Miten voimme omata rauhaisat suhteet toisiin?
YKSI ihmisten nykyään kohtaamista suurimmista pulmista koskee sitä, miten tulla toimeen toisten kanssa rauhassa. Kuitenkin vain harvat asiat merkitsevät niin paljon jokapäiväisen elämämme nautinnollisuudelle. Mistä voimme löytää avaimen tämän pulman ratkaisemiseen? Kirkoistako? Miksi sitten luemme lisääntyvästä erimielisyydestä kirkoissa, jopa suoranaisesta taistelustakin uskonsuuntien välillä niin kuin Irlannissa nykyään?
Entäpä Raamattu? Sinä saatat sanoa: ”Mutta eivätkö useimmat kirkot väitä edustavansa Raamatun opetuksia?” Kyllä, mutta voisiko olla niin, etteivät ne olekaan tehneet siten? Niinhän täytyy olla, sillä Raamattu opettaa selvästi rauhaisaa elämää. Vielä enemmän: se tarjoaa meille sitä viisautta, mitä me tarvitsemme voidaksemme olla miellyttävissä suhteissa toisiin. – Sananl. 3:13, 17.
Miten se tämän tekee? Vain sanomallako: ”Ole rauhaisa”? Ei. Sen sijaan se ilmaisee, mitkä ovat rauhaisan elämän todelliset esteet ja miten ne voitetaan.
Ensinnäkin se osoittaa meille, ettei pelkkä halu elää riidattomasti riitä. Meidän on ponnisteltava omataksemme rauhan toisten kanssa. Psalmista ilmaisee sen näin: ”Kuka oletkin, joka elää tahdot ja rakastat elämän päiviä, nauttiaksesi onnea: varjele kielesi pahasta ja huulesi vilppiä puhumasta; . . . etsi rauhaa ja pyri siihen.” – Ps. 34:13–15.
Etkö omasta kokemuksestasi panisi ’hillitsemättömiä kieliä ja huulia’ rauhan rikkojien luettelon kärkipään lähelle? Monet ihmiset tunnustavat jotakin uskontoa. Mutta mitä heidän väitteensä, että he palvovat Jumalaa, merkitsee, jollei heidän kielensä ole totuudellinen, jos se haavoittaa ja ruoskii toisia tai levittää huomautuksia, jotka vahingoittavat toisten mainetta? Ei ole ihme, että opetuslapsi Jaakob kirjoitti: ”Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha.” – Jaak. 1:26.
ITSEHILLINTÄ ON VOIMAN MERKKI
Pulmana tässä on se, että monet pitävät kieltäytymistä maksamasta loukkausta loukkauksella heikkouden merkkinä. Raamattu osoittaa, että totuus on aivan päinvastainen. Sananl. 16:32:sta luemme: ”Pitkämielinen on parempi kuin sankari, ja mielensä hillitseväinen parempi kuin kaupungin valloittaja.”
Ihminen saattaa tosin ulkoapäin näyttää voimakkaalta, mutta sisäisesti olla moraalisesti heikko raukka. Moraalinen voima on paljon vaikeampi hankkia kuin mikään muunlainen voima. Moniin sellaisiin, joilta puuttuu voima hallita tunteitaan, soveltuu Sananl. 25:28:n kuvaus: ”Kuin kaupunki, varustukset hajalla, muuria vailla, on mies, joka ei mieltänsä hillitse.” He ovat jokaisen satunnaisen ärsykkeen helposti haavoitettavissa.
Kumpi tosiaan on järkevämpää: ”päästää höyry purkautumaan” silloin tällöin sisäisen paineen vähentämiseksi vai vähentää tulta, joka synnyttää höyryn? Miksi emme yrittäisi vaikuttaa pulman alkusyyhyn? Hyvin usein huomaamme, että todellisena pulmana on ylpeytemme, itsekkyytemme, lyhytnäköisyytemme tai tietämättömyytemme henkilökohtaisten pulmiemme parhaasta ratkaisutavasta. Nämä aiheuttavat äkkipikaisia, kiihkeitä sanoja ja tekoja. Raamattu sanoo Saarn. 7:9, 10:ssä päinvastoin.
”Asian loppu on parempi kuin sen alku, ja pitkämielinen on parempi kuin korkeamielinen [kopeahenkinen, Um]. Älköön mielesi olko pikainen vihaan, sillä viha majautuu tyhmäin poveen.”
Kukaan ei halua tietysti olla halveksivien huomautusten tai tekojen kohteena. Mutta kannattaako niiden antaa kiihdyttää meitä väkivaltaan? Ihmisiä on tullut tai he ovat tehneet toisia raajarikoiksi, ovatpa he menettäneet henkensäkin tai aiheuttaneet toisten hengenmenon kopeuden ja ylpeyden synnyttämän äkkipikaisuuden takia. He voivat tuhota elämänsä kostaakseen muutamat sanat – sanat, joita ei mahdollisesti ole tarkoitettu ensi sijassa loukkaaviksi. Eikö se ole ’tyhmää’?
Raamatun neuvo auttaa meitä näkemään ja punnitsemaan seuraukset ennen kuin me toimimme – sen sijaan, että meidän pitäisi oppia ne tuskallisen kokemuksen kautta myöhemmin. Se auttaa meitä vahvistamaan sisäistä voimaa, jota tarvitsemme menestyäksemme ’rauhan etsimisessä ja siihen pyrkimisessä’. Yksi tapa, jolla se sen tekee, on, että se auttaa meitä arvioimaan asioita oikein – käsittämään, mitkä ovat elämän todella suuria asioita ja mitkä ansaitsevat vain vähemmän merkitystä.
Monet tekevät esimerkiksi nykyään kaikkensa saadakseen niin paljon ylellisyystavaroita kuin voivat. Mutta he riistävät usein puolisoltaan tai lapsiltaan näiden tarvitsemaa huolenpitoa. Silloin täyttää kodin hankaus ja riidat. Arvostatko sinä ylellisyyttä – esimerkiksi herkullista ruokaa – enemmän kuin rakkautta ja rauhaa kodissasi? Raamattu neuvoo: ”Parempi vihannesruoka rakkaudessa kuin syöttöhärkä [seläkkeineen ja T-luupihveineen] vihassa.” ”Parempi kuiva kannikka rauhassa kuin talon täysi uhripaistia riidassa.” – Sananl. 15:17; 17:1.
Jotkut ihmiset saavat nopeasti kunnioituksemme ilmentämiensä hyvien ominaisuuksien tähden. Entä vieraat tai jotkut, jotka tunnemme, mutta joiden ominaisuuksia emme havaitse ihailtaviksi? Mikä auttaa meitä säilyttämään rauhaisat suhteet näihin? Se ei ole aina helppoa. Mutta tällöinkin tulee Raamattu avuksemme. Se osoittaa meille, että me olemme sellaisillekin perusperiaatteen mukaisen kunnioituksen velkaa, koska he ovat ihmisperheen jäseninä lähimmäisiämme.
Tuhansia vuosia ennen kuin nykyiset tiedemiehet tulivat siihen johtopäätökseen, että ”kaikki maan kansat ovat yhtä perhettä ja yhteistä sukujuurta” (The Races of Mankind [Ihmiskunnan rodut], 1951, s. 3, 4), Raamatussa oli tämä tosiasia. (1. Moos. 1:26, 27; 3:20) Ja osoittamalla, että Jumala ”on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä” ja ”ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen”, Raamattu nujertaa joka ainoan syyn olla ylpeä tai ennakkoluuloinen rodun tai kansallisuuden perusteella. – Apt. 17:26; 10:34, 35.
LÄHIMMÄISENRAKKAUS
Kuitenkin tarvitaan enemmän kuin kunnioitusta. Rakkauden lähimmäiseemme niin kuin itseemme tarvitsee antaa meille vaikuttimet. (Matt. 22:39) Jo kuningas Salomon aikaan ihmiset sanoivat: ”Niinkuin hän teki minulle, niin teen minä hänelle, minä kostan miehelle hänen tekojensa mukaan.” (Sananl. 24:29) Monet noudattavat nykyään yhä tätä samaa itsekästä sääntöä. Toiset noudattavat kiinalaisen filosofin Kungfutsen antamaa sääntöä: ”Älä tee toisille, mitä et tahtoisi heidän tekevän itsellesi.” Mutta tämäkin perustuu kielteiseen periaatteeseen. Kuinka paljon ylevämpi onkaan Jeesuksen lausuma myönteinen periaate: ”Niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.” – Luuk. 6:31.
Tämä myönteinen periaate osoittaa tosiaan, ettei ’rauhaa etsitä’ vain pidättymällä tekemästä mitään vahingollista, vaan tekemällä toisille sellaista, mikä on hyödyllistä, mitä itse arvostaisimme, jos niin tehtäisiin meille. Hymy, ystävällinen tervehdys, kohteliaisuuden ilmaisut, niinkin yksinkertainen teko kuin oven avaaminen toiselle, tai kiitollisuuden ilmaisut osoitettujen kohteliaisuuksien johdosta – nämä ja sadat muut inhimillisen huomaavaisuuden teot voivat muuttaa suunnattomasti suhteitamme toisiin. Tämän periaatteen paneminen vaikuttamaan vähäisillä tavoilla valmistaa meitä niihin hetkiin, joissa sen tekeminen vaatii suurempaa ponnistusta ja uhrausta.
Joku saattaa sanoa: ”Vähäisten tai satunnaisten loukkausten tai ärsykkeiden kestäminen ei ole niinkään vaikeata. Mutta miten on sellaisten tilanteitten laita, joissa paine on ankara ja jatkuva?” Tällaisissa olosuhteissa monet jättävät rauhaan pyrkimisen ja antavat myöten katkeruudelle tai turvautuvat tekoihin, joiden tarkoitus on vahingoittaa.
Kysymys on siis joko turvautumisesta inhimilliseen kykyyn saada apua tai turvautumisesta siihen, että Jumala tekee sen. Seuraavien sanojen soveltamisessa tarvitaan tosi uskoa: ”Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ’Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra’. . . . Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä.” – Room. 12:19–21.
Onko sinulla tällainen usko Jumalaan, ylimpään Tuomariin, ja hänen ilmoittamaansa tarkoitukseen vahvistaa oikeus koko maahan? Uskotko sinä Raamatun lupaukseen vanhurskaasta hallituksesta, jota johtaa Jumalan oma Poika, Valtakunnan vallasta, joka tuo pysyvän rauhan? Vain hankkimalla tietoa Raamatun opetuksista ja sitten soveltamalla niitä jokapäiväiseen elämääsi, toteamalla niiden totuudenmukaisuuden ja käytännöllisyyden sinä voit saada tällaisen uskon.
Arvostaisitko sinä apua tämän tekemisessä? Kirjoita tämän lehden julkaisijoille ja pyydä saada kotiisi ilmainen raamatullinen keskustelu jonkun pätevän Jehovan todistajain evankeliuminpalvelijan kanssa. Opi tietämään, miten todet ovat sanat: ”Suuri rauha on niillä, jotka rakastavat sinun lakiasi, eikä heille kompastusta tule.” – Ps. 119:165.
[Kuva s. 75]
Raamattu ilmaisee, mitkä ovat rauhaisan elämän esteet ja miten ne voitetaan