”Havaitaan siitä, mikä on tehty”
Jos karkeatekoiset kivityökalut todistavat suunnittelijan olemassaolosta, niin eivätkö monimutkaisesti muotoillut elävät luomukset paljon voimakkaammin julista viisaan ja voimakkaan Luojan olemassaoloa?
JOS vuoristossa tapahtuu kivivyöry, me odotamme näkevämme vuoren juurella kiviröykkiön. Me emme uskoisi silmiämme, jos kaikki kivet asettuisivat siten, että ne muodostaisivat kauniin kivitalon – sillä talo edellyttää suunnittelua ja tarkoituksellista työtä. Eikä suunnitelmaa ole ilman suunnittelijaa eikä tarkoituksellista työtä ilman älyllistä työntekijää. Tämä on sopusoinnussa Heprealaiskirjeen 3:4:ssä olevan Raamatun lausunnon kanssa: ”Jokainen huone on tietenkin jonkun rakentama.”
Tiedemies kaivaa kiviä maasta ja löytää pyöristetyn, soikean kiven, joka on sileä ja jonka keskiosaa kiertää ura. Hän ei epäile vähääkään, että sen on tehnyt joku alkukantainen ihminen. Hän on aivan varma, että se kiinnitettiin nahkahihnalla keppiin ja että sitä käytettiin vasarana tai aseena. Samoin hän löytää teräväreunaisen litteän kiven ja on varma, että ”kivikauden” ihminen on valmistanut sen veitseksi tai kaapimeksi. Tai nuolenpään kaltaiseksi muodostettu pieni terävä piikiven kappale saa hänet vakuuttuneeksi siitä, että ihminen oli suunnitellut sen käytettäväksi nuolen tai keihään kärjessä. Tiedemiehet päättelevät, etteivät tällaiset tarkoitukselliset, suunnitellut esineet ole sattuman tulosta.
Työ heijastaa tekijäänsä. Nämä työkalut ja aseet ovat karkeatekoisia. Siksi niiden tekijöitä pidetään alkukantaisina ihmisinä, sillä apinat eivät tee aseita ja nykyihmisen aseet ovat taas nerokkaasti suunniteltuja. Niinpä tiedemies sijoittaa kiviesineitä valmistaneen ihmisen kivikauteen ja tuumii, että hänen ilmaantumisaikansa ja aivojensa kyvyn täytyy sijoittua jonnekin apinan ja nykyihmisen välille. Hän kuvittelee siksi mielessään kumaraharteisen, matalaotsaisen, löntystävän karvaisen apinaihmisen. Tämän luomat tuotteet heijastavat enemmän tarkoitusta ja suunnittelua kuin keppi, jonka apina saattaisi poimia maasta, mutta paljon vähemmän kuin nykyihmisen aikaansaannokset. Tiedemies näkee työntekijän hänen töittensä lävitse ja arvostelee hänen ominaisuutensa hänen töittensä perusteella.
HYLKÄÄVÄT OMAN LOGIIKKANSA
Mutta kun maan päällä runsaana esiintyvä kasvi- ja eläinkunta tulee kysymykseen, useimmat tiedemiehet luopuvat näkemyksestään, että suunnittelu edellyttää suunnittelijaa. Yksinkertaisimmatkin eliöt ovat hyvin paljon monimutkaisempia kuin karkeatekoiset kivityökalut. Edes yksisoluista alkueläintä ei voida pitää yksinkertaisena, sillä yhdessä solussaan se pystyy suorittamaan kaikki ne elimistön toiminnat, joista selkärankaisella monet eri elimet huolehtivat. Se on itsessään monimutkainen organismi. Evoluutiota kannattavat tiedemiehet väittävät, ettei sellaisilla monimutkaisilla organismeilla ollut ketään suunnittelijaa, vaan ne putkahtivat olemassaoloon sattumalta. Siihen verrattuna että alkueläin syntyisi itsestään, pitäisi olla helppoa, että karkeita kivityökaluja muodostuisi maanvyöryssä tai vuolaassa virrassa, tai aivan yksinkertaista, että kivivyörystä muodostuisi kivitalo!
Kun on kysymys monimutkaisimmiksi suunnitelluista luomuksista kaikkeudessa, niin tunneperäinen ennakkokäsityskö saa monet älykkäät ihmiset hylkäämään johdonmukaisen sääntönsä, jonka mukaan tarkoituksellinen työ heijastaa älyllisen tekijän ominaisuuksia? Raamattu on yhtä mieltä heidän sääntönsä kanssa, mutta he säikähtävät, kun Raamattu soveltaa sitä ja sanoo: ”Hänen näkymättömät ominaisuutensa ovat selvästi nähtävissä maailman luomisesta lähtien, koska ne havaitaan siitä, mikä on tehty, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensakin.” (Room. 1:20) He eivät hyväksy sattumaa karkean kivityökalun tekijäksi, mutta he hyväksyvät sen kernaasti paitsi alkueläinten myös kaiken maan päällä esiintyvän elämän, ihmisenkin, luojaksi! He kieltäytyvät havaitsemasta näissä suunnittelun ihmeissä kaikkeuden suurta Suunnittelijaa ja Luojaa. Tarkastelehan muutamia tällaisista ihmeistä. Mieti, onko sokealla sattumalla sellaisia ominaisuuksia, joita ne heijastavat.
JALKOJESI ALLA OLEVA MAA
Kolmantena luomispäivänä Jehova sanoi: ’Tulkoon kuiva maa näkyviin.’ (1. Moos. 1:9) Tämä teki mahdolliseksi maan kasvillisuuden. Jotta tällaiset kasvit voisivat menestyä, tarvitaan mullan ihme. Mullanko? Onko se ihme? Eikö se ole mitä yleisintä ainetta maan pinnalla? On tosiaan. Mutta maaperä kuuluu elintärkeisiin luonnonvaroihin, ja nykyään on huolestuttu sen johdosta, että sen eroosio aiheuttaa pölymyrskyalueita ja autiomaiden laajenemista. Kallioiden muuttuminen hedelmälliseksi maaperäksi on kestänyt usein tuhansia vuosia. Kalliot rapautuvat; niille asettuu sieniä, jotka muodostavat itiöitä ja kasvattavat haarakkeita, jotka kietovat sisäänsä leviä, ja tällä tavalla sienet ja levät yhdistyvät jäkäliksi. Jäkälät kasvavat kallioiden pinnalla, rapauttavat niitä, muodostavat ohuen maakerroksen, jossa menestyvät sammalet, ja sammalet vuorostaan elävät ja kuolevat ja lisäävät multakerrosta, niin että siinä menestyvät lopulta siemenistä kasvavat kasvit. Eroosiovoimat siirtävät nämä maakerrokset paikkoihin, joissa ne kerääntyvät niin syviksi, että niissä menestyvät korkeammat kasvimuodot ja lopulta puut.
Kun kasvit pudottavat lehtensä ja kuolevat, bakteerit aiheuttavat lahoamisen ja muodostuu ravitsevaa eloperäistä multaa. Mikrobit hajottavat nämä eloperäiset yhdisteet kasvien tarvitsemiksi yksinkertaisiksi ravintoaineiksi. Maaperässä on myös runsaasti ilmaa, vettä ja lukemattomia elollisia olioita. Kymmenessä grammassa multahiukkasia voi olla lähes hehtaari pinta-alaa. Lauhkeilla alueilla voi teelusikallisessa multaa olla yli viisi miljardia elävää organismia! Jokainen niistä on suunnittelun ja tarkoituksen ihme ja kaikkia niitä tarvitaan, ennen kuin ”maa antaa satonsa”. (Hes. 34:27) Onko maaperä vain sitä varten, että sitä tallataan jalkojen alla? Ilman sitä ei olisi elämää maan päällä!
IHMISEN KÄSITYSKYVYN YLITTÄVIÄ SUUNNISTAJIA
Monet linnut muuttavat päästäkseen kylmiä vuodenaikoja pakoon ja löytääkseen ruokaa. Niiden suunnistuskyvyt herättävät kunnioittavaa pelkoa ja niitä on mahdoton täysin ymmärtää. Kun pohjoisella pallonpuoliskolla alkaa kylmä kausi, niin mistä ne tietävät, että lämmin sää ja ravintoa on etelässä eikä idässä tai lännessä? Ja mistä ne tietävät lentää pohjoiseen, kun ne keväällä palaavat? Niiden vereen erittyvät erilaiset hormonit ilmoittavat sen niille. Eräät linnut muuttavat satoja, toiset tuhansia kilometrejä samalle paikkakunnalle, josta ne lähtivät puoli vuotta aikaisemmin. Tiirat ja kurmitsat saattavat lentää yhteen suuntaan noin 6 500 kilometriä. Nuoret linnut tekevät matkan yksinään ensimmäisellä kerralla. Vielä keskiajalla luonnontieteilijät kieltäytyivät uskomasta, että linnut muuttivat, ja keksivät mielikuvituksellisia selityksiä niiden ilmaantumiseen ja katoamiseen keväisin ja syksyisin. Mutta jo 600-luvulla ennen Kristusta Raamattu puhui lintujen muutosta: ”Haikarakin taivaalla tietää aikansa; metsäkyyhkynen, pääskynen ja kurki pitävät vaarin tuloajastansa.” – Jer. 8:7.
Senkin jälkeen kun luonnontieteilijät uskoivat, että isot linnut muuttivat, he väittivät, että pienet linnut ylittivät valtameret suurempien selässä. Mutta pieni amerikankerttunen monien muiden pikkulintujen tavoin tekee matkan yksinään. Se lähtee Alaskasta syksyllä, siirtyy vaiheittain Uuden-Englannin rannikolle, odottaa oikeaa säätä ja lentää sitten 3–5 päivää Atlantin yli Etelä-Amerikan koillisrannikolle. Lintu, joka painaa parikymmentä grammaa, lentää pysähtymättä päiväkausia lähes 4 000 kilometriä yli valtameren! Mikä kunnioitusta herättävä tietokone onkaan sen pienessä päässä, tietokone joka tietää ajan, laskee auringon radan, käyttää tähtiä, suuntaa kaiken tämän avulla sen kohti määränpäätä ja auttaa lintua saapumaan turvallisesti perille, vaikka taivas on pilvessäkin! Voiko kukaan syvällä sisimmässään todella uskoa, että tämä pieni kerttunen on sattuman aikaansaannos?
Kirjekyyhkyjen tutkiminen on paljastanut toisen lintujen käyttämän suunnistusjärjestelmän. Kun niitä on kuljetettu pimeässä laatikossa kiertoteitse noin tuhannen kilometrin päähän kotilakastaan ja päästetty sitten vapaaksi, ne ovat palanneet kotiin yhdessä päivässä. Jos aurinko paistaa, ne käyttävät suunnistusjärjestelmäänsä. Mutta ne voivat palata myös pilvisinä päivinä ja yöllä. Ne aistivat maan magneettikentän ja käyttävät sitä oppaanaan. Kun eräs kyyhkysparvi päästettiin vapaaksi, puolet linnuista sai magneetin selkäänsä, ja tämä aikaansai maan magneettikentän häiriintymisen ja teki sen hyödyttömäksi. Aurinkoisena päivänä koko parvi palasi turvallisesti. Pilvisenä päivänä taas ne, joihin ei ollut kiinnitetty magneettia, palasivat, mutta ne, joilla oli magneetti, kiertelivät umpimähkäisesti. Vuosikausia ajateltiin, että minkään luomuksen oli mahdotonta aistia maan magneettikenttää; se on niin heikko. Nyt tiedemiehet tietävät, että eivät ainoastaan linnut, vaan myös mehiläiset aistivat sen. Viimeaikaiset kokeet näyttävät viittaavan siihen, että sen aistivat eräät kotilotkin.
Eivät ainoastaan linnut muuta, vaan myös valaat, hylkeet, kilpikonnat, ankeriaat, ravut, kalat, perhoset ja karibut. Mutta eräät unikeot pitävät talvihorrosta parempana keinona kuin talven kylmyyden pakenemista. Pieni leopardisiiseli on hyvä esimerkki eräistä hämmästyttävistä fysiologisista muutoksista, joita esiintyy talvihorrokseen vaipuvissa eläimissä. Ruumiinlämpö laskee vain muutaman asteen päähän pesän ulkopuolella vallitsevasta lämpötilasta. Sydän lyö vain kerran tai pari minuutissa. Toiminnassa ollessaan tämä siiseli saattaa hengittää muutaman sata kertaa minuutissa, mutta horroksessa ollessaan se hengittää hitaasti vain kerran viidessä minuutissa. Silti sen veri pysyy happipitoisena ja vähän käytetyt lihakset säilyttävät jänteytensä. Mikä saa sen vaipumaan uneen syksyllä ja heräämään keväällä? Se ei johdu pelkästään säästä. Eräs vereen erittyvä kemikaali panee alulle horroksen ja toinen kemikaali saa aikaan heräämisen. Tällaisia kemikaaleja käyttämällä tiedemiehet ovat saaneet talvihorrokseen vaipuvat eläimet pitkäaikaiseen horrokseensa keskellä kesää.
Job myönsi tällaisista ihmeistä: ”Minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää.” – Job 42:3.
ERILAISIA NEROKKAITA SUUNNITELMIA
Muistatko sen karkean kivityökalun, joka ei voinut olla vain sattuman tulosta? Pidä se mielessäsi vertailun vuoksi, kun päättelet, olisiko seuraava voinut olla vain sattuman tulosta.
Monet tietävät, että kameleontti voi sinkauttaa kielensä kymmenien senttimetrien päähän pyydystääkseen hyönteisiä. Mutta tiedätkö, miten tämä eläin tekee sen? Sen suun takaosassa on vaakasuorassa asennossa kartion muotoinen luu, jonka kärki on suun etuosaan päin. Pitkä, ontto kieli on kiinni luun kantaosassa. Pituussuunnassa olevat lihakset pitävät kielen, joka on kurtussa kuin harmonikan palkeet, puristettuna tämän luun ympärille. Kielen kärjessä on rengaslihaksia, jotka lepäävät luun suipon osan päällä. Kameleontin ulkonevat silmät, jotka kääntyvät toisistaan riippumatta, huomaavat hyönteisen ampumamatkan päässä. Pitkittäissuunnassa olevat lihakset supistuvat voimakkaasti ja pitävät kielen luun päällä ikään kuin se olisi kokoon puristettu jousi. Sitten liukkaan luun kärjen ympärillä olevat rengaslihakset äkkiä supistuvat ja samanaikaisesti ”jousta” kokoon puristavat pitkittäissuuntaiset lihakset laukeavat ja kieli sinkoutuu ulos. Hyönteinen tarttuu tahmeaan kärkeen, ja pitkä pehmeä kieli vetäytyy hitaasti sisään. Toiminta on samantapaista kuin poika ampuisi luumunkiviä tai liukkaita vesimelonin siemeniä peukalonsa ja etusormensa välistä; tässä tapauksessa vain liukas luu pysyy paikoillaan ja puristava kielenkärki lennähtää ulos. Näin nerokas suunnitelma tarvitsee varmasti suunnittelijan.
Pommittajakuoriainen käyttää räjähdysaineita petoeläinten pelottelemiseen. Kolmea rauhasten erittämää kemikaalia on varastossa säiliössä. Kun vihollinen lähestyy, läppä aukeaa ja kemialliset yhdisteet pääsevät vahvaseinäiseen osastoon. Siellä eräs entsyymi aiheuttaa niiden räjähtämisen, ja putkesta, jonka eläin voi tähdätä mihin suuntaan tahansa, tupsahtaa myrkyllistä kaasua. Kuoriainen voi aikaansaada räjähdyksiä toistuvasti, kymmeniä kertoja muutamien minuuttien kuluessa, ja joka kerta kuuluu ”pamaus”. Vihollinen peräytyy ja saa joskus sairauskohtauksia. Tällä kuoriaisella on laboratorio, se valmistaa räjähdysaineita ja käyttää niitä tarkoituksellisesti. Se on pelottava pieni pommitehdas!
Hopeasepällä eli pintapyöriöllä on kaksitaittoiset silmät sekä veden pinnan yläpuolella että sen alapuolella näkemistä varten, mutta se on vähäisimpiä sen ihmeistä. Se osaa lentää, uida, kävellä veden pinnalla tai sukeltaa. Kun se sukeltaa, se ottaa mukaansa ilmakuplan, joka toimii kuin keuhko. Siihen tulee hiilidioksidijätteitä kuoriaisesta, ja se johtaa ne veteen ja siirtää happea vedestä kuoriaiseen. Eläin voi pysytellä veden alla tuntikausia. Kuoriaisen vatsapuoli pitää vedestä, mutta selkäpuoli, mukaan luettuna verkkosilmien yläpuoliskot, on vettä hylkivä, koska rauhaset voitelevat sitä jatkuvasti. Se poukkoilee nopeasti kaikkiin suuntiin veden pintakalvossa ja aikaansaa kaaren muotoisia aaltoja. Kun nämä väreet osuvat rantaan tai veden pinnalla oleviin kohteisiin – ehkäpä johonkin toiseen hopeaseppään tai johonkin syötävään hyönteiseen – ne heijastuvat paluuaaltoina takaisin. Veden pinnalla pitämiensä kahden antennin avulla kuoriainen tarkkailee niiden välittämiä sanomia ympäristöstään. Se pyydystää ravintoa ja välttää yhteentörmäykset, vaikka sadat muut kuoriaiset poukkoilevat arvaamattomasti sinne tänne ja kaikki saavat aikaan aaltoja, mutta kukin tarkkailee vain omaa aaltoaan. Järjestelmä toimii öin ja päivin. Hopeaseppä suorittaa veden aaltojen avulla saman, minkä lepakot ääniaaltojen avulla – mikä tietokone niillä onkaan pienessä päässään!
”EI OLE MITÄÄN UUTTA AURINGON ALLA”
Ihmiset katselevat teknisiä aikaansaannoksia ja ihailevat ihmisiä, jotka ovat ne keksineet. He katselevat, kun elävät luomukset käyttävät tarkoituksellisesti samoja periaatteita, ja sanovat, että se on vain sattuman tulosta. Keksintöjä tekevät ihmiset ovat todellisuudessa enimmäkseen soveltajia. Sellaista on ollut aikaisemminkin, kuten Salomo sanoi: ”Ei ole mitään uutta auringon alla.” (Saarn. 1:9) Daniel Halacyn kirjassa sanotaan:
”Eräs liikennelentokone toimitettiin markkinoille siiven kaarevuus valmistettuna linnun siiven mallin mukaan. Kumiyhtiö kokeili veneisiin mahdollisimman vähän vastusta synnyttävää keinotekoista ’nahkaa’, jossa oli jäljitelty merinisäkkäiden nahkaa. Uusi maanopeusmittari lentokoneita varten valmistettiin kovakuoriaisen silmän mallin mukaan, ja parempi televisiokamera jäljitteli molukkiravun silmän mekanismia.” – Daniel Halacy jr., Bionics, s. 19.
Ihmiset tutkivat tarkoin sitä, mitä Jehova Jumala on luonut, saadakseen selville sen kekseliäät toimintatavat ja soveltaakseen niitä omiin keksintöihinsä. Se palauttaa mieleen sen, mitä Jobin 12:7–9 sanoo: ”Kysypä eläimiltä, niin ne opettavat sinua, ja taivaan linnuilta, niin ne ilmoittavat sinulle; tahi tutkistele maata, niin se opettaa sinua, ja meren kalat kertovat sinulle. Kuka kaikista näistä ei tietäisi, että Herran käsi on tämän tehnyt?” Keksijät arvostavat sitä, että he saavat kunniaa nokkelista sovellutuksistaan, mutta varsin usein käy niin, että he eivät anna tunnustusta Hänelle, joka alun perin teki kaiken niin ”viisaasti”. – Ps. 104:24.
Raamattu sanoo Sananlaskujen 6:8:ssa elomuurahaisesta: ”Se . . . hankkii leipänsä kesällä ja kokoaa varastoon ruokansa elonaikana.” Satojen vuosien ajan epäiltiin sellaisten muurahaisten olemassaoloa, jotka korjaisivat eloa ja varastoisivat viljaa, mutta vuonna 1871 eräs englantilainen luonnontieteilijä löysi niiden vilja-aittoja. Muurahaiset myös hoitavat viljelyksiä, pitävät orjia ja hoitavat karjaa. Termiitit ilmastoivat pesänsä samoin kuin mehiläisetkin. Tanssimalla pimeässä kesymehiläiset ilmaisevat myös toisille, mistä mettä löytyy, mistä suunnasta ja kuinka kaukaa. Hyönteisillä on monia hämmästyttäviä kykyjä, joita ihmiset eivät osaa jäljitellä. ”Ne ovat vaistonvaraisesti viisaita”, kuten Raamattu sanoo, sillä Jehova Jumala on luonut ne sellaisiksi. – Sananl. 30:24, UM.
”Vettä, vettä kaikkialla, vaikkei pisaraakaan juotavaa”, sanotaan valtamerestä. Mutta joillakin merilinnuilla on rauhaset, jotka poistavat merivedestä suolaa. Eräät kalat ja ankeriaat tuottavat jopa 400 voltin jännitteistä sähköä. Monet kalat, madot ja hyönteiset tuottavat kylmää valoa, mikä herättää kateutta tiedemiehissä, joiden aikaansaama valo menettää energiaa lämpöön. Lepakot ja delfiinit käyttävät kaikuluotainta, ampiaiset valmistavat paperia, muurahaiset rakentavat siltoja, majavat tekevät patoja ja eräillä käärmeillä on lämpömittari, joka aistii lämpötilanmuutoksen celsiusasteen tuhannesosan tarkkuudella. Lammikoissa elävät hyönteiset käyttävät snorkkeleita ja sukelluskelloja, kalmarit käyttävät reaktiovoimaa, hämähäkit kutovat seitsemänlaisia seittejä, valmistavat laskuluukkuja, verkkoja ja lassoja, ja niiden lapset ovat ilmapurjehtijoita, jotka kulkevat tuhansia kilometrejä suurissa korkeuksissa. Naaraskoi suihkuttaa parfyymia, jonka koiras voi havaita kymmenen kilometrin päässä, jos yksikin molekyyli sitä koskettaa sen tuntosarvea. Lohi palaa synnyinjokeensa vietettyään vuosikausia avomerellä, koska jokainen lohi muistaa kotivirtansa tunnusomaisen hajun ja voi löytää sen uidessaan rannikkovesissä.
Jehova kiinnitti Jobin huomion moniin luomisihmeisiinsä. Miten Job suhtautui siihen? Näin: ”Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa.” – Job 42:2.
On mahdotonta, että tällaista hämmästyttävää suunnitelmaa olisi olemassa ilman suunnittelijaa. Kehitysopin kannattajat väittävät, että ’luonnonvalinta ja elinkykyisimmän eloonjääminen’ ovat suunnittelija. Mutta ongelmana on elinkykyisimmän saapuminen, ei sen elossa säilyminen. Valintaa ei voi tapahtua, ennen kuin valittava on paikalla. Taloa ei voi rakentaa, ennen kuin rakennusaineet saapuvat. Raamattu sanookin: ”Jokainen huone on tietenkin jonkun rakentama, mutta kaiken rakentaja on Jumala.” Todisteita on kaikkialla. Monet, jotka näkevät karkean kivityökalun ilmaisevan apinaihmisen olemassaolon, eivät voi nähdä Jumalan ominaisuuksien heijastuvan kaikista hänen hämmästyttävistä teoistaan. ”He eivät ole puolustettavissa.” (Room. 1:20) Mutta olkoon meillä ’silmät, jotka näkevät’ Jehovan olemassaolon ilmenevän hänen luomistöistään. – Matt. 13:14–16.
[Kuva s. 11]
KAMELEONTTI
kieliluu
rengaslihakset
kielilihakset
keskusluu
hyönteiset tarttuvat tahmeaan kieleen
[Kuva s. 12]
Pommittajakuoriainen
[Kuva s. 13]
Suunnistus, kaikuluotain, reaktiovoima, puutarhanhoito, tiedonvälitys – kuka keksi sen ensin?