oli ”Jousilaulu”. Tämä surulaulu kuului alun perin runojen, laulujen ja muiden kirjoitusten kokoelmaan, joka muodosti Oikeamielisen kirjan. Sen jälkeen ”Jousilaulu” esitettiin 2. Samuelin kirjan henkeytetyssä kertomuksessa. Laulu oli määrä opettaa Juudan pojille. – 2. Sam. 1:17–27.

Kun harkitsemme Daavidin ja Joonatanin välistä suurenmoista ystävyyden sidettä, voimme helposti ymmärtää, miksi Daavid esitti sellaisia ajatuksia ”Jousilaulussa” kuin hän esitti. Hän vaikeroi muun muassa: ”Minä suren sinua, veljeni Joonatan; sinä olit minulle ylen rakas. Rakkauteni oli minulle ihmeellisempi kuin naisen rakkaus.” (2. Sam. 1:26) Joonatan oli totisesti ’yksi mies tuhannesta’.

Rikkoiko Mooses lupauksensa?

YHDEKSÄNNEN vitsauksen – kolmen päivän täydellisen pimeyden – lopussa faarao esitti Moosekselle uhkauksen: ”Varo, ettet enää tule minun kasvojeni eteen; sillä sinä päivänä, jona tulet minun kasvojeni eteen, sinä olet kuoleva.” (2. Moos. 10:28) 2. Mooseksen kirjan 10:29:n mukaan Mooses vastasi: ”Oikein sinä puhuit; minä en tule tämän jälkeen sinun kasvojesi eteen.”

Mutta 2. Mooseksen kirjan seuraavan luvun jakeissa 4–8 kerrotaan, että Mooses ilmoitti kymmenennen vitsauksen faaraolle. Oliko Mooses rikkonut lupauksensa? Ilmeisesti ei niin ollut. 2. Mooseksen kirjan 11:1–3:a tulisi todennäköisesti pitää lauseyhteydestä irrallaan olevana selityksenä. Kun siis Mooses oli sanonut: ”Minä en tule tämän jälkeen sinun kasvojesi eteen”, hän ei lakannut puhumasta, vaan esitti lausunnon, jolla hän ilmoitti kymmenennen vitsauksen. Sitten, kuten kertomus sanoo, Mooses ”lähti faraon luota vihasta hehkuen”. – 2. Moos. 11:8.

Vain siksi, että Mooses tiesi kymmenennen vitsauksen olevan viimeinen, hän voi sanoa faaraolle, ettei hän enää tulisi hänen kasvojensa eteen. Muutoin hän olisi menetellyt julkeasti suostuessaan sellaiseen, mikä ei ehkä olisi ollut sopusoinnussa Jehovan tahdon kanssa. 2. Mooseksen kirjan 11:1–3:n sanat paljastavat Mooseksen tietäneen, että kymmenes vitsaus oli viimeinen, ja näihin sanoihin sisältyy myös tieto siitä, mitä israelilaisten piti tehdä tuon vitsauksen kohdattua egyptiläisiä. – Vrt. 2. Mooseksen kirjan 11:2, 3:a 2. Mooseksen kirjan 12:35, 36:een.

Vitsauksen iskettyä faaraon oli pakko lähettää hakemaan Moosesta ja Aaronia. Kymmenennen vitsauksen nöyrryttämänä faarao sanoi heille: ”Nouskaa ja menkää pois minun kansani joukosta, sekä te että israelilaiset; menkää ja palvelkaa Herraa, niinkuin olette puhuneet. Ottakaa myös lampaanne ja karjanne mukaanne, niinkuin olette puhuneet, ja menkää ja rukoilkaa minullekin siunausta.” (2. Moos. 12:31, 32) Miten päinvastainen tilanne! Faarao, joka uhkasi Moosesta kuolemalla, anoo nyt siunausta. Hän ei halunnut Mooseksen ja muiden israelilaisten lähtevän Egyptistä häntä kiroten ja haluten hänelle lisää onnettomuutta.