4. luku

Miten vanhuus ja kuolema ilmaantuivat?

VAIKKA vanhuutta ja kuolemaa yleisesti pidetään normaaleina, ne kuitenkin saattavat ihmisen ymmälle. Tämä ilmenee siitä, että ihmiset ovat vuosisatoja kertoneet legendoja, joissa yritetään selittää, miksi ihmiset vanhenevat ja kuolevat.

Erään vanhan kreikkalaisen tarun yksi versio kertoo Pandora-nimisestä naisesta, joka avasi lippaan tai ruukun, joka hänen oli käsketty pitää suljettuna. Tämän teon sanotaan vapauttaneen ”vanhuuden”, ”sairauden”, ”mielenvikaisuuden” ja muut ”ilkeydet”, jotka siitä lähtien ovat vaivanneet ihmiskuntaa.

Australiassa jotkut alkuasukasheimot uskovat, että ihmisten piti alun perin elää ikuisesti. Heidän piti kuitenkin pysytellä erossa yhdestä ontosta puusta. Kun villimehiläiset tekivät tuohon puuhun pesänsä, naiset alkoivat himoita niiden hunajaa. Välittämättä miesten varoituksesta eräs nainen iski sotakirveellä puuta. Silloin puusta lensi legendan mukaan suuri lepakko. Lepakko oli ”Kuolema”. Vapauduttuaan puusta se alkoi vaatia omakseen jokaisen, jota se kosketti siivillään.

On merkille pantavaa, että toisten, laajalle levinneitten kansojen legendat kertovat samalla tavalla kuoleman johtuneen tottelemattomuudesta, johon on usein ensin sekaantunut nainen.

MISTÄ SAMANKALTAISUUDET JOHTUVAT?

Lukiessaan noita taruja jotkut voivat olla taipuvaisia sijoittamaan Raamatun selityksen vanhuuden ja kuoleman syistä samaan luokkaan. He voivat jopa viitata siihen, että joissakin suhteissa nuo tarut näyttävät olevan Raamatun kertomuksen kaltaisia. Mutta miksi noita yhtäläisyyksiä on olemassa? Onko mahdollista, että näillä legendoilla on tosiasiallinen lähtökohta, jota on vain vääristelty?

Raamattu itse auttaa saamaan vastaukset näihin kysymyksiin. Se osoittaa muinaisen Kaldeassa sijaitsevan Baabelin olevan paikka, mistä ihmiset, jotka kapinoivat Jumalaa vastaan uhmaamalla hänen käskyjään, hajaantuivat. (1. Moos. 11:2–9) Raamatulliset sukutaulut osoittavat tämän tapahtuneen aikana, jolloin maan päällä oli joitakuita miehiä, jotka Jumalan uskollisina palvelijoina tiesivät totuuden elämästä ja syyn kuolemaan. (1. Moos. 6:7, 8; 8:20, 21; 9:28; 10:1–9; 11:10–18; 1. Aikak. 1:19) Koska kuitenkin useimmat suhtautuivat välinpitämättömästi totuuteen, joka koski Jumalan tarkoitusta ihmisen suhteen, niin heidän voitiin tuskin odottaa säilyttävän täsmällistä totuutta siitä, miten kuolema ilmaantui. Kun he hajaantuivat ja aikaa kului, niin tosiasiat vääristyivät ja niihin lisättiin mielikuvitusta: kehittyi taruja. Näiden tarujen selitykset vanhenemisen ja kuoleman syistä ovat erilaisia, mutta kaikissa on havaittavissa yhteinen lähtökohta.

Tämä ei ole pelkkää otaksumaa. Saatavissa olevat todisteet osoittavat selvästi, että uskonnolliset tarut, nekin, jotka koskevat kuolemaa, ovat peräisin samasta lähteestä. Eversti J. Garnier toteaa kirjassaan:

”Ei pelkästään egyptiläisten, kaldealaisten, foinikialaisten, kreikkalaisten ja roomalaisten vaan myös hindujen, Kiinan ja Tiibetin buddhalaisten, goottien, anglosaksien, druidien, meksikolaisten ja perulaisten, Australian alkuasukkaiden ja jopa Etelämeren saarien luonnonkansojen on täytynyt saada uskonnolliset käsityksensä samasta lähteestä ja samasta keskuspaikasta. Me tapaamme kaikkialta mitä hätkähdyttävimpiä samankaltaisuuksia uskonnollisissa menoissa, seremonioissa, tavoissa, perinteissä ja heidän vastaavien jumaliensa ja jumalattariensa nimissä ja suhteissa.” – The Worship of the Dead.

Ja mikä paikka on tämä yhteinen lähde? Viittaavatko todisteet Kaldeaan, kuten Raamattu antaa ymmärtää? Professori George Rawlinson toteaa:

”Kaldealaisen järjestelmän hätkähdyttävä samankaltaisuus klassisen [ensi sijassa kreikkalaisen ja roomalaisen] mytologian kanssa näyttää ansaitsevan erityisen huomion. Tämä samankaltaisuus on liian yleinen ja joissakin suhteissa liian kiinteä, jotta voitaisiin otaksua pelkän sattuman aiheuttaneen tämän yhdenmukaisuuden. Kreikan ja Rooman samoin kuin kaldealaisten panteoneissa tunnustetaan sama yleinen [jumalien ja jumalattarien] ryhmitys; sama sukuhistoriallinen peräkkäisyys on usein havaittavissa, ja joissakin tapauksissa klassisten jumaluuksien tutut nimet ja arvonimetkin sallivat mitä omituisimpia kaldealaisiin lähteisiin perustuvia kuvauksia ja selityksiä.”

Minkä johtopäätöksen hän siis tekee tästä? Hän sanoo:

”Me voimme tuskin päätellä tästä muuta kuin sen, että tavalla tai toisella hyvin varhaisista ajoista lähtien on tapahtunut uskonnollisten käsitysten siirtymistä ja että mytologisia käsitteitä ja ajatuksia on vaihdettu Persianlahden rannoilta [missä muinainen Baabel sijaitsi] maihin, joiden rantoja Välimeri huuhtelee.”

Näin ollen se, miten Raamattu osoittaa uskonnollisten käsitysten kehittyneen, on sopusoinnussa muiden historiallisten todisteitten kanssa. Jos Raamattu todella on säilyttänyt täsmällisenä sen totuuden, jonka uskonnolliset tarut myöhemmin vääristelivät, Raamatun kertomuksen pitäisi vedota meidän ajattelukykyymme. Kertomuksen pitäisi olla järkevä. Onko se?

ELÄMÄ RIIPPUU TOTTELEVAISUUDESTA

Tarkastellessaan vanhenemisen ja kuoleman syitä Raamatun ensimmäinen kirja, 1. Mooseksen kirja, ei aloita kertomustaan ”olipa kerran” -tyyliin, niin kuin sadut alkavat, vaan esittää tosiasiallisen selonteon. Se mainitsee todellisen paikan, Eedenin, jonka yleisen maantieteellisen sijainnin se ilmaisee mainitsemalla joitakin jokia. Kaksi niistä, Eufrat ja Tigris (Hiddekel), tunnetaan tänäkin päivänä. (1. Moos. 2:10–14) Raamatun ajanlaskun perusteella voidaan ajankohta määrittää vuodeksi 4026 eaa. tai vähän sen jälkeen. Lisäksi Raamatun maininta ensimmäisestä ihmisparista on tieteellisesti oikea. Julkaisu The Races of Mankind (Ihmisrodut) toteaa:

”Raamatun kertomus Aadamista ja Eevasta, koko ihmissuvun isästä ja äidistä, esitti vuosisatoja sitten saman totuuden, minkä tiede on osoittanut nykyään: että kaikki maan kansat ovat yhtä perhettä ja yhteistä sukujuurta.”

Kerrottuaan millä tavalla ensimmäinen ihminen sai elämän Raamatun kertomus osoittaa, että Luoja, Jehova Jumala, antoi ihmiskunnalle alun puistomaisessa kodissa. Hän asetti ihmisen eteen loputtoman elämän mahdollisuuden, vaikka hän samalla teki siitä nauttimisen ehdolliseksi. Jumala sanoi miehelle: ”Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.” – 1. Moos. 2:16, 17.

Se oli yksinkertainen käsky. Eikö meidän kuitenkin olisi pitänyt odottaakin sellaista? Mies, Aadam, oli yksin siihen aikaan. Elämä oli yksinkertaista, mutkatonta. Toimeentulosta ei ollut huolta. Ei ollut ahnetta kaupallista järjestöä painostamassa. Ensimmäisen ihmisen syntisten taipumusten valvomiseksi ei tarvittu monimutkaisia lakeja. Täydellisenä ihmisenä Aadamilla ei ollut syntisiä taipumuksia.

Niin yksinkertainen kuin tämä käsky olikin, se sisälsi moraalisia kysymyksiä, joilla on vakavat vaikutukset. Ensimmäisten ihmisten tottelemattomuus Jumalan käskyä kohtaan olisi merkinnyt kapinaa häntä kohtaan Hallitsijana. Miten niin?

Jumalan kielto teki ”hyvän- ja pahantiedon puun” hedelmän syömisen vääräksi. Puussa ei ollut mitään myrkyllisiä ominaisuuksia. Sen hedelmä oli terveellinen, kirjaimellisesti ”hyvä syödä”. (1. Moos. 3:6) Siksi Jumalan tätä puuta koskeva kielto yksinkertaisesti tähdensi ihmisen sopivaa riippuvaisuutta Luojastaan Hallitsijana. Tottelemalla ensimmäinen mies ja nainen olisivat voineet osoittaa kunnioittavansa Jumalan oikeutta tehdä heille tunnetuksi, mikä oli ”hyvää” eli Jumalan hyväksymää ja mikä oli ”pahaa” eli Jumalan tuomitsemaa. Heidän tottelemattomuutensa merkitsi sen tähden kapinaa Jumalan suvereenisuutta vastaan.

Jehova Jumala julisti, että rangaistus sellaisesta kapinasta olisi kuolema. Oliko se liian ankara rangaistus? Eivätkö monet maailman maat pidä oikeutenaan kuolemanrangaistuksen säätämistä joistakin rikoksista? Kuitenkaan nuo maat eivät voi antaa kenellekään elämää eivätkä loputtomasti ylläpitää sitä. Mutta ihmisen Luoja voi. Ja hänen tahdostaan Aadam ja Eeva tulivat olemassaoloon. (Ilm. 4:11) Eikö siis ollut oikein, että elämän Antaja ja Ylläpitäjä määräsi, että tottelemattomuus häntä kohtaan ansaitsee kuoleman? Varmasti! Sitä paitsi vain hän käsitti täysin, miten vakavat vahingolliset seuraukset hänen lakiensa rikkomisesta olisi.

Tottelemalla tätä kieltoa Aadam ja Eeva, ensimmäinen ihmispari, olisivat voineet osoittaa arvostuksensa ja kiitollisuutensa Jumalaa kohtaan kaikesta, mitä hän oli tehnyt heidän hyväkseen. Oikeisiin vaikuttimiin perustuva tottelevaisuus olisi estänyt heitä tulemasta itsekkäiksi ja unohtamasta Hyväntekijäänsä, Jumalaa.

Kielto oli sen luonteinen kuin voisimme odottaakin rakkauden ja oikeudenmukaisuuden Jumalalta. Se ei ollut kohtuuton. Hän ei riistänyt heiltä elämän välttämättömyyksiä. He saattoivat tyydyttää ravinnontarpeensa monista muista puista. Aadamilla ja Eevalla ei ollut siis mitään syytä tuntea tarvitsevansa ”hyvän- ja pahantiedon puuta”.

Kertomus osoittaa kuitenkin, että eräänä päivänä, kun Eeva ei ollut miehensä seurassa, hän lankesi petoksen uhriksi ja söi kiellettyä hedelmää.a Myöhemmin Eevan onnistui taivuttaa miehensäkin rikkomaan hänen kanssaan Jumalan lakia. – 1. Moos. 3:1–6.

Nyt joku saattaa väittää, että Jumala olisi voinut suhtautua suvaitsevammin tähän ensimmäisten ihmisten kapinaan. Joku voisi sanoa, että hän olisi voinut ummistaa silmänsä heidän rikkomukseltaan ja jättää sen rankaisematta. Mutta olisiko se ollut paras tapa? Eikö ole totta, että kun ihmiset eivät ole pitäneet lakeja voimassa nykyään, oikeudenmukaisia lakeja on alettu halveksua ja rikollisuus ja väkivalta ovat lisääntyneet? Se, että Jumala olisi jättänyt Aadamin ja Eevan rikkomuksen rankaisematta, olisi merkinnyt heidän ja heidän jälkeläistensä rohkaisemista jatkamaan laittomuutta. Se olisi tehnyt Jumalan vastuulliseksi sellaisista teoista.

Lisäksi liika suvaitsevaisuus olisi asettanut Jumalan sanan luotettavuuden kyseenalaiseksi. Se olisi antanut sellaisen vaikutelman, ettei hän tarkoita, mitä sanoo, ja että hänen lakejaan voidaan siksi rikkoa rankaisematta.

Näin ollen on ilmeistä, että ainoa oikea ja vanhurskas menettely Jumalan puolelta oli se, että hän piti lakinsa voimassa ja antoi ensimmäisten ihmisten kärsiä oikeudenmukaiset seuraukset tahallisesta, harkitusta tottelemattomuudestaan. Ei sovi myöskään unohtaa, että he eivät osoittaneet mitään katumuksen merkkejä. Heissä ei havaittu mitään todisteita sydämen muutoksesta.

PERUSSYY – SYNTI

Kapinoimalla Jumalaa vastaan Aadam ja Eeva katkaisivat hyvät suhteensa häneen. Heillä ei ollut tuhoutumatonta, kuolematonta elämää. Raamattu sanoo, että voimallaan Jumala ’asetti auringon, kuun ja tähdet olemaan aina ja iankaikkisesti’. (Ps. 148:3–6) Niin on ensimmäisen ihmisparinkin laita. Näiden ensimmäisten ihmisten elämän jatkuminen riippui Jumalasta.

Kieltäytymällä alistumasta Jumalan lain määräyksiin Aadam ja Eeva riistivät itseltään hänen elämää ylläpitävän voimansa. Lisäksi he olivat Jumalasta vieraantuneina vailla hänen jumalallista ohjaustaan ja opastustaan. Niinpä synti, joka oli vieroittanut Aadamin ja Eevan Jumalasta, aiheutti aikanaan heidän kuolemansa.

Mutta vaikka he olivat rikkoneet Jumalaa vastaan, heissä oli vielä suunnaton elinvoima. Tämä ilmenee siitä historiallisesta kertomuksesta, joka osoittaa Aadamin eläneen 930 vuotta. (1. Moos. 5:5) Kuitenkin Aadamissa toteutui seuraava varoitus: ”Sinä päivänä, jona sinä siitä [hyvän- ja pahantiedon puusta] syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman”, sillä Jumala tuomitsi Aadamin kuolemaan sinä päivänä. – 1. Moos. 2:17.

Tottelemattomuudellaan Aadam ihmiskunnan kantaisänä aiheutti kuoleman ei vain itselleen vaan myös syntymättömille jälkeläisilleen. Siksi Raamattu sanoo: ”Niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet.” – Room. 5:12.

Koska Aadam oli menettänyt täydellisyyden, hän ei voinut siirtää sitä jälkeläisilleen. Alusta alkaen hänen lapsillaan oli syntymästään saakka heikkouksia. Synnin vaikutukset hänen ruumiissaan tekivät hänelle mahdottomaksi tuottaa jälkeläisiä, joilla ei ollut rajoituksia ja heikkouksia. Tämä on sopusoinnussa Jobin 14:4:n kanssa: ”Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.” Siksi ihmisten nykyisen vanhenemisen ja kuoleman voidaan osoittaa johtuvan alun perin Aadamilta peritystä synnistä. Hänen jälkeläisinään he saavat sen palkan, jonka synti maksaa – kuoleman. – Room. 6:23.

Mitä se todella merkitsee? Tekeekö kuolema lopun ihmisen kaikista elintoiminnoista, vai jääkö jokin ihmisen osa elämään? Jatkuuko tietoinen olemassaolo ruumiin kuoleman jälkeen?

[Alaviitteet]

[Kartta s. 28]

(Ks. painettu julkaisu)

MONIEN MAIDEN MYTOLOGIA ON SAANUT ALKUNSA BAABELISTA

KREIKKA

BAABEL

AFRIKKA

INTIA

[Kuva s. 32]

Raamattu sanoo, että Jumala antoi ensimmäisille ihmisille loputtoman elämän odotteen