Miten rukoilla niin että Jumala kuulee

VARHAISIMMISTA ajoista lähtien ihmiset ovat tunteneet tarvetta rukoilla Jumalaa. Tuntiessaan oman vähäpätöisyytensä ja kykenemättömyytensä lähestyä häntä ilman apua he ovat keksineet monia rukoilemisen ”apuvälineitä”.

Jotkut käyttävät rukouskirjoja. He lukevat rukouksia, joita on kirjoitettu eri tilanteisiin, ja toivovat, että ne auttavat heitä saamaan Jumalan suosion. Toiset rukoilevat pyhimyksiä ja pyytävät heitä puhumaan Jumalalle heidän puolestaan. Vielä yksi yleinen tapa on ulkoa opeteltujen rukousten esittäminen ja rukousnauhan käyttäminen sen laskemiseksi, kuinka monesti rukoukset lausutaan.

Kuitenkin jopa jotkut sellaisten kirkkojen uskonnolliset johtajat, joissa käytetään tällaisia apukeinoja, pitävät niitä riittämättöminä. Heidän mielestään ihmisten käyttämät kielet eivät riitä, kun rukoillaan Jumalaa, ja siksi he rukoilevat kielillä ja käyttävät heille itselleenkin käsittämättömiä sanoja.

Roomalaiskatolinen pappi, benediktiinimunkkiluostarin priori David Geraets Pecosista New Mexicosta sanoi: ”Mitä pitempään elän, sitä selvemmin näen, ettemme tiedä miten rukoilla.” Hänen käsityksensä mukaan rukoileminen ”kielillä” sallisi pyhän hengen ”järjestää sinulle täydellisen rukouksen”. Hän sanoi myös: ”Ymmärrättehän, että ihmisen ja Jumalan välissä on viestintäkuilu, joka täytyy ylittää, ja kielilläpuhuminen voi olla yksi keino sen ylittämiseksi.”

On kuitenkin kiinnostavaa panna merkille, mitä Raamattu sanoo asiasta. Se kertoo Jeesuksen ja hänen apostoliensa opetuksista ja menettelytavoista ja sisältää muistiinmerkintöjä toisten muinoin eläneiden uskollisten miesten teoista. Raamattu ei kuitenkaan osoita näiden varhaisten kristittyjen ja Jehova Jumalan välillä vallinneen minkäänlaista ”viestintäkuilua”.

Ehkäpä sinua kiinnostaa harkita näitä ”rukouksen apukeinoja” yhtä kerrallaan nähdäksesi auttavatko ne vai estävätkö ne tosi rukousta. Sen jälkeen tarkastelemme, mitä Raamattu sanoo rukouksista, jotka Jumala todella kuulee.

Rukouskirjojen käyttö

Vaikka se ehkä hämmästyttääkin monia nykyään eläviä ihmisiä, niin Raamattu ei kerro kenenkään tarvinneen milloinkaan rukouskirjaa sen ratkaisemiseksi, mitä sanoa Jumalalle. Jumalan muinaisen kansan käytössä ei ollut jonkun toisen ajattelemien ja muistiin merkitsemien muodollisten rukousten kirjaa heidän lähestyessään häntä.

Raamattu puhuu Jumalasta Isänä. (Room. 1:7) Voisitko kuvitella, että lastesi täytyisi lukea kirjasta jonkun toisen sanoja kyetäkseen sanomaan sinulle ”ole hyvä”, ”kiitos”, ”näyttäisitkö minulle, mitä minun on tehtävä” tai ”minulla on pulma ja tarvitsisin apuasi”?

On kyllä totta, että Raamattu sisältää kauniita rukouksia. Psalmien kirja on kokoelma ihastuttavia ylistyslauluja ja kiitollisuuden osoituksia Jumalalle, ja monet niistä ovat suurenmoisia rukouksia. Rukousetua arvostava valikoisi tietysti sanansa huolella pitäen mielessään edun lähestyä rakastavaa Jumalaa. Mutta Raamattu osoittaa, että meidän rukouksemme voivat olla hyvin yksinkertaisia.

Eräässä vertauksessaan Jeesus Kristus esitti merkille pantavan esimerkin rukouksesta. Hän kertoi nöyrästä veronkokoojasta, joka ei tahtonut edes nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi toistuvasti rintaansa sanoen: ”Oi Jumala, ole suosiollinen minulle syntiselle.” Voisiko asian sanoa vielä yksinkertaisemmin? Kuitenkin Jeesus sanoi: ”Minä sanon teille: tämä meni alas kotiinsa vanhurskaammaksi todistettuna” kuin ylpeä fariseus, joka korotti itsensä vieläpä puhuessaan Jumalalle. – Luuk. 18:9–14.

Raamattuun muistiin merkityt rukoukset – jopa ihastuttavat psalmit – todistavat ystävyydestä Jumalan kanssa. Muinaiset Jehovan palvojat eivät pitäneet Jumalaa pelkästään käsitteellisenä ”hyvään ohjaavana voimana” maailmankaikkeudessa. He tunsivat hänet pikemminkin mahtavana henkipersoonana. He puhuttelivat häntä Jehovana ja käyttivät siten sitä ylevää nimeä, jonka hän oli antanut itselleen. Tämä vaikutti tapaan, jolla he puhuivat hänelle. He anoivat hänen suosiotaan. He pyysivät hänen siunaustaan. He etsivät hänen anteeksiantoaan. – Ps. 39:13.

On tosiaan hämmästyttävää ajatella, että ihmiset voivat puhua Jumalalle niin että hän kuulee. Raamattu kuvailee kuitenkin juuri sellaisen suhteen. Jehovan kyky kiinnittää huomiota yksilöön ilmenee kauniisti Psalmissa 139. Jos ajattelet, ettei Jumala voi olla kiinnostunut sinusta yksilönä, niin luepa koko tämä psalmi, jossa Daavid sanoi: ”Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.” (Ps. 139:1–3) Tämän läheisen suhteen ymmärtämisen ansiosta muinaiset Jumalan palvelijat voivat esittää nöyrät anomuksensa ja kiitollisuutensa ilmaukset suoraan Luojalle.

Jumala tuntee puutteemme ja rajoituksemme. Tietysti on niin, että kun rukoilemme, meidän tulisi puhua niin hyvin kuin osaamme. Mutta se, mitä sanomme, kuvastaa paljon paremmin ajatuksiamme kuin se, mitä saattaisimme lukea. Jonkun toisen rukouskirjaksi kirjoittamien sanojen käyttäminen todellisuudessa vähentäisi Jumalalle esittämiemme anomusten aitoutta ja läheistä suhdetta.

Tulisiko meidän rukoilla ”pyhimyksiä”?

Raamattu ei sano varhaiskristittyjen esittäneen rukouksia ”pyhimyksille”. Se ei kerro, että me tarvitsisimme heitä ”välittäjiksi” tai että he puhuisivat Jumalalle meidän puolestamme. Raamatusta ei myöskään löydy yhtään tapausta, jossa Jumalan uskolliset palvelijat olisivat esittäneet rukouksia kuolleille tai jossa he olisivat yrittäneet saada kuolleet osoittamaan heille suosiota.a Itse asiassa Raamattu osoittaa, etteivät kuolleet ”pyhimykset” voi tehdä siten, sillä se sanoo, että ”kuolleet eivät tiedä mitään”. Raamatun mukaan haudoissaan olevat kuolleet ovat tiedottomassa tilassa ja odottavat ylösnousemusta. – Saarn. 9:5, 10; Joh. 5:28, 29; 11:24.

Sen sijaan, että Raamattu siis puhuisi pyhimysten rukoilemisesta, se sanoo: ”Antakaa anomustenne tulla kaikessa rukouksen ja nöyrän pyynnön avulla kiitoksen ohella Jumalalle tunnetuiksi.” (Fil. 4:6) Täten suosittu ranskalainen sanonta ”parempi olla tekemisissä hyvän Herran kuin hänen pyhimystensä kanssa” on paljon todenmukaisempi kuin monet tätä sanontaa käyttäneet ovat saattaneet kuvitellakaan.

Jumalan rukoileminen ei ole sellaista kuin joidenkuiden entisaikojen kuninkaiden puoleen kääntyminen, joiden hallitessa se, ”ketkä tunsi oikeusistuimessa”, saattoi merkitä oikeusjutussa enemmän kuin itse oikeus. Ensimmäiset kristityt, joiden toiminnasta Raamattu kertoo, eivät tunteneet tarvetta käyttää ketään muuta taivaallista välittäjää kuin Jeesusta Kristusta, jonka nimessä he esittivät rukouksensa Jumalalle. Jeesus itse sanoi: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä. Kukaan ei tule Isän luo muuten kuin minun kauttani”, ja hän puhui ’pyytämisestä hänen nimessään’. – Joh. 14:6, 14.

Uusi katolinen tietosanakirja myöntää varhaiskristittyjen rukoilleen Jumalaa, eikä pyhimyksiä, kun se sanoo: ”Tavallisesti kaikki rukoukset U[udessa] T[estamentissa], sekä yksityiset että julkiset liturgiset rukoukset, osoitetaan Jumalalle, Isälle, Kristuksen kautta.” Se sanoo myös: ”Rukouksen pitäisi olla ilmaus jonkun läheisestä ystävyydestä Jumalan kanssa.” – New Catholic Encyclopedia, XI osa, s. 670, 673.

”Ystävyys Jumalan kanssa” tekee tarpeettomaksi sen, että joku toinen puhuisi puolestasi – vaikka se olisi mahdollistakin. Kristityt eivät pelkää lähestyä Jumalaa suoranaisesti, eivätkä he siksi tarvitse ”pyhimyksiä” puhumaan puolestaan. Jeesuksen Kristuksen apostoli Paavali osoitti, että me emme tarvitse sellaisia välittäjiä Jumalan suhteen, sillä me voimme lähestyä häntä ”vapaasti puhuen” Jeesuksen välityksellä. Paavali neuvoi: ”Lähestykäämme sen tähden vapaasti puhuen ansaitsemattoman hyvyyden valtaistuinta, jotta saisimme armon ja löytäisimme ansaitsemattoman hyvyyden avuksi oikeaan aikaan.” (Hepr. 4:14–16) Jos meillä on sellainen ’puhumisen vapaus’ rukouksissamme, muita välittäjiä ei tarvita.

Entä rukousnauhan käyttö?

Vaikka kuinka tarkkaan tutkisit Pyhää Raamattua, et silti löydä sieltä yhtäkään mainintaa, jonka mukaan jotkut olisivat tarvinneet rukousnauhaa tai muita samankaltaisia apuvälineitä pitääkseen lukua ulkoa opituista rukouksista. Raamattu ei edes osoita, että samaa rukousta tulisi toistaa yhä uudelleen.

On kyllä totta, että Raamattu kannustaa kristittyjä olemaan ”hellittämättömiä rukouksessa”. (Room. 12:12) Mutta tämä ei suinkaan merkitse samojen asioiden toistamista kerran toisensa jälkeen. Jeesus sanoi: ”Rukoillessanne älkää kuitenkaan sanoko samoja asioita yhä uudelleen niin kuin kansojen ihmiset, sillä he kuvittelevat, että heitä kuullaan, kun he käyttävät paljon sanoja. Älkää siis tehkö itsestänne heidän kaltaisiaan.” (Matt. 6:7, 8) Jos siis samaa ulkoa opittua rukousta ei tule toistaa yhä uudelleen, ei ilmeisesti tarvita helminauhaa lausuttujen rukousten luvun laskemiseksi.

Tarvitaanko ”kieliä”?

Olisiko inhimillisten vajavuuksiemme vuoksi ”kielistä” apua, niin että pyhä henki voi ”järjestää sinulle täydellisen rukouksen”? Ne, joilla on sellainen näkökanta, eivät ota huomioon rukouksen edellyttämää läheistä suhdetta, kuten Raamatussa osoitetaan. Rukous ei ole mikään taianomainen kaava, jonka täsmällinen toistaminen tuo hyötyä. Pikemminkin paljon riippuu siitä tavasta, jolla me puhumme Jumalalle, siitä miten ilmaisemme arvostuksemme ja tarpeemme.

Kun ajattelet lasta, niin kumpaa ilmaisutapaa arvostat enemmän – hänen yksinkertaisia, vilpittömiä kiitollisuuden ilmauksiaan vai korulauseiksi ryhmiteltyjä sanoja, jotka joku toinen on käskenyt hänen lausua, mutta joiden merkitystä hän ei ilmeisesti ymmärrä? Eikö näin ollen ole järkevää ajatella, että älykäs ja rakkaudellinen taivaallinen Isä hyväksyy sinun yksinkertaiset vilpittömät pyyntösi ja ajatuksenilmauksesi pikemmin kuin käsittämättömät sanat, joita syötetään mieleesi ulkopuolisesta lähteestä?

Psalmista ei sanonut lähestyneensä Jumalaa ”tuntemattomalla kielellä”. Sen sijaan hän sanoi: ”Kaikesta sydämestäni minä huudan; vastaa minulle, Herra.” (Ps. 119:145) Kuinka jonkun ilmaisu voisi olla lähtöisin hänen sydämestään, jos hän ei edes tiedä puhumansa merkitystä? – Vrt. 1. Kor. 14:14, 15.

Jeesus antoi esimerkin rukouksesta. Se oli hyvin yksinkertainen. Tuo mallirukous (jota usein nimitetään ”Herran rukoukseksi” tai ”Isä meidän” -rukoukseksi) on merkitty muistiin Matteuksen 6:9–13:een. Se antaa meille oikean kuvan siitä, millainen on sopiva rukous. Jumalan nimi, hänen valtakuntansa ja hänen tahtonsa tapahtuminen maan päällä ovat ensimmäisellä tilalla. Sitten ovat vuorossa yksilölliset tarpeemme (joihin sisältyvät yksinkertaiset aineelliset tarpeemme, ”leipämme täksi päiväksi”), syntien anteeksi antaminen ja vapauttaminen kiusauksesta ja paholaisesta, Saatana Panettelijasta.

”Herran rukouksessa” ei ole mitään korukieltä, korkealentoista esitystapaa. Itse asiassa tämä mallirukous sellaisena kuin se on Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännöksessä käsittää vain 45 sanaa. Sitä ei ole vaikea ymmärtää. Mikään osa siitä ei ole käsittämättömällä kielellä. Rukoileva ymmärtää, mitä hän on pyytämässä, ja hän ilmaisee halunsa yksinkertaisesti aivan kuin puhuisi rakkaudelliselle isälle. Nekin sanat, jotka Jeesus mainitsi ennen tätä mallirukousta, vahvistavat luottamustamme: ”Jumala, teidän Isänne, tietää mitä te tarvitsette, ennen kuin häneltä pyydättekään.” – Matt. 6:8.

Ne, jotka rukoilevat ”kielillä”, sanovat joskus, että he käyttävät ”enkelien kieliä”. Raamatussa ei kuitenkaan ole mitään mainintaa, että edes Jeesus Kristus olisi käyttänyt mitään erikoista puhetapaa rukoillessaan taivaallista Isäänsä. Raamattuun muistiin merkityt Jeesuksen rukoukset eivät olleet ihmisille ominaiselle ilmaisutavalle vieraita. Ja kenelläpä nykyään elävällä ihmisellä olisi arvokkaampaa sanottavaa Jumalalle kuin Jeesuksella aikanaan oli?

Panehan merkille Jeesuksen kuolemaansa edeltävänä yönä Getsemanessa esittämän lyhyen rukouksen yksinkertaisuus: ”Abba, Isä, [Abba on vielä läheisempi, hellempää tunnetta ilmaiseva puhuttelumuoto kuin ”isä”] kaikki on mahdollista sinulle; poista tämä malja minulta. Ei kuitenkaan mitä minä tahdon, vaan mitä sinä.” (Mark. 14:36) Mikä voisi olla vielä yksinkertaisempaa? Se oli silti Jeesuksen itsensä esittämä rukous. Hänen viimeinen rukouksensa, jonka hän esitti kuolemansa hetkellä, oli vieläkin suorempi. Luukkaan 23:46:sta luemme: ”Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: ’Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.’ Tämän sanottuaan hän antoi henkensä.”

Miten rukoilla niin että Jumala kuulee

Olemme havainneet, ettei rukoustemme kuuleminen riipu valikoiduin sanoin kirjoitetusta rukouskirjasta eikä ”pyhimyksiin” vetoamisesta. Se ei riipu samojen asioiden esittämisestä yhä uudelleen ja rukousten luvun muistamisen apuna olevasta rukousnauhasta. Se ei liioin riipu ”kielten” käyttämisestä eli sellaisten sanojen lausumisesta, joita emme edes ymmärrä. Rukoustemme kuuleminen riippuu sen sijaan sydämestämme ja tottelevaisuudestamme Jumalaa kohtaan sekä siitä, että lähestymme Jumalaa Jeesuksen Kristuksen välityksellä. – 1. Joh. 3:21–23.

Rukoustemme tulee olla sopusoinnussa Jumalan tahdon ja tarkoitusten kanssa. Siksi Johannes sanoi: ”Tämä on se luottamus, joka meillä on häneen, että mitä pyydämmekin hänen tahtonsa mukaan, hän kuulee meitä.” – 1. Joh. 5:14.

Sananlasku sanoo: ”Jumalattomista on Herra kaukana, mutta vanhurskasten rukouksen hän kuulee.” (Sananl. 15:29) Ne, jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja rukoilevat sopusoinnussa hänen tahtonsa kanssa, ovat vakuuttuneita siitä, että hänen ”korvansa” ovat avoinna heidän rukouksilleen. – Ps. 10:17; 1. Piet. 3:12.

Jehova Jumalan taholta on suurenmoista suvaitsevaisuutta, että hän sallii meidän lähestyä häntä rukouksessa. Sellainen suhde on arvaamattoman suuri etu. Jos arvostamme mahdollisuutta lähestyä Jumalaa ja jos pidämme sydämemme herkistettynä hänen tahdolleen, mielemme tekee oikeita ratkaisuja ja ohjaa meitä toimimaan tavalla, joka saa Jumalan hyväksymyksen. Entä mikä on seurauksena? Sen sijaan että meidän ja Jumalan välillä olisi ”viestintäkuilu”, soveltuu se, mitä opetuslapsi Jaakob kirjoitti: ”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.” – Jaak. 4:8.

[Alaviitteet]