kuningas Daavid antoikaan! Ennen kuin Jumalan kansan viholliset oli karkotettu maasta, filistealaisilla oli vartiosto Betlehemissä lähellä Jerusalemia, ja erään kerran ”Daavidin rupesi tekemään mieli vettä, ja hän sanoi: ’Jospa joku toisi minulle vettä juodakseni Beetlehemin kaivosta, joka on portin edustalla!’” Hän toivoi, että filistealaiset olisivat lähteneet pois, niin että hän olisi voinut mennä vapaasti kaivolle ja virkistäytyä sen vedellä. Nämä Daavidin sanat kuultuaan ”murtautuivat . . . kolme [rohkeaa miestä] filistealaisten leirin läpi ja ammensivat vettä Beetlehemin kaivosta portin edustalta, kantoivat ja toivat sen Daavidille”. He toivat vain vettä, mutta he tekivät sen henkensä uhalla, ja Daavid tiesi sen. ”Mutta Daavid ei tahtonut sitä juoda, vaan vuodatti sen juomauhriksi Herralle ja sanoi: ’Pois se! Jumala varjelkoon minut sitä tekemästä. Joisinko minä näiden miesten verta, heidän henkeänsä, sillä henkensä uhalla he toivat sen.’ Eikä hän tahtonut juoda sitä.” (1. Aikak. 11:16–19; 2. Sam. 23:15–17) Daavid kunnioitti Jumalan lakia. Hän ei karttanut ainoastaan eläinten verta; hän vältti paljon vakavamman väärinteon, ihmisveren nauttimisen. Niin, hän vältti tekemästä mitään, mikä olisi muistuttanutkin tämän lain rikkomista. Hän oli Jumalan oman mielen mukainen mies. Samanlainen sydämestä lähtevä tottelevaisuus saa kypsät kristityt nykyään karttamaan kaikkia menettelytapoja, joihin sisältyy veren väärinkäyttö. Rakkaus Jumalaan panee heidät kunnioittamaan veren pyhyyttä.

Elämän käyttäminen Jumalan tahdon mukaisesti

 1. a) Kenen tahdon täytyy hallita meidän verenkäyttöämme, ja mitkä käyttötavat hän kieltää? b) Mitä tapahtui Kainin ja Aabelin päivinä, mikä ilmaisi sen oikean tarkoituksen, mihin vuodatettu veri voidaan käyttää?

AINOA tapa, millä minkään luomuksen verta voidaan käyttää oikein, on sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. Se on kielletty ravintona. Jumala ei ole oikeuttanut antamaan sitä toiselle ihmiselle lääkinnän varjolla elämän ylläpitämiseksi. Jumala on hyväksynyt ainoastaan yhden käytön verelle sen lisäksi, että se ylläpitää sen luomuksen elämän, jolle se kuuluu. Tämä kävi ilmi Kainin ja Aabelin, Aadamin poikien, aikana. ”Ja Aabelista tuli lampuri, mutta Kainista peltomies. Ja jonkun ajan kuluttua tapahtui, että Kain toi maan hedelmistä uhrilahjan Herralle; ja myöskin Aabel toi uhrilahjan laumansa esikoisista, niiden rasvoista. Ja Herra katsoi Aabelin ja hänen uhrilahjansa puoleen; mutta Kainin ja hänen uhrilahjansa puoleen hän ei katsonut.” (1. Moos. 4:2–5) Kainin uhri oli sieluttomista kasviksista. Aabelin uhri edusti elämää ja vaati veren vuodattamista. Hyväksymällä Aabelin uhrin Jehova ilmaisi ensi kerran, että uhrissa vaadittiin verenvuodatusta. Mutta Kain ei hyväksynyt Jumalan ohjausta asiassa, vaan murhasi sen sijaan väkivaltaisesti veljensä Aabelin, ainoan maan päällä olevan miehen, joka käytti elämää, omaansa ja laumansa elämää, Jumalan tahdon mukaisesti.

 2. Minkä yhden oikean veren käytön Jumala salli, keille tämä tehtiin tunnetuksi ja miten?

² Jumalan uskolliset palvelijat ymmärsivät, että eläinten elämänveren vuodattaminen uhriksi Jehovalle oli Jumalan tahto, ja Nooan, Aabrahamin ja toistenkin mainitaan