-
Eliab – kuninkaaksi kelpaamaton juudealainenVartiotorni 1978 | 1. syyskuuta
-
-
Eliab – kuninkaaksi kelpaamaton juudealainen
PATRIARKKA Jaakobin kuolinvuode-ennustuksessa esitettiin selvästi, että hallitusvaltaa jonakin päivänä käyttäisivät Juudan, hänen neljännen poikansa jälkeläiset. Jaakob sanoi: ”Ei siirry valtikka [kuninkaan valta] pois Juudalta eikä hallitsijansauva [valta hallita] hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on [Messias] ja jota kansat tottelevat.” (1. Moos. 49:10) Mutta kuka oli oleva ensimmäinen juudealainen, joka käyttäisi kuninkaanvaltaa?
Tähän kysymykseen saatiin vastaus yli 600 vuotta sen jälkeen, kun Jaakob esitti profeetallisen lausuntonsa. Profeetta Samuel lähetettiin Betlehemiin voitelemaan siellä kuninkaaksi yksi juudealaisen Iisain pojista. Inhimilliseltä kannalta katsoen olisi ollut johdonmukaista valita tehtävään Iisain esikoinen, Eliab. Hänellä oli silmiinpistävä ulkonäkö, hän oli pitkä ja komea. Nähdessään hänet Samuel sanoi itsekseen: ”Varmaan on nyt tässä Herran edessä hänen voideltunsa.” (1. Sam. 16:6) Mutta niin ei ollut. Jehovan sana kuului: ”Älä katso hänen näköänsä äläkä kookasta vartaloansa, sillä minä olen hänet hyljännyt. Sillä ei ole, niin kuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen.” (1. Sam. 16:7) Eräs myöhempi tapahtuma Eliabin elämässä osoittaa hyvin, miksi hän oli sopimaton kuninkaaksi.
Kun filistealaisten ja israelilaisten välille puhkesi sota, Eliab oli kuningas Saulin armeijassa. Hän samoin kuin muutkin miehet kuulivat filistealaisen taistelijan Goljatin haasteen: ”Minä olen tänä päivänä häväissyt Israelin taistelurivit. Antakaa tänne mies, niin me taistelemme keskenämme.” – 1. Sam. 17:8–10.
Miten Eliab suhtautui siihen? Ilmaisiko hän uskoa siihen, että Jehova kykenee auttamaan häntä menestymään taistelussa Goljatia vastaan? Ei, Eliab ei yrittänytkään omaksua rohkeata kantaa. Hän ilmeisesti suhtautui tilanteeseen samalla tavalla kuin muutkin israelilaiset. Raamattu kertoo: ”Kun Saul ja koko Israel kuuli nämä filistealaisen puheet, valtasi heidät kauhu, ja he pelkäsivät suuresti.” – 1. Sam. 17:11.
Filistealainen Goljat pilkkasi Israelia joka aamu ja ilta 40 päivän ajan. (1. Sam. 17:16) Sillä välin Iisai lähetti nuorimman poikansa Daavidin, jonka Jehova oli valinnut kuninkaaksi, israelilaisten leiriin viemään ruokatarvikkeita Eliabille ja hänen kahdelle muulle veljelleen sekä tuhannenpäämiehelle. Iisai neuvoi Daavidia: ”Tiedustele veljiesi vointia ja hanki varmuus.” (1. Sam. 17:18) Iisai siis ilmeisesti halusi tietää, kuinka hänen kolme poikaansa voivat, ja halusi jonkin ”varmuuden” eli todisteen siitä, että he olivat elossa ja voivat hyvin.
Saapuessaan paikalle Daavid kuuli sotahuudon. Hän jätti tarvikkeet kuormaston vartijalle ja juoksi nopeasti taistelulinjalle voidakseen puhua veljiensä kanssa. Daavidin tiedustellessa heidän vointiaan Goljat asettui paikalleen ja korotti äänensä pilkatakseen Israelin armeijaa. Kun Daavid ilmaisi kiinnostusta tätä kohtaan ja kysyi vierellä seisovilta miehiltä asiaa, Eliabin viha leimahti. – 1. Sam. 17:20–28.
Osoittaen sanansa Daavidille Eliab sanoi: ”Miksi sinä olet tullut tänne, ja kenelle olet jättänyt sen pienen lammaslauman siellä erämaassa? Minä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi [sydämesi pahuuden, UM]; sinä olet tullut tänne katsomaan sotaa.” (1. Sam. 17:28) Eliab ei yrittänyt ottaa selville tosiasioita, vaan teki hätäisesti johtopäätöksen veljestään. Hän antoi ymmärtää, että Daavid ei huolehtinut niistä muutamista lampaista, joista yhdenkin menetys olisi ollut kova isku perheelle. Mutta mikään ei olisi voinut olla kauempana totuudesta. Isänsä lammaslauman suojelemiseksi Daavid oli aikaisemmin tappanut sekä karhun että leijonan. (1. Sam. 17:34, 35) Tällainen huolestuminen lampaista ilmaisi myös Eliabin tasapainottoman asenteen. Hän oli kiihtymässä pikkuasiasta verrattuna siihen paljon suurempaan kiistakysymykseen, jonka Goljat oli herättänyt. Todellisuudessa filistealainen soimasi Jehovaa, Israelin Jumalaa – minkä Daavid selvästi havaitsi.
Pelkän olettamuksen perusteella Eliab meni vielä pitemmälle. Hän syytti Daavidia julkeudesta, että hän oli oma-aloitteisesti röyhkeästi lähtenyt taistelukentälle. Hän tuomitsi myös Daavidin vaikuttimen vääräksi ja väitti, että hänellä oli paha sydän. Syy, jonka Eliab esitti tähän, oli: ”Sinä olet tullut tänne katsomaan sotaa.” Tämä viittaa siihen, että Eliab ajatteli nuoren veljensä halunneen karata työstään nähdäkseen jotakin jännittävää.
Puolustuksekseen vääriä syytöksiä vastaan Daavid vastasi: ”Mitä minä sitten olen tehnyt? Saaneehan tuon verran kysyä.” Todellisuudessa Daavid sanoi: ’Mitä perustetta on syytöksillesi? Mitä olen oikeastaan tehnyt? Eikö minulla ole oikeus tehdä kysymyksiä saadakseni selville, mitä on tapahtumassa?’ Asia päättyi tähän. Daavid tiedusteli asiaa edelleen ja ilmaisi lopulta syvää uskoa Jehovaan ja sai voiton Goljatista. – 1. Sam. 17:29, 36–51.
Miten voimakkaasti edellä mainittu tapahtuma valaiseekaan sitä, miksi Eliab ei ollut paras valittavaksi kuninkuuteen! Vaikkei ollut mitään todellisia todisteita, hän katsoi nopeasti veljellään Daavidilla olevan väärät vaikuttimet. Hänellä ei ollut täyttä uskoa Jehovaan, koska hän ei tehnyt mitään filistealaisen Goljatin pilkan johdosta. Hän ei ymmärtänyt, kuinka tärkeätä oli Jehovan nimen puhdistaminen filistealaisen soimauksesta, ja näytti olevan huolestuneempi muutamasta lampaasta. Totisesti mies, joka osoitti sellaista uskon, rohkeuden ja tasapainoisen arvostelukyvyn puutetta, ei olisi Jehovan valitsema kuninkaaksi. Sydänten Tutkija, Jehova, ei ollut tehnyt erehdystä valitessaan Iisain nuorimman pojan, Daavidin, esikoisen sijasta. – 1. Sam. 13:14.
-
-
Lukijain kysymyksiäVartiotorni 1978 | 1. syyskuuta
-
-
Lukijain kysymyksiä
● Mitä tarkoitetaan sananlaskulla, joka sanoo: ”Lyö pilkkaajaa, niin yksinkertainen saa mieltä, ja jos ymmärtäväistä nuhdellaan [ojennetaan, UM], niin hän käsittää tiedon.”
Tämä sananlasku löytyy Sananlaskujen 19:25:stä, ja siinä kiinnitetään huomio kahteen erilaiseen opetusmenetelmään. Vanhemmat voivat panna merkille molemmat.
Kuten sananlaskussa ensiksi osoitettiin, jotta yksinkertainen eli kokematon oppisi ymmärtämään, kuinka tarpeellista on välttää väärin tekemistä, niin hänen ehkä täytyy nähdä, miten rangaistus tulee pilkkaavalle paatuneelle väärintekijälle. Voimakas toiminta on omiaan opettamaan kokematonta. Se on hänelle todennäköisesti voimakas pelotin. Mutta ymmärtäväinen ei tarvitse niin voimakasta varoittavaa opetusta. Hänelle riittää usein ojennuksen sanojen kuuleminen; hän omaksuu nopeasti neuvon ja soveltaa sitä.
Monet vanhemmat ovat havainneet näiden sanojen totuudellisuuden, ja toiset ehkä vielä havaitsevat ja saavat hyötyä tämän sananlaskun soveltamisesta. Jotta lapsi oppisi karttamaan väärää menettelyä, niin joskus hänen tarvitsee kokea voimakasta kuria, esimerkiksi läimäytys (joko nähdä, että joku toinen saa sen, tai saada se itse). Vaikka sellainen kuri aluksi voi tuntua epämiellyttävältä sekä lapsista että vanhemmista, niin seuraus voi osoittautua sen arvoiseksi. (Hepr. 12:11) Lapsi voidaan saattaa siihen tilaan, joka kuvaillaan Sananlaskujen 19:25:n lopussa.
Kun lapsi saa johdonmukaisesti lujaa, muovaavaa oikaisua vanhemmiltaan, hän edistyy usein siinä määrin, että hän kykenee ottamaan oppia vanhempiensa esittämistä ojennuksen tai neuvon sanoista. Mikä erinomainen opetus meidän oppia jo varhain elämässä!
-