”Ruoki minun lampaitani”
LAMPAAT ovat näytelleet tärkeätä osaa maalaiselämässä tuhansien vuosien ajan. Raamatullisina aikoina ne olivat yleinen näky, ja niiden ominaisuudet olivat hyvin tunnetut sen ajan ihmisille samoin kuin se vastuukin, mikä lepäsi paimenten harteilla. On näin ollen ymmärrettävää, miksi tämä nöyrä eläin on mainittu yli 700 kertaa Raamatussa ja miksi sitä käytetään usein kuvaannollisella tavalla. Jeesus Kristus käytti lampaita täten sanoessaan Pietarille: ”Kaitse minun lampaitani.” (Joh. 21:16) Hän tarkoitti kristittyjä, joiden huollon hän asetti Pietarin kaltaisten valvojien käsiin.
Toisin kuin useimmat kotieläimet lampaat ovat arkoja ja puolustuskyvyttömiä. Tämä pakottaa ne olemaan riippuvaisia kokonaan siitä, että niiden paimen suojelee niitä petoeläimiltä. Niin kristitytkin turvaavat Hyvään Paimeneen, Jeesukseen Kristukseen, ja Suureen Paimeneen, Jehova Jumalaan. Kun lampaat johdettiin raamatullisina aikoina takaisin tarhaan illalla, niin niillä ei ollut mitään syytä pelätä villieläimiä, mitkä saattoivat väijyä vuorten välisten laaksojen pimeissä varjoissa. Niiden paimen oli niiden mukana ja valmis suojelemaan niitä tanakalla sauvallaan sekä muilla aseilla henkensä uhalla.
Daavid, joka tunsi hyvin lampaat, koska oli itsekin ollut paimen, ilmaisi kauniisti tämän turvan kirjoittaessaan 23. psalmiin: ”Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.” Daavid katsoi luottavaisen lampaan tavalla Jehova Jumalaan, jota hän piti suojelevana, opastavana ja hänen tarpeistaan huolehtivana Paimenenaan. ”Herra [Jehova, Um] on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.” – Ps. 23:4, 1.
Vaikka lampaat voivat olla kauemmin ilman vettä kuin useimmat kotieläimet, niin sitä pitäisi olla niiden helposti saatavissa. Riippuen siitä, miten kuuma ilma on, ne juovat 1–4 litraa vettä joka päivä. Raamatullisina aikoina paimenet toivat lampaansa veden ääreen puolenpäivän aikaan, jolloin aurinko kävi erittäin kuumaksi. Siellä annettiin lampaitten varjoisissa juottopaikoissa juoda kyllikseen ja levätä vihreillä ruohomatoilla tyytyväisinä märehtien ruokaansa. Daavid kirjoitti tästä: ”Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni.” (Ps. 23:2, 3) Niin kristittykin virvoittuu siitä totuudenvedestä, minkä saannin hänen hengelliset paimenensa varaavat.
RUOKKIMISTAVAT
Lampaitten on tapana alkaa syödä varhain aamulla ja laskeutua sitten levolle puolenpäivän aikaan varjoisaan paikkaan palauttaen syömänsä ruoan suuhunsa, jotta se tulisi perusteellisesti pureskelluksi. Samoin aloittaa hengellisestä tarpeestaan tietoinen kristittykin joka päivän nauttimalla Raamatun totuuksia. Hän palauttaa päivän kuluessa mieleensä, mitä hän on lukenut, miettiäkseen sitä.
Kiinnostavana piirteenä lampaista voitaisiin mainita, että tällä eläimellä on neliosainen maha. Kaksi ensimmäistä osaa toimii laitumellakäynnin aikana syödyn ruoan varastoimispaikkana. Kun ruoka on palautettu suuhun ja pureskeltu, niin se niellään toisen kerran ja menee mahan kolmanteen osastoon, missä sulaa suuri osa ravinnosta. Sieltä se siirtyy varsinaiseen mahaan ja lopulta suolistoon. Koska lampaan suolisto on usein 30 metriä pitkä, niin ruoka tarvitsee 3–5 päivää kulkeakseen sen läpi. Kristityt tarvitsevat lampaitten tavoin aikaa Jumalan sanan painavampien totuuksien sulattamiseen.
Palestiinan paimenet eivät vie lampaitaan etäisille laidunmaille kevään tullessa ja peittäessä maan vihreällä ruoholla. He paimentavat niitä sen sijaan lähellä kotia ja viljapelloilla, kun elo on korjattu. Kun jälkikorjaajat ovat lopettaneet työnsä vastaleikatulla viljapellolla, paimen tuo lampaansa sinne syömään vehnän ja ohran kuivuneita korsia, sängessä versoavia mehukkaita taimia sekä jälkikorjaajilta jääneitä jyviä. Kun nämä ravitsevat rippeet ovat loppuneet, lampaat johdetaan etäisemmille laidunmaille. Kevätruoho on siihen mennessä kuivunut heinäksi ja tarjoaa hyvin säilynyttä ravintoa lampaille koko kesä- ja syyskuukaudet. Samoin kuin nämä paimenet varmistautuvat siitä, että heidän lampaillaan on kestävä ruokavarasto, niin kristillisen seurakunnan alipaimenetkin huolehtivat siitä, että alituinen hengellisen ravinnon varasto on tarjolla heidän valvonnassaan oleville. Tällä tavalla he tottelevat Jeesuksen käskyä: ”Ruoki minun lampaitani.” – Joh. 21:15.
SUOJA
Koska myrskysateet piiskaavat Palestiinaa talvella, niin paimenet eivät vie lampaitaan ulos etäisille, tuulisille laidunmaille, missä ei ole mitään suojaa. Vaikka lampaat voivatkin kestää kylmää ilmaa, niin ne tarvitsevat suojaa sateelta. Paimenet pitävät sen tähden lampaansa lähellä kotia kesään asti, jolloin sateet lakkaavat. Ottaen huomioon tämän tavan ei Jeesuksen syntymän ilmoitusta voitu antaa paimenille avokentällä joulukuun 25. päivänä, niin kuin monet kristityiksi tunnustautuvat on saatu uskomaan. Raamatun todistukset osoittavat, että tämä ilmoitus annettiin syksyllä, jolloin paimenet olivat vielä kaukaisilla laitumilla ja toivat laumansa kokoon yöksi yhteiseksi suojaksi.
Raamatullisten aikojen lammastarha oli tavallisesti avoin; siinä oli kivimuurit, yksi ainoa ovi ja jonkinlainen suoja toisessa päässä. Toisinaan sijoitettiin useampia kuin yksi lauma johonkin näistä aitauksista. Kun paimen palasi illalla lampaineen, niin hän asettui kapealle ovelle laskemaan lampaat ja estämään mitään muita eläimiä, kuten koiria, pujahtamasta sisään. Kun lammastarhan ovi suljettiin visusti, niin ei petoeläin eikä varas voinut mitään tietä päästä sisään muuten kuin kiipeämällä muurien ylitse.
Lammastarhaa käytettiin Jeesuksen vertauksessa opettamaan tärkeää totuutta, mikä koskee kuvaannollisia lampaita. Hän sanoi: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri. Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen. Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua [minun asemestani, Um], ovat varkaita ja ryöväreitä.” (Joh. 10:1, 2, 8) Korvikemessiaat eivät ole milloinkaan olleet kiinnostuneita lampailla tässä kuvatun Jumalan kansan hyvinvoinnista. He ovat sen sijaan ryövärien tavalla koettaneet hävittää Jumalan laumaa.
Varas, joka pääsisi huomaamatta kiipeämään lammastarhan muurin ylitse, leikkaisi pian niin monen lampaan kurkun poikki kuin suinkin ja heittäisi niiden ruumiit yli muurin rikostovereilleen. ”Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan.” – Joh. 10:10.
Jeesus tuli tuomaan elämää ihmiskunnalle eikä ryöstämään ja hävittämään. Kuten paimen osoittaa rakkaudellista huolenpitoa lampaitaan kohtaan, niin Jeesus Kristuskin ilmaisi rakkaudellista huolehdintaa kansasta, Jumalan laitumen lampaista. Hän osoittautui oikealaatuiseksi paimeneksi. ”Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Minä olen se hyvä [oikea, Um] paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.” – Joh. 10:10, 11.
Jeesus vertasi itseään lammastarhan oveen sanoessaan: ”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.” (Joh. 10:9) Jeesus valaisi tässä sitä seikkaa, että hän välittää ihmiskunnan Jumalan yhteyteen. Kaikkien ihmisten täytyy lähestyä Jumalaa hänen kauttaan sen lunastusuhrin perusteella, mikä osti ihmiskunnan. ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6) Samoin kuin paimen johdattaa lampaansa lammastarhan aitauksen suojaan sekä vie ne ulos laitumelle, niin Jeesus Kristuskin pitää huolen niistä, jotka osoittautuvat uskonsa perusteella hänen Isänsä lampaiksi.
TUNNUSMERKIT
Eräs ruumiillinen tunnusmerkki, mikä on ominainen lähi-idässä käytetylle lammasrodulle, on tavattoman lihava häntä. Hännästä tulee rasvavarasto, mitä eläin voi käyttää, kun ravinto on niukkaa. Se on leveä, irrallinen rasvamassa takapuolen päällä ja hännän juuren ympärillä. Häntä saattaa painaa yli viisitoista kiloa. Kun se tulee niin leveäksi ja painavaksi, että se voi vahingoittua, niin paimen asettaa sen pienille rattaille, joita lammas vetää liikkuessaan. Rasvaa pidetään lähi-idässä herkkuna, mitä käytetään usein leivonnaisten teossa. Tätä rasvavarastoa saatettaisiin verrata kristittyjen voimaan, intoon ja antaumukseen, mistä he ammentavat apua säilyttääkseen nuhteettomuutensa Jumalan edessä.
Raamatun mainitsema rasvainen häntä ilmaisee, että tämä lammasrotu näyttää olevan se, mitä käytettiin raamatullisina aikoina uhreissa. ”Ota sitten oinaasta rasva ja rasvahäntä.” (2. Moos. 29:22) ”Hän tuokoon yhteysuhrista uhrina Herralle sen rasvan, koko rasvahännän, joka on irroitettava häntänikamista.” (3. Moos. 3:9) Kuten näiden nöyrien lampaitten rasva uhrattiin uhrina, niin Jeesus Kristuskin, Jumalan Karitsa, uhrasi voimansa, intonsa ja antaumuksensa Jumalan itsensä uhraavana Poikana. Tämä oli suloinen sovituksen tuoksu Jehova Jumalalle.
Lampailla on se ominaisuus, että ne kokoontuvat yhteen ja ovat halukkaita seuraamaan johtajaa. Tämän vaiston takia paimen, joka näkee jonkin lampaan loitolla itsestään, tietää, että se on joko sairas, vioittunut tai eksynyt. Hän menee hakemaan sitä ja tuomaan sen takaisin laumaan, missä hän antaa sille kaikkea sitä hoitoa, mitä voi sen sairaudessa. Jos lammas on vioittunut, niin palestiinalainen paimen hieroo vahingoittuneeseen paikkaan oliiviöljyä, kuten Daavid mainitsi: ”Sinä voitelet minun pääni öljyllä.” – Ps. 23:5.
Kuvaannollistenkin lampaitten täytyy kokoontua yhteen ja olla halukkaita seuraamaan Hyvän Paimenen ja heille määrättyjen valvojien johdatusta. Heitähän kielletään jättämästä yhteen kokoontumistaan. Jollei joku näin tee, niin seurakunnan alipaimenet tietävät hänen olevan hengellisesti sairas ja tarvitsevan apua. Jos hänen tunteitaan on loukattu, niin laupeudellisesti käytetyn Jumalan sanan lievittävä öljy voi usein parantaa hänen sairautensa.
Koska lähi-idän paimen kutsuu jatkuvasti lampaitaan johtaessaan niitä ja kutsuu niitä myöskin nimeltä, niin ne tulevat tuntemaan hänen äänensä ja kuulevat sitä. Jeesus viittasi tähän eräässä tilaisuudessa, kun hän puhui Jumalan kansasta: ”Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos. Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä.” – Joh. 10:3–5.
Paimenella on hyvin uuvuttava tehtävä, mikä vaatii paljon rakkautta, jotta hän voisi sen suorittaa. Hänen on pidettävä lampaat yhdessä, löydettävä kadonneet ja harhailevat, hoidettava sairaita, pidettävä huoli vahingoittuneista, säilytettävä vastasyntyneet karitsat lämpimänä ja kuivina, kannettava uupuneita lampaita, ammennettava vettä laumalle, siirrettävä lampaat tuoreille laitumille ja suojeltava niitä. Niiden, jotka on määrätty valvonta-asemiin kristilliseen seurakuntaan, odotetaan osoittavan samaa rakkaudellista huolenpitoa seurakunnasta.
Ollessaan maan päällä Jeesus aloitti niiden valittujen henkilöiden joukon kokoamisen, joilla on etu hallita hänen kanssaan taivaissa. Heitä verrataan kuvaannollisesti pieneen lammaslaumaan, joka seuraa Karitsaa, Jeesusta Kristusta. ”Älä pelkää, sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.” – Luuk. 12:32.
Tämän pienen lauman lisäksi on olemassa toinen kuvaannollisten lammasten ryhmä, jonka luku on epämääräinen ja jonka jäsenet asuttavat maan pienen lauman hallinnossa. Vaikka he eivät olekaan sen pienen lauman tarhassa, joka perii taivaallisen valtakunnan Kristuksen kanssa, niin nämä nykyään elävät kootaan muodostamaan pienen lauman kanssa yhden suuren lauman Jumalan Karitsan valvovassa huolenpidossa. ”Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.” (Joh. 10:16) Nämä nöyrät perivät maan. – Ps. 37:11, 29.
Palestiinassa on eräs lammastarhalaji, missä käytetään väliseinää. Kun paimenella on sekalauma lampaita ja vuohia, niin hän erottelee lampaat vuohista, kun ne menevät lammastarhaan illalla, lähettäen lampaat tarhan toiseen osastoon ja vuohet toiseen. Jeesus viittasi tähän menettelyyn viimeisiä päiviä koskevassa vertauksessaan, kuinka hän erottelee paimenena kaikkiin kansoihin kuuluvat ihmiset. ”Hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.” – Matt. 25:32, 33.
Nämä ovat vain muutamia Raamatun monista kohdista, missä säyseillä lampailla kuvataan Jumalan kansaa. Ihmisiä, jotka ilmaisevat lampaankaltaisia ominaisuuksia kootaan kaikkialta maailmasta Jumalan antautuneitten palvelijoitten muodostamaan uuden maailman yhteiskuntaan, ja heille määrätään valvojat, jotka tottelevat Jeesuksen Pietarille antamaa käskyä: ”Kaitse minun lampaitani.” (Joh. 21:16) He voivat saamansa hyvän huolenpidon takia totisesti sanoa: ”Herra [Jehova] on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.” – Ps. 23:1.