Lukijain kysymyksiä

● Miksi Nooa kirosi Kanaanin, kun Haam oli rikkoja? – E. M., Englanti.

Tämä kiroamistapaus on kerrottu 1. Mooseksen kirjan 9:20–27 (Ro): ”Ja Nooa rupesi maanviljelijäksi ja istutti viinitarhan ja joi viiniä ja juopui ja paljasti itsensä telttansa keskellä. Ja Haam, Kanaanin isä, näki isänsä häpeän ja kertoi kahdelle veljelleen ulkopuolella. Ja Seem ja Jaafet ottivat viitan ja panivat sen kumpikin hartioilleen ja menivät takaperin ja peittivät isänsä häpeän, mutta heidän kasvonsa olivat taaksepäin, eivätkä he nähneet isänsä häpeää. Ja Nooa heräsi humalastaan ja tuli tietämään, mitä hänen nuorin poikansa oli tehnyt hänelle. Ja hän sanoi: ’Kirottu olkoon Kanaan, palvelijain palvelija on hän oleva veljilleen!’ Ja hän sanoi: ’Siunattu olkoon Jahve, Seemin Jumala, ja olkoon Kanaan heidän palvelijansa; Jumala antakoon laajennuksen Jaafetille, mutta tehköön asumuksensa Seemin telttoihin, ja olkoon Kanaan heidän palvelijansa.’”

Kertomus tästä tapahtumasta on hyvin lyhyt ja jättää luultavasti pois yksityiskohtia, jotka valaisisivat asiaa. Monet Raamatun tuntijat uskovat, että Kanaan oli sekaantunut asiaan jollakin tavalla, mitä ei nimenomaan mainita. Kertomus osoittaa, että kun Nooa heräsi, niin hän ”tuli tietämään, mitä hänen nuorin poikansa oli tehnyt hänelle”. Rotherhamin käännöksessä on alaviite ”nuorimmasta pojasta”, ja se kuuluu näin: ”Epäilemättä Kanaan eikä Haam; Seem ja Jaafet saavat siunauksen hurskautensa tähden; Kanaan kirotaan jonkin mainitsemattoman alhaisen teon vuoksi; Haam jätetään huomioonottamatta laiminlyöntinsä takia.”

Juutalaiset uskonnolliset auktoriteetit katselevat asiaa samalla tavalla. J. H. Hertzin toimittama The Pentateuch and Haftorahs selittää: ”Tämä epämääräinen kertomus viittaa johonkin inhoittavaan tekoon, mihin Kanaan näyttää sekaantuneen. . . . Sen sijaan että Haam olisi osoittanut pojan kunnioitusta ja peittänyt isänsä, hän piti tilaisuutta naurun aiheena ja toisti pilkaten tapahtuman veljilleen.” Huomautettuaan, että heprealainen sana, mikä on käännetty ”pojaksi” 24. jakeessa, voi merkitä myöskin ”pojanpoikaa”, tämä lähdekirja sanoo: ”Tarkoittaa ilmeisesti Kanaania.” A. Cohenin toimittama The Soncino Chumash osoittaa joidenkuiden uskovan, että Kanaan ”antautui luonnottomaan himoon hänen kanssaan” ja että sanat ”nuorin poika” tarkoittavat Kanaania, joka oli Haamin nuorin poika. Että sanat ”näki isänsä hävyn” ovat saattaneet sisältää jotakin väärinkäytöstä tai luonnottomuutta tai alhaista himoa pikemmin kuin pelkästään alastomuuden paljastamista, on ilmeistä, kun muistetaan, että kun Raamattu puhuu jonkun hävyn paljastamisesta tai näkemisestä, niin silloin tarkoitetaan sukurutsausta tai muuta sukupuolisyntiä. – 3. Moos. 18:6–19; 20:17.

Seemiä siunattiin Nooan lausunnon täyttymiseksi siten, että hänestä tuli ”kaikkien heprealaisten esi-isä”, jotka muodostivat Jehovan valitun kansan ja joista Messias tuli. (1. Moos. 10:21, Ak) Toisaalta pantiin Kanaanin jälkeläiset, joita ei hävitetty, kun Israel meni Luvattuun maahan, kirouksen täyttymiseksi Seemin jälkeläisten vallanalaisuuteen. Niinkuin Joosua sanoi eräille näistä säästetyistä kanaanilaisista: ”Sentähden olkaa kirotut! Älköön ikinä ketään teistä päästettäkö olemasta minun Jumalani huoneen palvelijana, halonhakkaajana ja vedenkantajana.” Ja toisista säästetyistä kanaanilaisista on kirjoitettu: ”Ne Salomo saattoi työveron alaisiksi, aina tähän päivään asti.” (Joos. 9:23; 1. Kun. 9:21) Kanaanilaisille ei tehty vääryyttä, vaan he ansaitsivat täysin kohtelunsa. He olivat epäjumalanpalvelijoita, harjoittivat häpeällisiä ja inhoittavia paheita, ylittivät toiset kansat ihmisuhrien uhraamisessa. Jumala tuomitsi heidät hävitettäviksi ei ainoastaan rangaistukseksi heidän jumalattomuudestaan, vaan myöskin ehkäistäkseen heitä viettelemästä hänen liittokansaansa. Hän käytti israelilaisia tuomion toimeenpanijoina, ja ne kanaanilaiset, joita ei hävitetty tai ajettu pois, pantiin orjuuteen Nooan lausuman kirouksen täyttymiseksi. Ohimennen sanoen, kun jotkut yrittävät sanoa, että tämä kirous teki joistakin ihmisistä mustaihoisia, niin he ilmaisevat tietämättömyytensä Raamatun kertomuksesta, koska värilliset kansat eivät polveutuneet kirotusta Kanaanista.

Näyttää siis siltä, että Kanaan on hyvin todennäköisesti saattanut syyllistyä johonkin väärinkäytökseen tai luonnottomuuteen isoisäänsä Nooaa kohtaan ja että Haam näki tämän puuttumatta asiaan. Hän levitti sen sijaan kertomusta isänsä häpäisemisestä. Seem ja Jaafet toimivat peittääkseen tämän häpeän. Heidät siunattiin sentähden, todennäköinen teon suorittaja kirottiin ja syyllinen sivustakatsoja Haam syrjäytettiin henkilökohtaisesti, mutta kärsi kuitenkin jälkeläiselleen tuotetusta häpeästä. Tämä on järkevä katsantokanta, minkä monet huolelliset Raamatun oppineet omaksuvat, vaikka lyhennetty kertomus, mikä on säilynyt meille Raamatussa, ei tarjoakaan kaikkia yksityiskohtia. Jumalan ei tarvitse todistaa meille tuollaisissa tilanteissa suorittamiaan tekoja ilmoittamalla kaikkia yksityiskohtia, mitkä tässä tapauksessa selittäisivät Kanaanin osan asiassa. Tärkein seikka on esitetty: että Jehova pani Nooan lausumaan ennustuksen, ja Jehova saattoi sen täyttymään.

● Mistä löydämme käskyn ”vihata vihollista”, niinkuin Matteuksen 5:43:nnessa sanotaan? – A. H., Englanti.

Jeesus sanoi vuorisaarnassa: ”Te olette kuulleet sanotuksi: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi’. Mutta minä sanon teille: rakastakaa [jatkuvasti] vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.” – Matt. 5:43–45.

Jeesus sanoi juutalaisten kuullen: ”Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi”, mutta hän ei sanonut heidän kuullen kaikkea sitä Mooseksen Laista. Ensimmäinen osa, lähimmäisen rakastaminen, oli osa Laista. (3. Moos. 19:18) Mutta toinen osa, vihollisen vihaaminen, ei ollut. Se oli todellisuudessa vastoin Lakia, joka sanoi: ”Jos tapaat vihollisesi härän tai aasin eksyksissä, niin saata se hänelle takaisin. Jos näet vihamiehesi aasin makaamassa kuormansa alla, niin älä jätä häntä auttamatta, vaan auta häntä sitä päästämään.” (2. Moos. 23:4, 5) Heprealaiset Kirjoitukset kielsivät kaiken vahingonilon tunteen, kun onnettomuus kohtasi vihollista, ja käskivät vielä auttamaankin häntä, kun hän oli vaikeuksissa: ”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle leipää syödä, ja jos hänellä on jano, anna hänelle vettä juoda.” – Job 31:29; Sananl. 24:17; 25:21.

Vihollisen vihaamista koskeva osa oli perimätietojen opettajain lisäämä, ja juuri tämän lisäyksen, mikä teki tyhjäksi Jumalan Sanan, Jeesus tuomitsi. Koska heitä käskettiin rakastamaan lähimmäisiään, niin juutalaiset opettajat tekivät sen johtopäätöksen, että heidän piti näin ollen vihata vihollisiaan. ”Ystävä” tai ”lähimmäinen” merkitsi heille juutalaisten rotuun kuuluvaa, ja he pitivät kaikkia muita luonnollisina vihollisina. Poistaakseen perinpohjin tämän väärän ajatuksen eräältä aikansa etevältä kirjanoppineelta eli lakimieheltä Jeesus käytti kuvausta. Hän kertoi miehestä, joka oli ryöstetty, riisuttu, lyöty ja jätetty puolikuolleeksi. Sekä juutalainen pappi että leeviläinen kulki tämän kärsivän ohitse, mutta halveksittu samarialainen tuli kohdalle, tunsi sääliä, hoiti hänen haavojaan ja vei hänet majataloon sekä maksoi hänen lisähoitonsa. Tuon pahoinpidellyn miehen tosi lähimmäiseksi ei havaittu silloin juutalaista pappia ja leeviläistä, vaan tämä ei-juutalainen samarialainen. (Luuk. 10:25–37) Mutta ottaen huomioon, miten ”lähimmäisen” ymmärrettiin perinnäisesti rajoittuvan juutalaisiin, ja muistaen heidän tunnetun vihansa ja vihollisuutensa pakanoita kohtaan ei ole vaikea nähdä, miksi he tulivat lisänneeksi ”ja vihaa vihollistasi” Jumalan lakiin ”rakasta lähimmäistäsi”.

Jeesus oikaisi sentähden heitä ja osoitti, että heidän ei pitänyt rakastaa ainoastaan lähimmäisiään, vaan myöskin vihollisiaan. Tässä käytetty sana ”rakkaus” (kreikaksi agape) merkitsee moraalista eli yhteiskunnallista rakkautta, mikä perustuu tahdon vapaaseen myöntymykseen periaatteen, velvollisuuden ja sopivaisuuden tähden. Se on sen tekemistä, mikä on oikein, järjen harkitsemana, pikemmin kuin se rakkaus (kreikaksi philéo), mikä merkitsee tunteellista, henkilökohtaista mieltymystä ja kiintymystä, minkä ajatellaan tavallisesti tulevan sydämestä. Me osoitamme tätä moraalista rakkautta kaikille oikeitten periaatteitten seuraamiseksi, niillekin, jotka saattavat vainota meitä henkilökohtaisesti. Me emme salli minkään henkilökohtaisten vihollisuuksien saattaa itseämme hylkäämään rakkautta eli oikeille periaatteille perustuvaa käyttäytymistä, vaan noudatamme niitä kaikkiin ihmisiin nähden. Me rukoilemmekin, että ne, jotka meitä vainoavat, saisivat silmänsä auki näkemään Jehovan uutta maailmaa koskevan totuuden.

Mutta me emme rukoile niiden puolesta, jotka Jehova on tuominnut, joille hän on langettanut lopullisen tuomion. Jos me rukoilisimme, niin me rikkoisimme Jehovan käskyt. (Jer. 7:16; 11:14) Niiden rakastaminen, jotka ovat Jehovan vannoutuneita vihollisia, ei miellyttäisi Jumalaa: ”Oliko sinun autettava jumalatonta, ja rakastatko sinä niitä, jotka vihaavat [Jehovaa]? Sentähden on sinun päälläsi [Jehovan] viha.” (2. Aikak. 19:2) Me emme vihaa niitä, jotka voivat olla vihollisiamme henkilökohtaisista syistä, vaan niitä, jotka ovat ilmaisseet tahallisesti vihaavansa Jumalaa, ja me laskemme heidät omiksi vihollisiksimmekin, koska he ovat Jumalan vihollisia: ”[Jehova], enkö minä vihaisi niitä, jotka sinua vihaavat, enkö inhoaisi niitä, jotka sinua vastustavat? Kaikella vihalla minä heitä vihaan, he ovat minun omia vihollisiani.” (Ps. 15:4; 139:21, 22) Mutta joka tapauksessa me emme ’kenellekään pahaa pahalla kosta’, vaan jätämme kaiken koston Jehovalle. – 5. Moos. 32:35; Room. 12:17, 19.