Psalmit

Jumala vapauttaa huomaavaisen

OLETKO huomannut, että ihmiset parveilevat usein rikkaitten ja yhteiskunnallisesti huomattavassa asemassa olevien ympärillä? Toisaalta taas usein köyhiä, sairaita ja sellaisia, joilla ei ole valtaa, kartetaan.

Tämänkaltainen kokemus kerrotaan Psalmissa 41. Tämä psalmi voidaan jakaa kolmeen osaan. Ensiksi mainitaan niistä siunauksista, joita Jumala antaa yksilöille, jotka kohtelevat ’alhaisia’ (UM) huomaavaisesti. (Jakeet 2–4) Seuraavaksi kuvaillaan vakavaa sairautta ja petollisuutta, jota psalminkirjoittaja itse joutui kärsimään ystäviensä taholta. (Jakeet 5–10) Lopuksi esitetyssä rukouksessa pyydetään Jumalalta apua ja ilmaistaan luja luottamus siihen, että rukous tulee kuulluksi. (Jakeet 11–13) Viimeisessä jakeessa (14) on ilmeisesti Psalmien ensimmäisen ”kirjan” loppusanat. Psalmien kirja jakautuu viiteen pienempään ”kirjaan”.

Psalmin 41 ensimmäinen jae osoittaa sen ”Daavidin sävelmäksi” (UM). Tässä psalmissa kuvaillut olosuhteet soveltuvat hyvin Daavidin elämän myrskyisiin vuosiin hänen Batseban kanssa tekemänsä synnin jälkeen. (2. Sam., luvut 11–18) Mutta se kertoo kokemuksista, jollaisia Jumalan uskolliset palvelijat ovat saaneet kaikkina historian aikakausina.

Psalmi alkaa sanoilla: ”Onnellinen on jokainen, joka kohtelee huomaavaisesti alhaista.” (Ps. 41:2a, UM) ”Alhaista” vastaava heprealainen sana merkitsee kirjaimellisesti ’ohut’, ’laiha’, ’hoikka’. Se viittaa sellaiseen, joka on heikko köyhyyden, sairauden tai ahdistavien olosuhteiden vuoksi ja joka on avun tarpeessa. Henkilö, joka ”kohtelee huomaavaisesti”, huomaa sellaisen alhaisen tarpeen. Hän ei välinpitämättömästi kulje ohi, vaan välittää tarpeessa olevasta ja huolehtii hänestä ilmaisten hellää myötätuntoa. Sellaista huomaavaisuutta osoittava on todella ”onnellinen” sekä siksi, että hän nauttii anteliaalle tulevasta erikoisesta hyvänolon tilasta, että siksi, että hänellä on Kaikkivaltiaan Jumalan suosio, jonka anteliaisuutta hän jäljittelee. – Apt. 20:35; Jaak. 1:17.

Psalminkirjoittaja sanoo edelleen tällaista huomaavaisuutta osoittavasta: ”Hänet Herra pelastaa pahana päivänä. Herra varjelee häntä ja pitää hänet hengissä, ja maassa ylistetään hänen onneansa, etkä sinä anna häntä alttiiksi hänen vihollistensa raivolle.” – Ps. 41:2b, 3.

”Paha päivä” voi tarkoittaa mitä tahansa onnettomuustilannetta tai jopa pitkää vastoinkäymisen aikaa. Jae 4 ilmaisee, että psalminkirjoittajalla oli mielessään erityinen sairaus, joka oli saattanut alhaiselle huomaavaisuutta osoittavan vakavaan heikkouden tilaan. Hän ilmaisi luottavansa siihen, että Jehova suojelisi häntä heikkouden aikana ja varjelisi hänet elossa. Kun toiset näkisivät todisteen siitä, että Jumala vapauttaa sellaisen toivottomalta näyttävästä tilanteesta, ’maassa ylistettäisiin hänen onneansa’ levittämällä uutisia siitä, että Jumala on kohdellut häntä armollisesti.

Psalminkirjoittaja sanoo edelleen: ”Herra tukee häntä [huomaavaista] tautivuoteessa; hänen sairasvuoteensa sinä peräti muutat. Minä sanoin: ’Herra, ole minulle armollinen, paranna minun sieluni, sillä minä olen tehnyt syntiä sinua vastaan’.” – Ps. 41:4, 5.

Psalmistan kokemus ”tautivuoteessa” on saattanut tapahtua silloin, kun hänen poikansa Absalom juonitteli valtaistuimen anastamista. Raamattu ilmaisee, että asiat olivat epäjärjestyksessä Daavidin hallituskauden tuon ajanjakson kuluessa. Se on saattanut johtua siitä, että kuninkaan sairaus esti häntä hoitamasta asioita kunnolla. (2. Sam. 15:1–6) Absalomin kapina ja muut onnettomat kehitysvaiheet Daavidin huonekunnassa täyttivät Jumalan siitä aiheutuvan tuomion kuningasta vastaan, että hän oli tehnyt aviorikoksen Batseban kanssa ja ohjaillut asiat niin, että hänen miehensä sai surmansa. (2. Sam. 11:1–12:12) Daavid tiesi, että Jumala oli antanut hänelle anteeksi tämän häpeällisen menettelyn. (2. Sam. 12:13) Mutta kun hän oli heikossa ruumiillisessa tilassa, hänelle tuli luonnollisesti mieleen, että hän oli tehnyt niin vakavan synnin.

Mutta psalminkirjoittaja ajatteli, että jos hän yleensä pyrkisi olemaan huomaavainen alhaisia kohtaan, niin Jumala ’tukisi’ häntä, antaisi hänelle tukea ja voimaa, kun hän makaisi avuttomana tautivuoteessa. (Vrt. Ps. 18:25–27.) Vaikka raamatunkirjoittaja oli vaarallisen sairauden kourissa, hän luotti siihen, että Jumala ’muuttaisi hänen sairasvuoteensa’, ei siten että hän poistaisi sairauden ihmeen välityksellä, vaan vahvistamalla sairaudesta kärsivää lohdullisilla ajatuksilla, jotka herättäisivät toivoa toipumisesta. Olisi ikään kuin Jumala muuttaisi hänen tautivuoteensa toipumisvuoteeksi. Kun Daavid tunnusti, että hän oli ”tehnyt syntiä” Jumalaa ”vastaan”, hänellä oli mahdollisuus saada takaisin hänen suosionsa. Siksi hän voi pyytää Jumalaa ’parantamaan hänen sielunsa’ eli auttamaan häntä sairaudesta toipumisessa. – Vrt. Ps. 32:1–5.

Sitten psalminkirjoittaja kertoo petoksesta, jonka hänen lähellään olleet olivat aiheuttaneet hänelle, kun hän oli heikossa tilassa: ”Minun viholliseni puhuvat minusta pahaa: ’Milloinka hän kuolee ja hänen nimensä katoaa?’ Ja jos joku tulee minua katsomaan, puhuu hän petosta; hänen sydämensä herää häijyyttä itseensä, hän menee ulos kadulle ja purkaa sitä.” – Ps. 41:6, 7.

Daavidin vihamiehillä ei ollut mitään hyvää sanottavaa hänestä. Ilkeämielisesti he sanoivat häntä pahaksi mieheksi. Kärsimättöminä he toivoivat kiihkeästi hänen kuolevan, ettei häntä enää muistettaisi. Silloinkin kun joku ’tulee häntä katsomaan’ hänen ollessaan sairasvuoteella, kävijän myötätuntoa ilmaisevat sanat olisivat ”petosta”, koska ne olivat lähtöisin sydämestä, joka todellisuudessa halusi sairaan kuolevan. Lohduttamisen sijasta ulkokultainen myötätunnon osoittaja ’keräisi häijyyttä itseensä’ yrittäessään etsiä kärsivän sanoista, käyttäytymisestä tai ruumiillisesta tilasta jotakin sellaista, mitä hän voisi käyttää vahingollisella tavalla häntä vastaan. Heti kun vierailija menisi ”ulos” sairaan kuninkaan asunnosta, hän ’purkaisi sitä’, ts. levittäisi kaikkia mahdollisia kuningasta vahingoittavia uutisia, joita hän oli koonnut vierailun aikana.

Osoittaen, kuinka nopeasti sellainen ilkeämielinen juoruilu leviää, psalminkirjoittaja sanoo edelleen: ”Kaikki minun vihamieheni minusta keskenään kuiskuttelevat ja hankitsevat minulle pahaa: ’Jokin parantumaton paha on häneen tarttunut, ja siitä, missä hän makaa, hän ei enää nouse.’” – Ps. 41:8, 9.

Daavidia vastaan juonittelevat kokoontuvat yhteen ja ”kuiskuttelevat” eli puhuvat hiljaisella äänellä yhteisiä huhujaan kuninkaan vahingoksi. He ”hankitsevat” jotakin pahaa psalminkirjoittajalle levittämällä sellaista ilkeämielistä puhetta, että ”jollakin parantumattomalla pahalla” eli sairaudella on niin luja ote kuninkaaseen, että se on ikään kuin ”tarttunut” häneen. Tämä sairaus vaikutti sellaiselta, ettei hän voisi koskaan päästä siitä eroon eli ’enää nousta’. Tämä oli melkoista öljyä Daavidin kuninkuutta vastaan heränneeseen kapinatuleen.

Mutta Daavid kärsi pahemmastakin petollisuudesta. Hän kirjoittaa: ”Ystävänikin, johon minä luotin, joka minun leipääni söi, nostaa kantapäänsä minua vastaan.” – Ps. 41:10.

Häntä vastaan kääntyi luotettava ystäväkin, joka ’söi leipää’ saadessaan usein osakseen Daavidin vieraanvaraisuutta. Petturi ’nosti kantapäänsä’ kuningasta vastaan, aivan niin kuin hevonen kääntyisi ja potkaisisi ruokkijaansa. Tämän ymmärretään tarkoittavan Daavidin henkilökohtaista neuvonantajaa Ahitofelia, jonka neuvon arvioitiin vastaavan Jehovan suoranaista sanaa. (2. Sam. 15:12; 16:23) Ahitofel muuttui petturiksi ja liittyi Absalomin kanssa salaliittoon kuningasta vastaan. (2. Sam. 15:31; 16:15)a Niinpä kukaan Daavidia vastaan juonittelevista ei olisi ”onnellinen”, sellainen ”joka kohtelee huomaavaisesti alhaista”, kuten mainitaan tämän psalmin toisessa jakeessa.

Psalminkirjoittaja jatkaa: ”Mutta sinä, Herra, armahda minua ja auta minut ylös, pystyyn, niin minä sen heille maksan.” – Ps. 41:11.

Heikossa tilassa oleva kuningas puhuu nyt Jumalalle. Koska Daavidin kumppanit olivat väittäneet, että ”hän ei enää nouse” (jae 9), niin psalminkirjoittaja pyysi, että Jumala ’auttaisi hänet ylös’ ts. auttaisi häntä saamaan takaisin terveyden ja elinvoiman. Halu ’maksaa’ vihollisille ei ilmaissut henkilökohtaisen koston henkeä. Sen sijaan kuningas kansan korkeimpana tuomarina tiesi, että sellaisia petollisia salaliittolaisia pitäisi rangaista laillisessa oikeudenkäynnissä kaikkien hyödyksi. – Ks. 5. Moos. 19:15–21.

Seuraavaksi Daavid ilmaisee luottavansa siihen, että Jumala kuulee hänen rukouksensa, kun hän sanoo: ”Siitä minä tiedän sinun mielistyneen minuun, ettei minun viholliseni saa minusta riemuita. Minun nuhteettomuuteni tähden sinä minua tuet ja annat minun seisoa kasvojesi edessä ainiaan.” – Ps. 41:12, 13.

Se, että Jumala oli mielistynyt psalminkirjoittajaan, oli ilmeistä ”siitä”, nimittäin siitä seikasta, että Jumala antoi hänelle sisäisen varmuuden, etteivät hänen vihollisensa ’riemuitsisi’ hänestä niin kuin sodassa voiton saaneet taistelijat. Daavidin sairauden aikana Jumala ohjasi hänen ajatuksensa varmaan vakaumukseen siitä, että häntä tuettaisiin hänen ’nuhteettomuutensa tähden’. Psalminkirjoittaja ei siten kiellä omaa syntisyyttään eikä epävanhurskaita tekojaan, vaan viittaa siihen, että hän on yleensä elänyt kokosydämisessä antaumuksessa Jumalaa kohtaan. Ennenaikaisen kuolemisensa sijasta psalminkirjoittaja odotti jatkavansa pitkään (”ainiaan’’) ’Jumalan kasvojen edessä’, ts. ystävällisissä suhteissa Luojan kanssa ja saamalla osakseen hänen suojeluksensa.

Tämän psalmin viimeinen jae sanoo: ”Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen. Amen.” (Ps. 41:14) Tähän päättyy ensimmäinen psalmien viidestä kirjasta, ja jae 14 on doksologia eli Jehova Jumalalle ylistystä tuottavia sanoja, ja kaikki muutkin neljä kirjaa päättyvät vastaavaan doksologiaan, nimittäin Psalmit 72, 89, 106 ja 150.

[Alaviitteet]