen poikiensa omat heidän syödäkseen ne pyhässä paikassa’. Daavid selitti, että hänen miehensä olivat palvontamenojen mukaan puhtaita, ja hän antoi ymmärtää heidän olevan tavallaan pyhiä, koska he olivat Jehovan voiteleman kuninkaan asialla. Niinpä Ahimelek ”antoi hänelle pyhää leipää . . . näkyleipiä, jotka oli siirretty pois Herran edestä”. – 1. Samuelin kirja 21:1–6; 3. Mooseksen kirja 24:5–9.
Mitä on kaiken tämän valossa sanottava näkemyksestä, jonka mukaan Jumalan käskyjä voidaan jättää huomioon ottamatta, jos ’elämä on vaakalaudalla’? Jotkut ovat järkeilleet: ’Jumala ei pitänyt pahana sitä, että Daavid rikkoi vakavaa käskyä vastaan, kun hän oli hengenvaarassa; Jeesuskin antoi rikkoa sapattia vastaan ja sanoi, että sapattina saa tehdä hyvää ja pelastaa sielun.’ (Luukas 6:9; Matteus 12:11, 12) Mutta sellaiset johtopäätökset osoittautuvat petollisiksi ja Raamatun vastaisiksi.
Esimerkiksi näin järkeiltäessä edellytetään, että Daavidin ja Jeesuksen opetuslasten tilanteessa oli kysymyksessä ’elämä tai kuolema’. Mutta oliko niin? Raamattu ei sano, että Daavid ja hänen miehensä olivat nääntymäisillään nälkään, koska he eivät saaneet mitään muuta ruokaa. Maantieteilijöitten mukaan Noob oli todellisuudessa aivan Öljyvuoren pohjoispuolella, muutaman kilometrin päässä Jerusalemista ja monista kaupungeista. Kun lukee kertomuksen ennakkoluulottomasti, voi tulla sellaiseen tulokseen, että Daavid ja hänen miehensä olivat yleensä nälkäisiä ja yrittivät saada aterian sellaiselta, johon he luottivat. Samoin Raamattu kertoo, että kun Jeesuksen opetuslasten ”tuli nälkä” sapattina, he poimivat ja söivät vähän jyviä. Heidän on täytynyt syödä edellisenä päivänä, ja sapatin jälkeisenä päivänä he saattoivat ostaa ruokaa lähikylistä. (Johannes 4:8; Matteus 14:15) Jos siis joku haluaa käyttää näitä tapauksia osoittamaan sitä, milloin Jumalan lakeja voidaan rikkoa, hän voisi yhtä hyvin sanoa, että milloin tahansa ihmisille ’tulee nälkä’, on aivan oikein rikkoa Jehovan käskyjä. Ilmeisesti se ei pidä paikkaansa.
Meidän on saatava vielä selville, mitä Matteuksen 12:1–8 tarkoittaa. Jeesus paljasti fariseusten ahdasmielisen, äärimmäisen tiukasti lakiin perustuvan näkemyksen. Me voimme ymmärtää tämän paremmin miettimällä sapatin tarkoitusta ja tarkastelemalla huolellisesti Jeesuksen selitystä.
Miksi israelilaisten ei pitänyt tehdä työtä sapattina? Oliko työn kieltäminen ainoa tarkoitus? Ei. Tarkoitus oli, etteivät maalliset pyrkimykset, kuten ravinnon ja vaatteiden saamiseksi työskenteleminen, veisi ihmisten kaikkea aikaa ja huomiota. Sapattijärjestely edisti tosi palvontaa varmistamalla sen, että ihmisillä oli aikaa palvontaan normaalin työnteon häiritsemättä sitä. (2. Mooseksen kirja 20:8–11; Jesaja 58:13) Jeesus auttoi ihmisiä ymmärtämään asian tällä tavalla eikä fariseusten ahdasmielisellä tavalla.
Hän sanoi, että temppelissä palvelevia pappejakin voitaisiin syyttää ’toimimisesta ikään kuin sapatti ei olisi pyhä’ ja siten lain rikkomisesta. Miten niin? Papithan tekivät sapattina kovaa työtä teurastaessaan uhrieläimiä. Olivatko he lainrikkojia? Kristus sanoi, että nuo papit ’pysyivät syyttöminä’. Heidän temppelissä työskentelemisensä ei häirinnyt palvontaa, vaan edisti sitä. Kun Jeesus (joka oli ”temppeliä suurempi” ja uhraisi lopullisen uhrin) kulki ympäriinsä opetuslastensa kanssa, he opettivat Jumalan sanaa ja edistivät siten tosi palvontaa. Siksi he eivät rikkoneet sapattia poimiessaan jotakin syötävää. Ei myöskään, kuten Jeesus selitti, olisi ollut sapattilain hengen vastaista ’pelastaa sielu’ nostamalla lammas kuopasta, vaikka olikin palvonnalle omistettu päivä. – Matteus 12:5, 11; Luukas 6:9.
Mitä taas Daavidiin tulee, hänen ei ollut muodollisesti ’lupa syödä’ näkyleipiä, koska ne Lain mukaan kuuluivat papeille. Kuitenkin Jehovan ylimmäinen pappi antoi niitä Daavidille. Minkä perusteella? Näkyleipäpöydältä otetut leivät olivat ”pyhiä”, niitä ei pitänyt käsitellä tavallisten leipien tavoin esimerkiksi antamalla niitä tavalliselle työmiehelle tai syömällä niitä huviretkellä. Ne piti käyttää pappien, Jumalan palvelukseen omistautuneitten miesten, ravinnoksi. Kun Daavid siis tuli, kuten näytti, suorittamaan Jumalan voidellun kuninkaan antamaa erikoistehtävää ja ylimmäinen pappi päätteli miesten olevan palvontamenojen mukaan puhtaita, ei ollut väärin antaa heille näkyleipiä. Se oli Jumalan niille asettaman peruskäyttötarkoituksen mukaista.
Vertaa tätä siihen tapaukseen, jossa Saulin armeijassa taistelevat israelilaissotilaat rikkoivat verta koskevaa Jumalan lakia vastaan, mistä kerrotaan 1. Samuelin kirjan 14:32–35:ssä. He olivat taistelleet Jehovan kansan vihollisia filistealaisia vastaan. Taistelusta väsyneinä ja nälkäisinä jotkut israelilaiset teurastivat eläimiä ja söivät ”lihan verinensä”. Vaikka joku voi väittää, että kysymyksessä oli voimakkaan nälän tyydyttäminen tai hätätilanne, niin verta koskevan lain rikkomista ei voitu puolustaa. Se oli ”syntiä Herraa vastaan” ja vaati erikoisuhria niiden puolesta, jotka ’tekivät syntiä Herraa vastaan syömällä lihaa verinensä’.
Se oli syntiä, koska antaessaan verta koskevan lain Jumala sanoi, että vaikka ihmiset voisivat syödä eläinten lihaa säilyäkseen hengissä, heidän ei tulisi ylläpitää elämäänsä nauttimalla verta. (1. Mooseksen kirja 9:3, 4) Hän ei antanut lupaa tuon lain rikkomiseen siinä tapauksessa, että ’elämä näytti olevan vaakalaudalla’. Luojan säädöksen mukaan veri oli pyhää. Henkeä ei pitänyt pelastaa veren avulla ottamalla sitä jollakin tavalla elimistöön. Mutta kun Kristus antoi verensä uhriksi, ikuinen elämä tuli mahdolliseksi. – Efesolaisille 1:7.
Roomalaisten vallanpitäjien käsiin joutuneitten varhaiskristittyjen historia on sopusoinnussa tämän kanssa ja valaisee sitä, ettei meidän tule ajatella voivamme rikkoa Jumalan lakia, kun on kysymys ’elämästä tai kuolemasta’. Joskus heidän piti valita joko verimakkaran syöminen tai kuolema areenalla. Rikkoivatko kristityt verta koskevaa Jumalan lakia ja luopuivat asemastaan hänen edessään? Tai kun heitä painostettiin polttamaan hyppysellinen suitsutusta keisari-jumalalle, rikkoivatko he epäjumalanpalveluksen kieltävää Jumalan käskyä? Historia todistaa uskollisten kristittyjen kieltäytyneen rikkomasta Jumalan käskyjä silloinkin, kun heidän nykyinen elämänsä oli vaakalaudalla. Vaikka he menettivät elämänsä totellessaan Jehovan lakia, he olivat varmoja ikuisen elämän saamisesta. – Matteus 16:25, 26.
Raamattu ei siis hyväksy sitä näkemystä, että Jumalan käskyjä voidaan rikkoa vaikeassa tilanteessa. Sen sijaan meille sanotaan: ”Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja teemme hänen käskyjensä mukaan.” – 1. Johannes 5:2.