Lukijain kysymyksiä

● Millainen pappi Jetro oli, johon viitataan 2. Moos. 3:1:ssä?

2. Moos. 3:1:n mukaan ”Mooses kaitsi appensa Jetron, Midianin papin, lampaita”. Jetro oli ilmeisesti midianilaisten heimon patriarkallinen johtaja ja sellaisena sen ajan tavan mukaisesti velvollinen opettamaan ja johtamaan heitä kaikissa uskonnollisissa ja maallisissa asioissa. Raamattu ei ilmoita, miten puhdasta heidän uskonnonharjoituksensa oli. On kuitenkin muistettava, että he polveutuivat Aabrahamista Keturan kautta, jonka hän otti vaimokseen jonkin aikaa Saaran kuoltua. Mooseksen aikaan heillä oli vielä muistoja siitä puhtaasta palvonnasta, mitä Aabraham aina teroitti huonekuntansa mieleen tosi Jumalan, Jehovan, palvonnasta. 2. Moos. 18:1–24 ilmaiseekin todella Jetron arvostaneen huomattavassa määrin Jehovaa Jumalana, sillä hän ylistää Jehovaa, uhraa hänelle uhreja ja syö Mooseksen ja Aaronin sekä Israelin vanhempien miesten kanssa leipää hänen edessään. Antoipa hän sen lisäksi Moosekselle erittäin hyvän neuvon: ”Valitse koko kansasta kelvollisia ja Jumalaa pelkääväisiä, luotettavia ja väärää voittoa vihaavia miehiä” auttamaan kansan tuomitsemisessa, ja Mooses noudattikin tätä heti. Jetron asema pappina oli parhaassa tapauksessa joko luonnollinen perintö hänen esi-isiltään tai sitten hänen heimonsa määräämä eikä Jumalan nimenomainen määräys.

● Mikä merkitys on 2. Moos. 23:19:ssä olevalla käskyllä: ”Älä keitä vohlaa emänsä maidossa”?

Tämä säädös näyttää yhdessä monien muiden kanssa tähdentävän, että kaikessa on asianmukainen järjestys paikallaan ja että siinä tulee pysyä. Jumala varasi äidin maidon pienokaisten ravinnoksi. Jos hän käyttäisi sitä jälkeläistensä keittämiseen, se olisi sen käyttämistä sen vahingoksi ja kuolemaksi, siis aivan vastoin sitä, mihin se on tarkoitettu.

Toinen opetus, mikä näyttää tässä olevan tarkoitettu hänen liittokansallensa, on se, että sen tuli olla sääliväinen eikä toimia sydämettömällä tavalla. Jehova on osoittautunut sääliväiseksi kaikissa menettelyissään luomustensa kanssa, ja hän vaatii heitä noudattamaan hänen täydellistä esimerkkiään.

Vielä eräs mahdollisuus on, että Jehova ohjasi tällä kansaansa selvään eroon ympärillä olevien pakanakansojen tunteettomista ja vahingollisista tavoista. Sir Frederic Kenyonin kirjan The Bible and Archaeology (Raamattu ja arkeologia, 1940) mukaan oli vohlan keittäminen emänsä maidossa pakanallinen palvontameno, millä koetettiin saada sadetta.

● Miksi 1. Aikak. 2:13–15 puhuu Iisain seitsemästä pojasta, kun taas 1. Sam. viittaa Daavidiin kahdeksantena?

1. Aikak. 2:13–15:ssä oleva Raamatun kertomus sanoo, että ”Iisaille syntyi esikoisena Eliab, toisena Abinadab, kolmantena Simea, neljäntenä Netanel, viidentenä Raddai, kuudentena Oosem ja seitsemäntenä Daavid”. 1. Sam. 16:10, 11 sanoo: ”Niin toi Iisai seitsemän poikaansa Samuelin eteen. Mutta Samuel sanoi Iisaille: ’Herra ei ole valinnut ketään näistä’. Ja Samuel kysyi Iisailta: ’Siinäkö olivat kaikki nuorukaiset?’ Hän vastasi: ’Vielä on nuorin jäljellä, mutta hän on kaitsemassa lampaita’.” 1. Sam. seuraavan luvun 12. jakeessa kertomus sanoo: ”Mutta Daavid oli sen efratilaisen miehen poika Juudan Beetlehemistä, jonka nimi oli Iisai, ja tällä oli kahdeksan poikaa.”

Näistä kertomuksista ilmenee, että yksi noista pojista, jotka näytettiin Samuelille, ei elänyt kyllin kauan mennäkseen naimisiin ja saadakseen lapsia, minkä tähden hänen nimensä jätettiin pois 1. Aikak. 2. luvusta, missä Iisain ja muiden sukuluettelo esitetään. On hyvä muistaa, että 1. Samuelin kirja oli Samuelin, Gaadin ja Naatanin kirjoittama ja tuli valmiiksi noin vuonna 1077 eaa. Mutta Aikakirjat kirjoitti pappi Esra noin vuonna 460 eaa. Kirjoittaessaan 1. Aikak. 2:13–15:n Esra jätti pois sen Iisain pojan nimen, joka oli ilmeisesti kuollut lapsettomana.

● Tulisiko meidän käsittää sen valossa, mitä sanotaan kirjassa ”’Suuri Babylon on kukistunut!’ Jumalan valtakunta hallitsee!” (engl.), että se ”suuri ahdistus”, mistä puhutaan Matt. 24:21, 22:ssa, viittaa ainoastaan siihen, mitä tapahtuu Harmagedonissa?

Kirjassa ”’Suuri Babylon on kukistunut!’ Jumalan valtakunta hallitsee!” (engl.) sanotaan sivuilla 629 ja 630 seuraavaa: ”Koska seitsenpäinen ja kymmensarvinen peto ja väärä profeetta ovat vertauskuvia, niitä käsitellään erossa ’maan kuninkaista ja heidän sotajoukoistaan’. Kun nuo vertauskuvat poltetaan, niin maailman poliittisten järjestöjen ykseys ja kaikki poliittiset liitot murskaantuvat voittoisan valkoisella hevosella ratsastavan edessä. Toisten profeettojen ennustuksen mukaan tulee vallitsemaan hurja sekaannus ja sekasorto. Jeesus Kristus ennusti siitä maan päällä ollessaan sanoen: ’Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden [vielä maan päällä oleva jäännös 144 000:sta] ne päivät lyhennetään.’”

Näissä kappaleissa kirja puhuu ainoastaan ”suuren ahdistuksen” loppuosasta. Tämän tarkoituksena ei ole sanoa, että ”suuri ahdistus” esiintyy vain Harmagedonissa. Ei, sillä seuraavassa kappaleessa sivulla 630 sanotaan: ”Harmagedonissa, missä ’suuren ahdistuksen’ huippu saavutetaan, kaikki kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa ja ne, joilla on ’pedon’ merkki, surmataan panemalla täytäntöön kuolemantuomio, joka lähtee voittoisan kuningasten Kuninkaan suusta ikään kuin ’miekka’.”

Pane merkille sanonta ”’suuren ahdistuksen’ huippu”, jota käytetään Harmagedonista. Näistä kappaleista ilmenee siis, että vaikka ne käsittelevätkin ”suuren ahdistuksen” viimeistä osaa, ne eivät sulje pois sitä tosiasiaa, että ennen Harmagedonia oli toinen osa, sillä viimeistä osaa kutsutaan ”huipuksi”, mikä osoittaa sitä edeltäneen toisen osan.

Tämä ei sen tähden ole uusi ajatus Matt. 24:21, 22:sta, mikä rajoittaisi sen sovellutuksen ainoastaan Harmagedoniin. Sillä on kaksi sovellutusta. Ensiksi se soveltuu siihen ahdistukseen, minkä Jehova aiheutti Saatanalle ja hänen järjestölleen silloin, kun hänen Poikansa Kristus Jeesus alkoi sotia Saatanaa ja hänen paholaisiaan vastaan taivaassa vuonna 1914. Tämä ahdistus Saatanaa ja hänen järjestöään vastaan keskeytettiin 1918, jotta Jehovan voideltu jäännös voitaisiin koota. Toinen sovellutus, se, mihin kirjassa viitataan, on ”suuren ahdistuksen” jatkuminen Saatanaa ja hänen järjestöään vastaan Harmagedonissa.

● Mikä on kukistettava ”vihollisista viimeisenä”? Onko se kuolema, kuten mainitaan 1. Kor. 15:26:ssa, vai Saatana, joka heitetään ”tulijärveen” Kristuksen tuhatvuotishallituksen jälkeen?

Apostoli Paavali kirjoitti 1. Kor. 15:25, 26:ssa: ”[Kristuksen] pitää hallitseman ’siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle’. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.” Mutta mikä kuolema apostolilla oli mielessään?

Huomatkaamme ensiksi, ettei tämä vihollinen voinut olla ”toinen kuolema”, mikä mainitaan yhä uudelleen Ilmestyskirjassa. (2:11; 20:6, 14; 21:8) Miksi ei? Koska emme lue missään sen hävittämisestä. Miten niin voisikaan olla, koska se merkitsee iankaikkista tuhoa eli rangaistusta? Se on oleva aina olemassa kahdessakin suhteessa. Ensinnäkään sitä ei hävitetä koskaan siksi, että se ei luovuta milloinkaan siinä olevia kuolleita. Toiseksi se on ikuisesti olemassa, koska jos joku jolloinkin iankaikkisuudessa kapinoisi Jehovaa vastaan (vaikka se on mitä epätodennäköisintä), hänet heitettäisiin ”tulijärveen”, ”toiseen kuolemaan”. ”Toinen kuolema” ei siis vapauta siinä olevia eikä tule voimattomaksi, jos joku iankaikkisuudessa ansaitsisi joutua siihen.

Sitäpaitsi ”toisen kuoleman” ei voitaisi sanoa olevan yleensä ihmiskunnan vihollinen. Se on todellisuudessa ihmiskunnan ystävä, sillä se vapauttaa maan kaikista niistä, jotka eivät ansaitse elämää ja tekisivät elämän kurjaksi toisille. Jumalan välikappaleena se ei käsitä viattomia, vaan ainoastaan ne, jotka ansaitsevat tuhon.

Mutta Aadamin synnistä johtuva kuolema on koko ihmissuvun vihollinen. (Room. 5:12) Näin ollen on kuvaavaa, että kun Herodeksen sotilaat surmasivat Beetlehemin ja sen ympäristön kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset, surmatut menivät, kuten Jehova sanoo ”vihollisen maahan”, Aadamilta periytyvän kuoleman ”maahan”. (Jer. 31:15–17; Matt. 2:16–18) Aadamista johtuva kuolema on tosiaan ollut ja on yhä ihmiskunnan suuri vihollinen. Se vaatii yhä ihmisiä, vanhurskaita ja jalojakin, ja se on aiheuttanut ihmiskunnalle sanomatonta kärsimystä ja kurjuutta. Mikä ilo onkaan tietää, että se hävitetään, kun seuraavat sanat täyttyvät: ”Kuolema ja Tuonela heitettiin tulijärveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi”! – Ilm. 20:14.

Aadamilta periytyvän kuoleman hävittämisen voitaisiin sanoa olevan asteittainen ja tapahtuvan ikään kuin askel askeleelta. Ensinnäkään ei Harmagedonin jälkeisessä uudessa järjestyksessä ihmiskunta kuole enää Aadamin synnin johdosta. Silloin kuolevat ovat parantumattomia syntisiä. Ja verrattuna iankaikkiseen elämään, jonka he saisivat, jos olisivat uskollisia, he kuolevat pelkkinä lapsina, vaikka olisivat satavuotiaita. (Jes. 65:20) Kun sitten ylösnousemus edistyy, tulee aika, jolloin ei ketään ole tuonelassa Aadamin synnin ja kuoleman takia. Mutta Aadamista johtuvaa kuolemaa ei ole tyystin hävitetty, ennen kuin Aadamin synnin joka ainoa jälki on poistettu ihmiskunnasta ja ihminen saavuttaa täydellisyyden. Kuten 1. Kor. 15:24–26:ssa on osoitettu, tämä tapahtuu sen jälkeen kun Kristus on kukistanut ”kaiken [vastustavan] hallituksen ja kaiken vallan ja voiman”, mutta ennen hänen tuhatvuotishallituksensa loppua. Se tapahtuu ennen kuin ”hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun”.

Mutta Ilm. 20:7–10:n mukaan vapautetaan Kristuksen tuhatvuotishallituksen jälkeen Saatana syvyydestä harhaannuttamaan kaikkia maan päällä olevia, jotka on saatettu täydellisyyteen. Silloin kaikki, jotka antavat myöten Saatanalle, hävitetään ja singotaan Saatanan itsensä kanssa tulijärveen eli ”toiseen kuolemaan”. Tämä tapahtumien kuvaus näyttää olevan apostoli Paavalin sanojen vastainen. Erehtyikö apostoli? Kuolema vai Saatanako hävitetään viimeisenä vihollisena?

Henkeytetty apostoli Paavali ei erehtynyt. Paavali osoitti 1. Kor. 15:24–26:ssa, että Aadamista johtuva kuolema hävitetään sen jälkeen kun kaikki vastustava hallitus ja valta ja voima on tuhottu. Se pitää paikkansa. Kun kuolema hävitetään, ei missään ole toiminnassa vastustavia hallituksia, valtoja eikä voimia. Se on viimeinen noista vihollisista. Mutta apostoli ei tässä tarkastellut, mitä tapahtuu Kristuksen tuhatvuotishallituksen jälkeen. Hän ei käsitellyt sitä seikkaa, että Saatana päästetään silloin vapaaksi vankilastaan. Hän katseli asioita sellaisina kuin ne tulevat olemaan siihen aikaan, jolloin kuolema hävitetään. Hän tarkasteli tuhatvuotiskauden aikaisia tapahtumia eikä niitä, jotka toteutuvat sen jälkeen kun Kristus on luovuttanut valtakunnan Isälleen sen ajan lopussa. (Ilm. 20:5, 7) Kun katselemme näitä apostoli Paavalin lausuntoja ja apostoli Johanneksen Ilmestyskirjassa esittämiä lausuntoja niiden oikeassa yhteydessä, ei niiden välillä ole mitään ristiriitaa.