Lukijain kysymyksiä

● Lapsi saa elää, koska hänellä on vihkiytyneet vanhemmat. Toinen kuolee jumalattomien vanhempiensa mukana. Jotkut kuulevat valtakunnan sanoman ja saavat elää. Toiset eivät kuule ehkä koskaan sitä ja kuolevat Harmagedonissa. Heillä ei ole samanlaisia tilaisuuksia. Eikö oikeus vaatisi samanlaista tilaisuutta? – L. S., Ohio.

Oikeus voi vaatia jokaisen kuolemaa, koska ketkään eivät ole vanhurskaita itsestään. Kaikki ovat syntisiä ja ansaitsevat synnin palkan, mikä on kuolema. (Room. 3:10; 6:23) Lunastushinnan hankkimista ei aiheuttanut oikeus, vaan rakkaus, ja sen arvo eli ansio kuuluu Jumalalle ja Kristukselle, niin että he voivat käyttää sitä niinkuin katsovat sopivaksi. Keitä me olemme sanomaan heille, miten heidän tulee käyttää sitä, mikä on heidän omaansa? Kuvauksessa yrittivät eräät viinitarhan työmiehet määräillä täten, kun he ajattelivat, ettei heitä kohdeltu oikein, ja he saivat ankaran nuhteen. (Matt. 20:1–16) Sen jälkeen kun Jumala on osoittanut Sanassaan toimivansa toisinaan perheen ja yhteiskunnan vastuun periaatteen mukaan ja kun me näemme eräitten tällaisten tapausten kuvanneen Harmagedonia ja tuoneen tullessaan lunastuksen suomien etujen pidätyksen tuhotuilta, niin millä perusteilla me voimme sen jälkeen päätellä, että hänen pitäisi toimia vastoin noita periaatteita? Olisiko annettava samanlainen tilaisuus joka ainoalle ihmiselle? Mitkä raamatunkohdat vahvistavat tämän Jumalan periaatteeksi ja tekevät tyhjäksi perheen ja yhteiskunnan vastuun sisältävät periaatteet?

Jotta jokaiselle varattaisiin samanlainen tilaisuus ehdottomassa merkityksessä, niin se merkitsisi todellisuudessa paljon enemmän kuin vain sitä, että jokaisen annettaisiin kuulla sanoma. On paljon ihmisen hallintakyvyn ulkopuolella olevia seikkoja, mitkä vaikuttavat hänen asenteeseensa totuuden suhteen. Jumalattomat vanhemmat, jotka pidättävät sanoman pikku lapsiltaan, ovat vain yksi niistä. Sortavat hallitsijat, jotka pidättävät sen valvonnassaan olevilta kansoilta, on toinen tapaus. Niitä on useampia. Jossakin pakanamaassa on suoritettu saarnaamista monta vuotta ilman käytännöllisesti katsoen mitään tuloksia, mitä tulee niihin, jotka ovat vajonneet oman maansa uskontoihin. Onko heidän vikansa, että he syntyivät ja kasvoivat ympäristössä, mikä johti heidän mielensä harhaan, niin että totuus ei voi sitä tavoittaa? Eräillä kansallisuuksilla tai roduilla näyttää olevan itsepäisyyden piirteitä. Toisten tunnuksina ovat nöyryyden ja oppivaisuuden ominaisuudet. Edellisistä hylkäävät useammat totuuden; jälkimmäisistä useammat omaksuvat sen. Eivät monet viisaat tai voimakkaat tai jalosyntyiset saa totuutta – Jumalan päätös ei ole sellainen. Hän valitsee tieten tahtoen enemmän tyhmiä ja heikkoja ja alhaissyntyisiä saattaakseen maailman suuret häpeään. (1. Kor. 1:26–31) Näin ollen eivät siis ehdottomasti jumalattomat vanhemmat tai diktatoriset hallitsijat vaikuta henkilön kohtaloon. Painavina tekijöinä ovat myös toiset, hänen hallintansa ulkopuolella olevat seikat, sellaiset kuin kansa tai rotu tai se asema elämässä, missä hän on syntynyt.

Näiden suurten jakojen ohella on monta muuta vaikuttavaa tekijää. Joku on järkkymättömien katolisten vanhempien kasvattama, ja hän on nyt vanha. Toisen ovat kasvattaneet vanhemmat, jotka eivät opettaneet hänelle mitään väärää uskontoa, ja hän on nuori. Molemmat kuulevat totuuden ensi kerran. Onko heillä samanlainen tilaisuus? Ei ehdottomasti, sillä nuoren, taipuisan mielen, joka on vapaa väärästä opista, on helpompi käsittää totuus kuin vanhan, piintyneen mielen, minkä uskonoppien hairahdukset ovat sekoittaneet. Kolmas henkilö on ehkä kasvatettu totuudessa. Eikö hänellä ole paljon parempi tilaisuus ottaa se vastaan, kun hän saavuttaa vastuuiän, kuin toisilla? Varmasti. Me emme voi jättää huomioonottamatta sitä tärkeää osaa, mitä kotikasvatus näyttelee, niinkuin Sananlaskujen 22:6 osoittaa. Kodin ja koulun, tehtaan ja viraston erilaiset ympäristöt vaikuttavat henkilön henkiseen katsantokantaan ja ominaisuuksiin. ”Älkää eksykö. ’Huono seura hyvät tavat turmelee.’” (1. Kor. 15:33) Turmelus voi jatkua, kunnes ihmisestä tulee järjettömän luontokappaleen kaltainen, joka ei kelpaa muuhun kuin tuhottavaksi. (2. Piet. 2:12) Rikollinen maailma, diktatuurin alainen kansa, rappeutunut yhteiskunta, jumalattomat vanhemmat, huonot leikkitoverit – kaikki nämä ovat ympäristötekijöitä, mitkä saattavat turmella kasvavan lapsen hänen kehitysvuosinaan, kunnes hän vanhaksi tultuaan on parantumaton ja uudistumaton. Perityt luonteenominaisuudetkin voivat tehdä toiselle totuuden omaksumisen helpommaksi kuin toiselle. Ehdottoman samanlainen tilaisuus ei varaudu niin yksinkertaisesti, että kaikki saisivat vain kuulla sanoman.

Katsokaamme erästä toista puolta asiasta. Joillakuilla on tuomitsemiskautensa nyt, ja he kuulevat sanoman. Toisilla on se tuhatvuotishallinnon aikana. Vastaanottaminen on silloin epäilemättä helpompaa tuossa vanhurskaassa uudessa maailmassa. Ja jos me etsimme valitusaiheita, niin oliko ennen Kristusta eläneillä uskollisilla miehillä samanlainen tilaisuus? Heillä ei ollut lainkaan tilaisuutta päästä taivaaseen kuolemattomiksi, turmeltumattomiksi henkiluomuksiksi, joilla on etu hallita Kristuksen kanssa ja seisoa itsensä Jehovan edessä. Heidän maallinen palkkansa ei ole samanveroinen korkean kutsun palkan kanssa. Ja pitäisikö ”muiden lampaitten” nyt nurista, koska heillä ei ole samanlaista tilaisuutta kuin voidelluilla mennä taivaaseen?

”Samanlaisen tilaisuuden” vaatimus on syntynyt ihmisen taipumuksesta yliarvioida ihmisen tärkeys. Me emme saa tehdä Aadamin ja Eevan erehdystä ja yrittää päättää, mikä on hyvä ja mikä on paha, mikä oikein ja mikä väärin. (1. Moos. 3:4–6, 22) Meidän täytyy olla halukkaita karkoittamaan omat ajatuksemme tehdäksemme tilaa Jumalan ajatuksille ja taivuttaa ajattelumme Jumalan periaatteitten mukaisiksi, mitkä ilmaistaan hänen Sanassaan, tässäkin perheen ja yhteiskunnan vastuuasiassa. (Jes. 55:8, 9) Kun me vapautamme itsemme ennakkoluuloisista inhimillisistä katsantokannoista, niin me voimme katsella asioita niinkuin Jumala katselee, arvostaen suuren Savenvalajan voimaa saviluomukseen nähden, että hän voi tehdä toisen astian kunnialliseen käyttöön ja toisen kunniattomaan käyttöön, että hän voi näyttää toisen kautta kirkkautensa ja armonsa ja osoittaa toisen kautta suuren pitkämielisyyden jälkeen vanhurskaan vihansa pahaa kohtaan. Jos Jehova haluaa tehdä jotakin, niin ”oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan?” (Room. 9:24, 20) Kun me näemme, ettei sellaista tilaisuuden samanlaisuutta saata ollakaan, mitä me kerran ajattelimme katsellen asiaa erehtyväisten ihmisten tavoin, niin miten sen pitäisi vaikuttaa niihin meistä, joita on suosittu totuuden tuntemuksella? Sen pitäisi tehdä meidät kovin nöyriksi ja täyttää meidät kiitollisuudella Jumalaa kohtaan hänen meille osoittamastaan ansaitsemattomasta hyvyydestä. Ja jos me olemme todellisesti huolissamme niistä, jotka eivät ole vielä kuulleet sanomaa, niin me teemme kaiken voitavamme pitääksemme huolta siitä, että he saavat kuulla, toimimalla itse innokkaasti saarnaamistyössä, sen sijaan että haluaisimme Jumalan mukautuvan meidän ihmisten pelastamista koskeviin ajatuksiimme. Olkoon sentähden todistamisintonne ihmisiin kohdistuvan huolenpitonne tosi mitta.

● Kun Daavid herätti Jumalan tyytymättömyyden laskemalla Israelin, niin 2. Samuelin kirjan 24:1 sanoo Jumalan yllyttäneen hänet tekemään sen, jotavastoin 1. Aikakirjan 21:1 sanoo Saatanan panneen hänet tekemään siten. 2. Samuelin kirjan 24:9:nnessä ilmoitetaan lukumääräksi 800 000 israelilaista ja 500 000 juudealaista, jotavastoin 1. Aikakirjan 21:5 laskee Israelin sotakuntoisia miehiä olleen 1 100 000 ja Juudan 470 000. Miten nämä eroavaisuudet voidaan saada sopusointuun keskenään? – H. B., Massachusetts.

Jumalasta puhutaan toisinaan Kirjoituksissa sen tekijänä, mitä hän vain sallii toisten tehdä. Niinpä sanotaan 2. Samuelin kirjan 24:1:sessä: ”Mutta Herran viha syttyi taas Israelia kohtaan, niin että hän yllytti Daavidin heitä vastaan, sanoen: ’Mene ja laske Israel ja Juuda’.” Mutta Jehova ei pannut Daavidia tekemään syntiä. Sen teki Saatana, kuten 1. Aikakirjan 21:1 sanoo: ”Mutta Saatana nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidin laskemaan Israelin.” Jumala oli tyytymätön Israeliin ja salli sentähden Saatanan aiheuttaa tämän synnin sille, ja siitä syystä kuuluukin 2. Samuelin kohta siten, kuin Jumala olisi itse tehnyt sen. Rotherhamin käännös osoittaa, että se tapahtui Jumalan sallinnalla eikä hänen tekemänään: ”Jahven viha syttyi Israelia vastaan, niin että hän salli Daavidin taipua toimimaan sitä vastaan sanoen: ’Mene, laske Israel ja Juuda.’” Septuagintan englantilainen käännös menee niin pitkälle, että se pistää sanan ”Saatana” pronominin ”hän” sijaan. Kuningas Jaakon käännöksen reunamuistutus esittää ”Saatanan” ”hän”-pronominin asemesta.

Kuninkaallisissa joukoissa oli tavallisesti 288 000 miestä, mitkä oli jaettu 12 joukko-osastoon, joissa kussakin oli 24 000 miestä. He palvelivat kiertojärjestelmän mukaan, niin että kukin 24 000:n joukko-osasto palveli yhden kuukauden vuoden aikana. Lisäksi oli sukukuntien 12:lla ruhtinaalla 12 000 henkivartijaa, mikä tekee yhteensä 300 000. 1. Aikakirjan 1 100 000 sisältää ilmeisesti nämä 300 000 jo värvättyä, jotavastoin 2. Samuelin kirja ei sisällä niitä. (4. Moos. 1:16; 5. Moos. 1:15; 1. Aikak. 27:1–22) Mitä Juudaan tulee, niin 2. Samuelin kirja laski ilmeisesti mukaan 30 000 miestä, jotka olivat tähystysarmeijassa asemissaan Filistean rajoilla ja joita ei ollut laskettu 1. Aikakirjan lukumäärään. (2. Sam. 6:1) Me huomaamme, että 2. Samuelin kirjan kertomus ei sano ”koko Israelissa oli”, niinkuin 1. Aikakirjan täydellisemmässä laskussa mainitaan, vaan vain ”Israelissa oli”, käyttämättä kaikkikäsittävää ilmaisua, koska siinä ei sisällytetä sen lukumäärään tavallisesti värvättyjä joukkoja. 1. Aikakirjassa ei kertomus sano myöskään ”koko Juudassa oli”, niinkuin Israelin ollessa kyseessä, vaan ainoastaan ”Juudassa oli”, koska siinä jätetään pois 30 000, joten se ei sisältänyt kaikkia.

Kun tarkastelemme siis asiaa kokonaisuutena, kun muistamme, että eri henkilöt kirjoittivat nuo kertomukset, miehet, joiden mielessä oli eri näkökanta, niin voimme saada nämä kaksi kertomusta sopusointuun keskenään ilman vaikeuksia.

● Elikö ennen Aadamia toisia ihmisiä? Mistä Kain sai vaimonsa? – G. B., Alberta, Kanada.

Aadam ja Eeva olivat ensimmäiset ihmiset, ja kaikki muut ovat polveutuneet heistä. 1. Mooseksen kirjan 5:4 sanoo Aadamista: ”Hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.” Kain meni naimisiin erään tällaisen tyttären kanssa. Heistä ei mainittu kertomuksessa yhtäkään heidän syntymänsä aikaan, vaan kaikki ilmaistaan vain Aadamin elämää koskevan kertomuksen lopussa. Raamattu mainitsee vain harvoin yksityisten tyttöjen syntymää. Jo ennen 1. Mooseksen kirjan 5:4:ttä sanotaan toisilla miehillä olleen vaimot ja heille sanotaan syntyneen jälkeläisiä, mutta näiden vaimojen syntymästä ei tavata mitään kertomusta. Kainin tapaus ei ole poikkeus. (1. Moos. 4:16–26) Ohimennen sanoen myöntävät kehitysopin kannattajatkin yleensä, että alkujaan oli vain yksi pari ja että heidän jälkeläisensä, veli ja sisar, menivät naimisiin keskenään.

● Miksi Aaronia ei rangaistu spitaalilla niinkuin hänen sisartaan Mirjamia, kun he puhuivat Moosesta vastaan? – G. M., Pennsylvania.

Tämä tapaus kerrotaan 4. Mooseksen kirjan 12. luvussa, ja sille voidaan antaa todennäköinen selitys. Aaron oli siihen aikaan Israelin ylimmäinen pappi, eikä niiden ylimmäistä pappia koskevien vaatimusten mukaan, mitkä on esitetty 3. Mooseksen kirjan 21. luvussa ja erityisesti 20. ja 21. jakeessa, kukaan Aaronin huoneeseen kuuluva israelilainen, jolla oli jokin vaiva lihassaan, rupi tai muu vika, voinut olla ylimmäinen pappi. Jos Aaron olisi siis lyöty spitaalilla, niin hänet olisi hylätty pappeudesta kokonaan tai ainakin niiksi seitsemäksi päiväksi, mitkä spitaali olisi kestänyt niinkuin Mirjamilla. (4. Moos. 12:15) Ilmeisesti Aaronin asema pelasti hänet tuollaiselta hirveältä rangaistukselta. Kertomus osoittaa myöskin selvästi, että kun Mirjam oli spitaalin saastuttama, niin se oli tuskallinen kokemus Aaronillekin ja pani hänet huutamaan sisarensa puolesta, ja tuo veljen tuntema tuska oli epäilemättä riittävä rangaistus hänelle. Me kärsimme usein tuskaa mieluummin itse kuin antaisimme rakastamiemme henkilöitten kokea sitä. – 4. Moos. 12:10–12.

Mutta Mirjamin synti, kun hän nurisi Moosesta vastaan, on saattanut olla suurempi kuin Aaronin, henkilökohtaisempi valitus hänen puoleltaan. Se on saattanut olla naisen asettumista naista vastaan, missä Aaron astui sisarensa pikemmin kuin kälynsä rinnalle. (4. Moos. 12:1) Mirjam nurisi Moosesta vastaan, koska hän oli ottanut etiopialaisen naisen vaimokseen. Asiassa oli ilmeisesti hiukan kateutta. Mooses oli Jehova Jumalan profeetta, ja hänen vaimonsa sai osan hänen kunniastaan. Tuota vaimoa kunnioitettiin sen takia, mikä Mooses oli, ja häntä pidettiin maan ensimmäisenä naisena. Kuten olosuhteet osoittavat, niin Mirjam oli maan ensimmäinen nainen. Kun israelilaiset kulkivat Punaisen meren poikki ja Mooses lauloi laulunsa toisella puolella, niin Mirjam otti johdon Israelin naisten joukossa ja johti heidät laulamaan Jumalan ylistystä, ja häntä pidettiin Israelissa naisprofeettana. (2. Moos. 15:20, 21) Se saattoi hänet ensimmäisen naisen asemaan Israelissa, ja hänellä oli nähtävästi hiukan vaikutusvaltaakin sen takia. Ehkä Mooseksen vaimo saattoi hänen Israelissa omaamansa korkean aseman hiukan varjoon, ja se katkeroitti häntä. Ja vaikka ei ollutkaan oikein, että Aaron arvosteli Moosesta, niin oli vielä julkeampaa, että Mirjam teki siten, kun otamme huomioon naiselle määrätyn alamaisuusaseman mieheen nähden Jumalan seurakunnassa. Jumala rankaisikin sentähden Mirjamia spitaalilla, ja se nöyryytti hänet jokaisen silmissä. Hän oli seitsemän päivää ulkopuolella, ja sitten hänet saatettiin takaisin ja ennallistettiin asemaansa. Hän kuoli aikanaan, ja hänet haudattiin entisen kunnioituksensa Israelissa saaneena ja Jumalan suosiossa olevana.