Pitäisikö moittia Jumalaa?
Kun emme voi ymmärtää Jumalan teitä, niin onko viisasta moittia häntä tai asettaa hänen vanhurskautensa kyseenalaiseksi?
ME VOIMME oppia arvokkaan läksyn Jumalan uskollisen palvelijan, Jobin kokemuksesta. Jobilla ei ollut tietoa siitä, että Jumala salli Saatanan panna hänen nuhteettomuutensa koetukselle nähdäkseen, olisiko hän uskollinen Jumalalle. Job säilytti nuhteettomuutensa Jumalan edessä kärsimyksistään huolimatta. Mutta koska hän ei tiennyt, mikä suuri asia oli kysymyksessä, niin hän ”piti itseään Jumalaa vanhurskaampana” ja hän sanoi ahdistuksessaan: ”Olen oikeassa, mutta Jumala on ottanut minulta oikeuteni.” – Job 32:2; 34:5.
Elihu sanoi kuitenkin Jobille, missä hän oli ollut väärässä: ”Mutta sinä olet sanonut korvieni kuullen, minä olen kuullut sinun sanojesi äänen: ’Puhdas minä olen, rikoksesta vapaa; olen viaton, eikä minussa ole vääryyttä. Katso, hän [Jumala] keksii vihan syitä minua vastaan, hän pitää minua vihollisenansa; hän panee minun jalkani jalkapuuhun, vartioitsee kaikkia minun polkujani.’ Katso, siinä et ole oikeassa.” – Job 33:8–12.
Auttaakseen Jobia ymmärtämään asian oikein Kaikkivaltias puhui Jobille tuulispäästä. Kaikkivaltias teki Jobille sarjan kysymyksiä sen suhteen, miten hän voisi selittää Jumalan moninaisissa luomistöissä ilmenevän viisauden. Voisiko hän edes koettaa päästä perille kaikesta siitä? Monet näkyvästä luomakunnasta, mm. eläimistä otetut esimerkit osoittivat Jobille, että ihminen on aivan kyvytön arvostelemaan Jumalan teitä. Me voimme hyötyä panemalla merkille, mitä Jumala kyseli.
HEVOSESTA JA SEN OMINAISUUKSISTA
”Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla? Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä. Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan. Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä. Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi. Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa. Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.” – Job 39:22–28.
Varustiko Job hevosen näillä huomattavilla ominaisuuksilla? Antoiko hän hevoselle sen voiman tai puettiko hän sen kaulan liehuvalla harjalla? Kuka antoi hevoselle sen kyvyn hyppiä kuin heinäsirkka? Ei suinkaan ihminen! Edelleen ”sen uljas korskunta on peljättävä” siinä määrin, että Jeremian 8:16 sanoo: ”Daanista kuuluu hänen hevostensa kerskunta, hänen orhiensa hirnunnasta vapisee koko maa.”
Muinaiset muistomerkit ovat täynnä kuvaesityksiä sotahevosista, ja Raamatussa viitataan hevoseen usein sotavarusteitten vertauskuvana. Hevosia käytettiin vetämään vaunuja, joissa ajaja ja yksi tai kaksi taistelijaa ajoi, tai hevosten selästä taistelevien sotureitten ratsuina. Israel voitti kauan aikaa taistelunsa ilman hevosia, mutta myöhemmin ne tulivat yleisiksi Israelissa ja Juudassa, ja niitä käytettiin taistelussa. – 1. Kun. 22:4.
Sotahevonen, joka odottaa kärsimättömänä taistelua, hirnuu ja kuopii maata kavioillaan. Jehovan kuvaus osoittaa, että se nauraa pelolle eikä käänny takaisin miekan edessä, ja keihäs ja peitsi, ratsastajan aseet, vain kiihdyttävät sen intoa lähteä kohtaamaan vihollisen varuksia. Englantilainen arkeologi sir Austin Layard kirjoitti: ”Vaikka arabialainen tamma on säyseä kuin lammas eikä tarvitse muuta ohjainta kuin riimun, niin kun se kuulee heimon sotahuudon ja näkee ratsastajansa välkehtivän keihään, sen silmät säihkyvät tulta, sen veripunaiset sieraimet avautuvat levälleen, sen kaula kaareutuu jalosti, ja sen häntä ja harja kohoavat ja levittäytyvät tuuleen.”
Kun torven ääni kuuluu, niin hevonen saattaa tuskin uskoa, mitä sen korvat sanovat sille, se ei voi uskoa sitä ilosta. Mutta kun se on varma, että se on totta, se hypähtää eteenpäin sanoen: ”Iihaha!” Se hirnuu. Se riemuitsee. Se menee eteenpäin, ’ahmii taivalta’, mikä kuvaa sitä tavatonta nopeutta, mikä arabialaisilla hevosilla on ollut tähän päivään asti.
Kuitenkin tämä peloton eläin alistuu helposti ihmisen valtaan ja saadaan tottelemaan ratsastajan ääntä.
Onko kukaan ihminen luonut tämän kauneuden ja pelottomuuden ihmeen ja varustanut sen näillä erinomaisilla ominaisuuksilla? Jehova on sen Luoja, ja Raamattu osoittaa Hänen antavan myös valtaistuimelle nousseelle Kuninkaalleen Jeesukselle Kristukselle ja taivaan pyhille enkeleille sotaratsuja hyökkäämään urheasti ja nopeasti Harmagedonin-sotaan sotatorven kaikuessa, kun he ratsastavat eteenpäin Jumalan voittoon, kuten Ilmestyskirja osoittaa: ”Minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot.” – Ilm. 19:11, 14.
JALOHAUKKA JA KOTKA
Jehova jatkoi tehden lisää tutkivia kysymyksiä oikaistakseen Jobin ajattelun: ”Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää? Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen? Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan. Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät. Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin.” – Job 39:29–33.
Ihmisen ymmärryksestäkö se johtuu, että jalohaukka on huomattava lentovoimaltaan? Ei, se ei johdu ihmisen viisaudesta, että jalohaukka levittää siipensä etelätuulelle ja ilmaisee suurta siipien voimaa.
Jumala kääntää nyt hänen huomionsa kotkaan, jota kutsutaan toisinaan lintujen kuninkaaksi. Jumala oli aloittanut kysymyssarjansa eläinluomuksista, leijonasta, eläinten kuninkaasta. (Job 39:1) Lopettaessaan nyt tämän puheensa osan Kaikkivaltias tekee Jobille kysymyksen lintujen kuninkaasta. Jobin määräyksestäkö kotka on huomattava neljässä suhteessa?
Ensinnä tulee kotkan lennon korkeus. ”Kotka lentää ylhäälle”, valtaviin korkeuksiin. Minkään muun linnun ei sanota liitelevän yhtä korkealle, eikä millään linnulla sanota olevan yhtä suurta voimaa siivissään. Tämä lentovoima on tullut Jumalalta.
Sitten on kotkan pesän turvallisuus, koska se ”tekee pesänsä korkeuteen”, ”Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.” Muut linnut tyytyvät matalampiin korkeuksiin, mutta kotka rakentaa luoksepääsemättömiin korkeuksiin ja asettaa siten poikasensa vaaralta ulottumattomiin. Johtuuko se ihmisen käskystä, että tämä lintu tekee pesänsä, linnansa, rakentaen sen ”kallion kärjelle”?
Kolmanneksi tulee kotkan kaukonäköisyys. Jumala sanoo: ”Kauas katsovat sen silmät.” Kukaan ihminen ei ole antanut kotkalle sen läpitunkevaa näkökykyä, mikä tekee mahdolliseksi, että se voi tutkia laajat maa-alat ja kurkistaa syviin rotkoihinkin. Kotkilla on merkillinen kyky muutella nopeasti silmiensä polttoväliä, mikä on suuri apu niiden saaliiden etsimisessä. Selittäessään niiden näkökykyä Rutherford Platt kirjoittaa julkaisussa The River of Life (Elämän virta):
”Me havaitsemme koko eläinkunnan parhaat silmät korkealla valoisalla taivaalla – ne ovat kotkan, korppikotkan ja haukan silmät. Ne ovat niin tarkat, että ne pystyvät katsomaan kolmensadan metrin korkeudesta ilmasta ja keksimään jäniksen tai teeren puoleksi ruohikkoon kätkeytyneenä.
”Metsästyssilmän terävä näkö johtuu esineen heijastumisesta terävien, kartionmuotoisten solujen paksuun mykeröön. Tämä silmämunan takaosassa oleva pieni kohta imee valonsäteitä esineestä tuhansien kohtien kautta erikoisella tavalla, mikä kokoaa selvän kuvan mieleen. Melkein kaikille metsästäjille, kuten haisunäädälle, puumalle ja meille itsellemme riittää kartioiden yksi ainoa kohta; me katsomme suoraan eteenpäin ja lähestymme suoraan katseemme kohdetta. Mutta niin ei tee kotka eikä haukka, joka voi lähestyä saalistaan pitkässä vinossa syöksyssä keksittyään jäniksen ruohikosta terävillä silmillään. Tämä saa kohteen kuvan kulkemaan silmämunan taustan yli kaarevaa tietä. Tällainen tie on täsmällisesti suunniteltu kotkan silmää varten, niin että syöksyvällä linnulla on kartiomykerön sijasta kaareva kartiotie. Kotkan pyyhältäessä alas ruohikossa oleva jänis pysyy siten alituisesti polttopisteessä. Saattaa näyttää hyvin vähäiseltä seikalta, että silmämunassa olevien polttopisteeseen keskittävien solujen kaareva tie vastaa täsmälleen syöksyn kaarevaa tietä, mutta sillä on suuri merkitys asianomaisille eläimille, ja ihmettelenpä, kuka on sen ajatellut sellaiseksi.”
Luoja ajatteli! Hän, eikä ihminen, on antanut kotkalle tämän ihmeteltävän näkökyvyn.
Neljäntenä tulee se ihmeellinen tapa, millä kotka elättää itsensä ja poikasensa. Eräät kotkalajit eivät halveksi äskettäin kuolleitten eläinten raatoja, joten niiden ravinto tulee kahdesta lähteestä: jo kuolleesta ja siitä, minkä ne pyydystävät. Kotkat saalistavat pikkueläimiä, mitkä ne sieppaavat ja vievät pienokaisilleen. Kotkanpoikaset, jotka ovat liian hentoja syömään lihaa, maistelevat saaliin verta. Kotka elättää siis itsensä ja perheensä, siipien nopeuden, näön tarkkuuden ja saaliinpyydystyskyvyn avulla sekä myös löytämällä ja etsimällä tapettujen eläinten ruumiita. ”Missä on kaatuneita, siellä on sekin.”
OIKEAN NÄKEMYKSEN SAAMINEN
Näiden elottomia ja elollisia luomistöitänsä koskevien sanojen jälkeen Jehova kysyy tuulispäästä: ”Tahtooko vikoilija riidellä Kaikkivaltiasta vastaan? Jumalan syyttäjä vastatkoon tähän!” – Job 39:34, 35.
Jehova on puhunut. Nuo luonnossa nähtäviä Jumalan ihmeitä koskevat sanat saattoivat Jobin oikeaan mielentilaan, näkemään, että luomus ei ole mitään verrattuna Luojaan, että ottaen huomioon Jumalan ylevyyden ei ollut paikallaan, että Job ”piti itseään Jumalaa vanhurskaampana”. Koska Jehova on näyttänyt niin paljon voimaa ja viisautta näkyvässä luomakunnassaan ja koska on myös niin paljon semmoista, mikä ylittää ihmisen käsityskyvyn, niin Jumalalla on oikeus saada täydellinen luottamus. Tehköön Jumala mitä hyvänsä, ymmärsipä ihminen sitä heti tai ei, hänen ainoa sopiva ajatuksensa on, että mitä Jumala tekee, se on oikein. Olisi julkeuden huippu asettaa mikä Jumalan työn osa tahansa kyseenalaiseksi ihmisen arvostelukyvyn mukaan. Kuka vikoilija haluaisi siis riidellä Kaikkivaltiasta vastaan? Varmastikaan ei Job. ”Job vastasi Herralle ja sanoi: ’Katso, minä olen siihen liian halpa; mitäpä sinulle vastaisin? Panen käteni suulleni; kerran minä olen puhunut, enkä enää mitään virka, kahdesti, enkä enää sitä tee.’” Jobin katumus ei ollut monisanainen, siinä ei mikään vivahtanut omavanhurskaudelle. Se oli yksinkertainen: ”Minä olen . . . liian halpa.” – Job 39:36–38.
Jehovan seuraavat sanat osoittavat Jobin lausunnon viisauden:
”Silloin Herra vastasi Jobille tuulispäästä ja sanoi: ’Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua. Sinäkö teet tyhjäksi minun oikeuteni, tuomitset minut syylliseksi, ollaksesi itse oikeassa? Tahi onko sinun käsivartesi niinkuin Jumalan, ja voitko korottaa äänesi jylinän niinkuin hän? Kaunistaudu kunnialla ja korkeudella, pukeudu loistoon ja kirkkauteen. Anna vihasi kiivastuksen purkautua, ja masenna katseellasi kaikki ylpeät. Nöyryytä katseellasi kaikki ylpeät, ja muserra jumalattomat siihen paikkaan. Kätke heidät tomuun kaikki tyynni, sulje heidän kasvonsa salaiseen kätköön. Silloin minäkin ylistän sinua, kun oikea kätesi on hankkinut sinulle voiton [voi pelastaa sinut, Um].’” – Job 40:1–9.
Haluaako kukaan ihminen asettaa kyseenalaiseksi Jumalan oikeuden olla kaikkeuden Yksinvaltias? Onko kenelläkään ihmisellä ”käsivarsi niinkuin Jumalan” ylpeitten ja jumalattomien masentamiseksi ja heidän kätkemisekseen maan tomuun, kuten Jumala tekee Harmagedonin sodassa? Jos on, niin Jehova sanoo: ”Silloin minäkin ylistän sinua, koska sinun oikea kätesi voi pelastaa sinut.” (Um) Ei ihminen, vaan Jehovan käsivarsi ja oikea käsi vapauttaa vanhurskaat ihmiset jumalattomista. Harmagedon on Jumalan taistelu, minkä hän käy yksinvaltiutensa kunniaan saattamiseksi. Keidenkään maan päällä olevien luomusten ei tarvitse taistella siinä sodassa Jumalan puolesta. Jos ihminen ei voi siis tehdä Jumalan työtä, niin mitä oikeutta kenelläkään ihmisellä on sanoa, että Jumala ei tee sitä hyvin? Hänellä ei voi olla koskaan oikeutta asettaa Jumalan tekoja kyseenalaisiksi.
Meidän täytyy olla varovaisia, ettemme syytä Jumalaa epäoikeudenmukaisuudesta tai moiti Jumalan menettelyä. ”Emme kaiketi me ole häntä väkevämmät?” (1. Kor. 10:22) Muistakaamme Jesajan 45:9:nnen sanat: ”Voi sitä, joka riitelee tekijänsä kanssa, saviastia saviastiain joukossa – maasta tehtyjä kaikki! Sanooko savi valajallensa: ’Mitä sinä kelpaat tekemään?’”
Huomatkaamme oikea paikkamme niin kuin Job havaitsi. Saamansa uuden tiedon vaikutuksesta Job havaitsi ihmisen kyvyttömyyden ja Jumalan suuruuden. Kristittyjen on Jobin tavalla saatava todellinen mitta itsestään, heidän on nähtävä, kuinka merkityksetön heidän vanhurskautuksensa on verrattuna Jehovan nimen ja yksinvaltiuden kunniaan saattamiseen. Älköön moitittako Jumalaa! Olkoot sanamme: ”Minä . . . osoitan Luojani oikeuden.” – Job 36:3.