Psalmit

Kuinka hyvin Jumala tuntee palvelijansa?

JEHOVA Jumala tuntee tosiaan palvelijansa. Eivät edes vanhemmat, lapset, veljet ja sisaret eivätkä parhaat ystävät voi tuntea meitä yhtä hyvin kuin Korkein. Hän tuntee meidät vielä paremmin kuin me itse. Se, missä määrin Jumala tuntee yksilöt, esitetään kauniisti Psalmissa 139.

Psalminkirjoittaja Daavid tunnusti: ”Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.” – Ps. 139:1–4.

Näiden sanojen mukaan Jehova tunsi psalmista Daavidin niin hyvin kuin olisi suorittanut perusteellisen tutkimuksen. Korkein tiesi kaikki hänen jokapäiväiset toimintansa, lepäsipä hän tai nousi ylös. Mikään, mitä Daavid saattoi tehdä, ei ollut Jehovalle tuntematonta. Vaikka Kaikkivaltias oli kaukana, koska hänen asuinpaikkansa on korkeimmissa taivaissa, hän tiesi Daavidin ajatuksetkin. Se, että Jehova ’havaitsi’ psalmistan ’käymisen’ tai hänen ’makaamisensa’, viittaa ilmeisesti siihen, että Jumala tutki tarkoin kaikki Daavidin tekemiset päätelläkseen, mitä ne olivat luonteeltaan. Siten Korkein Suvereeni tunsi täysin psalmistan ”tiet”, hänen elämänvaelluksensa polut. Daavid havaitsi, ettei mikään, mitä hän saattaisi sanoa, olisi kätkössä Jehovalta. Senkin, mikä oli hänen ’kielellään’ mutta jäi sanomatta, Luoja havaitsisi. Lisäksi todellisia tunteita ei yksinkertaisesti voitaisi kätkeä Jehovalta ulkokultaisella puheella. Ihmisiä saatettaisiin pettää mielistelevällä puheella, mutta ei Kaikkivaltiasta.

Daavid havaitsi, että sillä, mitä hän voisi elämänsä aikana tehdä, olisi rajansa. Lisäksi hän ymmärsi, että hänen oli mahdotonta välttää Tekijänsä valpasta katsetta ja kättä eli valvontaa. Tätä psalminkirjoittaja ilmeisesti tarkoitti, kun hän sanoi: ”Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.” – Ps. 139:5.

Se tarkka tieto, joka Jehovalla oli psalminkirjoittajasta, täytti tämän kunnioittavalla pelolla ja sai hänet huudahtamaan: ”Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen.” (Ps. 139:6) Jumalalla on niin laaja tieto yksilöistä, etteivät ihmiset voi päästä siitä perille. Kukaan mies tai nainen ei voisi päästä lähellekään sellaisen tiedon omaamista.

ETÄISYYS EI MIKÄÄN ESTE

Mikään ei voi estää Jehovaa saamasta tyhjentävää tietoa palvelijoistaan. Minne tahansa he menisivätkin, Jumalan henki toimisi aktiivisesti heidän suhteensa. Psalmista julisti: ”Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun.” – Ps. 139:7–10.

Huomaa, että psalminkirjoittaja puhui Jumalan hengestä rinnakkain Jumalan kasvojen kanssa. Koska Jumalan henki eli hänen toimiva voimansa voi tavoittaa laajan kaikkeuden etäisimmät osat, niin kukaan ei voi paeta Korkeimman kasvoja, ts. jäädä häneltä huomaamatta. Psalminkirjoittajan elinaikana taivaaseen nousemisella tarkoitettiin nousemista korkeille vuorille, joiden huiput ovat usein pilvien peitossa. Vaikka siis ihminen olisi korkeimmalla vuorenhuipulla, hän ei siltikään olisi Jumalan hengen tavoittamattomissa. Eikä hän voisi paeta Jehovan kasvoja eli hänen tarkkailuaan, vaikka hänen vuoteensa olisi tuonelassa, kuvaannollisesti maan alhaisimmissa osissa. Vaikka hän voisi ’kohota aamuruskon siivillä’a ja tavoittaa lännen etäisimmän osan, hän olisi silti Jumalan käden eli hänen valvontansa ja ohjauksensa alainen. Jehova olisi henkensä välityksellä siellä opastamassa häntä. – Vrt. 5. Moos. 30:12, 13:een ja Aam. 9:2, 3:een, joissa esiintyy samanlaista kielenkäyttöä.

PIMEYS JA KÄTKÖSSÄOLO EIVÄT AIHEUTA MITÄÄN ONGELMAA

Niin kuin ei suuri etäisyys aiheuta ihmisen joutumista Jehovan tavoittamattomiin, niin ei myöskään pimeys voi aiheuttaa sitä. Psalminkirjoittaja jatkaa: ”Ja jos minä sanoisin: ’Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi’, niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.” (Ps. 139:11, 12) Ihminen voisi äkkiä joutua pilkkopimeään, ikään kuin se ahmaisisi tai peittäisi hänet. Siitä huolimatta hän on Jehovalle yhtä näkyvä kuin hän seisoisi kirkkaassa päivänvalossa.

Kehitellen tätä asiaa edelleen psalminkirjoittaja sanoo: ”Sillä sinä itse valmistit munuaiseni, sinä pidit minut suojattuna äitini vatsassa. Sinua minä ylistän, koska minut on tehty ihmeellisesti pelkoa herättävällä tavalla. Sinun työsi ovat ihmeelliset, kuten sieluni varsin hyvin tietää. Luuni eivät olleet sinulta kätkössä, kun minut salassa tehtiin, kun minut kudottiin maan alimmissa osissa. Sinun silmäsi näkivät jo minun alkioni, ja sinun kirjaasi oli kirjoitettu kaikki sen osat sekä päivät, joina ne [ruumiinosat] muodostettiin, eikä yhtäkään [selvästi erotettavaa ruumiinosaa] niistä vielä ollut.” – Ps. 139:13–16, UM.

On kiinnostavaa, että psalmista mainitsi nimenomaan munuaiset Jumalan valmistamiksi. Koska munuaiset sijaitsevat syvällä ruumiin sisäosissa, ne ovat vaikeimmin tavoitettavia elimiä. Jehova Jumala voi kuitenkin nähdä suoraan kohtuun ja kehittyvän alkion sisimpiin osiin. Kun Daavid mietiskeli, miten suurenmoisella tavalla hän oli muodostunut kohdussa, se sai hänet ylistämään Tekijäänsä. Alkio oli ollut kätkössä ihmissilmiltä, ikään kuin se olisi kehittynyt maan uumenissa. Siksi psalminkirjoittaja ilmeisesti tarkoitti äitinsä kohtua ”maan alimmilla osilla”. Siellä kohdussa kätkössä tapahtuvaa luitten, jänteiden ja lihasten kehittymistä voitiin verrata lapsen kutomiseen. Se kaikki oli Korkeimman nähtävissä.

On hämmästyttävää, että ennen kuin Daavidin ruumiin eri osat tulivat selvästi erotettaviksi kohdussa, Jumala jo tiesi, minkä näköinen hänestä tulisi. Se johtuu siitä, että alkion kehittyminen noudatti tarkkaa kaavaa, ikään kuin se olisi noudattanut jossakin kirjassa esitettyjä ohjeita.

MITEN SEN, ETTÄ JUMALA TUNTEE MEIDÄT, PITÄISI VAIKUTTAA MEIHIN

Psalminkirjoittaja on varmasti tajunnut, että lapsen kehittyminen muodosti merkittävän todistuksen Jumalan ylittämättömästä viisaudesta. Tämän tajuaminen sai Daavidin ymmärrettävästi pohtimaan Jumalan ajatuksia, kuten hän teki kirjoittaessaan: ”Kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka suuri on niitten luku! Jos minä tahtoisin ne lukea, olisi niitä enemmän kuin hiekan jyväsiä. – Minä herään ja olen vielä sinun tykönäsi.” (Ps. 139:17, 18) Jehovan ajatuksia oli niin tavattoman paljon, että jos Daavid olisi alkanut laskea niitä päivän koittaessa ja jatkanut laskemista nukkumaan menoon saakka, niin hän ei olisi päässyt niiden loppuun. Aamulla herätessään hän olisi Korkeimman tykönä, ts. hän laskisi edelleen Luojan ajatuksia.

Koska Jehova on niin suurenmoinen Jumala, jumalattomilla ei totisesti ole mitään puolustusta. Daavid rukoilee, että he voisivat kokea ansaitsemansa palkan: ”Jumala, jospa sinä surmaisit jumalattomat! Ja te murhamiehet, väistykää minusta pois! Sillä he puhuvat sinusta petollisesti ja lausuvat turhaan sinun nimesi – nuo sinun vihollisesi.” (Ps. 139:19, 20) Daavid tunsi inhoa näitä jumalattomia miehiä kohtaan, koska he olivat syyllistyneet veren vuodattamiseen ja tuottaneet häpeää Jumalan nimelle. Hän sanoo: ”Herra, enkö minä vihaisi niitä, jotka sinua vihaavat, enkö inhoaisi niitä, jotka sinua vastustavat? Kaikella vihalla minä heitä vihaan, he ovat minun omia vihollisiani.” – Ps. 139:21, 22.

Daavid ei millään tavalla halunnut olla noiden jumalattomien miesten kaltainen. Hän halusi, että Jehova tutkisi hänet, paljastaisi hänelle mahdolliset kätkössä olevat viat, ja sitten hän halusi, että Korkein johdattaisi häntä oikealle tielle. Tähän ajatukseen Psalmi 139 päättyy. Siinä sanotaan: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” – Ps. 139:23, 24.

Psalmin 139 pitäisi antaa meille tosi rohkaisua. Koska mikään ei jää näkemättä taivaalliselta Isältämme, hän voi aina tulla avuksemme tarvittaessa. Se, että hän tuntee ihmiset tarkoin, antaa voimakkaan varmuuden siitä, että hän voi Poikansa välityksellä palauttaa kuolleet eloon, sillä hänen täydellisessä muistissaan säilyy tarkoin jokainen yksityiskohta heistä. Koska Jehova tuntee meidät yksilöinä, sillä pitäisi olla elämäämme hyvä vaikutus, sen tulisi saada meidät ylistämään häntä ja käyttäytymään tavalla, joka ilmaisee meidän olevan aina hänen huomionsa kohteena.

[Alaviitteet]

[Kuvat s. 14]

”Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä.”

”Luuni eivät olleet sinulta kätkössä, kun minut salassa tehtiin.”