Meidän sodankäyntimme pyhyys

”Sillä Jehova, sinun Jumalasi, vaeltaa ympäri sinun leirissäsi vapauttaakseen sinut ja luovuttaakseen sinun vihollisesi sinulle, ja sinun leirisi täytyy osoittautua pyhäksi, ettei hän näkisi mitään sopimatonta sinussa eikä kääntyisi pois seuraamasta sinua.” – 5. Moos. 23:14, Um.

 1. Millaista on ollut Jehovan todistajain sodankäynti, miten kauan, ja miksi he eivät jätä sitä?

JOS KUKA on sodassa, niin Jehovan todistajat. (Jes. 43:10–12; 44:8) Kuluneina kuutenatuhantena vuotena ei ole ollut montakaan – jos yhtään – sellaista vuosisataa, jota sota lihallisten taistelijoitten välillä ei olisi häirinnyt ja jota surmattujen veri ei olisi punannut. Mutta näillä Korkeimman Jumalan todistajilla on ollut jatkuvaa sotaa, elinikäistä taistelua, jokapäiväistä ottelua, eikä Hän, jonka puolesta he ovat taistelleet, ole suonut heille lainkaan lomaa, eikä aselepoa eikä välirauhaa ole ollut koko noina kuutenatuhantena vuotena. He ovat voineet kestää tähän asti taivaallisen avun turvin, niin että Jehovan todistajat ovat yhä tapahtumapaikalla tänäkin päivänä, ja taistelu jatkuu. He eivät jätä sitä, sillä heidän sodankäyntinsä on pyhää, pyhitettyä taistelua keskellä jumalatonta maailmaa.

 2. Miten tämän maailman kansat ovat yrittäneet saada sotansa näyttämään pyhiltä ja miksi?

² Tämän maailman sota on ollut tähän päivään asti tämän maailman kiistojen raivoisaa selvittämistä väkivallalla ja verellä. Ihmiset ovat aina yrittäneet tehdä uskonnollisiksi tämän maailman sodat. He koettavat siten puolustaa väkivaltaista menettelyään ja saada taisteluihin osallistuvan tuntemaan omantunnonrauhaa, tuntemaan velvollisuutensa jumalaansa kohtaan olevan antautua taisteluun ja tuntemaan, että hänen tulevaisuutensa on menestyksellinen ja onnellinen, koska hän on osallistunut väkivaltaisin käsin sodan julmuuksiin. Ihmisten tapana on aina ollut panna vastuu sodasta Jumalan kannettavaksi ja selittää, että se on hänen tahtonsa, sekä opettaa, että soturi palvelee Jumalaa ja hänen asiaansa. Sota on tehty tämän maailman kansojen keskuudessa pyhitetyksi, pyhäksi velvollisuudeksi.

 3. Miltä todistaa sen, että sotaa pidettiin pyhänä pakanakansoissa, Kreikassa, Roomassa, Filisteassa ja Babyloniassa?

³ Todistuksena sille seikalle, että sotaa pidettiin pyhänä tehtävänä, kansoilla oli muinaisaikoina sodanjumalansa. Sotaisilla kreikkalaisilla oli jumalansa Ares ja roomalaisilla jumalansa Mars, ja näille jumalille oli pyhitetty temppelit. Kun filistealaiset voittivat israelilaiset ja surmasivat kuningas Saulin sekä kolme hänen pojistaan, niin ”he ryöstivät hänet ja ottivat hänen päänsä ja hänen aseensa ja lähettivät ne ympäri filistealaisten maata, julistaaksensa voitonsanomaa epäjumalillensa ja kansalle. Ja he asettivat hänen aseensa jumalansa temppeliin, ja hänen pääkallonsa he kiinnittivät Daagonin temppeliin.” (1. Aikak. 10:9, 10) Pakanakansat eivät ainoastaan antaneet kunniaa voitoistaan jumalilleen ja vieneet voittosaalistaan temppeleihinsä, vaan he myöskin kysyivät jumaliltaan eli salaisilta voimiltaan ohjausta ja neuvoa sotaretkiensä edellä. Babylonian kuningas Nebukadnessar joutui seitsemännen vuosisadan loppupuolella eKr. valinnan eteen. Hän tuli Palestiinassa tien haaraan. Toinen tie vei kaakkoon, ammonilaisten kaupunkiin Rabbaan, ja toinen lounaaseen, Jerusalemiin. Hän turvautui ihmistä korkeampiin voimiin ratkaistakseen valintansa. ”Sillä Baabelin kuningas seisahtuu tien haaraan, molempain teitten suuhun, taikojansa taikomaan: hän pudistaa nuolia, kysyy kotijumalilta, tarkkaa maksaa. Hänen oikeaan käteensä tulee Jerusalemin arpa: panna muurinmurtajia, avata suu ärjyntään [joukkosurmassa], kohottaa sotahuuto, panna muurinmurtajia portteja vastaan, luoda valli, rakentaa saartovarusteet.” (Hes. 21:20–22) Kun Nebukadnessar oli täten johdettu ratkaisuun, mikä ei ollut hänen omansa, niin hän lähti luottavaisena Jerusalemia vastaan tuntien olevansa varma siitä, että hän täytti jumalansa Merodakin tahdon ja saavuttaisi menestyksen. Jerusalem kukistui hänen edessään kesällä v. 607 eKr., mutta ei Merodakin ansiosta, vaan todellisuudessa siksi, että Jehova, Jumala, jonka tuo uskoton kaupunki oli hylännyt, oli langettanut tuhotuomion sitä vastaan jo neljäkymmentä vuotta aikaisemmin. – Jer. 1:1–3, 13–16.

 4. Miten soturit valmistettiin tämän mukaisesti, ja miten he käyttäytyivät jumaliaan kohtaan?

⁴ Noiden pakanakansojen soturit tulivat pyhitetyiksi sotaretkelleen, koska sota oli heidän mielestään pyhä. He lähtivät jumaliensa nimessä, he vannoivat jumaliensa kautta, he rukoilivat itselleen voittoa, armeijan tunnuksia ja lippuja pidettiin pyhinä, jopa niitä kunnioitettiin ja palvottiinkin.

 5. Miten pyhyys on yhdistetty Encyclopaedia Britannican mukaan maailman kansojen sotamerkkeihin muinoin niinkuin nytkin?

⁵ Encyclopaedia Britannica sanoo: ”Näyttää siltä, että Egyptin armeijan useilla komppanioilla oli omat erikoismerkkinsä. Nämä oli tehty sellaisista esineistä, jotka, kuten on syytä uskoa, yhtyivät ihmisten mielessä kunnioituksen ja antautumisen tunteisiin. Pyhiä eläimiä, laivoja, tunnuksia tai veistoksia, kuninkaan nimellä varustettu levy, viuhkan ja sulan muotoisia vertauskuvia pantiin tangon päähän merkeiksi, ja niiden kantamista pidettiin erittäin suurena etuna ja kunniana. Assyrialaisten tavat näyttävät olleen jossain määrin samanlaisia . . . Persialaiset kantoivat kotkaa kiinnitettynä keihään päähän, ja aurinko oli myöskin heidän jumalanaan edustettuna heidän merkeissään, jotka näyttävät olleen valmistetut jonkinlaisesta kudonnaisesta, ja armeijan urhoollisimmat miehet vartioitsivat niitä mitä suurimmalla huolella. . . . Merkkien muodot olivat myöhempinä aikoina hyvin erilaiset. Toisinaan asetettiin poikittainen puukappale keihään päähän ja sen yläpuolelle käden kuva hopeasta, alle pyöreitä tai soikeita levyjä Marsin tai Minervan kuvineen tai myöhempinä aikoina hallitsijoitten tai kuuluisien kenraaleitten kuvia. . . . Roomalaisia merkkejä vartioitiin uskonnollista kunnioitusta tuntien Rooman temppeleissä, ja tämän kansan kunnioitus merkkejään kohtaan oli yhtä suuri kuin sen ylivoima toisiin kansoihin nähden kaikessa, mikä on omiaan tuottamaan menestystä sodassa. Ei ollut harvinaista, että kenraali määräsi heittämään merkin vihollisen riveihin lisätäkseen sotureittensa intoa hyökkäämään kiihdyttämällä heitä valloittamaan takaisin sen, mikä oli heille kenties maailman pyhin esine. Rooman sotilas vannoi merkkinsä kautta. [Kun roomalaiset hävittivät toisen kerran Jerusalemin kesällä vuonna 70 jKr., niin he toivat sotamerkkinsä Jehova Jumalalle pyhitettyyn temppeliin ja palvoivat voiton kruunaamia merkkejään epäjumalina.] . . . Varhaiset liput olivat melkein puhtaasti uskonnollisia luonteeltaan. . . . näyttää siltä, että uskonnon apua etsittiin tosiaankin melkein aina pyhyyden liittämiseksi kansallislippuihin, ja monien alkuperä voidaan juontaa pyhästä lipusta, mikä on erityisesti huomattavissa Ranskan oriflammessa, Tanskan Dannebrogissa. . . . Paavi lähetti Vilhelm Valloittajalle hänen lippunsa.” – Osa 10, yhdestoista painos (1910), sivut 454, 455.

 6. Miten Encyclopedia Americana osoittaa, että tällaiset uskonnolliset tunteet liittyvät nykyäänkin kansallislippuihin?

⁶ Tällaiset uskonnolliset tunteet ovat kulkeutuneet tähänkin myöhäiseen aikaan, niinkuin ilmenee Encyclopedia Americanan lausunnosta, minkä otsikkona on ”Kunnioitus eli kunnianosoitus lippua kohtaan”. Lausunto sanoo: ”Lippu on pyhä niinkuin risti. Monet ihmiset käyttävät sanontaa ’Etiketti lippua kohtaan’. Tämä ilmaisu on liian heikko, liian pinnallinen ja salonkikohteliaisuudelta maistuva. Ihmisten kansallislippuihin suhtautumista koskevat säännöt ja ohjeet käyttävät voimakkaita, ilmaisevia sanoja, kuten ’Lipulle suoritetut menot’, ’Kunnioitus lippua kohtaan’, ’Kunnianosoitus lipulle’, ’Uskollisuus lipulle’, ’Käyttäytyminen lippua kohtaan’. . . . Lipulle tehdyt uskollisuusvalat ovat tunnetut muinaisajoista asti. . . .” (11. osa, 1942:n painos, sivu 316) Varhaiskristityt kieltäytyivät liittymästä keisarin armeijaan muun muassa siihen liittyvän epäjumalanpalveluksen tähden.

 7. Mitä kansat tekivät hyökkäyssotiinsa nähden saadakseen ne näyttämään pyhiltä, ja miten Jeremia, Jesaja ja Jooel osoittavat tämän?

⁷ Pannen täten sodan näyttämään pyhältä pakanakansat pyhittivät kirjaimellisesti tämän väkivallanmuodon, ja Raamattu käyttää sopivasti tällaista ilmaisua pakanakansojen valmistautumisesta hyökkäyssotiinsa. Tässä seuraa Jehovan oman ennustuksen sanat Babylonin tuomittua kaupunkia vastaan, missä sotilaallinen hyökkääminen sai alkunsa Nimrodin alaisuudessa Nooan päivän maapallonlaajuisen vedenpaisumuksen jälkeen: ”Pyhittäkää kansat sitä vastaan, kutsukaa yhteen sitä vastaan Araratin, Minnin ja Askenaan valtakunnat. Määrätkää marsalkka sitä vastaan, pankaa hevoset tulemaan kuin pörröinen kalvajatoukka. Pyhittäkää sitä vastaan kansat, meedialaisten kuninkaat, sen käskynhaltijat ja kaikki sen valtuutetut sekä koko heidän valta-alueensa maa. . . . sillä Jehovan päätökset Babyloniaa vastaan pysyvät, niin että Babylonian maa tehdään autioksi, asujaimettomaksi.” (Jer. 51:27–29, As, reunam.) Kun sotilaat oli pyhitetty edelläkäynein uskonnollisin menoin sotaan Babyloniaa vastaan, niin heistä puhuttiin vihittyinä eli pyhitettyinä. Jehova sanoo profeettansa Jesajan kautta: ”Babylonian taakka, . . . Minä olen käskenyt vihittyjäni [hepreaksi pyhitettyjäni], niin, minä olen kutsunut voimakkaat mieheni vihani tähden, ylpeästi riemuitsevaiseni. Paljouden melu vuorilla, niinkuin suuren kansan! Yhteen kokoontuneitten kansojen muodostamien valtakuntien melun ääni! Sotajoukkojen Jehova tarkastaa sotajoukkoja taistelua varten.” (Jes. 13:1–4, As; Ro) Ja kun Jehova haastaa kaikki meidän päivämme kansat tulemaan häntä ja hänen maan päällä olevaa uuden maailman yhteiskuntaansa vastaan Harmagedonin yleissodassa, niin hän käyttää tällaista erikoissanontaa ja lausuu: ”Julistakaa tämä kansojen joukossa, pyhittäkää sota, nostattakaa voimakkaat miehet, lähestykööt kaikki sodan miehet, tulkoot he esiin.” (Jooel 3:9, As, reunam.) Jehovaa vastaan käytävän sodan pyhittäminen jatkuu ”tämän maailman jumalan”, ”tämän asiainjärjestelmän jumalan”, Saatana Perkeleen, mukaan. (2. Kor. 4:4, Um) Se on siis pyhittämistä väärään asiaan. Uskonnon avun huutaminen tässä epäpyhässä, Jehovaa vastaan tähdätyssä liikkeessä ei takaa sille menestystä eikä kruunaa sitä voitolla.

TEOKRAATTISEN SODAN OIKEA PYHYYS

 8. Kuka yksin voi tehdä jostakin menettelystä pyhän velvollisuuden, ja miten Israelin kuningas Saul huomasi tämän koskevan myöskin sodankäyntiä?

⁸ Elävä tosi Jumala, Hän, ainoa, ”jonka nimi on Jehova”, on Ainoa, joka voi pyhittää jonkin toiminnan ja tehdä siitä pyhän velvollisuuden ja edun. (Ps. 83:18, As; 3. Moos. 20:8; 21:8, 15, 23) Se, että hän vain valtuuttaa menettelytavan tai käskee jotain, tekee siitä pyhän, niin että sitä vastaan ei saa rikkoa olemalla tottelematon ohjeille. Pitääkö tämä paikkansa sotaankin nähden? Pitää. Ja kuningas Saul, Israelin kansan ensimmäinen ihmiskuningas, havaitsi pian, että hän häpäisi pyhän tehtävänsä, kun Jehova Jumala käski häntä hävittämään viholliset, amalekilaiset, mutta kun hän ei toteuttanutkaan täysin Jumalan määräystä omista itsekkäistä syistään. Hänen tottelemattomuutensa oli itse asiassa kapinallisuutta ja julkeaa edellemenemistä. Hän ikäänkuin palveli tämän maailman vääriä jumalia ja pyhittäytyi heidän palvelukseensa taikuuden ja jonkin yliluonnollisen voiman ja epäjumalien avulla. Profeetta Samuel sanoi kuningas Saulille: ”Katso, totteleminen on parempi kuin uhri, ja kuunteleminen parempi kuin oinasten rasva. Sillä kapina on kuin taikuuden syntiä, ja uppiniskaisuus on kuin epäjumalan ja kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hylännyt Jehovan sanan, niin on hänkin hylännyt sinut olemasta kuningas.” (1. Sam. 15:1–23, As, reunam.) Jehova ei ole koskaan pyhittänyt minkään sellaisen maailman kansan tai pakanakansan sotaa, mitä hän ei ole käyttänyt tuomioittensa toimeenpanossa. Nimrod, Babylonin perustaja ja ensimmäinen, jota sanotaan ”mahtavaksi metsästäjäksi” eli ihmissaalista ajavaksi soturiksi, on leimattu Jumalan Kirjassa ”Jehovaa vastustavaksi mahtavaksi metsästäjäksi”. Jehova Jumala ei sentähden pyhittänyt häntä koskaan hänen hyökkääviin sotametsästyksiinsä, eikä keitään hänen jäljittelijöistäänkään ole siten pyhitetty. – 1. Moos. 10:8–11, Um; Josephuksen Antiquities of the Jews, 1. kirja, 4. luku, 2. kappale; myös Jerusalemin Targum.

 9. Kuvaileeko Raamattu Jehovan pasifistiksi vai muunlaiseksi, ja minkä laatuisia ovat ne sodat, joita hänen kansansa valtuutetaan käymään?

⁹ Jehova ei ole suinkaan pasifisti, vaan hän on oman päätöksensä mukaan ryhtynyt vanhurskaasti sotimaan vihollisiaan vastaan, jotka ovat sotineet häntä ja hänen kansaansa vastaan. Hän ei ole koskaan joutunut häviölle taistelussa, sillä hänen sotansa on pyhä ja vanhurskas. Saatuaan voiton Egyptin sotajoukoista upottamalla ne Punaiseen mereen hän henkeytti profeettansa Mooseksen laulamaan: ”Jehova on urhoollinen sodan persoona. Jehova on hänen nimensä.” (2. Moos. 15:3, Um) Hän on kaikkeuden Jumalhallitsija eli Teokraatti, ja siksi ovat hänen sotansa eli ne sodat, mitkä hän valtuuttaa kansansa käymään, teokraattisia sotia. Ne ovat tosiaan pyhitettyjä, pyhiä.

10. Mikä sotakirja oli siten olemassa jo Mooseksen päivänä, ja mistä tapauksesta se on saattanut alkaa ja miksi siitä?

¹⁰ Jo Mooseksen päivänä, viidennellätoista vuosisadalla ennen Kristusta, oli olemassa se, mitä sanottiin ”Jehovan sotien kirjaksi”. (4. Moos. 21:14, Um) Tämä kirja on saattanut alkaa Aabrahamin sodasta niitä neljää hyökkäävää liittolaiskuningasta vastaan, jotka olivat ottaneet vangiksi hänen veljenpoikansa Lootin sekä hänen perheensä. Ei ole sanottu, että Jumala määräsi Aabrahamin lähtemään takaa-ajoon ja tuomaan takaisin nämä vangit, mutta Aabrahamin 318 orjansa ja kolmen liittolaisensa avulla saavuttama voitto noista mahtavista vihollisista voi tulla vain Jumalalta. Jehovan kuningaspappi Melkisedek ilmaisi tämän. Siunatessaan Aabrahamia hänen palatessaan surmaamasta noita kuninkaita Melkisedek sanoi: ”Siunatkoon Abramia Jumala, Korkein, taivaan ja maan luoja. Ja kiitetty olkoon Jumala, Korkein, joka antoi vihollisesi sinun käsiisi.” (1. Moos. 14:17–20; Hepr. 7:1–10) Aabrahamin käymä sota oli teokraattinen. Niiden neljän hyökkääjäkuninkaan sota ei ollut teokraattinen, vaikka se olikin pyhitetty heidän pakanallisilla uskonnonmenoillaan. Oli näin ollen hyvin sopivaa, että Aabraham antoi kymmenennen osan kaikesta saaliista Melkisedekille, Korkeimman Jumalan, Jehovan, edustajalle, Jehovan, joka oli taistellut ystävänsä Aabrahamin puolesta.

11. Missä kansassa tuli teokraattinen sota erittäin huomattavaksi ja mistä lähtien, ja mikä tunnettu sanonta tästä kehittyi?

¹¹ Teokraattinen sodankäynti tuli erityisen huomattavaksi Aabrahamin lastenlastenlasten, Israelin kahdentoista sukukunnan, yhteydessä. Vapauttaakseen nämä ystävänsä Aabrahamin jälkeläiset Egyptin sortovallasta Jehova ei ryhtynyt ainoastaan sotaan faraota ja hänen senaikaista ensiluokkaista sotakoneistoaan vastaan, vaan myöskin sotaan jumalia vastaan, niitä paholaisjumalia vastaan, joita egyptiläiset palvoivat. Hän sanoi: ”Kaikille Egyptin jumalille minä toimeenpanen tuomiot. Minä olen Jehova.” Kun Jehovan tuhoava enkeli oli surmannut ensimmäisenä pääsiäisyönä v. 1513 eKr. kaikki egyptiläisten esikoiset, jotka oli pyhitetty jumalille, niin farao myönsi häviönsä, ja israelilaiset lähtivät maasta. Tästä on kirjoitettu: ”Egyptiläisten haudatessa niitä, jotka Jehova oli heidän keskuudestaan surmannut, kaikkia esikoisia, ja Jehova oli antanut tuomion kohdata heidän jumaliansa.” (2. Moos. 12:12; 4. Moos. 33:4, Um) Hän taisteli sitten valitun kansansa puolesta kaikki ne neljäkymmentä vuotta, joiden kuluessa tuo kansa vaelsi autiomaan halki kohti Luvattua maata. Kun hän oli johdattanut sen Luvattuun maahan, niin kaikkina niiden kansan tuomareitten päivinä, jotka Jehova herätti vapauttajiksi, ja Israelin ja Juudan valtakunnan aikana taisteli ainoa tosi Jumala pyhän kansansa puolesta, niin että kehittyi tunnettu sanonta: ”Jehova taisteli Israelin puolesta.” – Joos. 10:14, 42; 23:3, 10; 2. Moos. 14:14; 5. Moos. 1:30; Neh. 4:20.

12. a) Miksi tällaiseen sotaan on oikeutuksensa, ja missä voi ilmetä synti sen yhteydessä? b) Miten Jehova antoi tukensa sellaiselle sodankäynnille?

¹² Korkeimmalla Jumalalla oli täysi oikeus käydä kaikki nuo taistelut kansansa puolesta, sillä hän on vanhurskas kaikessa toiminnassaan. Hän toimeenpani tuomionsa noille kuoleman ansainneille vastustajille kukistaessaan ja tuhotessaan omat vihollisensa ja kansansa viholliset. Hän käski kansaansa ryhtymään tähän tuomittujen syntisten tuhoamiseen, ja hän teki kansansa sodankäynnin teokraattiseksi ja käytti kansaansa tuomionsa toimeenpanijana. Sellaiseen sotaan ryhtymisessä ei ollut syntiä eikä moraalisesti väärää, sillä se tapahtui tuon kansan Jumalan tahdon ja käskyn tottelemiseksi. Kuningas Saulin tapauksessa oli synti siinä, että hän ei suorittanut määräyksiä Jumalaa miellyttäen, niinkuin on kirjoitettu Jeremian 48:10:nnessä: ”Kirottu olkoon se, joka Herran [Jehovan] työn laiskasti tekee, kirottu olkoon se, joka pidättää miekkansa verestä.” Jehova ei valtuuttanut valittua kansaansa lähtemään valloittamaan maailmaa ja perustamaan maailmanvaltaa, mutta hän käski sitä tuhoamaan epäsiveelliset, paholaisia palvovat pakanat pois maasta, jonka hän oli luvannut antaa kansalleen. Hän suoritti monta ihmetyötä kansansa hyväksi, kun se täytti tottelevaisesti nämä teokraattista sodankäyntiä koskevat määräykset. Hän tuki kansaansa taistelussa.

13. Mistä sotilaallisesta syystä israelilaiset kärsivät monin tavoin, ja miten sotaan tottelevaisesti osallistuva oli suosittu henkilö?

¹³ Israelilaiset kärsivät ruumiillisesti, uskonnollisesti, henkisesti ja kansallisesti, kun he eivät olleet rakkaudellisesti ja rohkeasti tottelevaisia tämän teokraattisen sodan käymisessä, kunnes maa oli täysin puhdistettu saastuttavista paholaisten palvojista ja kunnes Jumalan tahto oli täytetty. Niiden israelilaisten, jotka osallistuivat tottelevaisina taisteluun, sanottiin käyvän Jehovan sotia. Se ei ollut pelkkää imartelevaa puhetta, vaan täyttä totta, kun kuningas Saul sanoi jättiläisen surmaajalle Daavidille: ”Ole vain urhoollinen ja käy Herran [Jehovan] sotia.” (1. Sam. 18:17) Abigail, Karmelin kaupungista oleva nainen, puhui hyvin ymmärtäen samalle Daavidille sanoen: ”Herra [Jehova] on rakentava minun herralleni pysyväisen huoneen, koska minun herrani käy Herran [Jehovan] sotia.” (1. Sam. 25:28) Jehovan puolesta taistelijana oleminen on suuri kunnia ja siunaus, ja Jehova on jokaisen teokraattisen taistelijan kanssa. Jumalan siunaus lepää hänen yllään. Nykyään on kristittyjä Jehovan puolesta taistelijoita, ja he ilmaisevat eräässä mielessä suurempaa rohkeutta kuin israelilaiset taistelijat Jehovan puolesta, koska nämä Jehovan kristityt todistajat eivät käytä lihallisia kuolettavia aseita, jollaisia israelilaiset soturit käyttivät, eivätkä turvaudu niihin, eivätkä he käytä sellaisia väkivallan aseita eivätkä turvaudu niihin enempää kuin muodostavat yksityisiä sotilasosastoja Harmagedonin taistelussakaan, ”Jumalan Kaikkivaltiaan suuren päivän sodassa”. Miksi näiden Jehovan puolesta taistelijoitten laita on tällainen? Me saamme nähdä.

PYHITETYT SOTURIT

14. Miten siihen osallistuvat valmistettiin siihen sen pyhyyden tähden, ja mikä Daavidin ja Ahimelekin sananvaihto koskee tätä?

¹⁴ Teokraattinen sodankäynti on pyhä, ja ne, jotka saavat edun ryhtyä siihen, on pyhitetty sitä varten sen pyhyyden tähden. Tähän sodankäyntiin täytyy ryhtyä ja tarttua pyhitetyssä tilassa pitäen sitä pyhänä palveluksena. Tämä käy selväksi Daavidin keskustelusta ylimmäisen papin Ahimelekin kanssa Noobin kaupungissa, mihin Jehova Jumalan pyhä arkku oli siirretty. Kuningas Saul oli tullut kateelliseksi Daavidille, koska Jehovan siunaus kohdistui tähän nuoreen mieheen, joka taisteli Jehovan puolesta. Daavidin täytyi lopulta paeta Saulin ulottuvilta pelastuakseen kuolemasta. Hän tuli nälkäisenä ja aseettomana Noobiin uskollisten nuorten miesten seuraamana jonkin matkaa. Hän halusi ruokaa itselleen ja niille nuorille miehille, jotka hän oli jättänyt määrättyyn paikkaan. Daavid sanoi sitten ylimmäiselle papille Ahimelekille ”’Mitä sinulla siis on? Anna minulle viisi leipää tai mitä on saatavissa.’ Ja pappi vastasi Daavidille ja sanoi: ’Minulla ei ole tavallista leipää, mutta on pyhää leipää, jos vain nuo nuoret miehet ovat pysytelleet erossa naisista.’ Ja Daavid vastasi papille: ’Totisesti naiset on pysytetty erossa meistä niinkuin aina, milloin minä olen retkelle lähtenyt; nuorten miesten astiat ovat pyhät silloinkin, kun retki on tavallinen retki; sitä enemmän tänään on heidän astiansa pyhä.’ Niin pappi antoi hänelle pyhää leipää; sillä siellä ei ollut muuta leipää kuin läsnäololeipää, joka oli siirretty pois HERRAN [Jehovan] edestä, jotta tuoretta leipää olisi pantu sen sijaan päivänä, jona se oli otettu pois.” – 1. Sam. 21:1–6, Ts.

15. Miten Jeesus osoitti, että pyhyys oli otettava huomioon sen yhteydessä?

¹⁵ Herra Jeesus osoitti, että tässä tuli ottaa huomioon pyhyys, kun hän vahvisti tämän historiallisen tapahtuman ja sanoi: ”Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen seuralaistensa oli nälkä, kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, ja kuinka he söivät näkyleivät, joita ei hänen eikä hänen seuralaistensa ollut lupa syödä, vaan ainoastaan pappien?” (Matt. 12:3, 4) Tässä oli syy, miksi Ahimelek kysyi ensiksi, olivatko Daavid ja hänen nuoret miehensä olleet erossa naisista vähintään päivän, ja Daavid vastasi, että he olivat olleet. Mutta miten pyhyys sisältyi tähän? Ja mitä merkitsi Daavidin vastaus, missä hän viittaa sotaretkeen?

16. Miksi Daavidin ja hänen miestensä yhteys naisiin olisi tehnyt heidät kelpaamattomiksi syömään näkyleipiä, ja miksi Daavid painotti heidän puhtauttaan verraten matkaa sotaretkeen?

¹⁶ Naisista erossa oleminen merkitsi, että he olivat erossa sukupuolisesta yhteydestä vaimojensa tai jalkavaimojensa kanssa. Tavallisina aikoina ei sellaisessa oikeassa yhteydessä ollut mitään väärää eikä kelpaamattomaksi tekevää. Mutta kun jokin tilaisuus tai palvelus vaati juhlamenojen mukaista puhtautta, silloin eivät sellaiset yhteydet olleet paikallaan israelilaisen ja hänen vaimonsa välillä. Miksi? Koska sekä mies että hänen vaimonsa olivat sellaisen yhteyden jälkeen juhlamenosääntöjen mukaan saastaisia seuraavaan iltaan asti. Israelilaisille Mooseksen kautta annetussa teokraattisessa laissa kirjoitettiin: ”Kun miehellä on ollut siemenvuoto, pesköön hän koko ruumiinsa vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. Ja jokainen vaatekappale ja jokainen nahka, johon siemenvuotoa on tullut, pestäköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. Ja kun mies on maannut naisen kanssa ja vuodattanut siemenensä, peseytykööt he vedessä ja olkoot saastaiset iltaan asti.” (3. Moos. 15:16–18) Sukupuoliyhteys sinä päivänä olisi näin ollen tehnyt Daavidin ja hänen miehensä sopimattomiksi saamaan käyttämätöntä pyhää näkyleipää syötäväkseen. Daavid väitti nyt, että hän oli tavallisessa tehtävässä kuninkaan palveluksessa, ja kuitenkin hän sanoi, että hän ja hänen miehensä olivat muotomenojen mukaisesti puhtaita sukupuolisuhteista vaimojensa ja jalkavaimojensa kanssa aivan kuin olisivat menossa ”retkelle”, toisin sanoen sotaretkelle. Sotaretkelle eli sotaan meno vaati pyhitystä puhdistamalla muotomenojen mukaan ”astiansa” eli ruumiinelimistönsä. Sodan teokraattinen luonne vaati tällaista pyhitystä, jos odotettiin Jumalan siunausta armeijalle ja voiton saantia Jehovan puolesta taisteleville. Se oli pyhää palvelusta.

17. Miten täytyi israelilaisten sotaleiri pitää puhtaana ja miksi?

¹⁷ Teokraattisessa sodassa olevalta israelilaisten leiriltä vaadittiin puhtautta lain määräämien menojen mukaisesti, moraalisesti ja ruumiillisesti. Jehovan laki sanoi israelilaisille: ”Kun lähdettyäsi vihollisiasi vastaan asetut leiriin, karta kaikkea siivotonta. Jos sinun keskuudessasi on joku, joka ei ole puhdas sen johdosta, mitä hänelle yöllä on tapahtunut, menköön hän leirin ulkopuolelle; hän älköön tulko leiriin. Illan suussa hän peseytyköön vedessä, ja auringon laskettua hän tulkoon leiriin. Leirin ulkopuolella olkoon sinulla syrjäinen paikka, johon sinun on mentävä tarpeellesi. Ja sinulla olkoon aseittesi lisänä pieni lapio, ja kun siellä ulkona istut tarpeellesi, kaiva sillä kuoppa ja peitä sitten ulostuksesi. Sillä Herra [Jehova], sinun Jumalasi, vaeltaa leirissä auttaaksensa sinua ja antaakseen vihollisesi sinulle alttiiksi; sentähden olkoon sinun leirisi pyhä, ettei hän näkisi sinun keskuudessasi mitään häpeällistä ja kääntyisi pois sinusta.” (5. Moos. 23:9–14) Jos tahdottiin Jumalan läsnäolon Jehovan enkelin edustamana seuraavan armeijaa lopulliseen voittoon asti, niin leiri tuli pitää puhtaana teokraattisten ohjeitten mukaan.

18. Miten pakanat erosivat tässä leirin ja valloituksen suhteen, ja miten heettiläisen Uurian, kuningas Daavidin soturin, tapaus valaisee tätä eroa?

¹⁸ Jehovan teokraattisen kansan leiri erosi sentähden pakana-armeijoitten leiristä. Pakanat veivät naisia mukanaan, jotta sotilaat olisivat voineet noudattaa halujaan heidän kanssaan, tai sotilaille annettiin jonkin paikan valloituksen jälkeen vapaat kädet anastaa naisia ja raiskata heidät. (Jes. 13:16; Valitusv. 5:11; Sak. 14:2) Nykyään tapahtuu jotakin samanlaista, sillä me luemme tai kuulemme haureutta harjoittavien naisten seuraavan sotaleirien perässä ja upseereitten varaavan tarkoituksellisesti lähistöön porttoloita sotilaittensa sukupuoliseksi tyydytykseksi. Tämä oli kielletty Israelin teokraattisessa leirissä, koska sota, jossa he olivat, oli teokraattinen ja siis pyhä ja koska se vaati taistelijoilta pyhittäytymistä. Siksi oli heiltä kielletty sukupuoliset suhteet naisiin, heidän omiin vaimoihinsakin, ja he pidättyivätkin niistä vapaaehtoisesti. Tämän tähden ei Uuria, hyvätahtoinen heettiläinen, mennyt Jerusalemissa yöllä kotiinsa ollakseen vaimonsa kanssa, kun kuningas Daavid kutsui hänet taistelukentältä. Kun kuningas Daavid kysyi, sotaretken pyhät vaatimukset syrjäyttäen, Uurialta, miksi tämä ei ollut mennyt kotiinsa sinä yönä, niin tuo uskollinen soturi vastasi teokraattisesti: ”Arkki ja Israel ja Juuda asuvat lehtimajoissa, minun herrani Jooab ja herrani palvelijat ovat leiriytyneinä kedolla; menisinkö minä kotiin syömään, juomaan ja makaamaan vaimoni kanssa? Niin totta kuin sinä elät ja sinun sielusi elää: sitä minä en tee.” (2. Sam. 11:6–11) Uuria halusi pysyä pyhitettynä taisteluun. Hän oli sentähden siihen aikaan kuin ilman vaimoa. Se muistuttaa meitä siitä, mitä apostoli Paavali sanoi kristityille: ”Mutta minä sanon, veljet: aika on lyhyt; olkoot tästedes nekin, joilla on vaimot, niinkuin ei heillä niitä olisikaan.” (1. Kor. 7:29) Teokraattiset velvollisuudet kutsuvat toisinaan kristityn pois vaimonsa rinnalta, ja hänen täytyy noudattaa kutsua.

19. Mitä menettelyä vaadittiin israelilaisarmeijan pyhyyden tähden niitä vangittuja tyttöjä kohtaan, jotka haluttiin vaimoiksi, ja miten kihlautunut mies vapautettiin sotapalveluksesta?

¹⁹ Jos israelilaisia käskettiin valtaamaan jokin paikka ja hävittämään sukupuuttoon miehet ja naiset, jotka eivät olleet neitseitä, niin heillä ei ollut vapautta raiskata tyttöjä, jotka säilytettiin hengissä. Se olisi merkinnyt armeijan saastuttamista, koska se olisi ollut haureuden harjoittamista, epäsiveellisyyttä. Jos joku israelilainen halusi itselleen jonkun vangiksi otetun neidon, niin hän ei saanut olla suhteissa häneen heti vangitsemisen jälkeen. Hänen täytyi pysyttäytyä pyhitettynä teokraattiseen sodankäyntiin noudattamalla lakia, joka sanoi: ”Kun lähdet sotaan vihollisiasi vastaan ja Herra [Jehova], sinun Jumalasi, antaa heidät sinun käsiisi ja sinä otat heistä vankeja ja vankien joukossa näet kaunisvartaloisen naisen ja mielistyt häneen ja tahdot ottaa hänet vaimoksesi, niin vie hänet kotiisi, ja hän ajattakoon hiuksensa ja leikatkoon kyntensä. Ja hän riisukoon vaatteensa, joissa hänet vangittiin, ja asukoon sinun kodissasi ja saakoon itkeä kuukauden päivät isäänsä ja äitiänsä; sitten saat yhtyä häneen ja naida hänet, niin että hän tulee vaimoksesi.” (5. Moos. 21:10–13) Ennenkuin sotaretki oli ohitse ja sen pyhyys säilytetty, ei tätä sukupuoliyhteyttä voinut tapahtua Jumalan hyväksynnällä. Jos armeijaan kutsuttu mies oli kihlattu tytölle, niin hänet vapautettiin sotilasvelvollisuuksistaan vuodeksi, jotta hän olisi voinut mennä kotiin ja ottaa kihlattunsa aviokseen ja saada hänestä lapsen, niin että hänellä olisi ollut jälkeläinen säilyttämässä hänen nimeään, ettei hän olisi tullut surmatuksi taistelussa lapsettomana. – 5. Moos. 20:7; 24:5.

20. Mikä oli leirille tärkeämpi kuin lain määräämiä menoja koskeva tai moraalinen saastaisuus?

²⁰ Kysymyksessä oli Jehovan, voiton Jumalan, kunniaansaattaminen. Leirin pitäminen nuhteettomana Jumalan silmissä ja arvollisena saamaan voiton Jehovan jatkuvan suosion avulla oli paljon tärkeämpää kuin minkään lain määräämiä menoja koskevan tai moraalisen saastaisuuden harjoittaminen ja sotaretken pyhyyden rikkominen. Tämä koskee myöskin Jehovan puolesta taistelevien kristittyjen pyhää sodankäyntiä nykyään. Se lakiliitto, minkä Jehova Jumala teki muinaisten israelilaisten kanssa Mooseksen kautta, ei luonnollisestikaan sovellu nyt kristittyihin, ja siksi ei kristittyjä taistelijoita vaadita nyt pidättymään yhteydestään vaimoihinsa siksi, että he ovat pyhässä sodassa. Mutta heidän käyttäytymisensä täytyy siitä huolimatta olla moraalisesti ja henkisesti puhdasta. Heidän pysymisensä erossa epäsiveellisyydestä ja myös hengellisestä haureudesta, niin että eivät ole osa tästä maailmasta, täytyy olla tämän kristillisen sodankäynnin pyhyyden mukainen. (Jaak. 4:4) Heidän osuutensa Jehovan kunniaansaattamisessa on kyseessä ja antaa heille puhdistavan vaikutuksen, kannustimen puhtauteen moraalisesti ja henkisesti.