sinun palvelijasi sanoi hänelle: ’Satuloi minun aasini, ratsastaakseni sillä ja mennäkseni kuninkaan kanssa’ – sillä palvelijasihan on ontuva – mutta hän on panetellut palvelijaasi herralle kuninkaalle. Herrani, kuningas, on kuitenkin niinkuin Jumalan enkeli; tee siis, mitä hyväksi näet. Sillä koko minun isäni suku oli herrani, kuninkaan, edessä kuoleman oma, ja kuitenkin sinä asetit palvelijasi niiden joukkoon, jotka syövät sinun pöydässäsi. Mitäpä minulla on enää muuta oikeutta ja mitä valittamista kuninkaalle?” – 2. Sam. 19:26–28.

Kun Daavid kuuli tämän, hän varmasti havaitsi tehneensä väärin uskoessaan Siiban sanoja, ja tämä ilmeisesti ärsytti häntä. Hän ei halunnut kuulla enempää asiasta, sillä hän sanoi Mefibosetille: ”Mitäs tuosta enää puhut? Minä sanon, että sinä ja Siiba saatte jakaa keskenänne maaomaisuuden.” – 2. Sam. 19:29.

Mefiboset ei loukkaantunut siitä, että Daavid käsitteli asiat tällä tavalla. Hän ei ollut huolissaan aineellisesta menetyksestä. Hänestä oli tärkeätä, että Daavid oli palannut vahingoittumattomana Jerusalemiin. Siksi Mefiboset sanoi: ”Ottakoon hän [Siiba] sen vaikka kokonaan, kun kerran herrani, kuningas, on palannut rauhassa kotiinsa.” – 2. Sam. 19:30.

Vaikka Mefiboset olisi voinut olla katkera osansa suhteen elämässä, niin hän arvosti itse elämää. Silloisen tilanteen vuoksi Daavid olisi voinut tappaa hänet. Siksi hän oli hyvin kiitollinen edusta saada syödä kuninkaan pöydässä, ja hän alistui nöyrästi ja uskollisesti kuningas Daavidin päätöksiin. Mefiboset oli täten erinomainen esimerkki miehestä, joka arvosti sitä mitä hänellä oli eikä valittanut sitä mitä hänellä ei ollut. Olkaamme mekin yhtä arvostavia kuin Mefiboset.

Lukijain kysymyksiä

● Mitä Jumala tarkoitti, kun hän sanoi Joonalle, että Niniven kaupungissa oli yli 120 000 ihmistä, ”jotka eivät vielä tiedä, kumpi käsi on oikea, kumpi vasen”?

Jehova Jumala lähetti profeetta Joonan Niniveen julistamaan sen tuomion lähestymistä. Silloin koko väki katui, joten Jumala säästikin kaupungin. Joona oli siitä pahoillaan, ja Jumala sanoi hänelle: ”Enkö siis minä armahtaisi Niiniveä, sitä suurta kaupunkia, jossa on enemmän kuin sata kaksikymmentä tuhatta ihmistä, jotka eivät vielä tiedä, kumpi käsi on oikea, kumpi vasen, niin myös paljon eläimiä?” – Joona 4:11.

Jotkut raamatunselittäjät ovat päätelleet tästä, että kaupungissa oli 120 000 lasta (ehkä alle 5–7-vuotiasta), joten he arvioivat sen kokonaisväestön olleen 600 000. Tällaiset selittäjät viittaavat aikaan, jolloin Jumala sanoi Moosekselle, että Luvattuun maahan pääsisivät vain ”lapset” eli ”pojat, jotka eivät vielä tiedä, mikä on hyvä, mikä paha”. (5. Moos. 1:39) On myös sanottu, että jos Jehova halusi säästää Sodoman siinä tapauksessa, että siellä olisi ollut vain kymmenen vanhurskasta, niin varmasti hänen armonsa saisi hänet säästämään suuren kaupungin, jossa oli 120 000 lasta, jotka eivät olleet vielä edes oppineet erottamaan toista kättä toisesta. – 1. Moos. 18:22–32.

On kuitenkin kiinnostavaa todeta, että 5. Mooseksen kirjan 1:39:ssä mainittuihin ”lapsiin” ilmeisesti kuuluivat kaikki nuoret aina 19-vuotiaisiin asti. (4. Moos. 14:29) Sitä paitsi Joonan 4:11:ssä mainittuja 120 000 henkeä ei sanottu ”lapsiksi” vaan heistä käytettiin nimeä adam, joka heprealainen sana tarkoittaa ’miehiä’ tai ’ihmisiä’. Varmasti myös Sodomassa on täytynyt olla enemmän kuin kymmenen lasta; siksi se, mitä Jumala puhui, tarkoitti kymmentä vastuullista, vanhurskasta aikuista. Näin ollen Jehova on voinut tarkoittaa Joonan 4:11:ssä Niniven koko väestön olleen 120 000 henkeä, jotka eivät todellisuudessa osanneet erottaa oikeaa kättään vasemmasta.

Tällä kuvauksella Jumala ei ilmeisestikään tarkoittanut, että he olivat niin oppimattomia, etteivät he osanneet erottaa toista kättä toisesta, sillä arkeologiset todisteet kertovat niniveläisten teknisistä saavutuksista. Sen sijaan Jumala tarkoitti, ettei niniveläisillä ollut tervettä mittapuuta sen arvioimiselle, mikä oli oikein tai väärin Jumalan näkökannalta katsottuna. Kun Joona julisti Jumalan sanomaa, niin he pystyivät silloin erottamaan hyvän pahasta ja he katuivat; he kääntyivät pois pahasta.