Kenen tulisi hallita maailmaa?
Idän vai lännen miestenkö? Vai onko Jumalalla jokin muu päätös?
KOMMUNISTISESSA idässä ja vapautta vihaavien länsimaisten diktatuurien keskuudessa yksinvaltaiset hallitsijat pakottavat yli miljardin ihmisen, yli kolmanneksen maailman asukkaista, noudattamaan tahtoaan. He sortavat säälimättömästi alamaisiaan kohdellen raa’asti jokaista, joka ilmaisee haluavansa vapautta. Ne, jotka kammoavat itsevaltaisia hallitsijoita, myöntävät, että sellaisten miesten ei pitäisi hallita, mutta ovatko he toisaalta keskenään yksimielisiä siitä, kenen tulisi hallita ihmiskuntaa?
Liberaalisissa maissa poliittisten puolueitten alituinen kamppailu virkamiesten poistamiseksi ja heidän korvaamisekseen toisilla miehillä osoittaa tyytymättömyyttä näihinkin hallitusmiehiin. Vaikka he ovat kansan valitsemia, niin saadaan yleisesti lukea noiden virkamiesten olevan turmeltuneita, itsekkäitä ja surullisen välinpitämättömiä niiden tarpeista, jotka ovat valinneet heidät. Laki rajoittaa siitä syystä monissa maissa sen ajan, minkä joku saa olla virassa. Mitkään maailman poliittiset hallitukset eivät kykene antamaan hallitsijaa, jolla olisi niin kiistaton nuhteettomuus ja joka olisi niin täysin omistautunut kansan hyvinvoinnille sen rodusta tai taloudellisesta tasosta riippumatta, että hänen hallituksensa olisi todellinen ja pysyvä siunaus koko ihmiskunnalle. Ne pystyvät parhaimmillaankin saamaan aikaan sellaisen hallituksen, mikä voi tarjota niukkoja etuja kaikille ja suurempia etuja muutamille etuoikeutetuille ja niitäkin vain lyhyen ajan. Miksi?
Jehova Jumalan kirjoitettu sana paljastaa, miksi ihmisen ponnistelut itsensä hallitsemiseksi ovat olleet niin pettävä kokemus. Se sanoo: ”Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: ’Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä’.” (Ps. 2:2, 3) Kristikunnan hallitsijat voivat väittää, että he eivät ole Jumalaa vastaan, että he eivät hylkää hänen voideltua Poikaansa, mutta Jumala sanoo heidän niin tekevän. Ihmisen hallitushistoria näyttää miksi.
Ensimmäinen ihminen Aadam hylkäsi Jumalan lain ja päätti itse, mikä oli hyvää ja mikä pahaa. Mutta erityisesti diktaattori Nimrodin ajasta lähtien, hänen, joka Nooan ajan vedenpaisumuksen jälkeen asettui mahtimieheksi, lähimmäistensä hallitsijaksi, ovat ihmiset yrittäneet perustaa hallituksia, joita Jumala ei valvoisi. He ovat tyhmästi hylänneet Ylimmän Yksinvaltiaan heidän näkymättömän Hallitsijansa asemasta ja kieltäytyneet tottelemasta hänen lakejaan. Seuranneet vaikeudet ovat ilmenneet hyvin Israelin kansassa.
”ANNA MEILLE KUNINGAS”
Neljä vuosisataa Egyptistä pelastumisensa jälkeen Israelin kansa oli ainoa laatuaan maailman kansojen joukossa. Sillä ei ollut näkyvää kuningasta, vaan Jehova Jumala hallitsi sitä. Hänen lakinsa hallitsivat sitä sitoen sen läheisesti hänen yksinvaltiuteensa. Uskolliset miehet palvelivat valvojina huolehtien siitä, että hänen tahtonsa toteutettiin kansan hyväksi. Niin kauan kuin he tottelivat näkymätöntä Hallitsijaansa, he menestyivät. Mutta sen sijaan että he olisivat olleet tyytyväisiä tähän vanhurskaaseen Kuninkaaseen, he pyysivät ihmiskuningasta.
”Anna meille kuningas”! he huusivat profeetta Samuelille. (1. Sam. 8:6) He halusivat olla ympärillään olevien kansojen kaltaisia, niin että heillä olisi ihmiskuningas, joka menisi heidän edellään sotaan ja jonka komeuden ja loiston he näkisivät. Ei niin, ettei heillä olisi ollut hallitsijaa: heillähän oli – Jehova Jumala itse. Hän oli heidän Kuninkaansa. Jehova antoi heille hallituksen edustajiakin, tuomareita, uskollisia miehiä, joita hän herätti palvelemaan kansaansa. Mutta ei ollut perinnöllistä hallitsijasukua, ei ollut sitä loistoa, mikä oli ominaista heidän ympärillään olevien kansojen kuninkaallisille. He hylkäsivät tyhmästi Jehovan, Kuninkaansa. Vaikka Samuel varoitti, kuinka ihmiskuningas sortaisi heitä, he halusivat itsepintaisesti pitää oman päänsä. Jehova sanoi Samuelille, joka oli murheissaan heidän uppiniskaisuudestaan: ”Sinua he eivät ole pitäneet halpana, vaan minut he ovat pitäneet halpana olemaan heidän kuninkaanansa.” (1. Sam. 8:7) Jehova ei lakannut kuitenkaan valvomasta heitä ylinnä myöntyessään heidän pyyntöönsä.
Israelin hallitus oli edelleen teokraattinen. Kuningas voideltiin Jehovan käskystä, ja maan lakeina olivat Jumalan lait. Mutta ei kestänyt kauan, kun kuningas itse ei enää alistunut Hänen tahtoonsa, jonka kansaa hän hallitsi. Jumalan lakeja ivattiin, Hänen palvontansa hylättiin. Kun kansa käänsi siten selkänsä Jumalalle, seurasi onnettomuus.
HUONO HISTORIA
Neljästäkymmenestä kolmesta kuninkaasta ainoastaan kuudella oli 510 vuoden kuluessa sikäli hyvät suhteet Jumalaan, että voitiin sanoa heidän tehneen sitä, mikä oli oikein Jehovan silmissä. Nämä olivat Daavid, Aasa, Joosafat, Jootam, Hiskia ja Joosia. Muut kolmekymmentä seitsemän syyllistyivät laiminlyönteihin, mitkä rumensivat heidän hallitustaan siinä määrin, etteivät he ansainneet tällaista suotuisaa mainintaa.
Jo heidän ensimmäinen kuninkaansa ylpistyi ja antoi heille huonon esimerkin olemalla tottelematon Jumalalle. Heidän kolmas kuninkaansa, Salomo, tuli myös pahaksi ja johti heidät pakanalliseen epäjumalanpalvelukseen. Hän oli vastuussa heidän inhottavasta uskonnonmenostaan heidän polttaessaan poikiaan ja tyttäriään uhreina irvokkaille epäjumalille. Tämä väärien jumalien iljettävä palvonta herätti Jehovan vanhurskaan närkästyksen kansaa kohtaan kokonaisuudessaan ja aiheutti sen jakamisen kahteen valtakuntaan Salomon pojan Rehabeamin hallitessa.
Ne kymmenen sukukuntaa, jotka irtautuivat, muodostivat pohjoisen valtakunnan. Vaikka Jehova antoi heille kehotuksia profeettojensa kautta, ei yksikään niistä kahdestakymmenestä hallitsijasta, jotka hallitsivat heitä pohjoisen valtakunnan olemassaoloaikana, johtanut kansaa Jehovan tottelemisen ja puhtaan palvonnan tietä. Yhdelläkään ei ollut kauttaaltaan hyviä suhteita häneen. Tämä ei voinut johtaa muuhun kuin yhteen seuraukseen.
KANSALLINEN LUHISTUMINEN
Kiivastuneena Israelin pohjoiseen valtakuntaan, koska se itsepintaisesti teki sitä, mikä on pahaa, Jehova saattoi sen väkivaltaiseen loppuun sen oltua olemassa 257 vuotta. ”Herra vihastui suuresti Israeliin ja poisti heidät kasvojensa edestä.” (2. Kun. 17:18) Viimeinen kuningas, Hoosea, kukistui Assyrian kuninkaan Salmanassarin aloittamassa kolmivuotisessa piirityksessä, ja Israelin kymmenen sukukuntaa vietiin sen jälkeen vangiksi luultavasti Sargon II:n käskystä. Tämä pohjoisen valtakunnan kansallisonnettomuus oli sen enne, mikä oli kohtaava eteläistä valtakuntaa samasta syystä – uskottomuudesta Jumalaa kohtaan. – 2. Kun. 18:9–12.
Eteläinen valtakunta kesti pohjoisen valtakunnan kukistuttua 133 vuotta. Vaikka hyvä kuningas Joosia hallitsi kolmekymmentä yksi noista vuosista, hän ei kyennyt muuttamaan kansan suuntaa. Hänen kuolemansa jälkeen kansa jatkoi epäjumalanpalveluksen ja Jehovaa kohtaan osoittamansa tottelemattomuuden tietä niin kuin hänen hallituksensa edelläkin. Jumala pani vihdoin eteläisen valtakunnan ja sen Juudan kuninkaitten hallitsijasuvun päättymään antamalla heidät babylonialaisten käsiin. Sen kaupungit hävitettiin, sen hengissä säilyneet ihmiset vietiin suurimmalta osaltaan vankeina Babyloniaan, ja maasta tuli tyhjä autiomaa.
Jehovan profeettojen toistuneista varoituksista huolimatta kummankin valtakunnan kansa noudatti monien pahojen kuninkaittensa inhottavaa esimerkkiä. ”He olivat palvelleet kivijumalia, vaikka Herra oli heille sanonut: ’Älkää tehkö sitä’. Ja Herra oli varoittanut sekä Israelia että Juudaa kaikkien profeettainsa, kaikkien näkijäin, kautta ja sanonut: ’Palatkaa pahoilta teiltänne ja noudattakaa minun käskyjäni ja säädöksiäni, kaiken sen lain mukaan, jonka minä annoin teidän isillenne ja jonka minä olen teille ilmoittanut palvelijaini, profeettain, kautta’.” – 2. Kun. 17:12, 13.
Se raskas erehdys, minkä nämä kansat tekivät hylätessään Kuninkaansa, Jumalan, ja ollessaan tottelematta hänen käskyjään, johti kansallisonnettomuuteen. Niiden kokemukset valaisevat hyvin sitä seikkaa, että ihmiskunnan täytyy kuunnella Jumalaa ja alistua hänen järjestelyihinsä, jos se aikoo menestyä.
NYKYISET HALLITUKSET
Onko Jumalalla nykyisten maanpäällisten hallitusten joukossa sellaista, mikä edustaa häntä? Onko sellaista ihmiskuningasta, -diktaattoria, pääministeriä tai presidenttiä, joka hallitsee Jumalan määräyksestä? Ei! Yhtään tällaista Jumalan määräämää hallitusta ei ole ollut ihmisten keskuudessa siitä lähtien, kun Jumala salli Babylonian sotajoukkojen kukistaa Jerusalemin seitsemännellä vuosisadalla ennen Kristusta. Jehova sanoi Jerusalemin viimeiselle kuninkaalle Sidkialle: ”Ota pois käärelakki, nosta pois kruunu. Tämä ei jää tällensä: alhainen korotetaan, korkea alennetaan. Raunioiksi, raunioiksi, raunioiksi minä panen tämän; eikä tästä ole jäävä mitään, kunnes tulee hän, jolla on oikeus, ja minä annan sen hänelle.” – Hes. 21:26, 27.
Saatana Perkeleestä tuli silloin täysimmässä merkityksessä ”tämän maailman jumala”. (2. Kor. 4:4) Kaikki ihmiskunnan hallitukset olivat hänen valvonnassaan. Apostoli Johannes selitti tästä syystä: ”Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan [sen jumalattoman, Um] vallassa.” (1. Joh. 5:19) Jos ihminen uskoo Raamattuun, niin, olkoonpa ajatus hänelle henkilökohtaisesti mieleen tai ei, hänen täytyy siis hyväksyä se tosiasia, että kaikkien maan hallitusten hallitsijat ovat Saatana Perkeleen valvonnassa, miten hyvää tarkoittavia jotkut heistä lienevätkin. Jeesus sanoi seuraajilleen: ”Te ette ole maailmasta.” (Joh. 15:19) Mutta tämän maailman hallitsijat kuuluvat ehdottomasti tähän maailmaan. He ovat sen uskollisia ystäviä ja työskentelevät sen säilymiseksi. He saattavat olla hartaita kirkon jäseniä ja tunnustaa palvovansa ja palvelevansa Raamatun Jumalaa, mutta Raamattu oikaisee asiat sanoessaan: ”Ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.” (Jaak. 4:4) Ankara pettymys odottaa niitä, jotka panevat luottamuksensa heihin. Nyt on enemmän kuin koskaan aikaisemmin tärkeätä katsoa Häneen, joka on Jumalan hyväksymä, ja alistua hänen hallintoonsa.
OIKEA HALLITSIJA
Hän, ”jolla on oikeus” ja joka on saanut valtuuden hallita Jumalalta, ei ole kukaan idän vallannälkäinen ateistinen diktaattori eikä lännen demokraattisesti valittu hallitsija. Tämä Jumalan valtuuttama on hänen oma Poikansa Jeesus Kristus. Hän istuu jo valtaistuimella kuninkaana taivaissa. Jumala on antanut hänelle ’hallitusvallan ja kunnia-aseman ja valtakunnan, jotta kaikki kansat, kansallisryhmät ja kielet palvelisivat häntä’. (Dan. 7:14, Um) Maan kuninkaat ja korkeat viranomaiset, jotka taistelevat jatkuvasti maailmanvallasta, tekevät sen Jumalan valtakuntaa uhmaten. He eivät halua alistua Jumalan valtaistuimelle asetetun kuninkaan alaisuuteen, he haluavat olla itse vallassa. Selitettyään heidän uhma-asennettaan 2. psalmi jatkaa: ”Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan: ’Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni’.” Hän sanoo kuninkaalleen: ”Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät.” – Ps. 2:4–6, 9.
Niin, kuningas Kristus lopettaa kaikki ne ihmiset, jotka kääntävät ihmiskunnan huomion pois Jumalan valtakunnasta, mikä on ihmiskunnan ainoa toivo. Nyt on lähellä aika, jolloin Kristus ryhtyy toimenpiteisiin sekä näkyviä että näkymättömiä jumalattomia aineksia vastaan ja hävittää ne ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sodassa”. – Ilm. 16:14.
Hänen valtakuntansa hallitessa vanhurskaus on vallalla kaikissa osissa maata. Ahneet, omaansa etsivät viranomaiset kuuluvat menneisyyteen. Tästä uuden maailman kuninkaasta on sanottu: ”Sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi.’” ”Hänen päivinänsä vanhurskas kukoistaa, ja rauha on oleva runsas siihen saakka, kunnes kuuta ei enää ole. Hallitkoon hän merestä mereen ja Eufrat-virrasta maan ääriin saakka.” Mikä ilo onkaan oleva saada koko ihmiskunnan yhdeksi hallitsijaksi sellainen, joka todella rakastaa vanhurskautta! Mikä siunaus onkaan saada hallitsija, joka on Jumalan hyväksymä ja jonka hallituksen Jumala kruunaa varmalla menestyksellä! – Hepr. 1:8, 9; Ps. 72:7, 8; Jes. 9:6.
Tämän koko ihmiskunnan oikean hallitsijan toimesta maa saatetaan paratiisillisen ihanuuden tilaan, vapaaksi sodista ja onnettomuuksista, jopa sairaudesta ja kuolemastakin. Hän on se hallitsija, joka johtaa ihmiskunnan palvomaan ja tottelemaan yksimielisesti Jehova Jumalaa Isänsä kunniaksi ja kaikkien alamaistensa siunaukseksi. – 1. Kor. 15:26; Jes. 66:23.
Ja mitä varmuutta on siitä, että näin tapahtuu? Jumalan itsensä vakuutus, koska hän on luvannut sen. Nämä eivät ole ihmisten turhia toiveita, vaan Jumalan päätöksiä, mitkä on esitetty hänen sanassaan Raamatussa. Jehova Jumala, taivaan ja maan Luoja, on kaikkivoipa, eikä mikään voi saada hänen päätöksiään palaamaan hänen luokseen täyttymättä. Hän on jo ratkaissut maailmanhallintoa koskevan kysymyksen. Kohta kaikki, jotka eivät alistu Jehovan hallitsevan Kuninkaan valtaan, hävitetään iäksi. Nyt on sen tähden aika meidän osoittaa olevamme hänen opetuslapsiaan säilyttämällä eromme maailmasta, sen vallanhimoisista poliittisista järjestelmistä ja Jumalaa häpäisevistä uskonnoista, mitkä syrjäyttävät Jumalan sanan. Nyt on aika meidän antautua Jumalalle ja tulla hänen Jeesuksen Kristuksen käsissä olevan valtakuntansa julkisiksi puoltajiksi. Kun teemme siten, niin meidät lasketaan niiden joukkoon, jotka hän säilyttää elossa tämän maailman lopun läpi pysyvän uuden maailman onnellisiksi alamaisiksi.